Siirry pääsisältöön

Unelmoi isosti!

 

Olen aikaisemminkin kirjoittanut täällä blogissani lähiöelämästä, joka on sattuneesta syystä lähellä sydäntäni. Luin muutama vuosi sitten ruotsalaisen Johanna Langhorstin lähiövihaa käsittelevän kirjan ja tunnistin itseni sen sivuilta. Lähiöihmisen sydäntä särkee kun lähiöistä uutisoidaan vain ikäviä uutisia.

Kuten nyt esimerkiksi tämä kotikuntani Botkyrka. Harvat tiedotusvälineet ovat kiinnostuneita esimerkiksi upeasta luonnosta - vedestä, metsästä ja jopa pienistä vuorista. Lisäksi ihmiset! Botkyrka on yksi Ruotsin monikulttuurisimmista kunnista, kuin New York pienoiskoossa.

Yksi suurista paikallisista yhteisöistä on assyrialaiset/syyrialaiset, joita asuu Ruotsissa noin 120 000, ja monet heistä asuvat täällä Botkyrkassa ja naapurikunnassa Södertäljessä. Ruotsinassyrialainen Siduri Poli (s. 1988) on myös kasvanut täällä kotilähiössäni, joten on erityisen mielenkiintoista lukea Polin tänä syksynä julkaistu kirja, jossa Poli kertoo omasta taustastaan ​​ja kivikkoisesta tiestään yrittäjäksi.

Kirjan varsinainen tarkoitus on antaa vinkkejä ja rohkaisua muille rodullistetuille ruotsalaisille - kuinka päästä eteenpäin, vaikka edessä näyttää olevan vain suljettuja ovia. Poli suositteleekin lämpimästi yrittäjyyttä ja omien unelmien toteuttamista. Tällöin ei ainakaan tarvitse kuluttaa energiaa selittämällä valkoiselle enemmistölle omien unelmiensa oikeutusta.

Dream big! Kulje kohti unelmaasi! Tätähän me valtaväestöläiset olemme tottuneet toitottamaan, mutta oudosti viesti tuppaa muuttumaan, kun kohdennamme sen esimerkiksi maahanmuuttajille. Odotammeko heiltä edes sen kummempaa kuin vain elämästä jotenkuten selviytymistä?

Polin kantavin teesi on yhteisöllisyys. Bygg din tribe! Verkostoidu, kannusta, ole esikuva muille. Ja jos yksi onnistuu, vetää hän vanavedessään muita. Polin mukaan individualismi ei ole enää nykyaikaa, selfmade-ihmisten aika on ohi.

Jag har varit inne på det här tidigare, men att idealisera en individualistisk livsstil hör till historien. Det nya är att inte vara self made, det är att vara community made. Att resa sig tillsammans med och pushas av sin tribe, det är framtiden.

Kirja on monella tapaa silmiä avaava lukukokemus ja Polilla on terveisiä myös meille valtaväestössä eläville: tutkimusten mukaan rasistisia kommentteja huutelevat ihmiset perääntyvät usein jos heille vain huomautetaan siitä. Mutta suurin vaikutusvalta tällaisessa tilanteessa on sillä, joka kuuluu valtaväestöön. Niinpä kannattaa harjoitella jo etukäteen miten toimia kun seuraavan kerran joutuu todistamaan rasistista kielenkäyttöä.

"Voitko toistaa mitä sanoit?" on esimerkiksi tehokas repliikki. Ei ehkä myöskään kannata kutsua kyseistä henkilöä rasistiksi vaan sanoa esimerkiksi: "Mielestäni tuo, mitä sanot, on rasistista". Meillä kaikilla on velvollisuus puuttua jos kohtaamme rasismia, vaikka emme olisikaan itse sen kohteena.

Poli kertoo lämpimästi asuinalueensa yhteisöllisyydestä, mutta myös siitä, kuinka vaikeaa hänen vanhempiensa oli tutustua paikallisiin (silloin monet näistä kuuluivat vielä valtaväestöön, nythän monet ruotsalaiset ovat muuttaneet pois tältä alueelta). Ylipäänsä Poli kertoo vanhemmistaan ​​todella ihaillen, kuin suurista sankareista. Mitä he ovatkin! Se, että pystyy tuomaan perheensä turvaan sodan jaloista ja elättämään sen vieraassa maassa ja kulttuurissa, on uroteko.

Polin ja minun kotipaikkakuntani Norsborg lienee tullut tällä kesän ajalla tutuksi myös Suomen uutisista kun paikallinen 12-vuotias tyttö joutui täällä jengiampumisen uhriksi. Sattumoisin Polin kirja julkaistiin samoihin aikoihin ja ironisesti Poli joutuu televisiohaastattelussa saman ilmiön kohteeksi, jota hän kritisoi myös kirjassaan. 

Kun yksi Ruotsin kokeneimmista toimittajista, Malou von Sivers haastattelee Polia, hän avaa keskustelun kysymällä Polilta mitä mieltä tämä on ampumisesta. Polin odotettiin siis tyypillisesti edustavan asuinpaikkaansa, pahamaineista lähiötä, ja olevan heti valmis kommentoimaan siellä tapahtuvaa väkivaltaa, vaikka hänellä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa. Asiasta nousi oikeutetusti pieni somekohu.

 Nämä allaolevat kuvat ovat muuten alueelta, jonka postiosoite on tuo samainen pahamaineinen "no-go"-lähiö Norsborg. Näitä maisemia tulet tuskin näkemään minkään alueelta uutisoidun jutun kuvituksessa, joten... exclusively yours!




Kommentit

  1. Kaunista näyttää olevan!
    Tuo että pyytää toistamaan juuri sanomansa on hyvä ohje tilanteeseen, jossa kuulee rasistista puhetta. Kevyesti tyhmiä juttuja toisteleva joutuu kohtaamaan oman puheensa ja saattaa huomata, ettei se kuulosta kovin asialliselta eikä ole maailman upeinta huumoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vanhaa kulttuuriasutusta ja tästä lähettyviltä meni vuosisatojen ajan Ruotsin "valtaväylä" etelään, Göta landsväg . Lisäksi tämä on vanhaa viikinkiaikaista seutua. Harmittaa, että tämä jää puoli historiaa jää pimentoon ! /Mari

      Poista
  2. Meinasin sanoa samaa kuin Marjatta yllä, mutta tuo todella on mainio tapa vastata typeriin huuteluihin! Menee huutelijalla helposti jauhot suuhun. Ehkä jopa tajuaa, mitä sanoi.

    Minusta tuo pointti on myös tärkeä, että nämä ihmiset ovat sankareita, kun ovat onnistuneet pelastamaan perheensä sodan jaloista ja selvinneet vieraassa maassa. Sillä ihan oikeasti, eivät he huviretkelle ole lähteneet. Odotan kovasti, milloin meillä Suomessa aletaan kuulla tällaisia vastaavia tarinoita, se on vain ajan kysymys.
    Mutta oikeastaan mikä sävähdytti eniten, oli se toteamus, että individualismin aika on ohi. Luulen, että se on juuri niin. On alkamassa uusyhteisöllisyyden aika. Mielenkiintoista, itse asiassa todella mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa oli todella sellainen tuntu, että nyt katsotaan tulevaisuuteen! Paljon mielenkiintoisia pointteja, varsinkin tällaiselle valtaväestön edustajalle. Kirja oli harmittavasti vähän epätasainen, ei ehkä toimisi välttämättä käännöksenä, mutta kirjan sanoma tuli onneksi selkeästi esiin. Lisäksi Polin tyyli kirjoittaa on vauhdikas, tätä oli hauska lukea. Todella inspiroivaa luettavaa! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...