Siirry pääsisältöön

Mä mistä löytäisin sen Ikigain



Nyt kun korona on pitänyt tiiviisti kotona ja on joutunut heittämään roskakoriin kaikki hienot aikataulut ja suunnitelmat, niin mieleen on noussut paljon uusia ja mielenkiintoisia ajatuksia. Esimerkiksi: haluanko tehdä tätä työtä, jota nyt teen (ja olen tehnyt jo 20 vuotta). Tai haluanko asua täällä suurkaupungin kupeessa. Onko tässä elämässä mitään mieltä??

Kirja vieköön -blogin Riitta vinkkasi blogissaan Ken Mogin kirjasta "Löydä oma Ikigai" ja tottakai haluan löytää oman ikigain! Onhan tässä jo omaksuttu sekä tanskalainen "hygge" että ruotsalainen "lagom". Harmikseni en löytänyt täältä Tukholman kirjastoista Mogin kirjaa, sen sijaan löytyi Héctor Garcian ja Francesc Mirallesin "Ikigai - The Japanese Secret to a Long and Happy Life".

Ikigai tarkoittaa syytä olemassaoloon ja elämisen iloa. Sen voisi kääntää myös "elämän tarkoitukseksi", mutta se saattaa viedä ajatukset liian kauaksi ikigain arkisesta ulottuvuudesta. Ikigain ajatuksena on nimittäin tehdä nimenomaan tästä jokapäiväisestä elämästämme mielekästä. Niinpä se ikigai voi olla ihan niin pieni tai suuri asia kuin mitä nyt tähän tavalliseen elämään mahtuu.

Tämä pikkukirjanen sisältää paljon tienviittoja, jotka ohjaavat ikigain etsijää eteenpäin. Kirjoittajat käyvät lyhyesti läpi mm. Viktor Franklin logoterapiaa ja Mihaly Csikszentmihalyin flow-teoriaa. Lisäksi kirjassa annetaan ohjeita erilaisiin fyysisiin harjoituksiin joogasta qigongiin. Kirjassa onkin hyvin paljon tuttua ainesta, sen sijaan itse ikigaista harmillisen vähän. Kirjoittajat ovat varsin kiintyneitä ajatukseen, että elämän tarkoitus on elää vähintään satavuotiaaksi ja niinpä he keskittyvät paljolti juuri pitkän iän salaisuuteen.

Kirjan kirjoittajat kävivätkin haastattelemassa (monen muun tutkijan ohella) Okinawan saaren satavuotiaita vanhuksia löytääkseen pitkän iän ja ikigain ytimen. Ja löytyihän se! Nämä pirteät vanhukset, joille 90 vuotta ei ole ikä eikä mikään, todistavat ennen kaikkea sitä, miten työnteko ja arkinen puuhastelu pitävät kehon ja mielen toiminnassa. Lisäksi yhteisöllisyys on avainasemassa - kyläläiset auttavat toisiaan ja juhlia järjestetään milloin mistäkin syystä. Aina on syytä lauluun ja tanssiin! Jokaisella on myös oma puutarha, jossa he aloittavat jo aamuvarhain puuhastelun. Kirjoittajat käyvät  myös läpi Okinawan asukkaiden ruokavaliota, joka ytimekkäästi kuuluu: syö monipuolisesti ja täytä vatsasi vain 80%. Ja päivänsä kannattaa aloittaa muiden japanilaisten tavoin lyhyellä liikuntahetkellä, "radio taisolla".



Our intuition and curiousity are very powerful internal compasses to help us connect with our ikigai. Follow those things you enjoy, and get away from or change those you dislike. Be led by your curiousity, and keep busy by doing things that fill you with meaning and happiness. It doesn't need to be a big thing: we might find meaning in being good parents or in helping our neighbors.

No niin, siinä se nyt sitten oli, se pitkän iän salaisuus. Työntekoa, liikunnallisuutta, kohtuullisesti monipuolista ravintoa ja lisäksi oma yhteisö, johon tuntee kuuluvansa. Ja miten sen ikigain sitten löytää? Paras neuvo lienee se, että jos jokin tekemäsi asia saa sinut flow-tilaan niin siinä on ikigaisi ydin!

***
Héctor Garcia & Francesc Miralles:
Ikigai - The Japanese Secret to a Long and Happy Life
Penguin Books 2016
194 sivua

Kommentit

  1. Huomenta! Ikigai voi olla näinä aikoina hakusessa kun huoli maailman tilasta täyttää ajatukset. Hienostipa löysit elämän mielekkyyden ytimen :) Ihanaa kun kirsikankukat kukkivat siellä - meillä sataa lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se ikigai löytyi sieltä kun alkoi miettiä mitkä asiat tuottavat iloa ja sen kuuluisan flow-tilan. Ainakin tämä kirjablogin pitäminen on yksi sellainen asia :) Mutta yritän saada vielä käsiini tuon sinun lukemasi Ken Mogin kirjan, luulen nimittäin että siinä mentiin hiukan syvemmälle tähän itse ikigain filosofiaan.

      Poista
  2. Minulla lojuu hyllyssäni tuo Ken Mogin Ikigai ja aloin sitä jo kerran lukea. En päässyt kovin pitkälle, kun jätin sen kesken :D Ehkä ajankohta oli väärä, voisi nostaa kirjan esille ja kokeilla uudemman kerran nyt kun melko lailla moni asia on muuttunut.

    Silmiinpistävän ihana muuten tuo kaupungilla otettu kirjakuvasi, sinistä taivasta ja kirsikankukkaa, unenomainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille kirjoille on oma paikkansa ja aikansa, ja tämä koronakotoilu on herättänyt päässä todella mielenkiintoisia pohdiskeluja! Tarvitsen elämääni ainakin enemmän ikigaita :)

      Kävin viime viikolla pikaisesti kaupungissa ja oli pakko käydä vilkaisemassa Kungsträdgårdenin kirsikkapuut, onneksi ehdin nähdä vielä kukat loppuloistossaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...