Siirry pääsisältöön

Lukulomaa odotellessa

 

Marraskuu painaa päälle ja illat pimenevät huolestuttavaa vauhtia. Ensi viikolla vietämme täällä Tukholmassa syyslomaa, jota Ruotsissa yritetään lanseerata ”lukulomana”, läslov.  No, minulle se sopii vaikka tällä viikolla 11-vuotta täyttävä lapseni ei ole ihan niin innostunut ajatuksesta.

Lapsi tosin yllätti tässä muutama viikko sitten ja pyysi, että alkaisin taas lukea iltasatua. Jostain syystä olimme lopettaneet sen tavan mutta lapsi olikin kaivannut iltalukemista yhdessä. Koska emme siihen hätään keksineet hyllystä mitään, vilkaisimme tilaamaani äänikirjapalvelua ja sieltä löytyikin jännä kirja, Halloween-aikaan sopiva ”Taikuuden talo”. Talossa tapahtuu tosiaan vaikka ja mitä, jopa niin että kysyin lapselta välillä, että onko jo liian jännittävää. Mutta sisarukset Hedy ja Spencer näyttävät selvittävän tilanteet ja luotamme siihen, että loppu on onnellinen.

Kokeilimme muuten kesällä lapsen kanssa äänikirjojen kuuntelemista mutta lapsi haluaa, että minä luen. Teen kuulemma niin hyvät äänet! Sisäinen Ella Eroseni pääsee kieltämättä välillä vauhtiin ja tykkään ääninäyttelemisestä. Joten tämän Taikuuden talonkin olemme lukeneet sähkökirjana itse vaikka siihen olisi ollut valmiiksi luettu äänikin tarjolla.

Itse olen lueskellut vähän sitä sun tätä, viimeisimpänä kirjana ruotsinkreikkalaisen Theodor Kallifatidesin kirjan ”Ännu ett liv”. Vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassa tuolloin 77-vuotias Kallifatides kertoo kuinka hän päätti lopettaa kirjoittamisen ja myydä vuosikymmeniä pitämänsä työhuoneen. Tästä alkaa prosessi, joka johtaa Kallifatidesin takaisin omaan äidinkieleensä kreikkaan. Kirjailijauransa Kallifatides on luonut itselleen alun perin vieraalla ruotsin kielellä ja kreikan kielellä kirjoittaminen tuntui jopa pelottavalta.

Mutta niin vain syntyi tämä kirja, alun perin siis kreikaksi kirjoitettuna, ja kirjailijan ura on jatkunut sen jälkeenkin. Tänä syksynä ilmestyi Kallifatidesin uusin kirja, ”Kärlek och främlingsskap”. Kallifatides oli muuten yksi ensimmäisiä ruotsalaiskirjailijoita, joita luin muutettuani tänne Ruotsiin kaksikymmentä vuotta sitten.

Oli lohdullista lukea toisen ”muukalaisen” ajatuksia Ruotsissa asumisesta. Itseäni kannusti myös Kallifatidesin itsestäänselvä asenne: hänen kreikkalaiset juurensa näkyvät vahvoina kaikessa mitä hän kirjoittaa samalla kun hän on aktiivisesti myös ruotsalainen. Näin olen myös itse toiminut omassa elämässäni.

Oli muuten hauska lukea kuinka Kallifatides kirjoituskrampista kärsiessään löytää twitterin! Itse olen siellä hyvin aktiivisesti mukana. Kallifatides, joka on ollut hyvin epäileväinen sosiaalista mediaa kohtaan, ymmärtää yhtäkkiä twitterin ihanuuden. Sitä kauttahan hän voi olla yhteydessä lukijoihinsa suoraan, ilman kustantajan tai median välikättä!

”Om Jesus levat idag skulle han också vara med, tänkte jag. ’Älska varandra såsom jag har älskat er.’ Finns det någon bättre tweet?”

Ensi viikon syyslomaan olen varautunut mökkivarauksella ja isolla pinolla kirjoja, sain kirjastosta vihdoin ja viimein muun muassa Tommi Kinnusen ja Kjell Westön uusimmat! Mutta olen tässä viikonloppuisin käynyt harrastamassa myös metsälukemista. Kallifatides on mitä parasta patikointiseuraa ja lounastauon päätteeksi viritän aina riippumattoni hetken lukutaukoa varten.


**

Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo

Suomennos Terhi Kuusisto

Aula Co 2020


Theodor Kallifatides: Ännu ett liv

Albert Bonniers Förlag 2016

Kommentit

  1. Tommi Kinnunen on kyllä niin mun lemppari! Ja Sofia Lundberg! Ja Marja Hiltusen Koivikon Agatha oli myös upea 6-osainen sarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Lundberg ja Hiltunen ovat minulle aivan tuntemattomia kirjailijanimiä, pistän välittömästi lukulistalle! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...