Siirry pääsisältöön

Unelmoi isosti!

 

Olen aikaisemminkin kirjoittanut täällä blogissani lähiöelämästä, joka on sattuneesta syystä lähellä sydäntäni. Luin muutama vuosi sitten ruotsalaisen Johanna Langhorstin lähiövihaa käsittelevän kirjan ja tunnistin itseni sen sivuilta. Lähiöihmisen sydäntä särkee kun lähiöistä uutisoidaan vain ikäviä uutisia.

Kuten nyt esimerkiksi tämä kotikuntani Botkyrka. Harvat tiedotusvälineet ovat kiinnostuneita esimerkiksi upeasta luonnosta - vedestä, metsästä ja jopa pienistä vuorista. Lisäksi ihmiset! Botkyrka on yksi Ruotsin monikulttuurisimmista kunnista, kuin New York pienoiskoossa.

Yksi suurista paikallisista yhteisöistä on assyrialaiset/syyrialaiset, joita asuu Ruotsissa noin 120 000, ja monet heistä asuvat täällä Botkyrkassa ja naapurikunnassa Södertäljessä. Ruotsinassyrialainen Siduri Poli (s. 1988) on myös kasvanut täällä kotilähiössäni, joten on erityisen mielenkiintoista lukea Polin tänä syksynä julkaistu kirja, jossa Poli kertoo omasta taustastaan ​​ja kivikkoisesta tiestään yrittäjäksi.

Kirjan varsinainen tarkoitus on antaa vinkkejä ja rohkaisua muille rodullistetuille ruotsalaisille - kuinka päästä eteenpäin, vaikka edessä näyttää olevan vain suljettuja ovia. Poli suositteleekin lämpimästi yrittäjyyttä ja omien unelmien toteuttamista. Tällöin ei ainakaan tarvitse kuluttaa energiaa selittämällä valkoiselle enemmistölle omien unelmiensa oikeutusta.

Dream big! Kulje kohti unelmaasi! Tätähän me valtaväestöläiset olemme tottuneet toitottamaan, mutta oudosti viesti tuppaa muuttumaan, kun kohdennamme sen esimerkiksi maahanmuuttajille. Odotammeko heiltä edes sen kummempaa kuin vain elämästä jotenkuten selviytymistä?

Polin kantavin teesi on yhteisöllisyys. Bygg din tribe! Verkostoidu, kannusta, ole esikuva muille. Ja jos yksi onnistuu, vetää hän vanavedessään muita. Polin mukaan individualismi ei ole enää nykyaikaa, selfmade-ihmisten aika on ohi.

Jag har varit inne på det här tidigare, men att idealisera en individualistisk livsstil hör till historien. Det nya är att inte vara self made, det är att vara community made. Att resa sig tillsammans med och pushas av sin tribe, det är framtiden.

Kirja on monella tapaa silmiä avaava lukukokemus ja Polilla on terveisiä myös meille valtaväestössä eläville: tutkimusten mukaan rasistisia kommentteja huutelevat ihmiset perääntyvät usein jos heille vain huomautetaan siitä. Mutta suurin vaikutusvalta tällaisessa tilanteessa on sillä, joka kuuluu valtaväestöön. Niinpä kannattaa harjoitella jo etukäteen miten toimia kun seuraavan kerran joutuu todistamaan rasistista kielenkäyttöä.

"Voitko toistaa mitä sanoit?" on esimerkiksi tehokas repliikki. Ei ehkä myöskään kannata kutsua kyseistä henkilöä rasistiksi vaan sanoa esimerkiksi: "Mielestäni tuo, mitä sanot, on rasistista". Meillä kaikilla on velvollisuus puuttua jos kohtaamme rasismia, vaikka emme olisikaan itse sen kohteena.

Poli kertoo lämpimästi asuinalueensa yhteisöllisyydestä, mutta myös siitä, kuinka vaikeaa hänen vanhempiensa oli tutustua paikallisiin (silloin monet näistä kuuluivat vielä valtaväestöön, nythän monet ruotsalaiset ovat muuttaneet pois tältä alueelta). Ylipäänsä Poli kertoo vanhemmistaan ​​todella ihaillen, kuin suurista sankareista. Mitä he ovatkin! Se, että pystyy tuomaan perheensä turvaan sodan jaloista ja elättämään sen vieraassa maassa ja kulttuurissa, on uroteko.

Polin ja minun kotipaikkakuntani Norsborg lienee tullut tällä kesän ajalla tutuksi myös Suomen uutisista kun paikallinen 12-vuotias tyttö joutui täällä jengiampumisen uhriksi. Sattumoisin Polin kirja julkaistiin samoihin aikoihin ja ironisesti Poli joutuu televisiohaastattelussa saman ilmiön kohteeksi, jota hän kritisoi myös kirjassaan. 

Kun yksi Ruotsin kokeneimmista toimittajista, Malou von Sivers haastattelee Polia, hän avaa keskustelun kysymällä Polilta mitä mieltä tämä on ampumisesta. Polin odotettiin siis tyypillisesti edustavan asuinpaikkaansa, pahamaineista lähiötä, ja olevan heti valmis kommentoimaan siellä tapahtuvaa väkivaltaa, vaikka hänellä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa. Asiasta nousi oikeutetusti pieni somekohu.

 Nämä allaolevat kuvat ovat muuten alueelta, jonka postiosoite on tuo samainen pahamaineinen "no-go"-lähiö Norsborg. Näitä maisemia tulet tuskin näkemään minkään alueelta uutisoidun jutun kuvituksessa, joten... exclusively yours!




Kommentit

  1. Kaunista näyttää olevan!
    Tuo että pyytää toistamaan juuri sanomansa on hyvä ohje tilanteeseen, jossa kuulee rasistista puhetta. Kevyesti tyhmiä juttuja toisteleva joutuu kohtaamaan oman puheensa ja saattaa huomata, ettei se kuulosta kovin asialliselta eikä ole maailman upeinta huumoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vanhaa kulttuuriasutusta ja tästä lähettyviltä meni vuosisatojen ajan Ruotsin "valtaväylä" etelään, Göta landsväg . Lisäksi tämä on vanhaa viikinkiaikaista seutua. Harmittaa, että tämä jää puoli historiaa jää pimentoon ! /Mari

      Poista
  2. Meinasin sanoa samaa kuin Marjatta yllä, mutta tuo todella on mainio tapa vastata typeriin huuteluihin! Menee huutelijalla helposti jauhot suuhun. Ehkä jopa tajuaa, mitä sanoi.

    Minusta tuo pointti on myös tärkeä, että nämä ihmiset ovat sankareita, kun ovat onnistuneet pelastamaan perheensä sodan jaloista ja selvinneet vieraassa maassa. Sillä ihan oikeasti, eivät he huviretkelle ole lähteneet. Odotan kovasti, milloin meillä Suomessa aletaan kuulla tällaisia vastaavia tarinoita, se on vain ajan kysymys.
    Mutta oikeastaan mikä sävähdytti eniten, oli se toteamus, että individualismin aika on ohi. Luulen, että se on juuri niin. On alkamassa uusyhteisöllisyyden aika. Mielenkiintoista, itse asiassa todella mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa oli todella sellainen tuntu, että nyt katsotaan tulevaisuuteen! Paljon mielenkiintoisia pointteja, varsinkin tällaiselle valtaväestön edustajalle. Kirja oli harmittavasti vähän epätasainen, ei ehkä toimisi välttämättä käännöksenä, mutta kirjan sanoma tuli onneksi selkeästi esiin. Lisäksi Polin tyyli kirjoittaa on vauhdikas, tätä oli hauska lukea. Todella inspiroivaa luettavaa! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...