Siirry pääsisältöön

Kurkistus Pajtim Statovcin maailmaan



Olen tässä koronakevään aikana tehnyt melkoisen matkan. Olen saanut kolmen kirjan ajan viipyillä Pajtim Statovcin maailmassa - Kosovossa, Pristinassa, Albaniassa, Suomessa ja sitten vähän siellä sun täällä. Statovcin tähän mennessä julkaistut romaanit ovat kaikki tiukin juurin kiinni Kosovossa mutta oksat kurottautuvat eri suuntiin. Kehtovinta mielestäni kirjoissa on kuitenkin se, miten Statovci leikittelee eri roolien ja identiteettien välillä. Lukijaa harhautetaan useamminkin kerran.

Olen mies joka ei voi olla nainen mutta joka halutessaan voi näyttää naiselta, se on paras ominaisuuteni, naamioleikki jonka voin aloittaa ja lopettaa silloin kun minulle parhaiten sopii. (Tiranan sydän)

En ollut aikaisemmin lukenut yhtäkään Statovcin kirjaa vaikka olin toki seurannut kaikkia ylistäviä lehtijuttuja ja blogikirjoituksia. Sitten lukupiirini ilmoitti, että nyt luetaan Bolla. Kirja teki minuun kertalukemalla niin suuren vaikutuksen, että päätin lukea siltä istumalta Statovcin kaikki kolme romaania.

Aloitin siis uusimmasta ja siirryin sitten keskimmäisen kautta viimein esikoiskirjaan. Näin jälkeenpän ajateltuna olisi ehkä kuitenkin kannattanut tehdä päinvastoin, sillä esikoiskirja "Kissani Jugoslavia" ei jättänyt enää sellaista hämmästyksen tunnetta kuin mitä se todennäköisesti olisi tehnyt jos olisin lukenut sen ilman myöhempien kirjojen tuomaa lukukokemusta.

Kun lukee Statovcin kolme romaania melkein perä perään, pääsee syvälle ainakin itselleni täysin uuteen maailmaan. Yhtäkkiä olen keskellä albanialaista kulttuuria, jossa vallitsee machomainen kanun-laki. Naisten osa on synnyttää jälkeläisiä ja miehen sana on perheen laki.

Jotkin päivät ovat siedettäviä ja kotonamme on rauhallista. Ajshe myös ymmärtää olla puhumatta minulle vähään aikaan mitään, kun olen suutuspäissäni mennyt läimäisemään kurittomina ulisevia kakaroita ja huutamaan, että he ovat hemmoteltuja, riivattuja, kelvottomia ja kiittämättömiä vintiöitä, joista ei koskaan tule mitään, kunnon ihmisiä ainakaan. (Bolla)

Nämä kolme kirjaa ovat kuin trilogia ja tarinat menevät osin niin ristiin, että en osaa näin jälkikäteen edes suoralta kädeltä sanoa mitä missäkin kirjassa tapahtui. Kirjojen teemat  ovat yhteneväiset: albanialaisuus ja ennen kaikkea kosovalaisuus, sota, pakolaisuus, maahanmuuttajuus, ulkopuolisuus, homoseksuaalisuus, isän ja pojan vaikea suhde, ystävyys ja ystävän pettäminen...

Statovci kiertää tiukasti aiheidensa ympärillä kolmen romaanin ajan mutta löytää aina välillä myös uusia näkökulmia. Kirjat tarjoavat muun muassa upeat kuvaukset albanialaisista häistä ja hautajaisista. Tapahtumat on kuvattu tarkoin kuin antropologin silmin.

Vanhat perinteet eivät jää Kosovoon vaan seuraavat perässä kun perheet pakenevat sotaa uusiin asuinmaihinsa. Elämä vieraissa asuinympäristöissä on ristiriitaista, varsinkin Statovcin romaanien miespuolisille henkilöille. Naiset sen sijaan sopeutuvat ja löytävät uuden identiteetin, minkä Statovci kuvaa hienoiten juuri esikoisromaanissaan:

Olen ystävystynyt työkaverini kanssa. Hän on huumorintajuinen, viidenkymmenen, yksinäinen nainen, joka ei koskaan saanut lapsia. Hänen miehensä on kuollut sydänkohtaukseen, niin hän minulle kertoi. Hän elää kolmen kissansa ja kahden koiransa kanssa. Ja kun hän kysyi samat kysymykset minulta, kerroin, että minunkin mieheni on kuollut. Kuultuani hänen tarinansa en tuntenut omaani enää vialliseksi - tässä maassa yksin eläminen ei ole yhteään tavatonta. (Kissani Jugoslavia)

Mutta kun pääsen lopulta siihen niin paljon kehuttuun esikoisromaaniin niin alankin jo kyllästyä. Ymmärrän, että esikoiskirjassa kaikki nämä ajatukset ovat vielä uusia mutta koska olen käynyt jo läpi kirjailijan myöhemmät teemankehittelyt, en jaksa enää innostua. Harmi!

Odotan todella suurella mielenkiinnolla Statovcin seuraavaa romaania. Näin intensiivistä ja sisälleen vievää kieltä ja tarinankertomista saa harvoin lukea ja Statovcilla on todella taito vetää minut lukijana mukaansa. Seuraan avoimin mielin ja uteliaana minne kirjailija minut ikinä päättääkään viedä.

Luen myös mielelläni lisää Albaniasta ja Kosovosta, sillä tämä vanha eurooppalainen kulttuuri on hävyttömän vähän tunnettu täällä meidän vastakkaisessa Euroopan kolkassamme. Mutta seuraava romaani sisältää toivottavasti jo uusiakin teemoja ja aiheita. Ja ehkä myös enemmän naisnäkökulmasta kirjoitettuna? Se kiinnostaisi kovasti!

PS. Kuuntelin näitä kirjoja lukiessani paljon albanialaista musiikkia ja löysin aivan uuden maailman myös sieltä!



**
Pajtim Statovci:

Kissani Jugoslavia (Otava 2014)
Tiranan sydän (Otava 2016)
Bolla (Otava 2019)

Kommentit

  1. Minä pidin ehdottomasti eniten esikoisesta. Siinä kaksi eri aikatasoa vuorotteli kiehtovasti ja symbolit toimivat hyvin. Seuraavissa romaaneissa petyin osittain, kun en löytänyt niistä aivan sitä samaa maagisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri tuon takia olisi pitänyt lukea se esikoinen ensin, nyt meni vähän plörinäksi... tai sitten luen uudestaan vähän myöhemmin, tuorein silmin :) /Mari

      Poista
    2. Statovci sai Bollasta viime vuoden Finlandian, ja Tiranan sydämestäkin palkintoja. Minä vaan ihastun aina jostain syystä esikoisiin.

      Kiva kirjakuva, kirjat keskellä vehreyttä.

      Poista
  2. Luulen myös, että kolmen teoksen lukeminen samalta kirjailijalta peräjälkeen ei välttämättä ole hyvä idea. Ellei siis ole esim kronologiseksi perhesaagaksi kirjoitettu. Hyvilläkin kirjailijoilla on oma tyylinsä, johon saattaa puutua siihenkin. Sitten se taas tuntuu omintakeiselta ja paremmalta, kun on lukenut tyystin toisenlaista välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei todellakaan ollut hyvä idea :) Mutta vaikutuin niin paljon Bollasta, jonka luimme lukupiirini kanssa, että päätin "lukaista" saman tien ne kaksi muutakin. Tulen varmastikin lukemaan vielä uudestaan ainakin tuon Kissani Jugoslavian.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...