Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin laatudekkari! Karin Slaughter: Viimeinen leski


Loma on puolivälissä ja olen jo ehtinyt sekä lukea että matkailla. Reissupuolella ollaan oltu matalalla profiililla, ei lähdetty edes yrittämään Suomeen ettei vain viedä tietämättämme koronaa tuliaisina. Sen sijaan ollaan koluttu näitä lähiseutuja, nyt viimeksi Sörmlannin rannikkoseutua. Kapeat ja mutkikkaat tiet olivat jänniä ajaa tällaiselle vuoden vanhalle autoilijalle, mutta onneksi löytyi sen verran tuota suomalaista ralliperimää, että selvittiin ilman vaaratilanteita.

Jännitystä on löytynyt myös kirjallisuuden puolelta. Ja onneksi on kirjablogit, sillä muuten olisin kyllä missannut täysin tämän dekkarilahjakkuuden! Kyllähän minä Karin Slaughterin nimen olin kuullut, mutta jotenkin olin mieltänyt hänet etunimen perusteella ruotsalaiseksi ja koska oma ruotsalaisdekkarieni kiintiö on täysi niin eipä käynyt edes mielessä tutustua Slaughteriin. Mutta sitten luin mielenkiintoisen arvion Mannilaisen Elämä on ihanaa-blogista ja päätin, että Slaughterin 'Viimeinen leski' saa olla tämän kesän perinteinen lomadekkari.

Ja huh huh, siinä saikin pureskella kynsiään muutamaankin otteeseen! Slaughterin dekkarissa ei ole turhaa tyhjäkäyntiä vaan tarina etenee kuin juna, sekä juonenkuljetuksen että dialogin osalta. Kirjan alku on jo sinänsä verenseisauttavan tehokas ja mielessä käy (muutaman huonon dekkarin joskus lukeneena), että mitenköhän kirjailija selviää tästä rytäkästä. Mutta hienosti Slaughter paketoi kaiken kasaan, vaikkakin lopussa oli ehkä pari mutkaa pistetty epäilyttävän suoraksi.

En lähde itse juonta sen kummemmin availemaan, sillä tässä kirjassa on vain eduksi jos saa yllättyä. (Yllä linkitetystä Mannilaisen blogista löytyy lyhyt juoniselostus sitä kaipaavalle.) Ymmärsin muuten vasta myöhemmin, että kirjan päähenkilöt ovat jo tuttuja hahmoja Slaughteria aiemmin lukeneille mutta tämän osan voi lukea huoletta, vaikka ei olisi aiempia osia vielä lukenut. Pääsin hyvin kärryille ja molempien päähenkilöiden taustoja kerrottiin juuri sen verran, että ymmärsin kaikki psykologiset jännitteet.

Ja juuri ne henkilöhahmojen psykologiset jännitteet olivatkin kirjan parasta antia. Slaughter on mestari kuvaamaan ihmisiä! Kirjan luettuani löysin Sofi Oksasen tuoreen videon, jossa hän keskustelee Slaughterin kanssa ja jossa Slaughter kertoo halustaan kirjoittaa omanlaistaan jännityskirjallisuutta. Slaughter tekee henkilöhahmoistaan oikeita ihmisiä, kaikkine puutteineen ja vikoineen, ja hän osaa kuvata hienosti henkilöiden välisiä suhteita. Nämä eivät ole mitään kliseisiä paperinukkia!

Ja sitten vielä yksi erityispiirre, joka sulatti sydämeni täysin: Slaughterilla ei tunnu olevan minkäänlaisia rajoituksia sen suhteen, millaisia miesten tai naisten pitäisi olla. Ainakin tässä Viimeinen leski -dekkarissa molemmat sukupuolet voivat olla hyviä tai pahoja, aktiivisia tai passiivisia, esimiehiä tai alaisia. En löytänyt yhtäkään stereotyyppistä mies- tai naishahmoa vaan jokainen sai olla ihan oma itsensä. Jo tämän vuoksi tulen lukemaan takuuvarmasti lisää Slaughterilta.

Ja lopuksi muutama kuva kesäisestä Sörmlannista. Onneksi on vielä kesää jäljellä!

Merellistä peltomaisemaa Kolmårdenin tienoilta (Djupvik)

Maaginen pyökki (Nävekvarn)

Femöre - Oxelösund

**
Karin Slaughter: The Last Widow
Ruotsiksi kääntänyt Villemo Linngård Oksanen "Den sista änkan"
494 sivua
Harper Crime 2019

Ote takakansitekstistä:
"Karin Slaughter är tillbaka med en helt ny kriminalroman om Sara Linton och Will Trent. Full av halsbrytande vändningar, omskakande hemligheter och en upplösning du aldrig hade kunnat vänta dig.'

Kommentit

  1. Slaughterin trillerit ovat aivan omaa luokkaansa. Henkilöhahmot ovat parasta. Sarjassa on ollut yksi tosi paha naishahmo, jonka piipahdukset tuovat oman jännitysmomentin juonikuvioihin. Väkivaltaa voisi olla vähemmän, mutta ehkäpä sitä on enemmän Yhdysvalloissa, joita kirjat kuvaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon naishahmoon viitattiin tässäkin osassa vaikka ei onneksi ollut itse paikalla. Kävin nyt hakemassa kirjastosta aikaisemman osan, katsotaan saanko tutustua tähän hahmoon paremmin :) /Mari

      Poista
  2. Karin Slaughter ja Karin Fosssum ovat mieleisiäni dekkaristeja. (Molemmat Karineita, vaikka kansdllisuus eri. :) ) Henkilöt ovat molemmilla monipuolisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitetääs tähän vielä kolmas loistava dekkarikirjailija-Karin, ruotsalainen Karin Alvtegen, jonka isotäti oli Astrid Lindgren. Tosin Alvtegen kirjoittaa ihan omilla ansioillaan :)

      Tai kirjoitti... puoliso, joka on lukenut kaikki Alvtegenin kirjat, tapasi kerran kirjailijan tunnelbanassa ja kysyi innoissaan, että milloin mahtaa tulla seuraava kirja. Alvtegen vastasi, että ei taida tulla enä koska sairaus on pistänyt stopin kirjoitustyölle. Googlattiin sitten myöhemmin, että hän sairastaa kroonista uupumusta :( /Mari

      Poista
    2. Kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua koko tuotantoon!
      Ja sarja tottakai oikeassa järjestyksessa...:)

      Poista
    3. Tämä seuraava, jonka hain nyt kirjastosta, taitaa olla myös jostain sarjan keskeltä. Mutta luotan, että Slaughter pitää huolta siitä, että lukija pysyy kärryillä :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...