Siirry pääsisältöön

Ruotsalaisia (ja vähän muitakin) merkkinaisia

Marraskuussa voin viettää Ruotsissa asumisen 20-vuotisjuhlapäivää! Ruotsin viimeaikaiset huonot uutiset pistävät ehkä mietityttämään teitä siellä Suomessa asuvia, mutta näin 20 vuoden jälkeenkin voin sanoa, että Ruotsi on ollut minulle hyvä. Olen viihtynyt täällä työelämässä ja vaikka ystäviä on vähän hankala saada paikallisväestön parista niin olen kuitenkin onnistunut kokoamaan oman seurapiirini.

Ja mikä rikkaus on saada sukeltaa vieraaseen kulttuuriin ja kieleen! Vaikka olen jo melko lailla sinut kielen kanssa niin Ruotsin historiaa on mukavaa tutkia edelleen. Aina oppii jotakin! Kuten nyt tätä Elin Wägnerin elämäkertaa lukiessani: Wägner on nimenä vahvasti vielä esillä täällä kulttuurikeskusteluissa ja tiesin hänen olleen aikanaan tunnettu lehtinainen. Mutta hän oli kyllä paljon muutakin – kirjailija, pasifisti ja naisasianainen, muun muassa. Wägner valittiin 1944 Ruotsin akatemiaan sen historian toisena naisena, Selma Lagerlöfin jälkeen.

Wägner oli tuottelias kirjailija mutta myös luettu. Hän kirjoitti ajankohtaisia ja huumorilla höystettyjä kuvauksia 1900-luvun alun naisen elämästä. Esikoisteos Norrtullsligan vuodelta 1908 kertoo neljästä nuoresta naisesta, jotka jakavat asunnon yhdessä ja ovat Tukholmassa toimistotöissä. Tämän nyt lukemani elämäkerran kirjoittaja Ulrika Knutson vertaa Wägnerin esikoista peräti oman aikamme ikoniseen Sex and the City –sarjaan!

Osattiin sitä siis ennenkin. Ja paljon tapahtui myös Wägnerin omassa elämässä, siitä Knutson kertoo varsin avoimesti, vähän juoruilevaankin sävyyn. Romansseja syntyi, yksi johti avioliittoon, toisessa Wägner oli ”salarakas” (vaikka kaikki toki tiesivät), välillä elettiin etäsuhteessa ulkomailla asuvan miehen kanssa ja lopulta Wägner solmi läheisen suhteen 20 vuotta nuoremman Flory Gaten kanssa. Oliko suhde myös fyysinen, siitä ei ole saatu täyttä selvyyttä, mutta naiset olivat suuri tuki ja ilo toisillensa ja Florysta tuli vanhenevalle Elinille elintärkeä ystävä.

Mutta romanssihuhut sikseen sillä Wägner oli tosiaan paljon muutakin. Lehtinaisena hän oli utelias ja aktiivinen ja suuntasi ulkomaille aina kun mahdollisuus siihen löytyi. 1919 hän matkusti Wieniin, jossa hän pääsi todistamaan ensimmäisen maailmansodan jälkeistä köyhyyttä ja kurjuutta. Wienissä hän tutustui ihmisiin, jotka pitivät hänet ajan tasalla myöhemminkin, muun muassa pian alkavien juutalaisvainojen osalta.

Tässä kirjassa minua erityisesti kiinnosti kuvaus siitä kuinka Ruotsiin saatiin naisten yleinen äänioikeus 1921. Ja totta kai Wägner oli liikkeessä mukana sydänjuuriaan myöten. Tunnettu kuva on juuri tämän kirjoitukseni alussa oleva, jossa Wägner seisoo nimenkeräyslistojen vieressä. Yleistä äänioikeutta vaativia nimiä oli saatu kasaan 351 454 kappaletta.

Wägner kirjoitti useita artikkeleita, joissa argumentoi miksi naisten pitää saada äänioikeus. Lisäksi hän oli mukana kansainvälisessä naisten äänioikeusliikkeessä, jonka myötä hän kävi alan konferensseissa. Eikä kyse ollut pelkästään äänioikeudesta vaan ylipäänsä naisten oikeudesta saada määrätä omasta ruumistaan ja seksuaalisuudestaan, ilman avioliiton pakotetta.

Wägner pääsi seuraamaan myös Lontooseen paikan päälle suffragettiliikkeen taistelua, josta hän raportoi ruotsalaisille sanomalehdille. Sattumalta näin juuri tämän kirjan luettuani televisiosta Sarah Gavronin vuonna 2015 ohjaaman elokuvan Suffragette. Viimeistään siitä käy ilmi minkälaisen taistelun esiäitimme aikoinaan kävivät saadakseen äänestää miesten lailla.

Mainitsen tässä lopussa vielä yhden ruotsalaisen merkkinaisen, kirjailija Kerstin Ekmanin. Hänkin minulle nyt uusi kirjailijatuttavuus vaikka toki tiesin hänet nimeltä jo kauan aikaisemmin. 86-vuotias Ekman on julkaissut tänä vuonna uuden teoksen ”Tullias värld”, jossa hän kertoo Ciceron tyttären Tullian elämästä ja sen ajan naisten arkipäivästä. Ekman kirjoittaa antiikin ajan Rooman elämästä siihen syvästi eläytyen, vaikkakin hiukan katkonaisesti ja sekavasti ja välillä on vaikea pysyä juonessa mukana. Mutta jos kirjan jaksaa lukea ajatuksella, se antaa paljon tietoa antiikin ajan naisen elämästä.

Jos esimerkiksi pariskunta sai tyttären, tälle annettiin feminiinimuotoinen nimi isän sukunimestä. Niinpä Marcus Tullius Ciceron tytär sai nimekseen Tullia. Jos tyttäriä olisi tullut useampi, olisi heidätkin nimetty Tullioiksi. Selvyyden vuoksi olisi nimen perään pistetty järjestysnumero: Secunda, Tertia jne.

Lain mukaan isällä oli myös täysi päätäntävalta lapsen kohtalosta ennen kuin lapsi täytti kaksi vuotta. Pieniä lapsia tapettiinkin säännönmukaisesti, jos lapsi ei ollut isälleen mieluinen. Näin saattoi käydä myös jos lapsi oli tyttö. Vaikka historiankirjat eivät tiedä paljoakaan Tullian elämästä niin hänen isänsä Ciceron kirjeistä sitä vastoin paljastuu, että tytär oli isälleen rakas. Jopa niin, että Ciceron toinen vaimo oli todella mustasukkainen Ciceron tyttärelleen osoittamasta huomiosta.

Tästä taas tulee mieleeni eräs nykyaikamme valtaa pitävä perhe mutta ei mennä nyt siihen. Sen sijaan jatkan näitä kirjallisia tutkimusmatkojani - mihin lie päädyn seuraavan kirjan myötä!

 


**

Ulrika Knutson: Den besvärliga Elin Wägner

Historiska media 2020

 

Kerstin Ekman: Tullias värld

Albert Bonniers förlag 2020

Kommentit

  1. Pohjoistullin tyttösakin olen lukenut, oikein mainio teos, vähän kuin Hilja Valtosta suuremmalla painotuksella sosialismia ja feminismiä.

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla!! Se on nyt myös lukulistallani, netistä löytyy alkuperäinen versio. /Mari

    VastaaPoista
  3. Onnittelut tasavuosista Ruotsissa! Minulle Ruotsi on niin lähellä ihannemaata kuin mikään voi olla. Täydellistä ei ole. Juuri tasa-arvon suhteen tuntuu, että Ruotsi on aina valovuosien päässä. Meillä vedotaan loputtomasti sodan vaikutukseen, mutta kai se selitys joskus pitää jättää. Paras ystävättäreni jäi ensimmäisen kesätyön jälkeen Tukholmaan, minä palasin kotiin. Huonoina hetkinä olen miettinyt, että olisinpa minäkin jäänyt sinne. En enää sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Tulin tänne klassisesti "vain kahdeksaksi kuukaudeksi" ja yhtäkkiä sitä huomaakin jääneensä kahdeksi vuosikymmeneksi. Mutta olisin toki tullut kotiin jos en olisi viihtynyt :) /Mari

      Poista
  4. Todella vaikuttava tuo kuva yli 350 000 nimen listasta kirjoina, kesti vähän aikaa ennen kuin ymmärsin mitä se esittää. Nettiallekirjoitukset eivät ole yhtään noin havainnollisia :-). Kiva kun kerroit Elin Wägneristä ja Kerstin Ekmanista, he olivat minulle tuntemattomia henkilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit lukemassa! Wägner ja Ekman olivat minullekin aikaisemmin tuttuja vain niminä, yritän nyt paikkailla aukkoja sivistyksessä sen kunniaksi, että olen täällä Ruotsissa jo pari vuosikymmentä elänyt :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...