Siirry pääsisältöön

Kun uusi kieli aukenee, avautuu myös uusi kirjamaailma

 

Olen juuri lukenut ensimmäisen saksankielisen romaanini! Viimeiset kahdeksan kuukautta olen treenannut lukiosaksaani ihan tosissani kun olen opiskellut saksaa internetin välityksellä koronakeväästä lähtien. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että koodi aukeaa! Sanat alkavat sisältää merkityksiä ja verbit löytävät oikean paikkansa. Tämän merkkipaalun myötä kirjavalikoimani laajenee neljään kieleen -  suomen, ruotsin ja englannin lisäksi.

Mutta mistä löytää mielenkiintoista saksankielistä luettavaa? Kirjaston valikoimat ovat pienet, joten joudun (itselleni asettamastani kirjaostokiellosta huolimatta) tilaamaan kirjoja nettikirjakaupoista. Olen kysellyt kirjavinkkejä molemmilta saksankielenopettajiltani, mutta toinen heistä vannoo Patricia Highsmithin nimeen ja toinen ei opiskeluiltaan juuri ehdi lukea, joten sieltä ei ole apua luvassa.

Sosiaalisesta mediasta löysin sattumalta saksalaisen kirjapiirin, ’Der Leseclub’, jossa luetaan ajankohtaista kirjallisuutta, myös käännöskirjallisuutta. Joka kuukausi piirin vetäjä ehdottaa teemaa ja muutamaa kirjaa, josta jäsenet saavat äänestää mieleisensä ja lokakuun kirjaksi valittiin saksalaisen kirjailijanestorin Bernhard Schlinkin pari vuotta sitten ilmestynyt romaani ’Olga’.

Olga kertoo erään saksalaisnaisen tarinan, joka mukailee samalla Saksan 1900-luvun historiaa. Olga on orpolapsi, joka jo varhain päättää ryhtyä opettajaksi – unelma, jonka hän toteuttaa aineellisesta niukkuudesta huolimatta. Hän rakastuu Herbertiin, joka on varakkaan tilanomistajan poika ja perijä. Pojan vanhemmat uhkaavat tehdä Herbertistä perinnöttömän, jos tämä toteuttaa aikeensa mennä naimisiin Olgan kanssa. Se tavallinen tarina siis!

Herbert on uskollinen Olgalle ja vakuuttaa tälle olevansa tosissaan avioliiton suhteen. Sitä ennen Herbert haluaa kuitenkin toteuttaa omia haaveitaan, joihin liittyy vahva kaukokaipuu. Hän lähtee esimerkiksi Saksan joukkojen mukana Afrikkaan, jossa hän osallistuu Saksan siirtomaassa Namibiassa herero-kansan kapinan tukahduttamiseen. Tuloksena on kansanmurha, jossa vain kolmasosa hereroista selviytyy hengissä.

Herbert on täynnä suuria suunnitelmia ja luottamusta Saksan suuruuteen ja erinäisten matkojen jälkeen hän päättää lähteä vielä suurelle arktiselle tutkimusretkelle. Matka on kuitenkin huonosti suunniteltu ja Herbert katoaa. Jäljelle jää Olga, joka vuosikymmenien ajan on uskollinen Herbertille. Hän menettää opettajanvirkansa kieltäydyttyään opettamasta natsien rotuppia ja myöhemmin sokeuduttuaan Olga elättää itsensä ompelutöillä. Näin hän tutustuu perheeseen, jonka nuoresta pojasta tulee hänelle tärkeä henkilö.

Perheen poika on lopulta myös se, joka sitoo Olgan tarinan langat yhteen. Olga elää elämäänsä vuosisadan myrskyjen keskellä, oman vakaumuksensa johdatuksella. Olgan elämä on arkipäivän täyttämää – hän hilloaa, ompelee, johtaa kirkkokuoroa ja opettaa kylän lapsia. Schlink rinnastaa Olgan elämän Herbertin mahtipontisiin haaveisiin ja löytöretkiin, mutta kirjan varsinainen löytöretkeilijä lienee lopulta Olga, joka ympäristön painostuksesta huolimatta löytää oman polkunsa, osin myös ennen kulkemattoman.

Olen nyt vihdoin kirjan loppuun tavattuani palannut ’Der Leseclubin’ keskusteluun, jossa monet kehuvat kirjan kieltä ja Saksan historian avautumista uudella tavalla. Mutta löysin myös muutaman mielipiteen, jotka laillani valittivat sitä, että Olga oli hiukan liian ”täydellinen” naishahmo. Mielestäni Schlink on hahmotellut kirjassaan yllättävän perinteisen naishahmon, joka ei näin 2000-luvun naislukijan näkökulmasta ole mitenkään jännittävä. Olgan ehdottomuus ja määrätietoisuus on ehkä helppo tulkita viisaudeksi, mutta oliko se sittenkin ehkä enemmän pelkoa?

Ehdottomuutensa vuoksi Olga menettää esimerkiksi yhteytensä poikaansa, Herbertin kanssa saamaansa lapseen Eikiin, jonka Olga synnyttää ja antaa kasvattipojaksi ystävättärensä perheeseen. Myöhemmin hän ottaa pojan luokseen asumaan mutta Eik hurahtaa täysin sieluin kansallisosialismin aatteeseen, mitä Olga ei pysty hyväksymään. Hän ei koskaan paljasta Eikille olevansa tämän äiti ja vasta kirjan kertoja Ferdinand saa selville Olgan salaisuuden.

Löysin muuten hyllystä aiemmin jo lukemani Schlinkin menestysteoksen ’Lukijan’, josta on tehty myös elokuva. Aloin nyt selailla sitä uudestaan ja huomasin, että Schlinkillä on ehkä viehtymys juuri nuoren pojan ja vanhemman naisen väliseen suhteen kuvaukseen. ’Olgassa’ suhde ei ole ollenkaan fyysinen vaan muistuttaa pojan ja isoäidin välistä suhdetta kun taas Lukija-romaanissa 15-vuotias poika rakastuu 36-vuotiaaseen naiseen ja heidän välisen suhteensa Schlink kuvaakin todella eroottisen vivahteikkaasti.

’Der Leseclubin’ marraskuun kirja on muuten Minna Rytisalon pari vuotta sitten saksannettu ’Lempi’! Sitä keskustelua on ollut mielenkiintoista seurata, varsinkin kun kirjapiiriläiset tuntuvat olevan kirjasta todella vaikuttuneita. Kehuja saavat sekä kirjan kieli että rakenne. Mutta mielenkiintoista on myös lukea siitä, kuinka nykypäivän saksalaislukijoille Suomen ja Saksan välinen aseveljeys on aivan tuntematon käsite, kuten Talvisota ylipäänsä. (Toisaalta, tiesinkö itse mitään esimerkiksi hereroiden kansanmurhasta ennen kuin luin Schlinkin 'Olgan'!)

Hämmentyneitä kommentteja herättää myös saksalaissotilaiden kanssa seurustelleiden naisten kohtalo vaikkakaan ilmiö ei ole sinänsä vieras, sillä myös saksalaisnaiset joutuivat kokemaan saman tuomion jos olivat olleet tekemisissä ”väärän leirin” sotilaiden kanssa.

**

Marraskuu on nyt täysillä päällä ja onneksi tilapäinen lukulaiskuuteni alkaa taas hellittää, sillä mikä piristäisi enemmän tällaisena synkänharmaana vuodenaikana kuin kirjat? No, ehkä oikein hyvä filmi tai tv-sarja – tai musiikki! Tässä oma Top 3 –listani tällä hetkellä:

1.    Ruotsin radion lauantai-illan parituntinen ’Jazz mot midnatt’ on todellista sieluneliksiiriä! Ohjelma on kuultavissa myös sieltä ulkomailta käsin.

2.   Ruotsalaisen Levan Akinin ohjaama ’And Then We Danced’ sai paljon ylistystä ilmestyttyään vuosi sitten enkä kyllä yhtään ihmettele nyt, kun olen sen vihdoin nähnyt. Elokuva kertoo georgialaisesta tanssijasta Merabista, joka kamppailee vastoinkäymisissään sekä tanssin että rakkauden parissa.

3.   Lapsuuden lempisarjastani ’Kaikenkarvaiset ystäväni’ on tehty uusi tv-versio! SVT näytti ensimmäisen osan tänä viikonloppuna ja muistanko oikein, mutta sarjan tunnusmusiikki tuntuisi olevan sama kuin sen ensimmäisen version?

Toivotankin siis lempeää marraskuun pimeyttä ja paljon mielenkiintoisia kirja/filmi/musiikki -seikkailuja!



Kommentit

  1. Onnea uudesta lukukielestä, se on aina hieno laajennus lukuvalikoimaan.

    Kirjastoissa valikoimat saattavat olla mitä ovat, mutta kannattaa vilkaista myös maan kulttuuri-instituutteja joita eri maiden isoimmissa kaupungeissa usein on, niiden yhteydessä on usein myös oma kirjasto...pikaguuglauksella huomaan että Tukholmasta löytyy Goethe-instituutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, en osannut ajatella noin pitkälle!! /Mari

      Poista
  2. Niin hieno otsikko tällä kirjoituksellasi. Uusi kieli on kokonainen oma maailmansa ja avaa myös uuden kirjamaailman.

    Ihailen innokkuuttasi saksan opinnoissa. Onnittelen! Itse en ole jaksanut laajentaa kielivalikoimaani, vaan haluan aina vain syventää englanninkielisen maailman tuntemustani, koska siinä ei tarvitse ponnistella, vain nauttia. Minulla on myös takana lukiosaksa, mutta en ole lukenut kuin lehtiotsikoita matkoilla . Ruotsiksi olen sentään lukenut romaaneja. Mieheni on kerrannut aikuisiällä venäjää ja opiskellut aivan uusina kielinä viroa ja espanjaa, jossa on ammattikorkean etäopetuksessa.

    Bernhard Schlinkin Lukija oli hyvä, taisin katsoa ensin elokuvan ja lukea sitten romaanin.

    Onpa erikoista, että saksalaisten kanssa seurustelleiden naisten kohtalo ei ole tuttua nuoremmille saksalaisille, vihamielinen asenne hävinneen osapuolen kanssa ystävystyneitä kohtaan kun on niin yleinen kaikissa sotatilanteissa maailmassa. Jos Tommi Kinnusen kirja saksannetaan, niin siinä myös on tietoa tästä asiasta.

    Hyviä lukuhetkiä ja kieliopintoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Olen vähän tällainen kielinörtti, tykkään opiskella uusia kieliä ja olen opiskellut myös ranskaa, italiaa ja viroa. Tajusin vähän liian myöhään, että minun olisi ehkä kannattanut opiskella lingvistiksi!

      Saksalaisten suhde omaan historiaansa on käsittääkseni vähän kimurantti (no, sattuneista syistä...) mutta juuri senkin takia on mielenkiintoista tutustua saksalaiseen kirjallisuuteen ja varsinkin nykysellaiseen. Saksalaista kirjallisuutta ei ihan hrveästi käännetä, joten saan todella käyttöä tälle uudelle kielitaidolleni :) /Mari

      Poista
  3. Ihan mahtavaa, että uusi kieli on auennut! Tai siis vanha kieli edistynyt sille tasolle, että aukenee kunnolla. Minulla myös koulusaksa taustalla, mutta se vaatisi melkoista kertausta ja ponnistelua, että sen saisi niin hyvin haltuun, että voisi jotain ihan lukeakin. Ruotsikin on päässyt ruostumaan. Harmittaa vietävästi, että on itse päästänyt nämä kielet unholaan.

    Olgaa en ole lukenut, mutta alkoi nyt kiinnostaa. Täytyypä tsekata löytyykö enkuksi. Jännä oli myös lukea Rytisalon Lempin vaiheista: hienoa, että se on käännetty saksaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tässä vuosi sitten yllättäen, että nyt vahvan ruotsini ansiosta saksankielikin tuntuu paljon helpommalta. Siitä sain idean lähteä kokeilemaan, josko se saksa sieltä vielä nousisi. Ja nousihan se :)

      Kokeilin myös - ensin hiukan epäilevästi - näitä nettisovelluksia, joiden kautta voi löytää kieltä äidinkielenään puhuvia opettajia. Mutta heti ekan tunnin jälkeen totesin, että tämähän toimii aivan loistavasti! Nyt minulla on kaksi opettajaa, joiden kanssa treenaan säännöllisesti saksan puhumista. Todella mukavaa korona-ajan viihdykettä!

      Poista
  4. Onnittelut minultakin, että olet lukenut kokonaisen romaanin saksaksi. Hieno saavutus ja uuden maailman avaus. Eräs tuntemani kielitieteilijä, joka tutki erityisesti vieraan kielen oppimista, sanoi uuden kielen oppimisen olevan uuden maailman oppimista, niin paljon kieli muokkaa sitä, miten näemme ja koemme elämän ja maailman.

    Minusta on tullut viime vuosina laiska lukemaan muilla kielillä kuin suomeksi, mutta nyt olen palaamassa englanninkielisiin kirjoihin. Se on ihan mukavaa tauon jälkeen. Schlinkiltä en ole tainnut lukea mitään, vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula! Saksankielistä kirjallisuutta ei kovin paljon käännetä suomeksi tai ruotsiksikaan, joten on todella jännittävä lähteä tutustumaan tähän uuteen kirjamaailmaan! Olen matkustellut viime vuosina jonkin verran Saksassa ja mitä enemmän olen maata nähnyt, sitä enemmän se on alkanut kiinnostaa. Ja täältä Tukholmastahan Saksaan pääsee kätevästi junalla, suunnitelmissa on lähteä Saksan-turneelle heti kun korona sen sallii!

      Poista
  5. Oletko lukenut Daniela Krienin Vielä joskus kerromme kaiken, saksaksi Irgendwann werden wir uns alles erzählen? Rupesin heti innokkaasti hakemaan sinulle lisäluettavaa :) Olen näköjään lukenut useampia entisen DDRn saksalaisia. Tämä Krienin intohimoinen rakkaustarina, epäsovinnainen ja tabuja rikkova oli minusta hienolla tyylillä kerrottu.
    Onnittelut, ausgezeichnet! Ja vielä lukupiireihinkin lähdit, hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Pistin heti lukulistalle, kunhan tuo Gregoriuksen vinkkaama Goethe-Insituutin kirjasto taas aukeaa... DDR kiinnostaa aiheena erityisesti! Vielen Dank für diesen Buchtipp! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...