Siirry pääsisältöön

Mä mistä löytäisin sen Ikigain



Nyt kun korona on pitänyt tiiviisti kotona ja on joutunut heittämään roskakoriin kaikki hienot aikataulut ja suunnitelmat, niin mieleen on noussut paljon uusia ja mielenkiintoisia ajatuksia. Esimerkiksi: haluanko tehdä tätä työtä, jota nyt teen (ja olen tehnyt jo 20 vuotta). Tai haluanko asua täällä suurkaupungin kupeessa. Onko tässä elämässä mitään mieltä??

Kirja vieköön -blogin Riitta vinkkasi blogissaan Ken Mogin kirjasta "Löydä oma Ikigai" ja tottakai haluan löytää oman ikigain! Onhan tässä jo omaksuttu sekä tanskalainen "hygge" että ruotsalainen "lagom". Harmikseni en löytänyt täältä Tukholman kirjastoista Mogin kirjaa, sen sijaan löytyi Héctor Garcian ja Francesc Mirallesin "Ikigai - The Japanese Secret to a Long and Happy Life".

Ikigai tarkoittaa syytä olemassaoloon ja elämisen iloa. Sen voisi kääntää myös "elämän tarkoitukseksi", mutta se saattaa viedä ajatukset liian kauaksi ikigain arkisesta ulottuvuudesta. Ikigain ajatuksena on nimittäin tehdä nimenomaan tästä jokapäiväisestä elämästämme mielekästä. Niinpä se ikigai voi olla ihan niin pieni tai suuri asia kuin mitä nyt tähän tavalliseen elämään mahtuu.

Tämä pikkukirjanen sisältää paljon tienviittoja, jotka ohjaavat ikigain etsijää eteenpäin. Kirjoittajat käyvät lyhyesti läpi mm. Viktor Franklin logoterapiaa ja Mihaly Csikszentmihalyin flow-teoriaa. Lisäksi kirjassa annetaan ohjeita erilaisiin fyysisiin harjoituksiin joogasta qigongiin. Kirjassa onkin hyvin paljon tuttua ainesta, sen sijaan itse ikigaista harmillisen vähän. Kirjoittajat ovat varsin kiintyneitä ajatukseen, että elämän tarkoitus on elää vähintään satavuotiaaksi ja niinpä he keskittyvät paljolti juuri pitkän iän salaisuuteen.

Kirjan kirjoittajat kävivätkin haastattelemassa (monen muun tutkijan ohella) Okinawan saaren satavuotiaita vanhuksia löytääkseen pitkän iän ja ikigain ytimen. Ja löytyihän se! Nämä pirteät vanhukset, joille 90 vuotta ei ole ikä eikä mikään, todistavat ennen kaikkea sitä, miten työnteko ja arkinen puuhastelu pitävät kehon ja mielen toiminnassa. Lisäksi yhteisöllisyys on avainasemassa - kyläläiset auttavat toisiaan ja juhlia järjestetään milloin mistäkin syystä. Aina on syytä lauluun ja tanssiin! Jokaisella on myös oma puutarha, jossa he aloittavat jo aamuvarhain puuhastelun. Kirjoittajat käyvät  myös läpi Okinawan asukkaiden ruokavaliota, joka ytimekkäästi kuuluu: syö monipuolisesti ja täytä vatsasi vain 80%. Ja päivänsä kannattaa aloittaa muiden japanilaisten tavoin lyhyellä liikuntahetkellä, "radio taisolla".



Our intuition and curiousity are very powerful internal compasses to help us connect with our ikigai. Follow those things you enjoy, and get away from or change those you dislike. Be led by your curiousity, and keep busy by doing things that fill you with meaning and happiness. It doesn't need to be a big thing: we might find meaning in being good parents or in helping our neighbors.

No niin, siinä se nyt sitten oli, se pitkän iän salaisuus. Työntekoa, liikunnallisuutta, kohtuullisesti monipuolista ravintoa ja lisäksi oma yhteisö, johon tuntee kuuluvansa. Ja miten sen ikigain sitten löytää? Paras neuvo lienee se, että jos jokin tekemäsi asia saa sinut flow-tilaan niin siinä on ikigaisi ydin!

***
Héctor Garcia & Francesc Miralles:
Ikigai - The Japanese Secret to a Long and Happy Life
Penguin Books 2016
194 sivua

Kommentit

  1. Huomenta! Ikigai voi olla näinä aikoina hakusessa kun huoli maailman tilasta täyttää ajatukset. Hienostipa löysit elämän mielekkyyden ytimen :) Ihanaa kun kirsikankukat kukkivat siellä - meillä sataa lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se ikigai löytyi sieltä kun alkoi miettiä mitkä asiat tuottavat iloa ja sen kuuluisan flow-tilan. Ainakin tämä kirjablogin pitäminen on yksi sellainen asia :) Mutta yritän saada vielä käsiini tuon sinun lukemasi Ken Mogin kirjan, luulen nimittäin että siinä mentiin hiukan syvemmälle tähän itse ikigain filosofiaan.

      Poista
  2. Minulla lojuu hyllyssäni tuo Ken Mogin Ikigai ja aloin sitä jo kerran lukea. En päässyt kovin pitkälle, kun jätin sen kesken :D Ehkä ajankohta oli väärä, voisi nostaa kirjan esille ja kokeilla uudemman kerran nyt kun melko lailla moni asia on muuttunut.

    Silmiinpistävän ihana muuten tuo kaupungilla otettu kirjakuvasi, sinistä taivasta ja kirsikankukkaa, unenomainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille kirjoille on oma paikkansa ja aikansa, ja tämä koronakotoilu on herättänyt päässä todella mielenkiintoisia pohdiskeluja! Tarvitsen elämääni ainakin enemmän ikigaita :)

      Kävin viime viikolla pikaisesti kaupungissa ja oli pakko käydä vilkaisemassa Kungsträdgårdenin kirsikkapuut, onneksi ehdin nähdä vielä kukat loppuloistossaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...