Siirry pääsisältöön

Kadonnutta mummua etsimässä

 

Vaikka olen täällä Ruotsissa asunut jo kaksikymmentä vuotta niin sisäinen rojalistini pysyttelee edelleen visusti piilossa. Tasavaltalaissieluni ei nimittäin voi ymmärtää miten joku voi päästä valta-asemaan vain syntymällä tiettyyn perheeseen. Ja entäpä jos tämä perheeseen sattumalta putkahtanut pienokainen ei olekaan kiinnostunut edustustehtävistä maansa hyväksi? Tai vielä pahempaa: on kiinnostunut mutta ei omaa siihen minkäänlaisia lahjoja?

Nyt tosin täytyy myöntää, että tämän koronavuoden aikana vastarintani on alkanut murtua. Kuningas on yllättäin löytänyt aivan uuden roolin ja noussut esiin kansan äänenä viranomaisten ja hallituksen väliin. Kuningas taisi esimerkiksi olla se valtaapitävä, joka ensimmäisenä ihmetteli julkisesti, että miten niitä suojamaskeja nyt ei muka voisi käyttää yleisemminkin.

Mutta nyt ei ole tarkoitus puhua koronasta tai tämän päivän kuningasperheestä vaan siirtyä ajassa sata vuotta taaksepäin. Kuninkaan sisar, prinsessa Christina on kirjoittanut kirjan isoäidistään, kruununprinsessa Margaretasta (1882-1920), jota harva enää muistaa täällä Ruotsissakaan. Margareta, jota kutsuttiin Daisyksi, kuoli vain 38-vuotiaana ollessaan kahdeksannella kuulla raskaana. Jälkeen jäivät aviomies, kruununprinssi Kustaa VI Aadolf (1882-1973), sekä viisi lasta, joista nuorimmainen oli vain kolmevuotias.

Lasten isä löysi pian uuden puolison ja Daisystä ei sen kummemmin enää puhuttu. Lastenlapset tunnistivat toki isoäitinsä linnassa sijaitsevasta muotokuvasta, mutta muuten hän jäi suureksi arvoitukseksi. Kunnes Prinsessa Christina lähti tutkimaan arkistoja ja löysi sieltä eläväisen, sekä urheilua että maalausta harrastavan nuoren naisen.

Kirja on todellinen aarrearkku 1900-luvun alun elämästä kiinnostuneille! Kirjan lukuisat valokuvat eivät ole suurimmalta osin mitään tavanomaisia poseerauskuvia (niitäkin kirjasta toki löytyy) vaan nykymittapuun mukaisesti ihan ehtaa instagram-ainesta. Daisyn spontaani persoonallisuus näkyy kuvissa ja erityisesti hänen lämmin ja mutkaton suhteensa lapsiinsa.

Prinsessa Christina kuvaa yhdessä toimittaja Carl Otto Werkelidin kanssa Margaretan elämänkaaren aina Englannin hovista (hän oli yksi lukuisista kuningatar Victorian lastenlapsista) siihen kohtalokkaaseen päivään Tukholmassa vapunpäivänä 1920, jolloin hän kuolee verenmyrkytykseen kärsittyään koko talven moninaisista tulehdustaudeista.Silloisen pääministerin Hjalmar Brantingin kerrotaan lausuneen: "Auringonsäde on nyt sammunut kuninkaanlinnassa".

Minua tässä kirjassa liikuttivat ennen kaikka valokuvat, joiden kaltaisia harvoin näkee kuninkaallisten elämää kuvittamassa. Katsokaa esimerkiksi tätä perhepotrettia äidistä viiden lapsensa kanssa, kuin mistä tahansa perhealbumista. Sydäntä särkee ajatus, että vain paria vuotta myöhemmin kuvan keskushahmo on poissa.


Ja kun mietin lasten myöhempiä elämänkohtaloita tulee taas mieleeni tämän kuninkaallisen perinnön järjettömyys. Sekä pienin lapsista, Carl Johan, että vasemmalla istuva Sigvard, joutuivat luopumaan prinssititteleistään, sillä molemmat avioituivat säätyynsä sopimattoman naisen kanssa. Varsinkin Sigvardille aseman menetys oli traumaattinen ja vanhoilla päivillään hän jopa haastoi Ruotsin valtion oikeuteen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, jotta saisi prinssin tittelinsä virallisesti takaisin. Sigvard ehti kuitenkin kuolla ennen kuin päätöstä asiaan saatiin.

Oikealla istuva Edmund, virallisesti Gustav Adolf, kuoli lento-onnettomuudessa vain 40-vuotiaana. Nykyinen kuningas ei ollut siis ehtinyt täyttää vielä vuottakaan, kun hänestä tuli kruununprinssi. Samoihin aikoihin prinssi Bertil (kuvassa toinen vasemmalta) oli tavannut Lontoossa erään Lilian Graigin ja rakastunut. 

Avioliitto Lilianin kanssa ei tullut kuitenkaan kysymykseenkään, sillä Bertil ei voinut riskeerata kruununperimystä. Hänen tuli olla varamiehenä siltä varalta, että pienelle Kaarle Kustaalle olisi tapahtunut jotain. Ja avioitumalla Lilianin kanssa Bertil olisi menettänyt tittelinsä. Bertil ja Lilian avioituivat vasta 1976, Kaarle Kustaan avioiduttua ensin Silviansa kanssa.

Prinsessa Ingrid (kuvassa toinen oikealla) löysi onnensa Tanskasta, jossa hän avioitui kruununprinssin kanssa. Kuningatar Ingrid sai kolme tytärtä, joista vanhin sai siis nimensä Ingridin äidin mukaan, lempinimeä myöten. Tanskan nykyinen kuningatar Margareta tunnetaan myös perheen kesken Daisynä.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...