Siirry pääsisältöön

Lukemisen juhlaa


Tänään jaetaan Finlandia-palkinnot ja Yle näyttää lähetyksen suorana nimellä ”Finlandia 2020 – Lukemisen juhlaa”. Osuva nimi! Sanoisin, että lukeminen on aina jossain määrin juhlaa ja varsinkin kun käteen osuu hyvä kirja.

Mistä saankin hyvän aasinsillan Finlandia-palkintoon: olen lukenut tämän vuoden ehdokkaista vain yhden mutta se olikin sitten todellinen täysosuma. Tommi Kinnusen ”Ei kertonut katuvansa” oli kaikessa herkkyydessään ja meditatiivisuudessaan upeaa luettavaa.

Eläydyin naisten matkaan Norjan Ruijasta Suomeen ja päähenkilö Irenen pohdiskeluihin elämästään ja sen jatkosta. Itketti kun Aili ei enää jaksanut kävellä muiden mukana, heilutti vain urheasti muiden perään varmaa kuolemaa odottaen. Ja riipaisi sydämestä kun Veera kotitalolleen vihdoin saavuttuaan saikin huomata olevansa vieras talossa.

Sodassa miehistä oli aina joku vastuussa, mutta nainen oli kaikille saalis.

Naisten lyhyeksi kerityt päät paljastivat kaikille vastaantulijoille, keitä he olivat. Saksalaisten huoria. Mutta mitä pahaa he olivat tehneet? Olivathan miehetkin sotineet saksalaisten rinnalla, miksi juuri naisten päälle syljettiin inhosta?

Vaikka eiväthän kaikki niin tehneet. Löytyi mies, joka tarjosi kulkijoille lämpimän saunan. Nainen, joka tarjosi vastaleivottua ohrarieskaa. Molemmat kohtaukset Kinnunen kuvaa yksityiskohtia myöten kuin pyhinä toimituksina ja nämä kaksi kohtausta jäävät päällimmäisinä mieleeni kirjan takakannen suljettuani. Ihminen on ehkä kuitenkin lopulta hyvä…?

Lukupiirini halusi lukea Kinnusen uusimman jo alkusyksystä mutta silloin ei paikallinen kirjastoni täällä Ruotsissa ollut sitä vielä edes hankkinut kokoelmiinsa. Yritin ensin äänikirjana ja pääsinkin juonesta perille jonkin matkaa mutta lopulta en pysynyt enää perässä siitä, kuka naisista kulloinkin oli äänessä. Kun sitten sain lopulta paperisen kirjan käsiini, lähdin lukemaan uudestaan alusta ja huomasin syventyväni tarinaan aivan toisella tavalla. Lukemisen juhlaa sekin!

Nämä kirjapalkinnot ja niiden yhteydessä julkaistut ehdokaslistat ovat muuten todella käteviä ja etenkin kun lukee useamman kielialueen kirjallisuutta. Uusi kirjamaavaltaukseni on Saksa ja olen katsellut sillä silmällä myös sikäläisiä kirjapalkintoja. Pari kirjaa olen jo tilannutkin joululoman kirjapinoa silmällä pitäen.

Tällä viikolla jaettiin myös Ruotsin August-palkinnot ja siinä palkittuja kirjoja olen nyt pistänyt kirjaston varauslistalle. Luin myös vastikään ruotsalaisen Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentin, jota en varmastikaan olisi osannut valita luettavaksi, jos se ei olisi jäänyt mieleen viime vuoden August-palkittuna tietokirjana.

Vaikka ehkä se kaikkein paras kirja ei aina voitakaan (kuten nyt esimerkiksi väitetään juuri August-palkinnon saaneesta kirjasta) niin ehdokaslista on kuitenkin mielenkiintoinen katsaus kunkin maan ajankohtaiseen kirjasatoon. On jännittävä lukea muiden kulttuureiden kirjallisuutta ja nähdä, mikä kussakin maassa puhututtaa.

Kirjallisuus lienee parhaimmillaan lukijan ja kirjailijan keskustelua maailmantilasta. Ja mielestäni Kinnusen kirja on historiallisesta aiheestaan hyvinkin ajankohtainen. Ihminen on kovin kärkäs tuomitsemaan ja kivittämään - harvassa ovat ne, jotka uskaltavat kuunnella.

**

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani

WSOY 2020

Kommentit

  1. Totta, palkintoehdokkaat ovat käteviä siinä mielessä, että ne antavat tietyn "laatutakuun" etukäteen ja juuri vieraan maan kohdalla ne ovat erityisen hyödyllisiä. Oman maan kirjallisuuskeskusteluja innokas lukija - ja lehden lukija - tulee kuitenkin paremmin seuranneeksi, vaikka vain sanomalehdestä. Minulle Ruotsinkin kirjallisuuskeskustelu on ihan peitossa.

    Laittamastasi linkistä tuli heti käsitys August-palkitusta ja olen heti samaa mieltä kirjoittajan kanssa ;) Ja vielä kymmenen vuoden kirjoitusaika ja sitten tuloksena tiiliskivi, tietenkin. .. Erimielisyys kuitenkin perusteltu paremmin kuin mitä meillä HS Antti Majander tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin myös sen Hesarin arvostelun! Meillä on 'Mustaa jäätä' kirjapiirin kirjana nyt ensi viikolla, harmittaa että luin sen arvostelun koska nyt se on tuolla takaraivossa kummittelemassa, halusin tai en :(

      Poista
  2. Kinnusen teos on todella hieno laatukirja, joka on ollut klassikko jo ilmestyessään. Aihe on todella tärkeä. Kinnunen ei epäröi tarttua vaiettuihin salaisuuksiin, eikä siloittelemattomiin henkilöhahmoihin. Kirjan loppudokumentti kertoo tuon ajan naisten elämästä. oleellista asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti rakennettu kokonaisuus ja koskettavasti kirjoitettu. Siitä jäi monta vahvaa kohtausta mieleen!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...