Siirry pääsisältöön

Kurkistus nuoren naisen rikkinäiseen sisimpään

 

Viime postaukseni lopussa mietin mihin mahdan päätyä seuraavan kirjan myötä. No, pääsin hengailemaan mielenterveytensä kanssa kamppailevan nuoren naisen kanssa DDR:n ajan Leipzigiin! Kirja on saksalaisen Angelika Klüssendorfin omaelämäpohjaisen trilogian keskimmäinen osa, jossa sarjan keskushenkilö April elää nuoruusvuosiaan.

Harmittavasti sarjan ensimmäistä ja kolmatta osaa ei löydy lähikirjastoni kokoelmista ja ”ison kirkon” kirjastoon pääsen vasta kun tämä koronahässäkkä hellittää. Mutta tämän toisen osan voi lukea myös itsenäisenä tarinana, sillä kirjailija tekee nopeita vilkaisuja taaksepäin Aprilin lapsuuteen ja tämän vanhempien kyvyttömyyteen toimia tytön huoltajina. Lisäksi pystyin onneksi muiden kirjan lukeneiden avulla muodostamaan nopean kuvan siitä mitä kirjan ensimmäisessä osassa on tapahtunut, hyvänä apuna tässä oli esimerkiksi Kiiltomato.

April on juuri ”kasvanut ulos” lastenkodista ja hänelle osoitetaan asunto erään vanhan rouvan alivuokralaisena. Lisäksi viranomaiset järjestävät hänelle työpaikan toimistotyöntekijänä. April itse lähinnä ajelehtii paikasta toiseen, tapaa ihmisiä, jotka ovat kukin omalla tavallaan rikkinäisiä. Hän joutuu jossain vaiheessa mielisairaalaan -  tai pikemminkin ”pääsee”, sillä sairausjakso antaa hänelle hyvän syyn olla pois vihaamastaan toimistotyöstä. Sairaalajakson jälkeen Aprilille järjestyy uusi työpaikka, sekin lähinnä pseudotyötä, tällä kertaa museosta. April kiinnostuu filosofisesta kirjallisuudesta ja kirjoittaa itsekin. Kaiken tämän ohessa tapahtuu kaksi Aprilin elämää mullistavaa tapahtumaa – hän saa lapsen ja myöhemmin luvan matkustaa lapsen isän kanssa länteen, pois DDR:stä.

Tässä siis kirjan ulkoiset tapahtumat. Kirjan tärkein taso kohdistuu kuitenkin Aprilin sisäiseen maailmaan ja kehitykseen, jonka hän käy läpi. April etsii kiinnekohtaa ja löytääkin tilapäisiä sellaisia, kunnes kyseinen henkilö syystä tai toisesta poistuu paikalta. Hän etsii hapuillen keinoa ilmaista sisintään ja lopulta kirjoittaminen on se keino. Ja vaikka lukijana olenkin enemmän kuin ärsyyntynyt naisen kyvyttömyydestä ottaa elämä hallintaansa niin ymmärrän, että tässä on nyt kyse jostain suuremmasta. Selviytymistarinasta kenties, jonka lopputulosta juuri luen.

Klüssendorfin teksti hämmensi minua. Kirjailija kirjoittaa Aprilin elämästä melko fragmentaarisesti ja kylmäkiskoisesti. Myötätuntoa ei kirjailijalta heru mutta ei myöskään tuomitsevaa asennetta. Hän yksinkertaisesti raportoi elämänkulkua ja Aprilin ajatuksia. Silti April jää kummittelemaan mieleeni sillä ymmärrän hänen olevan lapsuudenkokemuksiensa myötä syvästi traumatisoitunut. Tämän takia suosittelenkin lukemaan ensin trilogian ensimmäisen osan, joka on ilmestynyt myös suomeksi nimellä ”Tyttö” (Das Mädchen, 2011). Tämä jatko-osa on lukukokemuksena varmasti sen jälkeen armollisempi, sekä lukijaa että Aprilia kohtaan.

Vaikka kirjan kaksi ensimmäistä osaa tapahtuvat DDR:ssä niin mitään ”ostalgiaa” ei ole tarjolla. DDR on ainakin tässä toisessa osassa häivytetty taustalle, vaikkakin se muodostaa selkeän kulissin Aprilin elämälle. Jossain vilahtaa Erich Honeckerin muotokuva ja Stasi on luonnollinen osa arkielämää mutta Aprilille itselleen nämä puitteet ovat todellakin vain kulissi. Kulissit selkiytyvätkin tarkemmin vasta kun April saapuu Länsi-Berliiniin. Yhtäkkiä ympärillä on valoja, värejä, asunnottomia… April havainnoi kaiken sen, mikä puuttui tasaisen harmaasta DDR:stä.

En tällä kertaa analysoi tätä kirjaa tämän pidemmälle vaan hankin ensin käsiini sarjan muut osat. Klüssendorf on saanut kirjoistaan ylistävää palautetta ja kirjallisuuspalkintojakin kotimaassaan Saksassa ja vuonna 2018 ilmestyi sarjan kolmas osa, Jahre später, jossa kuvataan Aprilin avioliittoa. Klüssendorf on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjailija vaikkakaan ei mikään helppo kirjailija tutustua!

**

Angelika Klüssendorf: April

Ruotsiksi kääntänyt Jörn Lindskog

Bokförlaget Thoren & Lindskog 2017

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...