Siirry pääsisältöön

Kadonnutta mummua etsimässä

 

Vaikka olen täällä Ruotsissa asunut jo kaksikymmentä vuotta niin sisäinen rojalistini pysyttelee edelleen visusti piilossa. Tasavaltalaissieluni ei nimittäin voi ymmärtää miten joku voi päästä valta-asemaan vain syntymällä tiettyyn perheeseen. Ja entäpä jos tämä perheeseen sattumalta putkahtanut pienokainen ei olekaan kiinnostunut edustustehtävistä maansa hyväksi? Tai vielä pahempaa: on kiinnostunut mutta ei omaa siihen minkäänlaisia lahjoja?

Nyt tosin täytyy myöntää, että tämän koronavuoden aikana vastarintani on alkanut murtua. Kuningas on yllättäin löytänyt aivan uuden roolin ja noussut esiin kansan äänenä viranomaisten ja hallituksen väliin. Kuningas taisi esimerkiksi olla se valtaapitävä, joka ensimmäisenä ihmetteli julkisesti, että miten niitä suojamaskeja nyt ei muka voisi käyttää yleisemminkin.

Mutta nyt ei ole tarkoitus puhua koronasta tai tämän päivän kuningasperheestä vaan siirtyä ajassa sata vuotta taaksepäin. Kuninkaan sisar, prinsessa Christina on kirjoittanut kirjan isoäidistään, kruununprinsessa Margaretasta (1882-1920), jota harva enää muistaa täällä Ruotsissakaan. Margareta, jota kutsuttiin Daisyksi, kuoli vain 38-vuotiaana ollessaan kahdeksannella kuulla raskaana. Jälkeen jäivät aviomies, kruununprinssi Kustaa VI Aadolf (1882-1973), sekä viisi lasta, joista nuorimmainen oli vain kolmevuotias.

Lasten isä löysi pian uuden puolison ja Daisystä ei sen kummemmin enää puhuttu. Lastenlapset tunnistivat toki isoäitinsä linnassa sijaitsevasta muotokuvasta, mutta muuten hän jäi suureksi arvoitukseksi. Kunnes Prinsessa Christina lähti tutkimaan arkistoja ja löysi sieltä eläväisen, sekä urheilua että maalausta harrastavan nuoren naisen.

Kirja on todellinen aarrearkku 1900-luvun alun elämästä kiinnostuneille! Kirjan lukuisat valokuvat eivät ole suurimmalta osin mitään tavanomaisia poseerauskuvia (niitäkin kirjasta toki löytyy) vaan nykymittapuun mukaisesti ihan ehtaa instagram-ainesta. Daisyn spontaani persoonallisuus näkyy kuvissa ja erityisesti hänen lämmin ja mutkaton suhteensa lapsiinsa.

Prinsessa Christina kuvaa yhdessä toimittaja Carl Otto Werkelidin kanssa Margaretan elämänkaaren aina Englannin hovista (hän oli yksi lukuisista kuningatar Victorian lastenlapsista) siihen kohtalokkaaseen päivään Tukholmassa vapunpäivänä 1920, jolloin hän kuolee verenmyrkytykseen kärsittyään koko talven moninaisista tulehdustaudeista.Silloisen pääministerin Hjalmar Brantingin kerrotaan lausuneen: "Auringonsäde on nyt sammunut kuninkaanlinnassa".

Minua tässä kirjassa liikuttivat ennen kaikka valokuvat, joiden kaltaisia harvoin näkee kuninkaallisten elämää kuvittamassa. Katsokaa esimerkiksi tätä perhepotrettia äidistä viiden lapsensa kanssa, kuin mistä tahansa perhealbumista. Sydäntä särkee ajatus, että vain paria vuotta myöhemmin kuvan keskushahmo on poissa.


Ja kun mietin lasten myöhempiä elämänkohtaloita tulee taas mieleeni tämän kuninkaallisen perinnön järjettömyys. Sekä pienin lapsista, Carl Johan, että vasemmalla istuva Sigvard, joutuivat luopumaan prinssititteleistään, sillä molemmat avioituivat säätyynsä sopimattoman naisen kanssa. Varsinkin Sigvardille aseman menetys oli traumaattinen ja vanhoilla päivillään hän jopa haastoi Ruotsin valtion oikeuteen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, jotta saisi prinssin tittelinsä virallisesti takaisin. Sigvard ehti kuitenkin kuolla ennen kuin päätöstä asiaan saatiin.

Oikealla istuva Edmund, virallisesti Gustav Adolf, kuoli lento-onnettomuudessa vain 40-vuotiaana. Nykyinen kuningas ei ollut siis ehtinyt täyttää vielä vuottakaan, kun hänestä tuli kruununprinssi. Samoihin aikoihin prinssi Bertil (kuvassa toinen vasemmalta) oli tavannut Lontoossa erään Lilian Graigin ja rakastunut. 

Avioliitto Lilianin kanssa ei tullut kuitenkaan kysymykseenkään, sillä Bertil ei voinut riskeerata kruununperimystä. Hänen tuli olla varamiehenä siltä varalta, että pienelle Kaarle Kustaalle olisi tapahtunut jotain. Ja avioitumalla Lilianin kanssa Bertil olisi menettänyt tittelinsä. Bertil ja Lilian avioituivat vasta 1976, Kaarle Kustaan avioiduttua ensin Silviansa kanssa.

Prinsessa Ingrid (kuvassa toinen oikealla) löysi onnensa Tanskasta, jossa hän avioitui kruununprinssin kanssa. Kuningatar Ingrid sai kolme tytärtä, joista vanhin sai siis nimensä Ingridin äidin mukaan, lempinimeä myöten. Tanskan nykyinen kuningatar Margareta tunnetaan myös perheen kesken Daisynä.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...