Siirry pääsisältöön

Kurkistus instagram-vuoteen 2020

 

Monet kirjabloggaajat ovat tänä vuonna pohdiskelleet pitäisikö lopettaa blogin pitäminen kokonaan ja siirtyä vain instagramin puolelle. Siellä kun tuntuu olevan enemmän jutustelua kirjoista kun taas täällä blogimaailmassa keskustelu on kieltämättä tyrehtynyt. Blogikirjoittaminen ei ehkä tunnu enää edes kovin trendikkäältä?

Omalla kohdallani homma toimii niin, että teen yleensä nopean ensiarvion kirjasta instagramiin, joskus jopa ennen kuin olen edes lukenut kirjaa loppuun. Blogiin asti kirja pääsee, jos se on herättänyt jotain ajatuksia. Aina ei nimittäin käy niin. Tai sitten en ole pitänyt kirjasta ollenkaan ja tuntuu tylsältä kirjoittaa blogiin kovin negatiivinen arvio. 

Lukemani kirjat löytyvät siis varmimmin instagramista ja sieltä löytyy myös rehellinen mielipiteeni kirjasta. Mutta vaikka en olisi kirjasta pitänytkään, yritän aina valokuvata kirjan jotain kaunista tai ainakin mielenkiintoista taustaa vasten. 

Kesällä vakiokuvauspaikkani on tämä pieni puutarhani, talvella taas on vaikeampi löytää hyviä kuvauspaikkoja. Joskus otan kirjoja mukaan esimerkiksi metsäkävelylle lähtiessäni, lisäksi matkoilla löytyy aina uusia jänniä taustoja. 

En yleensä edes yritä löytää mitään itse kirjan teemaan sopivaa taustaa vaan sijoittelen kirjoja summamutikassa mielestäni esteettisesti hauskoihin paikkoihin. Useimmiten kirjan kannen väri inspiroi etsimään jotain siihen sopivaa.

Näistä yhdeksästä vuoden 2020 "suosituimmasta" kuvastani näkyy, että kirjapinot todella kiinnostavat. Samoin tunnetut nimet, kuten nyt tässä tapauksessa Jane Fonda ja Elton John. Mutta hauska nähdä, että vakiokuvauskohteeni eli vanhat talot on myös innoittanut painamaan sydäntä!

Blogikirjoitteluni jatkuu myös vuonna 2021 kuin myös instagramiin valokuvaaminen, nämä vanhat rakkaat harrastukseni ovatkin saaneet uutta potkua koronavuoden kotoilun myötä. Ja on aina hauska saada vastakaikua omiin aatoksiin, oli se sitten sydämenpainamisen tai blogiin jätetyn kommentin kautta. Kiitos kaikista niistä!

Kommentit

  1. Kaunis vuosikooste sinulla. Kieltämättä blogissa tulee usein se tunne, että jutustelee itsekseen. Tuo onkin hyvä idea, että voisi postata instagramiin pelkän kuvan, jos jostain syystä kirjasta ei saa pitempää tekstiä aikaiseksi. Sekä blogi että instagram kuuluvat minullakin ainakin alkuun ensi vuoteen. Hyvää loppuvuotta ja hienoja kirjaelämyksiä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Riitta! Uutta vuotta ja uusia kirjaelämyksiä kohti 😊 /Mari

      Poista
  2. Mukavaa pohdintaa instan roolista. Minäkin olen kyllä instassa, liityin instaaan valokuvausharrastuksen myötä ja nyt olen sitten pyrkinyt laittamaan sinne ne kirjat, joista teen postauksen. Eli ensin teen postauksen, sitten instan. Koetko, että saat instassa enemmän palautetta luetuista kirjoista kuin blogissa? Minulle tulee instaan todella harvoin kirjakommentteja, muista asioista enemmänkin. - Kauniita kuvia tässä! Mukavia loppuvuoden päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palaute menee aika lailla tasan, ovat vain ehkä eri tyyppisiä. Instassa tulee enemmän keskustelua vähän muustakin, itse kuvista tai muusta lukemiseen liittyvästä. Täällä blogissa sitten enemmän kirjoista sinänsä. Mutta instassa tulee kommentteja myös heiltä, jotka eivät ehkä seuraa niinkään kirjablogeja (esimerkiksi siskolta 😂).

      Hyvää loppuvuotta, Anneli! /Mari

      Poista
  3. Itse koetan kommentoida mahdollisimman paljon, jos vain suinkin on jotain asiaa. Kommentteja on niin kiva saada! Instaan en ole ajatellut siirtyä ollenkaan, vaan luotan tähän jo vähän vanhanaikaiseen blogiformaattiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tästä blogimaailmasta! Yritän myös käydä kommentoimassa minkä ehdin ja tästä voisinkin muuten ottaa yhden uudenvuoden lupauksen, eli kommentti päivässä, kaksi parhaassa 😊 /Mari

      Poista
  4. Hyvä että jatkat sentään blogiasi. En tunne muuta somea kuin blogit, enkä halua sitä puolta kasvattaa. Minulle blogi merkitsee muiden lukijoiden/kirjoittajien seuraamisen ohella omaa ns älyllistä haastetta eli että mietin kirjan sisältöä, yritän hioa omia ajatuksiani siitä ja sitten lopulta voin palata siihen eli muistaa luetun myöhemminkin. Ei riittäisi edes eläkeläisenä aikaa eikä kapasiteettia enempään. Voin vain ihmetellä somekansalaisten tehokkuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi vaatii tosiaan pitkäjänteisempää työtä ja enemmän pohdintaa, monelle tämä on ehkä liian aikaa vievä harrastus?

      Omana muistipankkina tämä on kyllä aivan korvaamaton! Itse käyn vähän väliä ihmettelemässä, että tuonkin kirjan olen lukenut ja noin hienosti siitä silloin ajatellut :)

      Poista
  5. Mukava kuvallinen kooste viime vuodesta. Itse en oikein ole vielä löytänyt itselle sopivaa tapaa käyttää Instagramia. Johtunee siitä, ettei valokuvaus niin innosta ja kirjakuvat ovat jääneet satunnaisiin näppäyksiin. :) Tiliä en ole silti vielä lopettanut, kenties keksin sille jotain käyttöä tai sitten vain seurailen muita tilejä... hyvää uutta kirjavuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instagram on kyllä mukava foorumi jos on innostunut valokuvaamisesta kuten itse olen. Mutta voihan siellä tosiaan vaikka vain seurailla muita, instassa ainakin näkee helposti mitä kirjoja kulloinkin luetaan 😀 Hyvää kirjavuotta!! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...