Siirry pääsisältöön

Valo syttyy kirjakammarissa

 




Täällä kirjakammarissani on ollut aika hiljaista viime viikkoina, emäntää ei ole työkiireiden vuoksi näkynyt  paikalla. Blogin viisivuotissyntymäpäiväkin meni ”matkoilla, ei vastaanottoa” –tunnelmissa!

Kirjablogin aloittaminen oli ollut mielessäni jo pitkään kun sen sitten yllättäen päätin pistää käyntiin joulun alla 2015. Luen paljon (tai luin vielä silloin kun reissasin työmatkaani edestakaisin päivittäin kahden tunnin ajan, nyt etätyössä tilanne on toinen) mutta tuntui siltä, että lukemani kirjat katoavat muistista saman tien kun tartun seuraavaan kirjaan.

Ja tämä lukemieni kirjojen muistiin tallentaminen on ollut todella kiinnostava kokemus! Nytkin voin lukea esimerkiksi ihka ensimmäistä postaustani, jossa kirjoitan Anja Snellmannin Antautuminen-romaanista ja mieleen muistuu tosiaan se ärsyyntyminen, joka minua yleensä vaivaa kun luen Snellmannia. ”Anja on vähän kuin se ärsyttävä isosisko, jota kuitenkin kuuntelee kun onhan se nähnyt maailmaakin niin paljon enemmän.”

Ehkä tämä yllä oleva esimerkki kuvastaa blogiani yleisemminkin. En ole pyrkinyt mihinkään teosanalyyseihin tai edes kovin kattaviin kirja-arvioihin. Kirjoitan mieluiten siitä, minkälainen lukukokemus kirja on minulle ollut ja mitä ajatuksia se on mielessäni herättänyt. Jonkin verran olen kirjoittanut myös omasta arkielämästäni, joka yllättävän usein peilautuu juuri lukemiini kirjoihin. 

Se ikuinen epäilys: valitsenko minä kirjan vai kenties kirja minut..?

Tällä linjalla aion jatkaa myös tulevaisuudessa ja ehkä jopa vähennän varsinaisten kirja-arvioiden määrää. Usein on nimittäin tunne kun seuraa muita kirjablogeja, että itse kirjasta on jo sanottu niin paljon hienoa ja osaavaa, että itselläni ei ehkä enää uutta sanottavaa olekaan. Mutta se oma lukukokemus on tietysti aina uniikki!

Olen myös viime aikoina kirjoittanut hiukan rohkeammin täällä Ruotsissa ilmestyvistä kirjoista. Alussa ajattelin, että niistä kannattaa ehkä mainita vasta kun ja jos käännös on ilmestynyt Suomessa, mutta olen nyt kuitenkin ollut huomaavinani että te täällä vierailevat kirjaystäväni seuraatte mielenkiinnolla myös ruotsalaista kirjamaailmaa. Eli kirjauutisia täältä Ruotsista tulee myös jatkossa!

Kirjablogin pitäminen on hauska harrastus ja sen ansiosta tähän yleensä niin yksinäiseen kirjan lukemiseen tulee myös sosiaalinen ulottuvuus. Lisäksi tällaiselle ulkosuomalaiselle bloginkirjoittaminen on yksi parhaita keinoja pitää yllä sekä äidinkielen taitoaan että kirjoitusvirettään.  Puhumattakaan sitten kaikista teistä mielenkiintoisista "tyypeistä", joihin olen blogini ansiosta saanut tutustua!

Kirjablogini saakoon siis jatkoaikaa vaikkakin ehkä hiukan vapaammassa muodossa. Kirjoja on mukava lukea ja vähintään yhtä hauska niistä on puhua muiden kirjaharrastajien kanssa. Kiitos kaunis siis teille kaikille, jotka aina silloin tällöin poikkeatte täällä kirjakammarissani -  ilo on aina suuri kun näen viestin vierailunne merkkinä!

PS. Oletteko jo muuten huomanneet, että Museovirasto ja Suomen Kansallismuseo ovat julkistaneet 250 000 valokuvan kuvapankin, joka on vapaassa käytössä! Sieltä on lainattu myös tämän postaukseni kuva. (Kuva: Aarne Pietinen 1934 / Museovirasto)

Kommentit

  1. Sinulla on hyvä linja. On kiinnostavaa lukea juuri sellaisia kirjoituksia, joissa kerrotaan omasta lukukokemuksesta. Kirjankansitekstejä sen sijaan ei jaksa lukea montaa kertaa uudelleen.
    Myös ruotsalainen kirjallisuus ja kirjaelämä kiinnostaa.

    Onnittelut viidestä vuodesta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! En edes oikein tajunnut, että tässä on vierähtänyt jo viisi vuotta!

      Ja kiitos kannustuksesta, jatkan siis tällä samalla linjalla!

      Poista
  2. Jep, samat sanat kuin Marjatalla! Minä odotan ammattimaista arviota esim sanomalehden kriitikoilta ja kirjoitetaan niitä blogeissakin, mutta omakohtaiset ja persoonalliset innostavat. Kivasti blogit täydentävät kirjamaailman kuohuvaakin maisemaa. Minä pidän paljon blogistasi ja vielä erikseen Ruotsin kirjamaailman tuomisesta tännekin. Se täyttää sydämeni jollain omituisella haikeuden ja kaipauksen täyteisellä tunteella... Onnittelut ja leippoisia joulun aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Kirjablogit ovat kyllä nykyään aivan ehdoton osa tätä kirjamaailmaa, olen löytänyt niistä todella hyviä kirjavinkkejä. Ja osa kirjoista on toisaalta jäänyt sitten ihan lukemattakin, jos jossakin blogissa ollaan oltu sitä mieltä, että ei ollut kiva kokemus :)

      Lisää siis kirjajuttuja täältä Ruotsista! Yritän ainakin kertoa niistä kirjoista, jotka kuohuttavat ihmisten mieliä, nytkin on parhaillaan mietintämyssyssä sellainen postaus eräästä uutuuskirjasta...

      Poista
  3. Olen samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa, kirjoituksiasi on hauska lukea. Ja yksi kirjablogien hyvistä puolista on juuri se, että niiden avulla tutustuu myös sellaisiin kirjoihin, joista ei muuten tietäisi (kaikkea kun ei voi itse lukea, ikävä kyllä). Kiitos myös kuvapankkivinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ariel!! Sehän se onkin, miten nämä kaikki mielenkiintoiset kirjat muka ehtii lukemaan! Jatkan mielelläni tätä Ruotsin kirjasadon esittelyä ja onhan se jännittävän erilainen kun vertaa Suomeen, sekä teemoiltaan että myös esimerkiksi sen kannalta mikä täällä luokitellaan huumoriksi :) /Mari

      Poista
  4. Onnea 5v. blogillesi.
    Tykkään Snellmanin kirjoista. Uusin on varauksessa, Ontuvan miehen majatalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai! Ja kiitos, että muistutit tuosta Snellmannin uusimmasta, laitan sen myös varaukseen! /Mari

      Poista
  5. Hyvää joulua ja onnittelut 5-vuotiaalle! Komppaan edellisiä, blogiasi on kiva lukea. Ihan erikoiskiitos tuosta Museoviraston kuvalinkistä! Kun ovat vielä vapaasti käytettävissä, mainiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula! Mukava kuulla, että juttuni kiinnostavat muitakin kuin itseäni, se kannustaa jatkamaan vielä toiset viisi vuotta 😊

      Hyvää Joulua! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen