Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Lena Einhorn: Blekingegatan 32 (2013)

Ruotsalainen Lena Einhorn luuli jo tuntevansa Greta Garbon perusteellisesti, olihan hän tehnyt Garbosta dokumenttielokuvan. Mutta sitten löytyivät Garbon ystävälleen ja rakastetulleen Mimi Pollakille kirjoittamat kirjeet ja Garbon elämänkaari sai uuden ulottuvuuden. Tarina kertoo, että Pollak säilytti vuosien mittaan Garbolta saamiaan n. 40 kirjettä käsilaukussaan, josta omaiset ne löysivät Pollakin kuoleman jälkeen. Einhorn harkitsi uuden elokuvan tekemistä mutta projekti pitkittyi ja lopulta tarina muotoutuikin dokumentääriseksi romaaniksi Garbon elämästä ennen Hollywoodia. Greta Gustafsson tapaa Mimi Pollakin Dramatenin näyttelijäkurssilla ja he löytävät nopeasti toisensa. Einhorn ei hymistele vaan kirjoittaa myös parin fyysisestä rakkaudesta. "Gurra ja Misse" viettävät tiiviisti aikaa yhdessä mutta Gretan saadessa suuren roolin suomenruotsalaisen ohjaajan Mauritz Stillerin suurelokuvasta Gösta Berlingin taru tapaamisia on vaikea järjestää. Greta unelmoi Mimin perheen

Jörn Donner: Vesi on verta sakeampaa (2018)

Jörn Donner ei usein pääse lukulistalleni mutta ajankohtaisen aiheensa ansiosta tämä Donnerin uusin oli itsestäänselvä. Olen tänä 1918-muistokeväänä ehtinyt jo lukea Antti Tuurin Tammikuu 18 sekä Anneli Kannon Lahtarit , jotka ajallisesti ja paikallisesti sijoittuvat keskenään lomittain. Aivan toisenlaisen näkökulman kevään 1918 tapahtumiin saa tästä Donnerin kirjasta, jossa tapahtumat etenevät pääasiallisesti Terijoella Rajajoen tuntumassa mutta erilaisten takautumien ja metatasojen kautta liikutaan myös Pietarissa ja Viipurissa. Itse tarina alkaa kuitenkin nykyajasta, jolloin kirjan varsinainen kertoja löytää isänsä jäämistöstä kolme ruskeaa pahvilaatikkoa ja saatekirjeen, jossa kerrotaan isän tehneen muistokirjoituksen kauan sitten kuolleesta ystävästään ja samalla myös "mahdollisimman kattavan kuvauksen hyvin lyhyestä aikakaudesta maamme historiassa".  Tuo aikakausi on 1918-1919 ja se kerrotaan kolmen henkilön kolmiodraamana. Venäjänjuutalainen Alexander l