Siirry pääsisältöön

Kurkistus Pajtim Statovcin maailmaan



Olen tässä koronakevään aikana tehnyt melkoisen matkan. Olen saanut kolmen kirjan ajan viipyillä Pajtim Statovcin maailmassa - Kosovossa, Pristinassa, Albaniassa, Suomessa ja sitten vähän siellä sun täällä. Statovcin tähän mennessä julkaistut romaanit ovat kaikki tiukin juurin kiinni Kosovossa mutta oksat kurottautuvat eri suuntiin. Kehtovinta mielestäni kirjoissa on kuitenkin se, miten Statovci leikittelee eri roolien ja identiteettien välillä. Lukijaa harhautetaan useamminkin kerran.

Olen mies joka ei voi olla nainen mutta joka halutessaan voi näyttää naiselta, se on paras ominaisuuteni, naamioleikki jonka voin aloittaa ja lopettaa silloin kun minulle parhaiten sopii. (Tiranan sydän)

En ollut aikaisemmin lukenut yhtäkään Statovcin kirjaa vaikka olin toki seurannut kaikkia ylistäviä lehtijuttuja ja blogikirjoituksia. Sitten lukupiirini ilmoitti, että nyt luetaan Bolla. Kirja teki minuun kertalukemalla niin suuren vaikutuksen, että päätin lukea siltä istumalta Statovcin kaikki kolme romaania.

Aloitin siis uusimmasta ja siirryin sitten keskimmäisen kautta viimein esikoiskirjaan. Näin jälkeenpän ajateltuna olisi ehkä kuitenkin kannattanut tehdä päinvastoin, sillä esikoiskirja "Kissani Jugoslavia" ei jättänyt enää sellaista hämmästyksen tunnetta kuin mitä se todennäköisesti olisi tehnyt jos olisin lukenut sen ilman myöhempien kirjojen tuomaa lukukokemusta.

Kun lukee Statovcin kolme romaania melkein perä perään, pääsee syvälle ainakin itselleni täysin uuteen maailmaan. Yhtäkkiä olen keskellä albanialaista kulttuuria, jossa vallitsee machomainen kanun-laki. Naisten osa on synnyttää jälkeläisiä ja miehen sana on perheen laki.

Jotkin päivät ovat siedettäviä ja kotonamme on rauhallista. Ajshe myös ymmärtää olla puhumatta minulle vähään aikaan mitään, kun olen suutuspäissäni mennyt läimäisemään kurittomina ulisevia kakaroita ja huutamaan, että he ovat hemmoteltuja, riivattuja, kelvottomia ja kiittämättömiä vintiöitä, joista ei koskaan tule mitään, kunnon ihmisiä ainakaan. (Bolla)

Nämä kolme kirjaa ovat kuin trilogia ja tarinat menevät osin niin ristiin, että en osaa näin jälkikäteen edes suoralta kädeltä sanoa mitä missäkin kirjassa tapahtui. Kirjojen teemat  ovat yhteneväiset: albanialaisuus ja ennen kaikkea kosovalaisuus, sota, pakolaisuus, maahanmuuttajuus, ulkopuolisuus, homoseksuaalisuus, isän ja pojan vaikea suhde, ystävyys ja ystävän pettäminen...

Statovci kiertää tiukasti aiheidensa ympärillä kolmen romaanin ajan mutta löytää aina välillä myös uusia näkökulmia. Kirjat tarjoavat muun muassa upeat kuvaukset albanialaisista häistä ja hautajaisista. Tapahtumat on kuvattu tarkoin kuin antropologin silmin.

Vanhat perinteet eivät jää Kosovoon vaan seuraavat perässä kun perheet pakenevat sotaa uusiin asuinmaihinsa. Elämä vieraissa asuinympäristöissä on ristiriitaista, varsinkin Statovcin romaanien miespuolisille henkilöille. Naiset sen sijaan sopeutuvat ja löytävät uuden identiteetin, minkä Statovci kuvaa hienoiten juuri esikoisromaanissaan:

Olen ystävystynyt työkaverini kanssa. Hän on huumorintajuinen, viidenkymmenen, yksinäinen nainen, joka ei koskaan saanut lapsia. Hänen miehensä on kuollut sydänkohtaukseen, niin hän minulle kertoi. Hän elää kolmen kissansa ja kahden koiransa kanssa. Ja kun hän kysyi samat kysymykset minulta, kerroin, että minunkin mieheni on kuollut. Kuultuani hänen tarinansa en tuntenut omaani enää vialliseksi - tässä maassa yksin eläminen ei ole yhteään tavatonta. (Kissani Jugoslavia)

Mutta kun pääsen lopulta siihen niin paljon kehuttuun esikoisromaaniin niin alankin jo kyllästyä. Ymmärrän, että esikoiskirjassa kaikki nämä ajatukset ovat vielä uusia mutta koska olen käynyt jo läpi kirjailijan myöhemmät teemankehittelyt, en jaksa enää innostua. Harmi!

Odotan todella suurella mielenkiinnolla Statovcin seuraavaa romaania. Näin intensiivistä ja sisälleen vievää kieltä ja tarinankertomista saa harvoin lukea ja Statovcilla on todella taito vetää minut lukijana mukaansa. Seuraan avoimin mielin ja uteliaana minne kirjailija minut ikinä päättääkään viedä.

Luen myös mielelläni lisää Albaniasta ja Kosovosta, sillä tämä vanha eurooppalainen kulttuuri on hävyttömän vähän tunnettu täällä meidän vastakkaisessa Euroopan kolkassamme. Mutta seuraava romaani sisältää toivottavasti jo uusiakin teemoja ja aiheita. Ja ehkä myös enemmän naisnäkökulmasta kirjoitettuna? Se kiinnostaisi kovasti!

PS. Kuuntelin näitä kirjoja lukiessani paljon albanialaista musiikkia ja löysin aivan uuden maailman myös sieltä!



**
Pajtim Statovci:

Kissani Jugoslavia (Otava 2014)
Tiranan sydän (Otava 2016)
Bolla (Otava 2019)

Kommentit

  1. Minä pidin ehdottomasti eniten esikoisesta. Siinä kaksi eri aikatasoa vuorotteli kiehtovasti ja symbolit toimivat hyvin. Seuraavissa romaaneissa petyin osittain, kun en löytänyt niistä aivan sitä samaa maagisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri tuon takia olisi pitänyt lukea se esikoinen ensin, nyt meni vähän plörinäksi... tai sitten luen uudestaan vähän myöhemmin, tuorein silmin :) /Mari

      Poista
    2. Statovci sai Bollasta viime vuoden Finlandian, ja Tiranan sydämestäkin palkintoja. Minä vaan ihastun aina jostain syystä esikoisiin.

      Kiva kirjakuva, kirjat keskellä vehreyttä.

      Poista
  2. Luulen myös, että kolmen teoksen lukeminen samalta kirjailijalta peräjälkeen ei välttämättä ole hyvä idea. Ellei siis ole esim kronologiseksi perhesaagaksi kirjoitettu. Hyvilläkin kirjailijoilla on oma tyylinsä, johon saattaa puutua siihenkin. Sitten se taas tuntuu omintakeiselta ja paremmalta, kun on lukenut tyystin toisenlaista välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei todellakaan ollut hyvä idea :) Mutta vaikutuin niin paljon Bollasta, jonka luimme lukupiirini kanssa, että päätin "lukaista" saman tien ne kaksi muutakin. Tulen varmastikin lukemaan vielä uudestaan ainakin tuon Kissani Jugoslavian.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu