Kurkistus nuoren naisen rikkinäiseen sisimpään

Viime postaukseni lopussa mietin mihin mahdan päätyä seuraavan kirjan myötä. No, pääsin hengailemaan mielenterveytensä kanssa kamppailevan nuoren naisen kanssa DDR:n ajan Leipzigiin! Kirja on saksalaisen Angelika Klüssendorfin omaelämäpohjaisen trilogian keskimmäinen osa, jossa sarjan keskushenkilö April elää nuoruusvuosiaan.

Harmittavasti sarjan ensimmäistä ja kolmatta osaa ei löydy lähikirjastoni kokoelmista ja ”ison kirkon” kirjastoon pääsen vasta kun tämä koronahässäkkä hellittää. Mutta tämän toisen osan voi lukea myös itsenäisenä tarinana, sillä kirjailija tekee nopeita vilkaisuja taaksepäin Aprilin lapsuuteen ja tämän vanhempien kyvyttömyyteen toimia tytön huoltajina. Lisäksi pystyin onneksi muiden kirjan lukeneiden avulla muodostamaan nopean kuvan siitä mitä kirjan ensimmäisessä osassa on tapahtunut, hyvänä apuna tässä oli esimerkiksi Kiiltomato.

April on juuri ”kasvanut ulos” lastenkodista ja hänelle osoitetaan asunto erään vanhan rouvan alivuokralaisena. Lisäksi viranomaiset järjestävät hänelle työpaikan toimistotyöntekijänä. April itse lähinnä ajelehtii paikasta toiseen, tapaa ihmisiä, jotka ovat kukin omalla tavallaan rikkinäisiä. Hän joutuu jossain vaiheessa mielisairaalaan - tai pikemminkin ”pääsee”, sillä sairausjakso antaa hänelle hyvän syyn olla pois vihaamastaan toimistotyöstä. Sairaalajakson jälkeen Aprilille järjestyy uusi työpaikka, sekin lähinnä pseudotyötä, tällä kertaa museosta. April kiinnostuu filosofisesta kirjallisuudesta ja kirjoittaa itsekin. Kaiken tämän ohessa tapahtuu kaksi Aprilin elämää mullistavaa tapahtumaa – hän saa lapsen ja myöhemmin luvan matkustaa lapsen isän kanssa länteen, pois DDR:stä.

Tässä siis kirjan ulkoiset tapahtumat. Kirjan tärkein taso kohdistuu kuitenkin Aprilin sisäiseen maailmaan ja kehitykseen, jonka hän käy läpi. April etsii kiinnekohtaa ja löytääkin tilapäisiä sellaisia, kunnes kyseinen henkilö syystä tai toisesta poistuu paikalta. Hän etsii hapuillen keinoa ilmaista sisintään ja lopulta kirjoittaminen on se keino. Ja vaikka lukijana olenkin enemmän kuin ärsyyntynyt naisen kyvyttömyydestä ottaa elämä hallintaansa niin ymmärrän, että tässä on nyt kyse jostain suuremmasta. Selviytymistarinasta kenties, jonka lopputulosta juuri luen.

Klüssendorfin teksti hämmensi minua. Kirjailija kirjoittaa Aprilin elämästä melko fragmentaarisesti ja kylmäkiskoisesti. Myötätuntoa ei kirjailijalta heru mutta ei myöskään tuomitsevaa asennetta. Hän yksinkertaisesti raportoi elämänkulkua ja Aprilin ajatuksia. Silti April jää kummittelemaan mieleeni sillä ymmärrän hänen olevan lapsuudenkokemuksiensa myötä syvästi traumatisoitunut. Tämän takia suosittelenkin lukemaan ensin trilogian ensimmäisen osan, joka on ilmestynyt myös suomeksi nimellä ”Tyttö” (Das Mädchen, 2011). Tämä jatko-osa on lukukokemuksena varmasti sen jälkeen armollisempi, sekä lukijaa että Aprilia kohtaan.

Vaikka kirjan kaksi ensimmäistä osaa tapahtuvat DDR:ssä niin mitään ”ostalgiaa” ei ole tarjolla. DDR on ainakin tässä toisessa osassa häivytetty taustalle, vaikkakin se muodostaa selkeän kulissin Aprilin elämälle. Jossain vilahtaa Erich Honeckerin muotokuva ja Stasi on luonnollinen osa arkielämää mutta Aprilille itselleen nämä puitteet ovat todellakin vain kulissi. Kulissit selkiytyvätkin tarkemmin vasta kun April saapuu Länsi-Berliiniin. Yhtäkkiä ympärillä on valoja, värejä, asunnottomia… April havainnoi kaiken sen, mikä puuttui tasaisen harmaasta DDR:stä.

En tällä kertaa analysoi tätä kirjaa tämän pidemmälle vaan hankin ensin käsiini sarjan muut osat. Klüssendorf on saanut kirjoistaan ylistävää palautetta ja kirjallisuuspalkintojakin kotimaassaan Saksassa ja vuonna 2018 ilmestyi sarjan kolmas osa, Jahre später, jossa kuvataan Aprilin avioliittoa. Klüssendorf on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirjailija vaikkakaan ei mikään helppo kirjailija tutustua!

Angelika Klüssendorf: April

Ruotsiksi kääntänyt Jörn Lindskog

Bokförlaget Thoren & Lindskog 2017

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lue lisää

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan. Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Lue lisää

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Lue lisää

Ranskattaretko eivät muka liho?

Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...