Siirry pääsisältöön

Kadonnutta mummua etsimässä

 

Vaikka olen täällä Ruotsissa asunut jo kaksikymmentä vuotta niin sisäinen rojalistini pysyttelee edelleen visusti piilossa. Tasavaltalaissieluni ei nimittäin voi ymmärtää miten joku voi päästä valta-asemaan vain syntymällä tiettyyn perheeseen. Ja entäpä jos tämä perheeseen sattumalta putkahtanut pienokainen ei olekaan kiinnostunut edustustehtävistä maansa hyväksi? Tai vielä pahempaa: on kiinnostunut mutta ei omaa siihen minkäänlaisia lahjoja?

Nyt tosin täytyy myöntää, että tämän koronavuoden aikana vastarintani on alkanut murtua. Kuningas on yllättäin löytänyt aivan uuden roolin ja noussut esiin kansan äänenä viranomaisten ja hallituksen väliin. Kuningas taisi esimerkiksi olla se valtaapitävä, joka ensimmäisenä ihmetteli julkisesti, että miten niitä suojamaskeja nyt ei muka voisi käyttää yleisemminkin.

Mutta nyt ei ole tarkoitus puhua koronasta tai tämän päivän kuningasperheestä vaan siirtyä ajassa sata vuotta taaksepäin. Kuninkaan sisar, prinsessa Christina on kirjoittanut kirjan isoäidistään, kruununprinsessa Margaretasta (1882-1920), jota harva enää muistaa täällä Ruotsissakaan. Margareta, jota kutsuttiin Daisyksi, kuoli vain 38-vuotiaana ollessaan kahdeksannella kuulla raskaana. Jälkeen jäivät aviomies, kruununprinssi Kustaa VI Aadolf (1882-1973), sekä viisi lasta, joista nuorimmainen oli vain kolmevuotias.

Lasten isä löysi pian uuden puolison ja Daisystä ei sen kummemmin enää puhuttu. Lastenlapset tunnistivat toki isoäitinsä linnassa sijaitsevasta muotokuvasta, mutta muuten hän jäi suureksi arvoitukseksi. Kunnes Prinsessa Christina lähti tutkimaan arkistoja ja löysi sieltä eläväisen, sekä urheilua että maalausta harrastavan nuoren naisen.

Kirja on todellinen aarrearkku 1900-luvun alun elämästä kiinnostuneille! Kirjan lukuisat valokuvat eivät ole suurimmalta osin mitään tavanomaisia poseerauskuvia (niitäkin kirjasta toki löytyy) vaan nykymittapuun mukaisesti ihan ehtaa instagram-ainesta. Daisyn spontaani persoonallisuus näkyy kuvissa ja erityisesti hänen lämmin ja mutkaton suhteensa lapsiinsa.

Prinsessa Christina kuvaa yhdessä toimittaja Carl Otto Werkelidin kanssa Margaretan elämänkaaren aina Englannin hovista (hän oli yksi lukuisista kuningatar Victorian lastenlapsista) siihen kohtalokkaaseen päivään Tukholmassa vapunpäivänä 1920, jolloin hän kuolee verenmyrkytykseen kärsittyään koko talven moninaisista tulehdustaudeista.Silloisen pääministerin Hjalmar Brantingin kerrotaan lausuneen: "Auringonsäde on nyt sammunut kuninkaanlinnassa".

Minua tässä kirjassa liikuttivat ennen kaikka valokuvat, joiden kaltaisia harvoin näkee kuninkaallisten elämää kuvittamassa. Katsokaa esimerkiksi tätä perhepotrettia äidistä viiden lapsensa kanssa, kuin mistä tahansa perhealbumista. Sydäntä särkee ajatus, että vain paria vuotta myöhemmin kuvan keskushahmo on poissa.


Ja kun mietin lasten myöhempiä elämänkohtaloita tulee taas mieleeni tämän kuninkaallisen perinnön järjettömyys. Sekä pienin lapsista, Carl Johan, että vasemmalla istuva Sigvard, joutuivat luopumaan prinssititteleistään, sillä molemmat avioituivat säätyynsä sopimattoman naisen kanssa. Varsinkin Sigvardille aseman menetys oli traumaattinen ja vanhoilla päivillään hän jopa haastoi Ruotsin valtion oikeuteen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, jotta saisi prinssin tittelinsä virallisesti takaisin. Sigvard ehti kuitenkin kuolla ennen kuin päätöstä asiaan saatiin.

Oikealla istuva Edmund, virallisesti Gustav Adolf, kuoli lento-onnettomuudessa vain 40-vuotiaana. Nykyinen kuningas ei ollut siis ehtinyt täyttää vielä vuottakaan, kun hänestä tuli kruununprinssi. Samoihin aikoihin prinssi Bertil (kuvassa toinen vasemmalta) oli tavannut Lontoossa erään Lilian Graigin ja rakastunut. 

Avioliitto Lilianin kanssa ei tullut kuitenkaan kysymykseenkään, sillä Bertil ei voinut riskeerata kruununperimystä. Hänen tuli olla varamiehenä siltä varalta, että pienelle Kaarle Kustaalle olisi tapahtunut jotain. Ja avioitumalla Lilianin kanssa Bertil olisi menettänyt tittelinsä. Bertil ja Lilian avioituivat vasta 1976, Kaarle Kustaan avioiduttua ensin Silviansa kanssa.

Prinsessa Ingrid (kuvassa toinen oikealla) löysi onnensa Tanskasta, jossa hän avioitui kruununprinssin kanssa. Kuningatar Ingrid sai kolme tytärtä, joista vanhin sai siis nimensä Ingridin äidin mukaan, lempinimeä myöten. Tanskan nykyinen kuningatar Margareta tunnetaan myös perheen kesken Daisynä.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...