Siirry pääsisältöön

Äänikirja soikoon!



Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa. Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä?

En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua.

Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja monet myös kertoivat, että kuuntelevat äänikirjoina vain tietynlaisia kirjoja, esimerkiksi elämäkertoja.

Oli pakko todeta, että aika on nyt kypsänyt ja minunkin tulisi ottaa tämä äänikirja-formaatti haltuuni, jotta voisin olla uskottavasti mukana keskustelussa. Latasin Storytelin sovelluksen ja päätin kokeilla sitä kahden viikon ilmaisen käyttöajan.

Silmään osuikin heti kiinnostava kirja. Katsoin nimittäin joululomalla Kaksi äitiä ja kaksoset -tubettajien videoita ja toisen äidin eli Ellan äiti on sattumoisin Virve Rosti. Hän ei ole mukana videoilla mutta vilahtaa välillä mukana puheessa 'mummina'. Storytelistä löysin Rostin omaelämäkerran 'Vickypedia', joka sai kunnian olla ihka ensimmäinen kuunneltuna lukemani kirjani.

Koska olin joululomalla ja käytännössä toimeton, oli helppo rojahtaa sohvalle ja alkaa kuunnella. Vickypedian lukija on Mia Nuutila, jonka pehmeä ääni on erittäin miellyttävää kuunneltavaa. Hiukan minua häiritsi se, että Nuutilaa on tullut kuultua paljon lasten piirrettyjen dubbausäänenä. Jouduin välillä muistuttamaan itseäni, että menossa ei ole nyt Pikkukummitus Lapanen vaan ihan oikea aikuisten kirja.

Siirryin välillä keittiöön tekemään ruokaa, jolloin pistin soimaan kirjan kaiuttimesta. Tämä ei kuitenkaan toimi niin hyvin kuin kuulokkeista kuunteleminen, sillä keittiöön tuppaa aina lappaa väkeä kysymään äidin komentokeskuksesta milloin minkäkin tavaran sijaintia tai ihan vain, että mitä ruokaa keittiö mahtaa seuraavaksi tarjota. Pistin lopulta oven kiinni ja oveen lapun 'Ei saa häiritä'.

Kuulokkeillakin kuunnellessani saatoin välillä häiriintyä jostakin ulkopuolisesta äänestä ja yhtäkkiä en kuullutkaan jotain tiettyä sanaa, jolloin piti kelata taaksepäin ja kuunnella uudestaan. Sovelluksen tekniikka on simppeli eikä uudestaan kuunteleminen ole sinänsä vaikeata mutta tässä suhteessa paperikirja on ylivoimainen.

Testasin kirjaa myös nukkumaan mennessäni ja siinä tilanteessa äänikirja onkin omimmillaan! Ei raskaita tiiliskiviä ja hankalia lukuasentoja, kuulokkeet vain korville ja mukavaa asentoa etsimään. Mutta se Mia Nuutilan ääni... nukahdin alta aikayksikön Nuutilan lempeään ääneen. Heräsin sitten keskellä yötä ja huomasin "kuunnelleeni" jo koko kirjan. Tässä vaiheessa takaisin kelaaminen on hankalaa kun yritän muistella mitkä olivat ne Mia Nuutilan viimeiset sanat ennen höyhensaarille siirtymistäni.

'Vickypediaa' oli mukava kuunnella, sillä se on sekä kerronnaltaan että kieleltään hyvin selkokielistä. Kirjan kirjoittajien toimittajatausta näkyy, sillä paikoin tuntuu kuin lukisi pitkitettyä lehtiartikkelia. Tämä sopii erityisen hyvin juuri äänikirjan tekstiksi. Huomasin eron kun ryhdyin kuuntelemaan seuraavaksi Elton Johnin elämäkertaa, jossa kerronta on paljon tiheämpää. En pysynyt kärryillä ollenkaan ja totesinkin puolen tunnin kuuntelemisen jälkeen, että Elton Johnin haluan nautiskella perinteisesti paperisena.

Ei tullut minusta siis äänikirjan vannoutunutta ystävää mutta totean, kuten monet siellä Twitterin keskustelussakin, että tiettyihin kirjoihin äänikirja sopii erityisen hyvin. Kuten myös tiettyihin tilanteisiin: monet mainitsivat kuuntelevansa erityisesti automatkoilla ja sitä tulen ehdottomasti kokeilemaan kunhan nyt saan vihdoin hankittua sen kauan haaveilemani oman auton.

Ai niin, meinasi unohtua se itse kirja! 'Vickypedia' kertoo laulaja Virve Rostin tähänastisesta elämäntaipaleesta ja kyllä sillä elämällä yksi kirja täytetään mennen tullen. Jestas mikä nainen! Tiesittekö, että Virve Rosti, oltuaan ensin muutaman kesän Danny-shown mukana, pisti pystyyn oman kesäkiertueen? Oma bändi vain kasaan ja baanalle ja siellä Virve onkin sitten ollut, tähän päivään asti. Koko kirjasta paistaa läpi niin jalat maassa oleva ihminen ja oman tiensä kulkija, että inspiroiduin todella kuunnellessani Rostin tarinointia.

Kirjassa ei myöskään hymistellä vaan kerrotaan avoimesti eteen osuneista vaikeista tilanteista mutta sitäkin lohdullisempaa on kuunnella tätä kirjaa ja miettiä, että tuostakin voi ihminen selvitä. Olin todella vaikuttunut kirjan päätyttyä ja yllättynytkin, sillä en osannut arvata, että Rostin julkisen kuvan takaa löytyy näin jämäkkä bosslady. Hienoa, että tämä kuva on nyt päivitetty 2000-luvulle!

**
Anne Pennanen, Sami Spåra, Tuija Vuori-Tabermann:
Vickypedia. Virve Rostin tarina
Otava 2018

Kommentit

  1. Mieheni tykkää kuunnella äänikirjoja kuulokkeet päässä. Pitkille ajomatkoille meillä on aina äänikirjat mukana. Minulla on aina vaikeuksia, kun minua alkaa nukuttaa, kun joku lukee. Monet äänikirjat olen nukkunut iloisesti ohi. Mutta suosittelen niitä kaikille, jotka kuuntelevat mieluummin kuin lukevat. Itse tykkään lukea ja palata tekstissä välillä taaksepäin, ihastella kauniita lauseita tai varmistella kuka henkilö on kyseessä ja mitä tässä nyt oikein tapahtuikaan, jos kirja jää tauolle.
    Olen iloinen, että kirjoista tehdään myös äänikirjoja. Ostin niitä lapsilleni, kun he olivat pieniä. Rakastivat niitä. Luin kyllä heille itsekin, mutta olivat tosi innokkaita kuuntelijoita ja tämän äidin piti saada lukea omiakin kirjoja.
    Vicky on rautaa ja rocken rollia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tosiaan, että se tekstissä viipyileminen on minulle myöstärkeää joten äänikirjoina kuuntelen mieluiten juuri tällaisia "mutkattomia" tekstejä.

      Tiesin, että Vicky on rautaa mutta että näin rautainen - se oli yllätys! /Mari

      Poista
  2. Minä olen innostunut äänikirjoista pikku hiljaa. Dekkareita ja lanu/YA-kirjoja tai jotain kevyempää "hömppää" tulee kuunneltua, usein juuri autoillessa tai sitten nukkumaan mennessä. Kerronnaltaan yhtään monimutkaisemmat kirjat jätän suosiolla kuuntelematta, niistä tippuu liian helposti kuunnellessä kärryiltä ja tekstin hienoudet jäävät tavoittamatta.

    Äänikirjasovelluksissa on muuten yleensä torkkutoiminto, eli voit määritellä, kuinka kauan äänikirja kuuluu ennen kuin se menee itsestään kiinni. Se on tosi kätevää, ei jää kirja pyörimään korviin koko yöksi. :) Miia Nuutilalla on ihana ääni, mutta minulla ei ole tullut kuunneltua yhtään hänen lukemaansa kirjaa. Omia lukijasuosikkejani ovat mm. Lars Svedberg, Eero Saarinen, Anna Saksman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, en edes tajunnut että tuollainen torkkutoiminto on olemassa! Todellakin tarpeellinen toiminto... /Mari

      Poista
  3. Toiset kirjat sopivat äänikirjoiksi, toiset eivät. Minä olen viime aikoina kuunnellut tietokirjoja äänikirjoina, ne ovat joka tapauksessa sellaisia, että niihin voi palata uudestaan lukemalla. Vähän kuin kuuntelisi ensin luentoa :) Toisaalta jos kirjoittaja itse lukee tekstiään, hän voi tuoda niihin aivan omat äänenpainot. Siitä olen pitänyt myös. Lindstedtin teksti oli minusta hiukan turhan provo, ei painettu kirja minnekään katoa, äänikirjan suosio nyt vaan on huipussaan ja se siitä tasaantuu. Jos äänikirja tuo lisää uusiakin lukijoita, niin mikäs siinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi, varsinkin tämän oman äänikirjakokeiluni jälkeen: painetulla kirjalla on edelleen oma, vahva paikkansa. Mutta näen riskinä sen, että kirjoja aletaan kirjoittaa nimenomaan äänikirjaa varten ja silloin tekstin rakenne ja tyyli on ehkä tietoisestikin tehtävä "kevyemmäksi". Toisaalta, se ei uhanne millään tavoin "raskaampaa" kirjallisuutta? Meitä lukijoita on moneksi, joten luonnollista on, että itse kirjallisuuskin jakautuu moneksi? /Mari

      Poista
  4. Danny kiinnitti monia nousevia kykyjä. Hienoa että Virve Rosti nousi sieltä. Käsitykseni mukaan Danny ja Virve Rosti tulkitsevat toisten tekemiä iskelmiä? (joka sekin toki on hienoa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä vaikuttunut kun luin miten Rosti jo ihan nuorena tyttönä rakensi määrätietoisesti uraansa. Ja ettei jäänyt Dannyn leipiin vaan halusi ottaa ohjat omiin käsiinsä. /Mari

      Poista
  5. Tuo Lindstedin teksti tosiaan herätteli paljon puhetta äänikirjoista. En itse tykkää kuunnella kirjoja, joskin siskoni lasten kanssa on tullut aikoinaan kuunneltua mm. automatkoilla Jali ja suklaatehdas ja Harry Pottereita (joiden lukijana oleva Vesa Vierikko lisäsi kirjoihin oman varsin erikoisen ääntämyksensä). En silti ole koskaan ajatellut, että äänikirjan kuunteleminen ei olisi lukemista, sillä moni lukihäiriöinen, iäkäs tai huononäköinen/näkövammainen nauttii kirjansa puhuttuna ja vanhemmillehan aina painotetaan kuin lapselle ääneen lukeminen on tärkeää.

    Mitä taas tulee äänikirjojen kirjallisuutta tyhmentävänä ilmiönä on mielestäni täysin höpöhöpöä. On totta, että jokainen kirja ei taivu hyvin äänikirjaksi, mutta se ei tarkoita, että kustantajat olisivat jatkossa kiinnostuneita vain viihteellisen ja helpon kirjallisuuden julkaisemisesta äänikirjamarkkinat mielessään. Jos äänikirja saa jonkun sellaisenkin, joka ei ikinä lue paperikirjoja tarttumaan kirjallisuuteen, se on aina plussaa. Niin koko alalle kuin sille ihmiselle itselleenkin.

    Äänikirjat voisivat minullekin olla avuksi esim. kotitöiden suorittamiseen, pyykkien käsittelyn, tiskaamisen ja imuroinnin aikana olisikin ihan loistavaa aivoruokaa. Mutta pitäisi valita sitten sellainen kirja, josta ei välttämässä kirjoittaisi blogipostausta, kun tykkään tehdä luetuista muistiinpanot ja sellainen on äänikirjasta hieman haastavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni, joka on lievästi lukihäiriöinen, on löytänyt kirjat ja lukemisen vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana kun äänikirjojen määrä on lisääntynyt. Hän kuuntelee kirjoja automatkoilla mikä tuntuukin olevan erityisen hyvä paikka äänikirjoille.

      Olen samaa mieltä kanssasi, että jos äänikirjan avulla tulee lisää kirjaharrastajia niin sehän on vain hyvästä! /Mari

      Poista
  6. Minulla ovat äänikirjat auttaneet keskittymistä, koska nopeana himolukijana saatan "suorittaa" kirjoja Paavo Väyrys-metodilla, tyyliin lue Dostojevskin tuotanto viikonlopussa.

    Olen kuunnellut kaikenlaista kaikista genreistä. Eniten ärsyttää juuri se, jos lukijan ääni kuulostaa Disney-dubbaukselta. Näitä nuorempia naisääniä on muutama, jotka kuulostavat kaupallisen amerikkalaisilta. Mia Halosta en ole vielä kuunnellut.

    Vicky Rosti ei nyt suoraan omaelämäkerrallisesti kiinnosta, mutta sain jo hyvän vaikutelman teoksesta arviosi pohjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli sellaisen kevyemmän puoleinen elämäkerta, joka paperikirjana olisi saattanut tuntua vähän liiankin "kevyeltä". Tämä oli selvästi enemmänkin fanikirja Rostin ihailijoille. Mutta siis äänikirjana todella osuva!

      Ihailen sinua ja Väyrystä, jotka pystytte lukemaan nopeasti! Tällä hitaammalla lukutahdilla jää pakostakin hyviä kirjoja lukematta. /Mari

      Poista
  7. Minä tykkään niin kovasti lukea omalla rytmilläni. Minulle äänikirja kävisi vain äärimmäisessä tilanteessa, jos menettäisin näköaistini tai paperikirjoja ei enää julkaistaisi. Pidän kirjasta esineenä, sen konkreettisuudesta ja moniulotteisuudesta. Luettaessa ei näy, miten teksti on ladottu sivuille, miten luvut on merkitty jne. Tämän vuoksi en pidä myöskään lukulaitteista, joissa näkyy vain sivu kerrallaan tai puolikas sivua.

    Kokeileva teksti on mahdotonta toteuttaa luettuna, se on nähtävä.

    Toisaalta, joskus hyvä lukija saattaa herättää tekstin, joka tuntui lukiessa pitkästyttävältä. Minulle kävi näin, kun kuuntelin yhteen aikaa aina ruokaa laittaessani radiosta Satu Taskisen Täydellistä paistia jatkokertomuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös ehdotottomasti paperikirjan ystävä, pidän jo siitä tunteesta kun saan pitää kirjaa kädessä. Ja kun käännän sivuja eteenpäin se tuntuu niin konkreettiselta eteenpäin menemiseltä. Tämän vuoksi en käytä lukulaitteita koska sen tekstimassan läpi kahlaaminen tuntuu todella työläältä.

      Mieheni taas, jolla on lievä lukihäiriö, rakastaa äänikirjoja ja ymmärrän hyvin! Onneksi näitä lukutapoja on nyt useampi koska me lukijatkaan emme sovi samaan muottiin. /Mari

      Poista
  8. Olen lukenut noita äänikirjaan liittyviä juttuja ja kommentointia jonkin verran. En oikein ymmärrä, miksi niitä pitää edes asettaa vastakkain. En usko, että äänikirja formaattina saa aikaan sen, että kirjallisuus ”tyhmenee” tai yksinkertaistuu.

    Itse olen muutaman kerran yrittänyt äänikirjaa lukea/kuunnella, mutta minulle se formaatti ei sovellu. Joko nukahdan tai sitten ajatus lähtee harhailemaan. Lenkeillä tai kotihommia tehdessä en edes halua kuunnella mitään tarinoita, koska minulla on omia ajatuksia. Etenkin, jos teen jotain joka nostattaa adrenaliinia (eli liikun), en missään nimessä voi keskittyä koska oma ajatustulva alkaa vyöryä yli äyräiden ja haluan ottaa sen tulvan vastaan, koska se yleensä inspiroi.

    Minun on helpompi keskittyä lukemiseen kirjasta, silloin pysyy ajatus kurissa. :D Eli kukin tyylillään, tässäkin!

    Virve Rostista en juuri muuta tiedä kuin nimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kertoi, että täällä Ruotsissa olisi ihan kirjoituskursseja miten kirjoittaa äänikirjoja. Ja sehän kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä... Mutta hienoa nyt kuulla, että meitä perinteisen kirjan kannattajia on edelleen paljon, joten eiköhän paperikirja pidä kuitenkin pintansa. Hyvä, että on vaihtoehtoja myös lukemistavoissa kuten itse kirjoissakin! /Mari

      Poista
  9. Kuuntelin 90-luvulla autossa valtavasti äänikirjoja (C-kaseteilta), kun minulla oli kolmisen vuotta pitkä työmatka. Sitten unohdin ne vuosikymmeniksi, kunnes vasta viime vuosina olen alkanut hiljalleen tutustua äänikirjojen uusiin formaatteihin ja siihen, että niitä voi kuunnella puhelimella. Olen samaa mieltä, että kuunteleminen sopii paremmin joihinkin lajeihin. Jotkin kirjat on vain pakko lukea silmillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, eihän äänikirja ole mikään uusi keksintö! Mutta huikea tunne kun kävin vilkaisemassa ensimmäisen kerran Storytelin sovellusta. Kaikki ne kirjat siellä odottamassa eikä tarvitse kuin nappia painaa! /Mari

      Poista
  10. Minä avasin ovet äänikirjojen maailmaan joulukuussa kun vastaan tuli 4 viikon kokeilujakso Storytelissä. Hurahdin kerrasta! En tosin voisi kuvitellakaan että pystyisin keskittymään muuten kuin kuulokkeilla, kun koirat leikkivät ja touhuavat.

    Tyhmistymisestä en tiedä, vaikka äänikirjojen suosituimmat genret ovatkin kuulemma dekkarit ja elämäkerrat. Jälkimmäisistä en ole löytänyt vielä mitään itseä kiinnostavaa, dekkareita kuuntelin jo yhden. Mutta toisaalta kuuntelen parhaillaan toista Keltaisen Kirjaston kirjaa, Irvingin Kaikki isäni hotellit. Kuuntelen kirjaa siinä missä kuunnelmaa, olen sen verran vanhempaa sukupolvea että olen teininä kuunnellut niitä radiosta äitini kanssa, eihän silloin ollut kuin pari kolme tv-kanavaa ja toisaalta kuunnelmia esitettiin paljon. Ehkä sillä kuunteleminen on helppoa ja vaativampiinkin kirjoihin on helppo keskittyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni kirjan kuuntelu on vaikeaa. Tajusin juuri, että meille lapsille ei hirveästi edes luettu ääneen lapsuudenkodissani. Luimme kyllä paljon mutta jokainen sai hoitaa lukemisen itse. Sieltäkö se sitten juontaisi...

      Kiva muisto tuo kuunnelmien kuuntelu! Meillä kuunneltiin Knallia ja sateenvarjoa :) /Mari

      Poista
  11. Minä olen aivan koukuttunut äänikirjoihin. Lähinnä kai siksi, että niiden avulla pystyn yhdistämään lukemisen kotitöihin. Pyykki, silitys, ruoanlaitto , siivous... toki tekemisen pitää olla vähän aivotonta, jotta kirjaan voi keskittyä - kovin monimutkaisia reseptejä ei kannata lähteä kokeilemaan tai käy helposti hassusti.
    Paikasta toiseen liikkuminen ja erityisesti odottaminen on käynyt kärsimättömälle huomattavasti helpommaksi, kun korvissa soljuu tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma äänikirjakokeiluni perustui siihen, että olin aika lailla paikallani kotisohvalla. Testaan vielä tuon liikkeessä kuuntelun, esim. bussia odotellessa varmasti erittäin hyvä! /Mari

      Poista
  12. En ole vielä lukenut yhtään äänikirjaa. Olen kokeillut fiktiivisiä podcasteja, kuten Welcome to Nightvalea, mutta olen huomannut, että minun on hyvin vaikea keskittyä fiktiiviseen tekstiin, joka luetaan ääneen. Sama myös liveluennassa: kuuntein Worldconissa Becky Chambersin luentaa hänen romaanistaan ja minun piti oikein pinnistellä, että pysyin mukana. Uskon kuitenkin, että tähän tottuu ja keskittyminen parantuu ajan myötä.

    Sen sijaan olen innostunut kuuntelemaan podcasteja, jotka ovat keskustellullisempia. Nehän ovat kuin radio-ohjelmia. Huomaan, että puhekieltä on helpompi seurata kuin kirjakielellä kirjoitettua, tarkkaan mietittyä tekstiä.

    Viime aikoina äänikirjojen suosio on kuitenkin noussut ja olen miettinyt, pitäisikö kokeilla. En ole niitä mitenkään vastaan. Olen myös aika hidas lukija, joten veikkaan, että jotkut kirjat tulisi luettua paljon nopeammin, jos kuuntelisin ne.

    Minä muuten olin katsonut Kaksi äitiä ja kaksoset -kanavaa jo tosi pitkään, ennen kun erään Youtube-kommentin perusteella yhdistin sen, että Ella on Vicky Rostin tytär. Heissä ei ainakaan äkkiseltään ole kauheasti samaa näköä, joten en ollut tajunnut. Vicky tosin pukeutuu hyvin räväkästi, joten yhtäläisyyden ulkonäössä voivat peittyä kuoren alle.

    Veikkaan, että minullekin toimisi tällainen hiukan kevyempi teos. Tarvitsen aika paljon muistutuksia kirjaa lukiessa, esim. millä paikkakunnalla ollaan, mitkä ovat hahmojen keskinäiset suhteet yms, joten kevyempi kirja voisi ainakin alkuun toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin sen Vicky Rosti -yhteyden Ellan ja Suskin häävideosta. Ihmettelin kun hääseremonian alussa laulanut "Ellan äiti" kuulosti ihan ällistyttävän samalta kuin Vicky :)

      En ole kuunnellut äänikirjoja tämän kokeilun jälkeen, formaatti tuntuu edelleen itselleni vähän väärältä... /Mari

      Poista
  13. Kiva, että kokeilit äänikirjaa ja oli mukava lukea kokemuksiasi. Minäkin olen huomannut, että yleensä aika kieleltään ja kerronnaltaan simppeli teksti toimii parhaiten kuunneltuna. Ei tosin aina, joskus äänikirja vie niin mukanaan, että kinkkisempikin kerronta toimii.
    Minä olen hyvä nukahtamaan äänikirjaa kuunnellessa! Elisa Kirja sovelluksessa torkkutoiminto eli etukäteen voi päättää, kuinka pitkään äänikirjaa haluaa kuunnella, näin koko kirja ei vierähdä yön aikana loppuun. En tiedä, liekö Storytellillä tällaista ominaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin myöhemmin kokeneemmilta, että Storytelissäkin on torkkutoiminto. Mutta taisin nukahtaa jo parin minuutin jälkeen :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa.

Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi.

Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia. Taka…

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin.

Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää.

Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gopher Pr…

Kirja-ale - mikä ihana tekosyy kahmia kirjoja!

Jos satutte ensi viikolla tänne Tukholmaan (tai minne tahansa päin Ruotsia) niin suosittelen käyntiä kirja-alessa! Ale alkaa tiistaina 25.2. klo 7.00 (Edit: Kiirunassa aloitetaan alemyynti jo heti puoliltaöin, paikallinen kirjakauppa pitää putiikin avoinna klo 00-01!) mutta jo tällä viikolla postilaatikkoon oli tullut aleluettelo, jota selailin "sillä silmällä", täysin hypoteettisesti. Olenhan tehnyt periaatepäätöksen, etten osta kirjoja enää kuin poikkeustapauksessa. Mutta käsi sydämelle, kuka muka voisi lähteä kirja-alesta tyhjin käsin?!

Luettelossa on muuten yllättävän paljon aivan uusia kirjoja. Kustantajat tyhjentävät siis varastojaan saman tien, etteivät kirjat jää nurkkiin lojumaan? Viime viikolla julkistettiin Ruotsin viime vuoden kirjamyyntitilastot ja vaikkakin myynti on ilahduttavasti kasvanut pikkiriikkisen niin kasvun takana on ennen kaikkea sähköinen kirjamyynti. Painettujen kirjojen myynti vähenee edelleen.

Tämän vuoden luettelosta löytyi myös jo tuttuja ja l…

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä!

Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän!

Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin...

Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhallista, ajatonta ja s…

Mitä olisin halunnut kertoa 20-vuotiaalle itselleni - Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken

"I love and adore a lot of fucking writers but for me right now Sally Rooney is my fave writer working in modern fiction I just die for her" (Lena Dunham Twitterissä)

Enpä ihmettele, että Lena Dunham on näin ihastunut Sally Rooneyn tuotantoon. Girls-sarjan luoja oli nimittäin useasti mielessäni kun luin Rooneyn esikoisteosta (Otava julkaisee suomennoksen 2019 nimellä "Keskusteluja ystävien kesken"). Nämä itsevarmat ja itseironiset kaksikymppiset naiset suunnistavat ihmissuhteiden viidakossa niin luontevasti, että oma menneisyyden nuori minäni on kateellinen. Ai näinkö niitä ihmissuhdekuvioita olisikin pitänyt pyöritellä...?

Helmet-lukuhasteen kohta "Haluaisit olla kirjan päähenkilö" on tuottanut eniten päänvaivaa vuoden aikana. Kukaan lukemieni kirjojen päähenkilöistä ei ole tuntunut sellaiselta, että haluaisin vaihtaa elämääni tämän kanssa. Eikä niin käy myöskään tässä tapauksessa mutta jotain kiehtovaa nuoressa Francesissa ja Bobbissa on.

Olisin mielell…