Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin laatudekkari! Karin Slaughter: Viimeinen leski


Loma on puolivälissä ja olen jo ehtinyt sekä lukea että matkailla. Reissupuolella ollaan oltu matalalla profiililla, ei lähdetty edes yrittämään Suomeen ettei vain viedä tietämättämme koronaa tuliaisina. Sen sijaan ollaan koluttu näitä lähiseutuja, nyt viimeksi Sörmlannin rannikkoseutua. Kapeat ja mutkikkaat tiet olivat jänniä ajaa tällaiselle vuoden vanhalle autoilijalle, mutta onneksi löytyi sen verran tuota suomalaista ralliperimää, että selvittiin ilman vaaratilanteita.

Jännitystä on löytynyt myös kirjallisuuden puolelta. Ja onneksi on kirjablogit, sillä muuten olisin kyllä missannut täysin tämän dekkarilahjakkuuden! Kyllähän minä Karin Slaughterin nimen olin kuullut, mutta jotenkin olin mieltänyt hänet etunimen perusteella ruotsalaiseksi ja koska oma ruotsalaisdekkarieni kiintiö on täysi niin eipä käynyt edes mielessä tutustua Slaughteriin. Mutta sitten luin mielenkiintoisen arvion Mannilaisen Elämä on ihanaa-blogista ja päätin, että Slaughterin 'Viimeinen leski' saa olla tämän kesän perinteinen lomadekkari.

Ja huh huh, siinä saikin pureskella kynsiään muutamaankin otteeseen! Slaughterin dekkarissa ei ole turhaa tyhjäkäyntiä vaan tarina etenee kuin juna, sekä juonenkuljetuksen että dialogin osalta. Kirjan alku on jo sinänsä verenseisauttavan tehokas ja mielessä käy (muutaman huonon dekkarin joskus lukeneena), että mitenköhän kirjailija selviää tästä rytäkästä. Mutta hienosti Slaughter paketoi kaiken kasaan, vaikkakin lopussa oli ehkä pari mutkaa pistetty epäilyttävän suoraksi.

En lähde itse juonta sen kummemmin availemaan, sillä tässä kirjassa on vain eduksi jos saa yllättyä. (Yllä linkitetystä Mannilaisen blogista löytyy lyhyt juoniselostus sitä kaipaavalle.) Ymmärsin muuten vasta myöhemmin, että kirjan päähenkilöt ovat jo tuttuja hahmoja Slaughteria aiemmin lukeneille mutta tämän osan voi lukea huoletta, vaikka ei olisi aiempia osia vielä lukenut. Pääsin hyvin kärryille ja molempien päähenkilöiden taustoja kerrottiin juuri sen verran, että ymmärsin kaikki psykologiset jännitteet.

Ja juuri ne henkilöhahmojen psykologiset jännitteet olivatkin kirjan parasta antia. Slaughter on mestari kuvaamaan ihmisiä! Kirjan luettuani löysin Sofi Oksasen tuoreen videon, jossa hän keskustelee Slaughterin kanssa ja jossa Slaughter kertoo halustaan kirjoittaa omanlaistaan jännityskirjallisuutta. Slaughter tekee henkilöhahmoistaan oikeita ihmisiä, kaikkine puutteineen ja vikoineen, ja hän osaa kuvata hienosti henkilöiden välisiä suhteita. Nämä eivät ole mitään kliseisiä paperinukkia!

Ja sitten vielä yksi erityispiirre, joka sulatti sydämeni täysin: Slaughterilla ei tunnu olevan minkäänlaisia rajoituksia sen suhteen, millaisia miesten tai naisten pitäisi olla. Ainakin tässä Viimeinen leski -dekkarissa molemmat sukupuolet voivat olla hyviä tai pahoja, aktiivisia tai passiivisia, esimiehiä tai alaisia. En löytänyt yhtäkään stereotyyppistä mies- tai naishahmoa vaan jokainen sai olla ihan oma itsensä. Jo tämän vuoksi tulen lukemaan takuuvarmasti lisää Slaughterilta.

Ja lopuksi muutama kuva kesäisestä Sörmlannista. Onneksi on vielä kesää jäljellä!

Merellistä peltomaisemaa Kolmårdenin tienoilta (Djupvik)

Maaginen pyökki (Nävekvarn)

Femöre - Oxelösund

**
Karin Slaughter: The Last Widow
Ruotsiksi kääntänyt Villemo Linngård Oksanen "Den sista änkan"
494 sivua
Harper Crime 2019

Ote takakansitekstistä:
"Karin Slaughter är tillbaka med en helt ny kriminalroman om Sara Linton och Will Trent. Full av halsbrytande vändningar, omskakande hemligheter och en upplösning du aldrig hade kunnat vänta dig.'

Kommentit

  1. Slaughterin trillerit ovat aivan omaa luokkaansa. Henkilöhahmot ovat parasta. Sarjassa on ollut yksi tosi paha naishahmo, jonka piipahdukset tuovat oman jännitysmomentin juonikuvioihin. Väkivaltaa voisi olla vähemmän, mutta ehkäpä sitä on enemmän Yhdysvalloissa, joita kirjat kuvaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon naishahmoon viitattiin tässäkin osassa vaikka ei onneksi ollut itse paikalla. Kävin nyt hakemassa kirjastosta aikaisemman osan, katsotaan saanko tutustua tähän hahmoon paremmin :) /Mari

      Poista
  2. Karin Slaughter ja Karin Fosssum ovat mieleisiäni dekkaristeja. (Molemmat Karineita, vaikka kansdllisuus eri. :) ) Henkilöt ovat molemmilla monipuolisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitetääs tähän vielä kolmas loistava dekkarikirjailija-Karin, ruotsalainen Karin Alvtegen, jonka isotäti oli Astrid Lindgren. Tosin Alvtegen kirjoittaa ihan omilla ansioillaan :)

      Tai kirjoitti... puoliso, joka on lukenut kaikki Alvtegenin kirjat, tapasi kerran kirjailijan tunnelbanassa ja kysyi innoissaan, että milloin mahtaa tulla seuraava kirja. Alvtegen vastasi, että ei taida tulla enä koska sairaus on pistänyt stopin kirjoitustyölle. Googlattiin sitten myöhemmin, että hän sairastaa kroonista uupumusta :( /Mari

      Poista
    2. Kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua koko tuotantoon!
      Ja sarja tottakai oikeassa järjestyksessa...:)

      Poista
    3. Tämä seuraava, jonka hain nyt kirjastosta, taitaa olla myös jostain sarjan keskeltä. Mutta luotan, että Slaughter pitää huolta siitä, että lukija pysyy kärryillä :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...