Siirry pääsisältöön

Kurkistus nuoren naisen rikkinäiseen sisimpään

 

Viime postaukseni lopussa mietin mihin mahdan päätyä seuraavan kirjan myötä. No, pääsin hengailemaan mielenterveytensä kanssa kamppailevan nuoren naisen kanssa DDR:n ajan Leipzigiin! Kirja on saksalaisen Angelika Klüssendorfin omaelämäpohjaisen trilogian keskimmäinen osa, jossa sarjan keskushenkilö April elää nuoruusvuosiaan.

Harmittavasti sarjan ensimmäistä ja kolmatta osaa ei löydy lähikirjastoni kokoelmista ja ”ison kirkon” kirjastoon pääsen vasta kun tämä koronahässäkkä hellittää. Mutta tämän toisen osan voi lukea myös itsenäisenä tarinana, sillä kirjailija tekee nopeita vilkaisuja taaksepäin Aprilin lapsuuteen ja tämän vanhempien kyvyttömyyteen toimia tytön huoltajina. Lisäksi pystyin onneksi muiden kirjan lukeneiden avulla muodostamaan nopean kuvan siitä mitä kirjan ensimmäisessä osassa on tapahtunut, hyvänä apuna tässä oli esimerkiksi Kiiltomato.

April on juuri ”kasvanut ulos” lastenkodista ja hänelle osoitetaan asunto erään vanhan rouvan alivuokralaisena. Lisäksi viranomaiset järjestävät hänelle työpaikan toimistotyöntekijänä. April itse lähinnä ajelehtii paikasta toiseen, tapaa ihmisiä, jotka ovat kukin omalla tavallaan rikkinäisiä. Hän joutuu jossain vaiheessa mielisairaalaan -  tai pikemminkin ”pääsee”, sillä sairausjakso antaa hänelle hyvän syyn olla pois vihaamastaan toimistotyöstä. Sairaalajakson jälkeen Aprilille järjestyy uusi työpaikka, sekin lähinnä pseudotyötä, tällä kertaa museosta. April kiinnostuu filosofisesta kirjallisuudesta ja kirjoittaa itsekin. Kaiken tämän ohessa tapahtuu kaksi Aprilin elämää mullistavaa tapahtumaa – hän saa lapsen ja myöhemmin luvan matkustaa lapsen isän kanssa länteen, pois DDR:stä.

Tässä siis kirjan ulkoiset tapahtumat. Kirjan tärkein taso kohdistuu kuitenkin Aprilin sisäiseen maailmaan ja kehitykseen, jonka hän käy läpi. April etsii kiinnekohtaa ja löytääkin tilapäisiä sellaisia, kunnes kyseinen henkilö syystä tai toisesta poistuu paikalta. Hän etsii hapuillen keinoa ilmaista sisintään ja lopulta kirjoittaminen on se keino. Ja vaikka lukijana olenkin enemmän kuin ärsyyntynyt naisen kyvyttömyydestä ottaa elämä hallintaansa niin ymmärrän, että tässä on nyt kyse jostain suuremmasta. Selviytymistarinasta kenties, jonka lopputulosta juuri luen.

Klüssendorfin teksti hämmensi minua. Kirjailija kirjoittaa Aprilin elämästä melko fragmentaarisesti ja kylmäkiskoisesti. Myötätuntoa ei kirjailijalta heru mutta ei myöskään tuomitsevaa asennetta. Hän yksinkertaisesti raportoi elämänkulkua ja Aprilin ajatuksia. Silti April jää kummittelemaan mieleeni sillä ymmärrän hänen olevan lapsuudenkokemuksiensa myötä syvästi traumatisoitunut. Tämän takia suosittelenkin lukemaan ensin trilogian ensimmäisen osan, joka on ilmestynyt myös suomeksi nimellä ”Tyttö” (Das Mädchen, 2011). Tämä jatko-osa on lukukokemuksena varmasti sen jälkeen armollisempi, sekä lukijaa että Aprilia kohtaan.

Vaikka kirjan kaksi ensimmäistä osaa tapahtuvat DDR:ssä niin mitään ”ostalgiaa” ei ole tarjolla. DDR on ainakin tässä toisessa osassa häivytetty taustalle, vaikkakin se muodostaa selkeän kulissin Aprilin elämälle. Jossain vilahtaa Erich Honeckerin muotokuva ja Stasi on luonnollinen osa arkielämää mutta Aprilille itselleen nämä puitteet ovat todellakin vain kulissi. Kulissit selkiytyvätkin tarkemmin vasta kun April saapuu Länsi-Berliiniin. Yhtäkkiä ympärillä on valoja, värejä, asunnottomia… April havainnoi kaiken sen, mikä puuttui tasaisen harmaasta DDR:stä.

En tällä kertaa analysoi tätä kirjaa tämän pidemmälle vaan hankin ensin käsiini sarjan muut osat. Klüssendorf on saanut kirjoistaan ylistävää palautetta ja kirjallisuuspalkintojakin kotimaassaan Saksassa ja vuonna 2018 ilmestyi sarjan kolmas osa, Jahre später, jossa kuvataan Aprilin avioliittoa. Klüssendorf on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjailija vaikkakaan ei mikään helppo kirjailija tutustua!

**

Angelika Klüssendorf: April

Ruotsiksi kääntänyt Jörn Lindskog

Bokförlaget Thoren & Lindskog 2017

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj