Ruotsalaisia (ja vähän muitakin) merkkinaisia

Marraskuussa voin viettää Ruotsissa asumisen 20-vuotisjuhlapäivää! Ruotsin viimeaikaiset huonot uutiset pistävät ehkä mietityttämään teitä siellä Suomessa asuvia, mutta näin 20 vuoden jälkeenkin voin sanoa, että Ruotsi on ollut minulle hyvä. Olen viihtynyt täällä työelämässä ja vaikka ystäviä on vähän hankala saada paikallisväestön parista niin olen kuitenkin onnistunut kokoamaan oman seurapiirini.

Ja mikä rikkaus on saada sukeltaa vieraaseen kulttuuriin ja kieleen! Vaikka olen jo melko lailla sinut kielen kanssa niin Ruotsin historiaa on mukavaa tutkia edelleen. Aina oppii jotakin! Kuten nyt tätä Elin Wägnerin elämäkertaa lukiessani: Wägner on nimenä vahvasti vielä esillä täällä kulttuurikeskusteluissa ja tiesin hänen olleen aikanaan tunnettu lehtinainen. Mutta hän oli kyllä paljon muutakin – kirjailija, pasifisti ja naisasianainen, muun muassa. Wägner valittiin 1944 Ruotsin akatemiaan sen historian toisena naisena, Selma Lagerlöfin jälkeen.

Wägner oli tuottelias kirjailija mutta myös luettu. Hän kirjoitti ajankohtaisia ja huumorilla höystettyjä kuvauksia 1900-luvun alun naisen elämästä. Esikoisteos Norrtullsligan vuodelta 1908 kertoo neljästä nuoresta naisesta, jotka jakavat asunnon yhdessä ja ovat Tukholmassa toimistotöissä. Tämän nyt lukemani elämäkerran kirjoittaja Ulrika Knutson vertaa Wägnerin esikoista peräti oman aikamme ikoniseen Sex and the City –sarjaan!

Osattiin sitä siis ennenkin. Ja paljon tapahtui myös Wägnerin omassa elämässä, siitä Knutson kertoo varsin avoimesti, vähän juoruilevaankin sävyyn. Romansseja syntyi, yksi johti avioliittoon, toisessa Wägner oli ”salarakas” (vaikka kaikki toki tiesivät), välillä elettiin etäsuhteessa ulkomailla asuvan miehen kanssa ja lopulta Wägner solmi läheisen suhteen 20 vuotta nuoremman Flory Gaten kanssa. Oliko suhde myös fyysinen, siitä ei ole saatu täyttä selvyyttä, mutta naiset olivat suuri tuki ja ilo toisillensa ja Florysta tuli vanhenevalle Elinille elintärkeä ystävä.

Mutta romanssihuhut sikseen sillä Wägner oli tosiaan paljon muutakin. Lehtinaisena hän oli utelias ja aktiivinen ja suuntasi ulkomaille aina kun mahdollisuus siihen löytyi. 1919 hän matkusti Wieniin, jossa hän pääsi todistamaan ensimmäisen maailmansodan jälkeistä köyhyyttä ja kurjuutta. Wienissä hän tutustui ihmisiin, jotka pitivät hänet ajan tasalla myöhemminkin, muun muassa pian alkavien juutalaisvainojen osalta.

Tässä kirjassa minua erityisesti kiinnosti kuvaus siitä kuinka Ruotsiin saatiin naisten yleinen äänioikeus 1921. Ja totta kai Wägner oli liikkeessä mukana sydänjuuriaan myöten. Tunnettu kuva on juuri tämän kirjoitukseni alussa oleva, jossa Wägner seisoo nimenkeräyslistojen vieressä. Yleistä äänioikeutta vaativia nimiä oli saatu kasaan 351 454 kappaletta.

Wägner kirjoitti useita artikkeleita, joissa argumentoi miksi naisten pitää saada äänioikeus. Lisäksi hän oli mukana kansainvälisessä naisten äänioikeusliikkeessä, jonka myötä hän kävi alan konferensseissa. Eikä kyse ollut pelkästään äänioikeudesta vaan ylipäänsä naisten oikeudesta saada määrätä omasta ruumistaan ja seksuaalisuudestaan, ilman avioliiton pakotetta.

Wägner pääsi seuraamaan myös Lontooseen paikan päälle suffragettiliikkeen taistelua, josta hän raportoi ruotsalaisille sanomalehdille. Sattumalta näin juuri tämän kirjan luettuani televisiosta Sarah Gavronin vuonna 2015 ohjaaman elokuvan Suffragette. Viimeistään siitä käy ilmi minkälaisen taistelun esiäitimme aikoinaan kävivät saadakseen äänestää miesten lailla.

Mainitsen tässä lopussa vielä yhden ruotsalaisen merkkinaisen, kirjailija Kerstin Ekmanin. Hänkin minulle nyt uusi kirjailijatuttavuus vaikka toki tiesin hänet nimeltä jo kauan aikaisemmin. 86-vuotias Ekman on julkaissut tänä vuonna uuden teoksen ”Tullias värld”, jossa hän kertoo Ciceron tyttären Tullian elämästä ja sen ajan naisten arkipäivästä. Ekman kirjoittaa antiikin ajan Rooman elämästä siihen syvästi eläytyen, vaikkakin hiukan katkonaisesti ja sekavasti ja välillä on vaikea pysyä juonessa mukana. Mutta jos kirjan jaksaa lukea ajatuksella, se antaa paljon tietoa antiikin ajan naisen elämästä.

Jos esimerkiksi pariskunta sai tyttären, tälle annettiin feminiinimuotoinen nimi isän sukunimestä. Niinpä Marcus Tullius Ciceron tytär sai nimekseen Tullia. Jos tyttäriä olisi tullut useampi, olisi heidätkin nimetty Tullioiksi. Selvyyden vuoksi olisi nimen perään pistetty järjestysnumero: Secunda, Tertia jne.

Lain mukaan isällä oli myös täysi päätäntävalta lapsen kohtalosta ennen kuin lapsi täytti kaksi vuotta. Pieniä lapsia tapettiinkin säännönmukaisesti, jos lapsi ei ollut isälleen mieluinen. Näin saattoi käydä myös jos lapsi oli tyttö. Vaikka historiankirjat eivät tiedä paljoakaan Tullian elämästä niin hänen isänsä Ciceron kirjeistä sitä vastoin paljastuu, että tytär oli isälleen rakas. Jopa niin, että Ciceron toinen vaimo oli todella mustasukkainen Ciceron tyttärelleen osoittamasta huomiosta.

Tästä taas tulee mieleeni eräs nykyaikamme valtaa pitävä perhe mutta ei mennä nyt siihen. Sen sijaan jatkan näitä kirjallisia tutkimusmatkojani - mihin lie päädyn seuraavan kirjan myötä!

 

**

Ulrika Knutson: Den besvärliga Elin Wägner

Historiska media 2020

 

Kerstin Ekman: Tullias värld

Albert Bonniers förlag 2020