Siirry pääsisältöön

Unelmoi isosti!

 

Olen aikaisemminkin kirjoittanut täällä blogissani lähiöelämästä, joka on sattuneesta syystä lähellä sydäntäni. Luin muutama vuosi sitten ruotsalaisen Johanna Langhorstin lähiövihaa käsittelevän kirjan ja tunnistin itseni sen sivuilta. Lähiöihmisen sydäntä särkee kun lähiöistä uutisoidaan vain ikäviä uutisia.

Kuten nyt esimerkiksi tämä kotikuntani Botkyrka. Harvat tiedotusvälineet ovat kiinnostuneita esimerkiksi upeasta luonnosta - vedestä, metsästä ja jopa pienistä vuorista. Lisäksi ihmiset! Botkyrka on yksi Ruotsin monikulttuurisimmista kunnista, kuin New York pienoiskoossa.

Yksi suurista paikallisista yhteisöistä on assyrialaiset/syyrialaiset, joita asuu Ruotsissa noin 120 000, ja monet heistä asuvat täällä Botkyrkassa ja naapurikunnassa Södertäljessä. Ruotsinassyrialainen Siduri Poli (s. 1988) on myös kasvanut täällä kotilähiössäni, joten on erityisen mielenkiintoista lukea Polin tänä syksynä julkaistu kirja, jossa Poli kertoo omasta taustastaan ​​ja kivikkoisesta tiestään yrittäjäksi.

Kirjan varsinainen tarkoitus on antaa vinkkejä ja rohkaisua muille rodullistetuille ruotsalaisille - kuinka päästä eteenpäin, vaikka edessä näyttää olevan vain suljettuja ovia. Poli suositteleekin lämpimästi yrittäjyyttä ja omien unelmien toteuttamista. Tällöin ei ainakaan tarvitse kuluttaa energiaa selittämällä valkoiselle enemmistölle omien unelmiensa oikeutusta.

Dream big! Kulje kohti unelmaasi! Tätähän me valtaväestöläiset olemme tottuneet toitottamaan, mutta oudosti viesti tuppaa muuttumaan, kun kohdennamme sen esimerkiksi maahanmuuttajille. Odotammeko heiltä edes sen kummempaa kuin vain elämästä jotenkuten selviytymistä?

Polin kantavin teesi on yhteisöllisyys. Bygg din tribe! Verkostoidu, kannusta, ole esikuva muille. Ja jos yksi onnistuu, vetää hän vanavedessään muita. Polin mukaan individualismi ei ole enää nykyaikaa, selfmade-ihmisten aika on ohi.

Jag har varit inne på det här tidigare, men att idealisera en individualistisk livsstil hör till historien. Det nya är att inte vara self made, det är att vara community made. Att resa sig tillsammans med och pushas av sin tribe, det är framtiden.

Kirja on monella tapaa silmiä avaava lukukokemus ja Polilla on terveisiä myös meille valtaväestössä eläville: tutkimusten mukaan rasistisia kommentteja huutelevat ihmiset perääntyvät usein jos heille vain huomautetaan siitä. Mutta suurin vaikutusvalta tällaisessa tilanteessa on sillä, joka kuuluu valtaväestöön. Niinpä kannattaa harjoitella jo etukäteen miten toimia kun seuraavan kerran joutuu todistamaan rasistista kielenkäyttöä.

"Voitko toistaa mitä sanoit?" on esimerkiksi tehokas repliikki. Ei ehkä myöskään kannata kutsua kyseistä henkilöä rasistiksi vaan sanoa esimerkiksi: "Mielestäni tuo, mitä sanot, on rasistista". Meillä kaikilla on velvollisuus puuttua jos kohtaamme rasismia, vaikka emme olisikaan itse sen kohteena.

Poli kertoo lämpimästi asuinalueensa yhteisöllisyydestä, mutta myös siitä, kuinka vaikeaa hänen vanhempiensa oli tutustua paikallisiin (silloin monet näistä kuuluivat vielä valtaväestöön, nythän monet ruotsalaiset ovat muuttaneet pois tältä alueelta). Ylipäänsä Poli kertoo vanhemmistaan ​​todella ihaillen, kuin suurista sankareista. Mitä he ovatkin! Se, että pystyy tuomaan perheensä turvaan sodan jaloista ja elättämään sen vieraassa maassa ja kulttuurissa, on uroteko.

Polin ja minun kotipaikkakuntani Norsborg lienee tullut tällä kesän ajalla tutuksi myös Suomen uutisista kun paikallinen 12-vuotias tyttö joutui täällä jengiampumisen uhriksi. Sattumoisin Polin kirja julkaistiin samoihin aikoihin ja ironisesti Poli joutuu televisiohaastattelussa saman ilmiön kohteeksi, jota hän kritisoi myös kirjassaan. 

Kun yksi Ruotsin kokeneimmista toimittajista, Malou von Sivers haastattelee Polia, hän avaa keskustelun kysymällä Polilta mitä mieltä tämä on ampumisesta. Polin odotettiin siis tyypillisesti edustavan asuinpaikkaansa, pahamaineista lähiötä, ja olevan heti valmis kommentoimaan siellä tapahtuvaa väkivaltaa, vaikka hänellä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa. Asiasta nousi oikeutetusti pieni somekohu.

 Nämä allaolevat kuvat ovat muuten alueelta, jonka postiosoite on tuo samainen pahamaineinen "no-go"-lähiö Norsborg. Näitä maisemia tulet tuskin näkemään minkään alueelta uutisoidun jutun kuvituksessa, joten... exclusively yours!




Kommentit

  1. Kaunista näyttää olevan!
    Tuo että pyytää toistamaan juuri sanomansa on hyvä ohje tilanteeseen, jossa kuulee rasistista puhetta. Kevyesti tyhmiä juttuja toisteleva joutuu kohtaamaan oman puheensa ja saattaa huomata, ettei se kuulosta kovin asialliselta eikä ole maailman upeinta huumoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vanhaa kulttuuriasutusta ja tästä lähettyviltä meni vuosisatojen ajan Ruotsin "valtaväylä" etelään, Göta landsväg . Lisäksi tämä on vanhaa viikinkiaikaista seutua. Harmittaa, että tämä jää puoli historiaa jää pimentoon ! /Mari

      Poista
  2. Meinasin sanoa samaa kuin Marjatta yllä, mutta tuo todella on mainio tapa vastata typeriin huuteluihin! Menee huutelijalla helposti jauhot suuhun. Ehkä jopa tajuaa, mitä sanoi.

    Minusta tuo pointti on myös tärkeä, että nämä ihmiset ovat sankareita, kun ovat onnistuneet pelastamaan perheensä sodan jaloista ja selvinneet vieraassa maassa. Sillä ihan oikeasti, eivät he huviretkelle ole lähteneet. Odotan kovasti, milloin meillä Suomessa aletaan kuulla tällaisia vastaavia tarinoita, se on vain ajan kysymys.
    Mutta oikeastaan mikä sävähdytti eniten, oli se toteamus, että individualismin aika on ohi. Luulen, että se on juuri niin. On alkamassa uusyhteisöllisyyden aika. Mielenkiintoista, itse asiassa todella mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa oli todella sellainen tuntu, että nyt katsotaan tulevaisuuteen! Paljon mielenkiintoisia pointteja, varsinkin tällaiselle valtaväestön edustajalle. Kirja oli harmittavasti vähän epätasainen, ei ehkä toimisi välttämättä käännöksenä, mutta kirjan sanoma tuli onneksi selkeästi esiin. Lisäksi Polin tyyli kirjoittaa on vauhdikas, tätä oli hauska lukea. Todella inspiroivaa luettavaa! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle