Siirry pääsisältöön

Helmet-bingoa meille stressipirkoille

 


Tänään on julkistettu uusi Helmet-kirjahaaste! Tämä Helsingin seudun kirjastojen järjestämä haaste on kuulunut jo monen vuoden ajan monen kirjaharrastajan lukuohjelmaan ja itsekin olen siihen aina osallistunut, koskaan kuitenkaan saavuttamatta sitä kirkkainta tähteä eli täyden 50 kohdan listaa.

Ja koska olen tälläinen stressipirkko niin päätin tänä vuonna, että en osallistu Helmet-lukuhaasteeseen ollenkaan. Alkoi tuntua siltä, että haaste enemmän kahlitsee kuin inspiroi ja sehän ei kai ole tämän haasteen tarkoitus. 

Mutta luulitteko, että muka pystyisin olemaan vilkuilematta Helmet-listaa! Tämän vuoden keksintöni onkin Helmet-bingo eli katson nyt vuoden päättyessä kuinka moni vuoden aikana lukemani kirjaa sattuisi osumaan johonkin listan kohdista. Ja yllätys - lopputulos on suunnilleen sama kuin niinä vuosina, jolloin olen yrittänyt lukea laskelmoiden, jokaiseen kohtaan sopivan kirjan. Mutta tänä vuonna siis ilman lukustressiä!

Laiskanläksyä tuli tällä kertaa mm. saamelaisen kirjailijan kirjoittamasta kirjasta, tosin sen saan pian korjattua sillä sain joululahjaksi August-palkitun Elin Anna Labban kirjan Ruotsin saamelaisväestön pakkosiirroista, Herrarna satte oss hit. Mutta lopputulos 46/50 on joka tapauksessa yksi parhaita Helmet-tuloksiani. Hyvä minä!

(Kuva: Museovirasto)

1. Kirja on vanhempi kuin sinä SInclair Lewis: Main Street

2. Iloinen kirja Elton John: Me

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti Denise Rudberg: På sex meters djup

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä Marian Keyes: Grown ups

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella Annette Hess: Tyska huset

7. Kirjassa rikotaan lakia Karin Slaughter: Undone

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi Bernhard Schlink: Olga

9. Kirjassa kohdataan pelkoja Noora Jokinen: Aikuinen nainen ratissa

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa Pajtim Statovci: Tiranan sydän

11. Vaihtoehtohistoria Ilkka Remes: Kiirastuli

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera Elizabeth Strout: My name is Lucy Barton

13. Kirjassa eksytään Pekka Haavisto: Eurooppa raiteilla

14. Urheiluun liittyvä kirja Sally Rooney: Normala människor

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö Kerstin Gezelius: Love

16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli Angelika Klüssendorf: April

17. Tutkijan kirjoittama kirja Anna Kortelainen: Hyvä Sara!

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja Olivia Skoglund: Nästan i mål

19. Kirja, jota luet ydhessä jonkun kanssa Mikki Lish: Taikuuden talo

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta Anja Portin: Radio Popov

22. Kirjassa on epäluotettava kertoja Deborah Levy: The man who saw everything

23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä Theodor Kallifatides: Ännu ett liv

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa Kerstin Ekman: Tullias värld

25. Kirjassa ollaan saarella Ilmar Taska: Pobeda 1946

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö Charlotta von Zweigbergk: Dippen & jag

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani Eeva Kilpi: Sininen muistikirja

28. Tulevaisuudesta kertova kirja Kjell Westö: Tritonus

29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva Hector Garcia Puigcerver: Ikigai

30. Kirjassa pelastetaan ihminen Patrik Lundberg: Fjärilsvägen

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla Otto Gabrielsson: Vildhavre - sista brevet till pappa

32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos Stina Ekblad: Här brusar strömmen förbi

34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa Matilda Gustavsson: Klubben

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja Karin Slaughter: Viimeinen leski

37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa Victor Klemperer: Haluan todistaa

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu Vigdis Hjorth: Arv och miljö

39. Kirjassa lennetään Astrid Rosenfeld: Adams arv

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja Torgny Lindgren: Hummelhonung

41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan Johannes Torstensson: Bord för en

42. Kirjassa on isovanhempia Prinsessa Christina: Hon kallades Daisy

43. Kustantatmon kirjasarjassa julkaistu kirja Paul Auster: Mr Vertigo

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa Juha Itkonen & Kjell Westö: 7+7 levottoman ajan kirjeitä

45. Esikoiskirja Siduri Poli: Hur du lyckas i en vit värld

46. Kirjassa on sauna Tommi Kinnunen: ei kertonut katuvansa

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja Sanna Torén Björling: Allt vi har gemensamt

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Lennart Pehrson: Franklin D. Roosevelt

Kommentit

  1. Onnea tästä saavutuksesta. Minä en ole koskaan osallistunut Helmet-haasteeseen. Joka vuosi mietin sitä, mutta aina se on jäänyt. Saas nähdä miten käy tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuin taas tästä haasteesta, jospa tänä vuonna saisinkin kaikki 50 kasaan 🤔 Hyvää kirjavuotta sinulle, Anneli! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...