Siirry pääsisältöön

Kurkistus nuoren naisen rikkinäiseen sisimpään

 

Viime postaukseni lopussa mietin mihin mahdan päätyä seuraavan kirjan myötä. No, pääsin hengailemaan mielenterveytensä kanssa kamppailevan nuoren naisen kanssa DDR:n ajan Leipzigiin! Kirja on saksalaisen Angelika Klüssendorfin omaelämäpohjaisen trilogian keskimmäinen osa, jossa sarjan keskushenkilö April elää nuoruusvuosiaan.

Harmittavasti sarjan ensimmäistä ja kolmatta osaa ei löydy lähikirjastoni kokoelmista ja ”ison kirkon” kirjastoon pääsen vasta kun tämä koronahässäkkä hellittää. Mutta tämän toisen osan voi lukea myös itsenäisenä tarinana, sillä kirjailija tekee nopeita vilkaisuja taaksepäin Aprilin lapsuuteen ja tämän vanhempien kyvyttömyyteen toimia tytön huoltajina. Lisäksi pystyin onneksi muiden kirjan lukeneiden avulla muodostamaan nopean kuvan siitä mitä kirjan ensimmäisessä osassa on tapahtunut, hyvänä apuna tässä oli esimerkiksi Kiiltomato.

April on juuri ”kasvanut ulos” lastenkodista ja hänelle osoitetaan asunto erään vanhan rouvan alivuokralaisena. Lisäksi viranomaiset järjestävät hänelle työpaikan toimistotyöntekijänä. April itse lähinnä ajelehtii paikasta toiseen, tapaa ihmisiä, jotka ovat kukin omalla tavallaan rikkinäisiä. Hän joutuu jossain vaiheessa mielisairaalaan -  tai pikemminkin ”pääsee”, sillä sairausjakso antaa hänelle hyvän syyn olla pois vihaamastaan toimistotyöstä. Sairaalajakson jälkeen Aprilille järjestyy uusi työpaikka, sekin lähinnä pseudotyötä, tällä kertaa museosta. April kiinnostuu filosofisesta kirjallisuudesta ja kirjoittaa itsekin. Kaiken tämän ohessa tapahtuu kaksi Aprilin elämää mullistavaa tapahtumaa – hän saa lapsen ja myöhemmin luvan matkustaa lapsen isän kanssa länteen, pois DDR:stä.

Tässä siis kirjan ulkoiset tapahtumat. Kirjan tärkein taso kohdistuu kuitenkin Aprilin sisäiseen maailmaan ja kehitykseen, jonka hän käy läpi. April etsii kiinnekohtaa ja löytääkin tilapäisiä sellaisia, kunnes kyseinen henkilö syystä tai toisesta poistuu paikalta. Hän etsii hapuillen keinoa ilmaista sisintään ja lopulta kirjoittaminen on se keino. Ja vaikka lukijana olenkin enemmän kuin ärsyyntynyt naisen kyvyttömyydestä ottaa elämä hallintaansa niin ymmärrän, että tässä on nyt kyse jostain suuremmasta. Selviytymistarinasta kenties, jonka lopputulosta juuri luen.

Klüssendorfin teksti hämmensi minua. Kirjailija kirjoittaa Aprilin elämästä melko fragmentaarisesti ja kylmäkiskoisesti. Myötätuntoa ei kirjailijalta heru mutta ei myöskään tuomitsevaa asennetta. Hän yksinkertaisesti raportoi elämänkulkua ja Aprilin ajatuksia. Silti April jää kummittelemaan mieleeni sillä ymmärrän hänen olevan lapsuudenkokemuksiensa myötä syvästi traumatisoitunut. Tämän takia suosittelenkin lukemaan ensin trilogian ensimmäisen osan, joka on ilmestynyt myös suomeksi nimellä ”Tyttö” (Das Mädchen, 2011). Tämä jatko-osa on lukukokemuksena varmasti sen jälkeen armollisempi, sekä lukijaa että Aprilia kohtaan.

Vaikka kirjan kaksi ensimmäistä osaa tapahtuvat DDR:ssä niin mitään ”ostalgiaa” ei ole tarjolla. DDR on ainakin tässä toisessa osassa häivytetty taustalle, vaikkakin se muodostaa selkeän kulissin Aprilin elämälle. Jossain vilahtaa Erich Honeckerin muotokuva ja Stasi on luonnollinen osa arkielämää mutta Aprilille itselleen nämä puitteet ovat todellakin vain kulissi. Kulissit selkiytyvätkin tarkemmin vasta kun April saapuu Länsi-Berliiniin. Yhtäkkiä ympärillä on valoja, värejä, asunnottomia… April havainnoi kaiken sen, mikä puuttui tasaisen harmaasta DDR:stä.

En tällä kertaa analysoi tätä kirjaa tämän pidemmälle vaan hankin ensin käsiini sarjan muut osat. Klüssendorf on saanut kirjoistaan ylistävää palautetta ja kirjallisuuspalkintojakin kotimaassaan Saksassa ja vuonna 2018 ilmestyi sarjan kolmas osa, Jahre später, jossa kuvataan Aprilin avioliittoa. Klüssendorf on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjailija vaikkakaan ei mikään helppo kirjailija tutustua!

**

Angelika Klüssendorf: April

Ruotsiksi kääntänyt Jörn Lindskog

Bokförlaget Thoren & Lindskog 2017

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...