Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin laatudekkari! Karin Slaughter: Viimeinen leski


Loma on puolivälissä ja olen jo ehtinyt sekä lukea että matkailla. Reissupuolella ollaan oltu matalalla profiililla, ei lähdetty edes yrittämään Suomeen ettei vain viedä tietämättämme koronaa tuliaisina. Sen sijaan ollaan koluttu näitä lähiseutuja, nyt viimeksi Sörmlannin rannikkoseutua. Kapeat ja mutkikkaat tiet olivat jänniä ajaa tällaiselle vuoden vanhalle autoilijalle, mutta onneksi löytyi sen verran tuota suomalaista ralliperimää, että selvittiin ilman vaaratilanteita.

Jännitystä on löytynyt myös kirjallisuuden puolelta. Ja onneksi on kirjablogit, sillä muuten olisin kyllä missannut täysin tämän dekkarilahjakkuuden! Kyllähän minä Karin Slaughterin nimen olin kuullut, mutta jotenkin olin mieltänyt hänet etunimen perusteella ruotsalaiseksi ja koska oma ruotsalaisdekkarieni kiintiö on täysi niin eipä käynyt edes mielessä tutustua Slaughteriin. Mutta sitten luin mielenkiintoisen arvion Mannilaisen Elämä on ihanaa-blogista ja päätin, että Slaughterin 'Viimeinen leski' saa olla tämän kesän perinteinen lomadekkari.

Ja huh huh, siinä saikin pureskella kynsiään muutamaankin otteeseen! Slaughterin dekkarissa ei ole turhaa tyhjäkäyntiä vaan tarina etenee kuin juna, sekä juonenkuljetuksen että dialogin osalta. Kirjan alku on jo sinänsä verenseisauttavan tehokas ja mielessä käy (muutaman huonon dekkarin joskus lukeneena), että mitenköhän kirjailija selviää tästä rytäkästä. Mutta hienosti Slaughter paketoi kaiken kasaan, vaikkakin lopussa oli ehkä pari mutkaa pistetty epäilyttävän suoraksi.

En lähde itse juonta sen kummemmin availemaan, sillä tässä kirjassa on vain eduksi jos saa yllättyä. (Yllä linkitetystä Mannilaisen blogista löytyy lyhyt juoniselostus sitä kaipaavalle.) Ymmärsin muuten vasta myöhemmin, että kirjan päähenkilöt ovat jo tuttuja hahmoja Slaughteria aiemmin lukeneille mutta tämän osan voi lukea huoletta, vaikka ei olisi aiempia osia vielä lukenut. Pääsin hyvin kärryille ja molempien päähenkilöiden taustoja kerrottiin juuri sen verran, että ymmärsin kaikki psykologiset jännitteet.

Ja juuri ne henkilöhahmojen psykologiset jännitteet olivatkin kirjan parasta antia. Slaughter on mestari kuvaamaan ihmisiä! Kirjan luettuani löysin Sofi Oksasen tuoreen videon, jossa hän keskustelee Slaughterin kanssa ja jossa Slaughter kertoo halustaan kirjoittaa omanlaistaan jännityskirjallisuutta. Slaughter tekee henkilöhahmoistaan oikeita ihmisiä, kaikkine puutteineen ja vikoineen, ja hän osaa kuvata hienosti henkilöiden välisiä suhteita. Nämä eivät ole mitään kliseisiä paperinukkia!

Ja sitten vielä yksi erityispiirre, joka sulatti sydämeni täysin: Slaughterilla ei tunnu olevan minkäänlaisia rajoituksia sen suhteen, millaisia miesten tai naisten pitäisi olla. Ainakin tässä Viimeinen leski -dekkarissa molemmat sukupuolet voivat olla hyviä tai pahoja, aktiivisia tai passiivisia, esimiehiä tai alaisia. En löytänyt yhtäkään stereotyyppistä mies- tai naishahmoa vaan jokainen sai olla ihan oma itsensä. Jo tämän vuoksi tulen lukemaan takuuvarmasti lisää Slaughterilta.

Ja lopuksi muutama kuva kesäisestä Sörmlannista. Onneksi on vielä kesää jäljellä!

Merellistä peltomaisemaa Kolmårdenin tienoilta (Djupvik)

Maaginen pyökki (Nävekvarn)

Femöre - Oxelösund

**
Karin Slaughter: The Last Widow
Ruotsiksi kääntänyt Villemo Linngård Oksanen "Den sista änkan"
494 sivua
Harper Crime 2019

Ote takakansitekstistä:
"Karin Slaughter är tillbaka med en helt ny kriminalroman om Sara Linton och Will Trent. Full av halsbrytande vändningar, omskakande hemligheter och en upplösning du aldrig hade kunnat vänta dig.'

Kommentit

  1. Slaughterin trillerit ovat aivan omaa luokkaansa. Henkilöhahmot ovat parasta. Sarjassa on ollut yksi tosi paha naishahmo, jonka piipahdukset tuovat oman jännitysmomentin juonikuvioihin. Väkivaltaa voisi olla vähemmän, mutta ehkäpä sitä on enemmän Yhdysvalloissa, joita kirjat kuvaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon naishahmoon viitattiin tässäkin osassa vaikka ei onneksi ollut itse paikalla. Kävin nyt hakemassa kirjastosta aikaisemman osan, katsotaan saanko tutustua tähän hahmoon paremmin :) /Mari

      Poista
  2. Karin Slaughter ja Karin Fosssum ovat mieleisiäni dekkaristeja. (Molemmat Karineita, vaikka kansdllisuus eri. :) ) Henkilöt ovat molemmilla monipuolisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitetääs tähän vielä kolmas loistava dekkarikirjailija-Karin, ruotsalainen Karin Alvtegen, jonka isotäti oli Astrid Lindgren. Tosin Alvtegen kirjoittaa ihan omilla ansioillaan :)

      Tai kirjoitti... puoliso, joka on lukenut kaikki Alvtegenin kirjat, tapasi kerran kirjailijan tunnelbanassa ja kysyi innoissaan, että milloin mahtaa tulla seuraava kirja. Alvtegen vastasi, että ei taida tulla enä koska sairaus on pistänyt stopin kirjoitustyölle. Googlattiin sitten myöhemmin, että hän sairastaa kroonista uupumusta :( /Mari

      Poista
    2. Kannattaa kyllä ehdottomasti tutustua koko tuotantoon!
      Ja sarja tottakai oikeassa järjestyksessa...:)

      Poista
    3. Tämä seuraava, jonka hain nyt kirjastosta, taitaa olla myös jostain sarjan keskeltä. Mutta luotan, että Slaughter pitää huolta siitä, että lukija pysyy kärryillä :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj