Siirry pääsisältöön

Lukulomaa odotellessa

 

Marraskuu painaa päälle ja illat pimenevät huolestuttavaa vauhtia. Ensi viikolla vietämme täällä Tukholmassa syyslomaa, jota Ruotsissa yritetään lanseerata ”lukulomana”, läslov.  No, minulle se sopii vaikka tällä viikolla 11-vuotta täyttävä lapseni ei ole ihan niin innostunut ajatuksesta.

Lapsi tosin yllätti tässä muutama viikko sitten ja pyysi, että alkaisin taas lukea iltasatua. Jostain syystä olimme lopettaneet sen tavan mutta lapsi olikin kaivannut iltalukemista yhdessä. Koska emme siihen hätään keksineet hyllystä mitään, vilkaisimme tilaamaani äänikirjapalvelua ja sieltä löytyikin jännä kirja, Halloween-aikaan sopiva ”Taikuuden talo”. Talossa tapahtuu tosiaan vaikka ja mitä, jopa niin että kysyin lapselta välillä, että onko jo liian jännittävää. Mutta sisarukset Hedy ja Spencer näyttävät selvittävän tilanteet ja luotamme siihen, että loppu on onnellinen.

Kokeilimme muuten kesällä lapsen kanssa äänikirjojen kuuntelemista mutta lapsi haluaa, että minä luen. Teen kuulemma niin hyvät äänet! Sisäinen Ella Eroseni pääsee kieltämättä välillä vauhtiin ja tykkään ääninäyttelemisestä. Joten tämän Taikuuden talonkin olemme lukeneet sähkökirjana itse vaikka siihen olisi ollut valmiiksi luettu äänikin tarjolla.

Itse olen lueskellut vähän sitä sun tätä, viimeisimpänä kirjana ruotsinkreikkalaisen Theodor Kallifatidesin kirjan ”Ännu ett liv”. Vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassa tuolloin 77-vuotias Kallifatides kertoo kuinka hän päätti lopettaa kirjoittamisen ja myydä vuosikymmeniä pitämänsä työhuoneen. Tästä alkaa prosessi, joka johtaa Kallifatidesin takaisin omaan äidinkieleensä kreikkaan. Kirjailijauransa Kallifatides on luonut itselleen alun perin vieraalla ruotsin kielellä ja kreikan kielellä kirjoittaminen tuntui jopa pelottavalta.

Mutta niin vain syntyi tämä kirja, alun perin siis kreikaksi kirjoitettuna, ja kirjailijan ura on jatkunut sen jälkeenkin. Tänä syksynä ilmestyi Kallifatidesin uusin kirja, ”Kärlek och främlingsskap”. Kallifatides oli muuten yksi ensimmäisiä ruotsalaiskirjailijoita, joita luin muutettuani tänne Ruotsiin kaksikymmentä vuotta sitten.

Oli lohdullista lukea toisen ”muukalaisen” ajatuksia Ruotsissa asumisesta. Itseäni kannusti myös Kallifatidesin itsestäänselvä asenne: hänen kreikkalaiset juurensa näkyvät vahvoina kaikessa mitä hän kirjoittaa samalla kun hän on aktiivisesti myös ruotsalainen. Näin olen myös itse toiminut omassa elämässäni.

Oli muuten hauska lukea kuinka Kallifatides kirjoituskrampista kärsiessään löytää twitterin! Itse olen siellä hyvin aktiivisesti mukana. Kallifatides, joka on ollut hyvin epäileväinen sosiaalista mediaa kohtaan, ymmärtää yhtäkkiä twitterin ihanuuden. Sitä kauttahan hän voi olla yhteydessä lukijoihinsa suoraan, ilman kustantajan tai median välikättä!

”Om Jesus levat idag skulle han också vara med, tänkte jag. ’Älska varandra såsom jag har älskat er.’ Finns det någon bättre tweet?”

Ensi viikon syyslomaan olen varautunut mökkivarauksella ja isolla pinolla kirjoja, sain kirjastosta vihdoin ja viimein muun muassa Tommi Kinnusen ja Kjell Westön uusimmat! Mutta olen tässä viikonloppuisin käynyt harrastamassa myös metsälukemista. Kallifatides on mitä parasta patikointiseuraa ja lounastauon päätteeksi viritän aina riippumattoni hetken lukutaukoa varten.


**

Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo

Suomennos Terhi Kuusisto

Aula Co 2020


Theodor Kallifatides: Ännu ett liv

Albert Bonniers Förlag 2016

Kommentit

  1. Tommi Kinnunen on kyllä niin mun lemppari! Ja Sofia Lundberg! Ja Marja Hiltusen Koivikon Agatha oli myös upea 6-osainen sarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Lundberg ja Hiltunen ovat minulle aivan tuntemattomia kirjailijanimiä, pistän välittömästi lukulistalle! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle