Ankerias, tuo kiehtova eläin!

 

Mitä olisikaan tämä rakas lukuharrastus ilman kirjablogeja! Olin hetken mielijohteesta napannut kirjastossa mukaani tämän Patrik Svenssonin August-palkintovoittajan, koska sen sellaiseksi tunnistin ja varsinkin koska ruotsalaisen kirjaston henkilökunta oli intoutunut askartelemaan suomenkielisiä ”Uusi kirja” –lappuja suomenkielisten kirjojen somisteeksi. Tartuin tietysti heti syöttiin!

Mutta kun aloitin lukemaan kirjaa, jouduin syvän hämmennyksen valtaan. Pitääkö tätä lukea kuin elämäkertaa vai tietokirjaa? Romaani tämä ei nyt ainakaan taida olla. Ja siihen se jäi kunnes sattumalta osuin Kirjan pauloissa –blogin postaukseen, jolloin minullekin selvisi lopulta mikä tässä kirjassa oli se juju. Tietysti itse ankerias ja "ankeriaan aivan huikea tarina, josta en tiennyt mitään, ennen kuin Patrik sen kertoi", kuten Paula blogissaan toteaa. Niinpä, kuka olisi uskonut, että ankeriaan tarina voi olla näin kiehtova!

Ja nyt muuten selvisi sekin, miksi en osannut sijoittaa kirjaa oikeaan lokeroon: Svenssonin esikoista ylistettiin vuoden 2019 August-palkinnonjaon yhteydessä niin paljon, että muut palkitut jäivät täysin Ankeriaan testamentin varjoon. Niinpä tämä jäi mieleeni ainoana Ruotsin August-palkinnon voittajana enkä ymmärtänyt kuin vasta nyt, että kirja tosiaan voitti tietokirjakategorian. Ja tietokirjana se kannattaa myös lukea.

Mutta vahinko on siis nyt korjattu, kirja luettu ja oikeaan kategoriaan saatettu ja olen lisäksi todella vaikuttunut! Erityisesti minuun teki vaikutuksen kirjan itsepintainen pyrkimys nähdä tämä maailma melkeinpä vain ankeriaan näkökulmasta. Svensson hämmentää soppaansa niin Aristoteleen kuin Sigmund Freudinkin ja kyllä, heidät molemmat voidaan liittää ankeriaaseen, tavalla tai toisella.

Niin suuri joukko ihmisiä on uhrannut niin paljon aikaa ja vaivaa ankeriaan tutkimiseen ja yrityksiin ottaa siitä selvää, että meidän pitäisi tosiaankin jo tietää siitä enemmän kuin tiedämme. Se, ettemme siltikään tiedä enempää, on edelleen jonkinasteinen mysteeri. Eläintieteen piirissä tätä nimitetään yleisesti ”ankeriaskysymykseksi”.

Tämä ”ankeriaskysymys” oli tosiaan itselleni aivan uusi asia mutta olen iloinen, että tiedän tästä nyt ainakin Svenssonin kirjan verran. Ja varsinkin kun vaarana on, että koko ankeriaskysymystä ei edes ennätetä selvittää ennen kuin on liian myöhäistä. Sillä ankeriasta, kuten niin monta muutakin luonnonlajia, uhkaa sukupuutto.

Svensson kirjoittaa kirjassaan ankeriaan historian lomassa myös omasta isäsuhteestaan, jota leimasi hyvin vahvasti – kuinka ollakaan - ankeriaanpyynti. Hän kuvaa herkän realistisesti isän ja pojan kalastusressuja ja kokeiluja aina kun isä on keksinyt uuden ankeriaanpyydystystavan. Svenssonin isä on asfalttityöntekijä, jonka arkea leimaa raskas työ ja väsymys. Mutta lomat vietetään ulkona ja kesäyöt ankeriaanpyynnissä. Svenssonin kirja on totisesti yksi liikuttavimpia isän ja pojan välisen suhteen kuvauksia, jonka olen lukenut.

Svensson mainitsee myös erityisesti Ruotsin Skånen Brantevikissa kaivosta löydetyn ankeriaan, joka perimätiedon mukaan olisi ollut peräti 155-vuotias. Sen ikää ei kuitenkaan pystytty varmuudella vahvistamaan mutta vanha se oli. Tässä Ruotsin television luonto-ohjelmassa voi nähdä kaivonetsintäoperaation, jonka Svenssonkin siis kirjassaan kuvaa. Ankeriaan silmät ovat normaalia suuremmat, koska se on viettänyt vuosikymmeniä pimeässä kaivossa. 

Näitä kaivoankeriaita on ollut perinteisesti enemmänkin, sillä vanhan kansan mukaan ankerias piti kaivon veden puhtaana syömällä sinne tippuneet ötökät tai suuremmatkin eläimet. Mutta onneksi tämä perinne taitaa olla jo kadonnut perinne sillä Sargassomereen pitää ankeriaan vanhuudenpäivinään päästä, se on ankeriaan luonto.

 

**

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti. Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta

Ruotsinkielinen alkuteos: Ålevangeliet. Berättelsen om världens mest gåtfulla fisk)

Suomentanut Maija Kauhanen

Tammi 2020