Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2019.

Kirja muistomerkkinä - Kim Wallin tarina

Olen pikkuhiljaa heräilemässä joulukoomastani ja voisin näin "sormiharjoituksena" tehdä postauksen kirjasta, joka oli sekä raskas että kevyt lukea.

Kirja on toissa vuonna murhatun ruotsalaisen toimittajan Kim Wallin tarina, jonka hänen äitinsä Ingrid Wall on kirjoittanut. Kim Wall oli nuori lahjakas toimittaja, joka oli opiskellut Lontoossa ja New Yorkissa ja ehtinyt jo tehdä reportaasimatkoja ympäri maailman. Hän oli juuri muuttamassa Pekingiin poikaystävänsä kanssa kun hänet murhattiin.

Itse murha on tietysti jo lehdistä tuttu. Tanskalainen "keksijä" Peter Madsen on tunnettu omaperäisistä suunnitelmistaan, yksi niistä oli matkustaa avaruuteen itsetehdyllä raketilla. Raketin laukaisualustana toimisi, niinikään itse rakennettu, sukellusvene. Kim Wall oli jo pitkään yrittänyt saada haastattelua aikaiseksi, sillä Madsen oli juuri sellainen outo tapaus, joista hän teki mielellään juttuja. Yllättäen Madsen ottikin yhteyttä ja suostui tapaamiseen.

Aika vain oli juuri s…

Hyvän joulun toivotus!

Rauhaisaa joulua kaikille kirjaystävilleni! Paljon hyviä kirjoja ja tunnelmallista joulumusiikkia!

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 22. luukku

Hyvää joulunalusaikaa täältä Tukholmasta! Joulukalenterin luukusta avautuu tänään jo 22. luukku. Eilen kirjabloggareiden joulua tunnelmoi Nannan kirjakimara ja huomenna toiseksi viimeinen luukku avautuu Tuijatan blogissa.

Vuoden 2019 aikana poistui keskuudestamme eräs lempikirjailijoistani. Aila Meriluoto oli jo pitkälti yli 90-vuotias, joten uutinen oli odotettu mutta mieleen jäi kuitenkin haikeus. Olen lukenut ahkerasti Meriluodon päiväkirjoja ja saanut niistä vuosien varrella kaipaamaani naisenergiaa. Ja 'Vaarallista kokea' oli minulle tärkeä kirja muuttaessani tänne Ruotsiin parikymmentä vuotta sitten. Meriluotohan asui myös pitkään Ruotsissa ja on ollut todella mielenkiintoista lukea hänen kokemuksistaan "expattina".

Ajattelinkin nyt kurkistaa päiväkirjoihin ja katsoa miten Meriluoto on viettänyt joulua. Ailalla oli aina suuri perhe ympärillään, ja hän mainitsee useaan otteeseen kuinka juuri joulunalusaika oli hänelle tärkeä. Pullaa leivottiin ja lahjoja hankit…

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa.

Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi.

Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia. Taka…

Kirjan keskeyttämisen vaikeudesta

Pakkokirja, mitä mieltä olette niistä? Tiedättehän ne kirjat, joista kaikki puhuvat ja useimmat kehuvat ja sitten ne vielä menevät ja saavat jonkun hienon kirjallisuuspalkinnon ja sitten ne jo muuttuvatkin "pakkokirjoiksi". Ja varsinkin jos olet onneton mennyt perustamaan kirjablogin ja tiedät, että koko uskottavuutesi on mennyttä jos et käsittele blogissasi näitä kirjoja.

Onhan niitä ollut blogi-vuosieni varrella: Ferranten Napoli-sarja, Knausgårdin Taisteluni-sarja ja paineita pääsi kertymään Minna Rytisalon ylistetystä Lempi-romaanistakin. Syksyn 2019 pakkokirjaksi muodostui Ruotsissa ylistetty Steve Sem-Sandbergin romaani "W.", joka oli yksi ennakkosuosikkeja myös August-palkinnon saajaksi. Voitto ei lopulta sitten kuitenkaan osunut kohdalle mutta kaikki ovat yksimielisiä siitä, että romaani on vuoden parhaita.

Ja onhan se. Siis hyvä. Ja mielenkiintoinen. Tarkka kerronta. No, vähän kuivahko paikoin. Jossakin paikassa hyppäsin pari sivua yli, kehtaako sitä palj…

The Silta ja muita musiikillisia vaikuttajia

Viime viikkoisella junareissulla kului melkoinen määrä musiikkia, tässä tämänhetkiset suosikkini!



Listalla on sekä vanhoja kestosuosikkejani että uusia löytöjä. Ja mistä kaikkialta niitä löytöjä tuleekaan! Kuten esimerkiksi brittibändi The Curen 'Lullaby', joka oli keskeisessä osassa ranskalais-englantilaisen Tatiana de Rosnayn romaanissa Mocka. Jännäriksi mainostettu kirja ei ollut mikään kuukauden huippuelämys mutta kiitän kirjailijaa tästä musiikkilöydöstä.

Luin marraskuussa Claes Anderssonin viimeiseksi teokseksi jääneen 'Seuraava Jätkäsaari' (Busholmen nästa ), jossa Andersson käy läpi elämäänsä muusikkona, kirjailijana, psykiatrina, puolisona, isänä, isoisänä, kansanedustajana... Andersson oli jazzmiehiä ja hän luokittelee myös Johann Sebastian Bachin sellaiseksi. Ja kyllä Bach taipuu jazziksi, ihan luonnostaan. Soittolistalla on parikin esimerkkiä tästä.

Lokakuussa lukemani Astrid Swanin Viimeinen kirjani oli vaikuttava lukuelämys mutta vähintään yhtä vaikuttun…

Hampuri menopaluu (Matkapäivät 5-6/6)

Lauantaiaamuna lähdimme matkaamaan pohjoista ja kotia kohti mutta pysähdyimme vielä yhdeksi yöksi Kööpenhaminaan. Olimme päättäneet palkita itsemme urheasta hostelliseikkailusta menemällä Tivoliin. Olinhan nuukuuksissani ajatellut säästäväni rahaa varaamalla huoneen hostellista, joka sitten osoittautui kenties Hampurin masentavimmaksi majoituspaikaksi.

Ja sinne ne säästetyt eurot tosiaan hävisivät, Tivoli on nimittäin kaikessa kauneudessaan myös melkoisen tyyris paikka. Mutta hauskaa oli! Perinteinen vuoristorata eli Rutschebanen oli meidän mielestä paras ja ajoimme siinä ainakin 10 kertaa. Lapsi vielä muutaman kerran yksinkin kun minun pääni ei enää kestänyt.

Niin, se hostelli... viimeisenä iltana Hampurissa huomasimme yhdessä verhossa oudon jäljen, joka näytti kuin verinen käsi olisi pidellyt verhon reunasta. Mutta siinä vaiheessa olimme jo niin tottuneita hostellin surkeaan tasoon, että kohautimme vain olkapäitämme ja päätimme sen punaisen värin olevan ketsuppia. Ja mikä ilo olika…