Siirry pääsisältöön

Lukemisen juhlaa


Tänään jaetaan Finlandia-palkinnot ja Yle näyttää lähetyksen suorana nimellä ”Finlandia 2020 – Lukemisen juhlaa”. Osuva nimi! Sanoisin, että lukeminen on aina jossain määrin juhlaa ja varsinkin kun käteen osuu hyvä kirja.

Mistä saankin hyvän aasinsillan Finlandia-palkintoon: olen lukenut tämän vuoden ehdokkaista vain yhden mutta se olikin sitten todellinen täysosuma. Tommi Kinnusen ”Ei kertonut katuvansa” oli kaikessa herkkyydessään ja meditatiivisuudessaan upeaa luettavaa.

Eläydyin naisten matkaan Norjan Ruijasta Suomeen ja päähenkilö Irenen pohdiskeluihin elämästään ja sen jatkosta. Itketti kun Aili ei enää jaksanut kävellä muiden mukana, heilutti vain urheasti muiden perään varmaa kuolemaa odottaen. Ja riipaisi sydämestä kun Veera kotitalolleen vihdoin saavuttuaan saikin huomata olevansa vieras talossa.

Sodassa miehistä oli aina joku vastuussa, mutta nainen oli kaikille saalis.

Naisten lyhyeksi kerityt päät paljastivat kaikille vastaantulijoille, keitä he olivat. Saksalaisten huoria. Mutta mitä pahaa he olivat tehneet? Olivathan miehetkin sotineet saksalaisten rinnalla, miksi juuri naisten päälle syljettiin inhosta?

Vaikka eiväthän kaikki niin tehneet. Löytyi mies, joka tarjosi kulkijoille lämpimän saunan. Nainen, joka tarjosi vastaleivottua ohrarieskaa. Molemmat kohtaukset Kinnunen kuvaa yksityiskohtia myöten kuin pyhinä toimituksina ja nämä kaksi kohtausta jäävät päällimmäisinä mieleeni kirjan takakannen suljettuani. Ihminen on ehkä kuitenkin lopulta hyvä…?

Lukupiirini halusi lukea Kinnusen uusimman jo alkusyksystä mutta silloin ei paikallinen kirjastoni täällä Ruotsissa ollut sitä vielä edes hankkinut kokoelmiinsa. Yritin ensin äänikirjana ja pääsinkin juonesta perille jonkin matkaa mutta lopulta en pysynyt enää perässä siitä, kuka naisista kulloinkin oli äänessä. Kun sitten sain lopulta paperisen kirjan käsiini, lähdin lukemaan uudestaan alusta ja huomasin syventyväni tarinaan aivan toisella tavalla. Lukemisen juhlaa sekin!

Nämä kirjapalkinnot ja niiden yhteydessä julkaistut ehdokaslistat ovat muuten todella käteviä ja etenkin kun lukee useamman kielialueen kirjallisuutta. Uusi kirjamaavaltaukseni on Saksa ja olen katsellut sillä silmällä myös sikäläisiä kirjapalkintoja. Pari kirjaa olen jo tilannutkin joululoman kirjapinoa silmällä pitäen.

Tällä viikolla jaettiin myös Ruotsin August-palkinnot ja siinä palkittuja kirjoja olen nyt pistänyt kirjaston varauslistalle. Luin myös vastikään ruotsalaisen Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentin, jota en varmastikaan olisi osannut valita luettavaksi, jos se ei olisi jäänyt mieleen viime vuoden August-palkittuna tietokirjana.

Vaikka ehkä se kaikkein paras kirja ei aina voitakaan (kuten nyt esimerkiksi väitetään juuri August-palkinnon saaneesta kirjasta) niin ehdokaslista on kuitenkin mielenkiintoinen katsaus kunkin maan ajankohtaiseen kirjasatoon. On jännittävä lukea muiden kulttuureiden kirjallisuutta ja nähdä, mikä kussakin maassa puhututtaa.

Kirjallisuus lienee parhaimmillaan lukijan ja kirjailijan keskustelua maailmantilasta. Ja mielestäni Kinnusen kirja on historiallisesta aiheestaan hyvinkin ajankohtainen. Ihminen on kovin kärkäs tuomitsemaan ja kivittämään - harvassa ovat ne, jotka uskaltavat kuunnella.

**

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani

WSOY 2020

Kommentit

  1. Totta, palkintoehdokkaat ovat käteviä siinä mielessä, että ne antavat tietyn "laatutakuun" etukäteen ja juuri vieraan maan kohdalla ne ovat erityisen hyödyllisiä. Oman maan kirjallisuuskeskusteluja innokas lukija - ja lehden lukija - tulee kuitenkin paremmin seuranneeksi, vaikka vain sanomalehdestä. Minulle Ruotsinkin kirjallisuuskeskustelu on ihan peitossa.

    Laittamastasi linkistä tuli heti käsitys August-palkitusta ja olen heti samaa mieltä kirjoittajan kanssa ;) Ja vielä kymmenen vuoden kirjoitusaika ja sitten tuloksena tiiliskivi, tietenkin. .. Erimielisyys kuitenkin perusteltu paremmin kuin mitä meillä HS Antti Majander tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin myös sen Hesarin arvostelun! Meillä on 'Mustaa jäätä' kirjapiirin kirjana nyt ensi viikolla, harmittaa että luin sen arvostelun koska nyt se on tuolla takaraivossa kummittelemassa, halusin tai en :(

      Poista
  2. Kinnusen teos on todella hieno laatukirja, joka on ollut klassikko jo ilmestyessään. Aihe on todella tärkeä. Kinnunen ei epäröi tarttua vaiettuihin salaisuuksiin, eikä siloittelemattomiin henkilöhahmoihin. Kirjan loppudokumentti kertoo tuon ajan naisten elämästä. oleellista asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti rakennettu kokonaisuus ja koskettavasti kirjoitettu. Siitä jäi monta vahvaa kohtausta mieleen!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle