Takaisin arjessa. Työkone esille ja sähköpostin putsaamista, uuden alkavan vuoden projektien mietintää, kevään deadlinet kalenteriin. Täytyy sopeutua ajatukseen, että maaliskuussa alkanut etätyöjakso jatkuu ainakin seuraavaan kesälomaan asti. Kuka olisi uskonut viime keväänä! Toisaalta suuri kiitollisuus siitä, että juuri tätä minun työtäni voi tehdä etänä.
Vähän mietin tätä tulevaa kirjavuottanikin. Eilen pistin varauslistalle kotikuntani kirjaston viime vuonna hankkimia suomenkielisiä uutuuksia, aikuisten kirjoja oli yhteensä 49 kappaletta. Ei siis mikään huima määrä mutta kirjastonväki on onnistunut hankkimaan kuitenkin ne mielenkiintoisimmat. Ja jos kaipaan jotain vähemmän tunnetumpaa kirjaa niin saan sen käsiini Tukholman Suomi-Instituutin kirjastosta.
Katselin muuten nyt Goodreadsin kirjalistaani ja huomasin yllättäen, että kaikki minulta viime vuonna viisi tähteä saaneet kirjat olivat joko elämäkertoja tai tositapahtumiin perustuvia kirjoja. Kaksi kirjaa loistaa kirjavuoteni 2020 yllä kuin kaksi tähteä - Elton Johnin omaelämäkerta ja Anna Kortelaisen pursuilevan säkenöivä kirja Sara Hildénistä. Molemmissa kirjoissa pidin juuri kirjojen lennokkaasta ja humoristisesta tyylistä, joka uskaltaa kuitenkin ottaa esille myös traagiset tapahtumat. Elämäkerta tehoaa näköjään minuun.
Ja vuoden viimeiset päivät vietin myös loistavan omaelämäkerran parissa. Suomenruotsalainen (mutta jo usean vuosikymmenen Ruotsissa asunut) näyttelijä Stina Ekblad on julkaissut omat muistelmansa. Ja tämä ei ole todellakaan mitään perinteistä kerrontaa!
Ekblad kertoo elämäntaipaleensa mutta ei kronologisesti eikä aina ihan aiheittainkaan. Sen sijaan lukija saa istua Ekbladin kanssa kuuntelemassa tämän tarinointia - muistelua lapsuudesta Pohjanmaalla, teatterikoulusta Tanskassa, uran alkuvuosista Ruotsissa. Ja ennen kaikkea Ekbladin rakkaudesta sanoihin ja runouteen. Kirja saa paikoin ihan filosofisia ulottuvuuksia, kun Ekblad kertoo omasta suhteestaan kirjallisuuteen ja sen tulkitsemiseen.
Mutta kohta, jota kannan mukanani kirjan lukemisen jälkeenkin, on tämä:
Diktens särskilda hemlighet är att den tillhör den som läser den.
Stina Ekblad on tunnettu juuri lausujana ja tässä hän paljastaa oman metodinsa. Hän tekee runostaan omansa ja hän menee jopa niin pitkälle, että runoilijan ajatuksen runon takana voi jättää sikseen. "Otan vastuun runosta, kuin se tulisi suoraan minusta. Tältä runo kuulostaa juuri tänään, tällä nimenomaisella äänellä. Kirjoitan runon uudestaan omalla sen hetkisellä kehollani".
Ekbladille lausunta - kuten näytteleminen ylipäänsä - on kehon ja äänen kautta tulkitsemista. Ajatus on erittäin vapauttava - että minäkin voisin tulkita runoja omalla tavallani, välittämättä siitä, onko se juuri runoilijan tarkoitus lukea runo. Who cares! Tämä runo kuuluu nyt minulle! Testaan välittömästi Ekbladin teesiä lukemalla ääneen Eeva Kilpeä ja se toimii.
Tulisiko vuodesta 2021 minullekin runon vuosi...?
**
Stina Ekblad: Här brusar strömmen förbi
Weyler Förlag 2020
Harmoninen pari, Leinon säkeet ja tuo valokuva. - Stina on ihana nimi. Muistelen, että se on ekan nukkeni nimi, siitä se lämmön tunne taisi tulla minulle. Se oli sitä aikaa kun sanoin mamille illalla gonatt.
VastaaPoistaIhana muisto! Itse en edes muista nukkieni nimiä, liekö niillä edes ollut muuta nimeä kuin Mollamaija...
Poista