Siirry pääsisältöön

Kadonnutta mummua etsimässä

 

Vaikka olen täällä Ruotsissa asunut jo kaksikymmentä vuotta niin sisäinen rojalistini pysyttelee edelleen visusti piilossa. Tasavaltalaissieluni ei nimittäin voi ymmärtää miten joku voi päästä valta-asemaan vain syntymällä tiettyyn perheeseen. Ja entäpä jos tämä perheeseen sattumalta putkahtanut pienokainen ei olekaan kiinnostunut edustustehtävistä maansa hyväksi? Tai vielä pahempaa: on kiinnostunut mutta ei omaa siihen minkäänlaisia lahjoja?

Nyt tosin täytyy myöntää, että tämän koronavuoden aikana vastarintani on alkanut murtua. Kuningas on yllättäin löytänyt aivan uuden roolin ja noussut esiin kansan äänenä viranomaisten ja hallituksen väliin. Kuningas taisi esimerkiksi olla se valtaapitävä, joka ensimmäisenä ihmetteli julkisesti, että miten niitä suojamaskeja nyt ei muka voisi käyttää yleisemminkin.

Mutta nyt ei ole tarkoitus puhua koronasta tai tämän päivän kuningasperheestä vaan siirtyä ajassa sata vuotta taaksepäin. Kuninkaan sisar, prinsessa Christina on kirjoittanut kirjan isoäidistään, kruununprinsessa Margaretasta (1882-1920), jota harva enää muistaa täällä Ruotsissakaan. Margareta, jota kutsuttiin Daisyksi, kuoli vain 38-vuotiaana ollessaan kahdeksannella kuulla raskaana. Jälkeen jäivät aviomies, kruununprinssi Kustaa VI Aadolf (1882-1973), sekä viisi lasta, joista nuorimmainen oli vain kolmevuotias.

Lasten isä löysi pian uuden puolison ja Daisystä ei sen kummemmin enää puhuttu. Lastenlapset tunnistivat toki isoäitinsä linnassa sijaitsevasta muotokuvasta, mutta muuten hän jäi suureksi arvoitukseksi. Kunnes Prinsessa Christina lähti tutkimaan arkistoja ja löysi sieltä eläväisen, sekä urheilua että maalausta harrastavan nuoren naisen.

Kirja on todellinen aarrearkku 1900-luvun alun elämästä kiinnostuneille! Kirjan lukuisat valokuvat eivät ole suurimmalta osin mitään tavanomaisia poseerauskuvia (niitäkin kirjasta toki löytyy) vaan nykymittapuun mukaisesti ihan ehtaa instagram-ainesta. Daisyn spontaani persoonallisuus näkyy kuvissa ja erityisesti hänen lämmin ja mutkaton suhteensa lapsiinsa.

Prinsessa Christina kuvaa yhdessä toimittaja Carl Otto Werkelidin kanssa Margaretan elämänkaaren aina Englannin hovista (hän oli yksi lukuisista kuningatar Victorian lastenlapsista) siihen kohtalokkaaseen päivään Tukholmassa vapunpäivänä 1920, jolloin hän kuolee verenmyrkytykseen kärsittyään koko talven moninaisista tulehdustaudeista.Silloisen pääministerin Hjalmar Brantingin kerrotaan lausuneen: "Auringonsäde on nyt sammunut kuninkaanlinnassa".

Minua tässä kirjassa liikuttivat ennen kaikka valokuvat, joiden kaltaisia harvoin näkee kuninkaallisten elämää kuvittamassa. Katsokaa esimerkiksi tätä perhepotrettia äidistä viiden lapsensa kanssa, kuin mistä tahansa perhealbumista. Sydäntä särkee ajatus, että vain paria vuotta myöhemmin kuvan keskushahmo on poissa.


Ja kun mietin lasten myöhempiä elämänkohtaloita tulee taas mieleeni tämän kuninkaallisen perinnön järjettömyys. Sekä pienin lapsista, Carl Johan, että vasemmalla istuva Sigvard, joutuivat luopumaan prinssititteleistään, sillä molemmat avioituivat säätyynsä sopimattoman naisen kanssa. Varsinkin Sigvardille aseman menetys oli traumaattinen ja vanhoilla päivillään hän jopa haastoi Ruotsin valtion oikeuteen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, jotta saisi prinssin tittelinsä virallisesti takaisin. Sigvard ehti kuitenkin kuolla ennen kuin päätöstä asiaan saatiin.

Oikealla istuva Edmund, virallisesti Gustav Adolf, kuoli lento-onnettomuudessa vain 40-vuotiaana. Nykyinen kuningas ei ollut siis ehtinyt täyttää vielä vuottakaan, kun hänestä tuli kruununprinssi. Samoihin aikoihin prinssi Bertil (kuvassa toinen vasemmalta) oli tavannut Lontoossa erään Lilian Graigin ja rakastunut. 

Avioliitto Lilianin kanssa ei tullut kuitenkaan kysymykseenkään, sillä Bertil ei voinut riskeerata kruununperimystä. Hänen tuli olla varamiehenä siltä varalta, että pienelle Kaarle Kustaalle olisi tapahtunut jotain. Ja avioitumalla Lilianin kanssa Bertil olisi menettänyt tittelinsä. Bertil ja Lilian avioituivat vasta 1976, Kaarle Kustaan avioiduttua ensin Silviansa kanssa.

Prinsessa Ingrid (kuvassa toinen oikealla) löysi onnensa Tanskasta, jossa hän avioitui kruununprinssin kanssa. Kuningatar Ingrid sai kolme tytärtä, joista vanhin sai siis nimensä Ingridin äidin mukaan, lempinimeä myöten. Tanskan nykyinen kuningatar Margareta tunnetaan myös perheen kesken Daisynä.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle