Mrs Karlsson lukee...

Pankkihenkilö palaa huoneeseen. Hän ilmoittaa pirteästi että kaupat on tehty. Rahat on siirretty. Nyt me olemme eronneet. Ostajat nousevat. Me kättelemme. Onnittelemme heitä. Heillä ei ole meille toivotuksia, meitä ei tarvitse saati voi onnitella mistään. Me emme ole ansainneet mitään, saavuttaneet mitään. Olen lukenut uskollisesti kaikki Riikka Pulkkisen romaanit vuosien varrella sillä pidän todella paljon tarinoista, jotka käsittelevät arkipäivän draamaa. Jostain syystä Pulkkinen aiheuttaa minulle kuitenkin aina pienen pettymyksen. Viimeiselle sivulle päästyäni tunnen jääneeni ulkopuolelle, tarina sinänsä on minulle tutusta aiheista ja ongelmista mutta en koskaan tunne kuuluvani kirjan "kohderyhmään". Pulkkinen kirjoittaa mutkatonta proosaa, jota on helppo lukea mutta välillä saan jarrutella kun jokin hieno ajatus menee ohi aivan kuin huomaamatta. Sanat kantavat enemmän merkityksiä kuin ensilukemalta arvaisi. Siinä siis yksi Pulkkisen lukijan haaste: pitää malttaa lu

Blogissani on ollut kovin hiljaista koko toukokuun ja syy siihen on ollut pitkäaikaisen projektini grande finale. Minulla on nyt ajokortti! Mieleni tekisi kirjoittaa tästä urakasta enemmänkin mutta viittaan nyt vain Hannu Mäkelän kertomukseen omasta autokouluajastaan, joka löytyy hänen muistelmakirjastaan 'Muistan - Vapaus'. Olemme Mäkelän kanssa hankkineet ajokorttimme suunnilleen samanikäisinä ja suunnilleen samanlaisin tuntemuksin. Mutta nyt päällimmäisenä on helpotuksen tunne ja se suurin kaikista: vapaus! Mutta olen ennättänyt tässä lukeakin ja kirjoja odottaa tuolla pinossa jotta ehtisin kirjoittaa niistä myös tänne blogiini. Sillä hassu juttu on se, että tästä blogiin kirjoittamisesta on tullut tärkeä osa koko lukuprosessia. Onko sitä kirjaa kunnolla edes lukenutkaan jos ei ole siitä postausta ilmoille pykännyt? Tällä viikolla tapasin pitkästä aikaa toisen lukupiirini, vaikkakin typistetyssä muodossa, mutta väliäkö sillä kun molemmilla paikalla olevilla oli poltt

Kun Barack Obama valittiin presidentiksi 2008 olin innoissani. En niinkään ajatellut sitä, että hän oli ensimmäinen tummaihoinen virkaan valittu. Näin Barack ja Michelle Obamassa ennen kaikkea ikätoverini, suhteellisen vaatimattomista kotioloista maailmalle ponnistaneen ja koulutuksen voimaan uskovan "tavallisen" pariskunnan. Säästin Dagens Nyheterin numeron, jonka kannessa Obaman perhe vilkutti iloisina, muistona päivästä jolloin saimme kokea uuden poliittisen aikakauden synnyn. Näin juhlallisesti todella ajattelin enkä voinut kuvitellakaan, että kahdeksan vuoden kuluttua olisimmekin sitten jo aivan toisenlaisen aikakauden alussa. Avasin myös tämän Michelle Obaman kirjan hyvin juhlallisella mielellä. Michelle on ollut esikuvani kaikki nämä vuodet ja muistan erityisesti hänen sanansa kun seuraavan presidentin ala-arvoinen käytös järkytti. "When they go low, we go high." Olen jo kirjan ensi sivuilta otettu siitä miten sujuvasti Obama kirjoittaa. Elämäntarina j