Siirry pääsisältöön

Kurkistus Pajtim Statovcin maailmaan



Olen tässä koronakevään aikana tehnyt melkoisen matkan. Olen saanut kolmen kirjan ajan viipyillä Pajtim Statovcin maailmassa - Kosovossa, Pristinassa, Albaniassa, Suomessa ja sitten vähän siellä sun täällä. Statovcin tähän mennessä julkaistut romaanit ovat kaikki tiukin juurin kiinni Kosovossa mutta oksat kurottautuvat eri suuntiin. Kehtovinta mielestäni kirjoissa on kuitenkin se, miten Statovci leikittelee eri roolien ja identiteettien välillä. Lukijaa harhautetaan useamminkin kerran.

Olen mies joka ei voi olla nainen mutta joka halutessaan voi näyttää naiselta, se on paras ominaisuuteni, naamioleikki jonka voin aloittaa ja lopettaa silloin kun minulle parhaiten sopii. (Tiranan sydän)

En ollut aikaisemmin lukenut yhtäkään Statovcin kirjaa vaikka olin toki seurannut kaikkia ylistäviä lehtijuttuja ja blogikirjoituksia. Sitten lukupiirini ilmoitti, että nyt luetaan Bolla. Kirja teki minuun kertalukemalla niin suuren vaikutuksen, että päätin lukea siltä istumalta Statovcin kaikki kolme romaania.

Aloitin siis uusimmasta ja siirryin sitten keskimmäisen kautta viimein esikoiskirjaan. Näin jälkeenpän ajateltuna olisi ehkä kuitenkin kannattanut tehdä päinvastoin, sillä esikoiskirja "Kissani Jugoslavia" ei jättänyt enää sellaista hämmästyksen tunnetta kuin mitä se todennäköisesti olisi tehnyt jos olisin lukenut sen ilman myöhempien kirjojen tuomaa lukukokemusta.

Kun lukee Statovcin kolme romaania melkein perä perään, pääsee syvälle ainakin itselleni täysin uuteen maailmaan. Yhtäkkiä olen keskellä albanialaista kulttuuria, jossa vallitsee machomainen kanun-laki. Naisten osa on synnyttää jälkeläisiä ja miehen sana on perheen laki.

Jotkin päivät ovat siedettäviä ja kotonamme on rauhallista. Ajshe myös ymmärtää olla puhumatta minulle vähään aikaan mitään, kun olen suutuspäissäni mennyt läimäisemään kurittomina ulisevia kakaroita ja huutamaan, että he ovat hemmoteltuja, riivattuja, kelvottomia ja kiittämättömiä vintiöitä, joista ei koskaan tule mitään, kunnon ihmisiä ainakaan. (Bolla)

Nämä kolme kirjaa ovat kuin trilogia ja tarinat menevät osin niin ristiin, että en osaa näin jälkikäteen edes suoralta kädeltä sanoa mitä missäkin kirjassa tapahtui. Kirjojen teemat  ovat yhteneväiset: albanialaisuus ja ennen kaikkea kosovalaisuus, sota, pakolaisuus, maahanmuuttajuus, ulkopuolisuus, homoseksuaalisuus, isän ja pojan vaikea suhde, ystävyys ja ystävän pettäminen...

Statovci kiertää tiukasti aiheidensa ympärillä kolmen romaanin ajan mutta löytää aina välillä myös uusia näkökulmia. Kirjat tarjoavat muun muassa upeat kuvaukset albanialaisista häistä ja hautajaisista. Tapahtumat on kuvattu tarkoin kuin antropologin silmin.

Vanhat perinteet eivät jää Kosovoon vaan seuraavat perässä kun perheet pakenevat sotaa uusiin asuinmaihinsa. Elämä vieraissa asuinympäristöissä on ristiriitaista, varsinkin Statovcin romaanien miespuolisille henkilöille. Naiset sen sijaan sopeutuvat ja löytävät uuden identiteetin, minkä Statovci kuvaa hienoiten juuri esikoisromaanissaan:

Olen ystävystynyt työkaverini kanssa. Hän on huumorintajuinen, viidenkymmenen, yksinäinen nainen, joka ei koskaan saanut lapsia. Hänen miehensä on kuollut sydänkohtaukseen, niin hän minulle kertoi. Hän elää kolmen kissansa ja kahden koiransa kanssa. Ja kun hän kysyi samat kysymykset minulta, kerroin, että minunkin mieheni on kuollut. Kuultuani hänen tarinansa en tuntenut omaani enää vialliseksi - tässä maassa yksin eläminen ei ole yhteään tavatonta. (Kissani Jugoslavia)

Mutta kun pääsen lopulta siihen niin paljon kehuttuun esikoisromaaniin niin alankin jo kyllästyä. Ymmärrän, että esikoiskirjassa kaikki nämä ajatukset ovat vielä uusia mutta koska olen käynyt jo läpi kirjailijan myöhemmät teemankehittelyt, en jaksa enää innostua. Harmi!

Odotan todella suurella mielenkiinnolla Statovcin seuraavaa romaania. Näin intensiivistä ja sisälleen vievää kieltä ja tarinankertomista saa harvoin lukea ja Statovcilla on todella taito vetää minut lukijana mukaansa. Seuraan avoimin mielin ja uteliaana minne kirjailija minut ikinä päättääkään viedä.

Luen myös mielelläni lisää Albaniasta ja Kosovosta, sillä tämä vanha eurooppalainen kulttuuri on hävyttömän vähän tunnettu täällä meidän vastakkaisessa Euroopan kolkassamme. Mutta seuraava romaani sisältää toivottavasti jo uusiakin teemoja ja aiheita. Ja ehkä myös enemmän naisnäkökulmasta kirjoitettuna? Se kiinnostaisi kovasti!

PS. Kuuntelin näitä kirjoja lukiessani paljon albanialaista musiikkia ja löysin aivan uuden maailman myös sieltä!



**
Pajtim Statovci:

Kissani Jugoslavia (Otava 2014)
Tiranan sydän (Otava 2016)
Bolla (Otava 2019)

Kommentit

  1. Minä pidin ehdottomasti eniten esikoisesta. Siinä kaksi eri aikatasoa vuorotteli kiehtovasti ja symbolit toimivat hyvin. Seuraavissa romaaneissa petyin osittain, kun en löytänyt niistä aivan sitä samaa maagisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri tuon takia olisi pitänyt lukea se esikoinen ensin, nyt meni vähän plörinäksi... tai sitten luen uudestaan vähän myöhemmin, tuorein silmin :) /Mari

      Poista
    2. Statovci sai Bollasta viime vuoden Finlandian, ja Tiranan sydämestäkin palkintoja. Minä vaan ihastun aina jostain syystä esikoisiin.

      Kiva kirjakuva, kirjat keskellä vehreyttä.

      Poista
  2. Luulen myös, että kolmen teoksen lukeminen samalta kirjailijalta peräjälkeen ei välttämättä ole hyvä idea. Ellei siis ole esim kronologiseksi perhesaagaksi kirjoitettu. Hyvilläkin kirjailijoilla on oma tyylinsä, johon saattaa puutua siihenkin. Sitten se taas tuntuu omintakeiselta ja paremmalta, kun on lukenut tyystin toisenlaista välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei todellakaan ollut hyvä idea :) Mutta vaikutuin niin paljon Bollasta, jonka luimme lukupiirini kanssa, että päätin "lukaista" saman tien ne kaksi muutakin. Tulen varmastikin lukemaan vielä uudestaan ainakin tuon Kissani Jugoslavian.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...