Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2016.

Sofi Oksanen: Norma (2015)

On kirjoja. Ja sitten on Sofi Oksasen kirjoittamia kirjoja. Ja jos sattuu olemaan se jälkimmäinen kirja niin odotukset ovat korkealla. Oksanen, meidän seuraava Nobelkirjailijamme! Kysymys on enää vain milloin hän sen Nobelinsa saa käydä hakemassa Tukholmasta.
Olin tätä kirjaa itsekin jo odottanut mutta Suomesta kantautuneet arvostelut olivat aika laimeita joten pistin kirjan odotuslistalle. Tänä syksynä Norma sitten julkaistiin täällä Ruotsissa ja media antoi Oksaselle paljon palstatilaa. Hänhän on täällä suosittu vieras ja haastateltava koska  ruotii maailmanpoliittista tilannetta terävin sanoin. Esimerkiksi juuri olleilla Göteborgin kirjamessuilla Oksanen oli näyttävästi esillä.
Mutta sitten tulivat täkäläiset arvostelut... Niistä pystyi aistimaan  kuinka todella oltiin odotettu sitä suurta romaania mutta pettymys oli enemmän kuin käsin kosketeltava. Kuten eräs arvostelija asian ilmaisi: kirja on kuin se hyvännäköinen mies baaritiskillä joka suunsa avattuaan osoittautuu pelkäksi ka…

Suvi Ahola: Ystäviä ja kirjoja (2015)

Suvi Aholan kirjan ulkoasu pettää. Kannessa viiniä naukkailevat ja kirjoja hymyillen selaavat tyylikkäät naiset menee hiukan överiksi mutta kirjan sisältö on onneksi sitten jalat maassa -asenteella kirjoitettu. Tämä on kirja lukupiireistä ja niissä suosituista kirjoista. Kirjassa on myös ruokaohjeita eri lukupiireiltä, monissa piireissä nimittäin ruoka tuntuu olevan yllättävänkin suuressa roolissa. Varsinainen sillisalaatti siis tämä kirja mutta se toimii!

Kirjassa esitellään kymmenen kirjapiiriä, joiden jäsenet ovat enimmäkseen naisia mutta joukossa on myös yksi miespiiri. Itse piirien toiminta on aika samankaltaista mutta mielenkiintoisin osa näistä kuvauksista on juuri se jossa kerrotaan kuinka kukin piiri on saanut alkunsa. Hyviä vinkkejä omaa lukupiiriä haikaaville!

Esittelyjen välissä Ahola kirjoittaa kirjoista jotka ovat olleet lukupiirien suosiossa. Näitä kirja-arvioita on helppo käyttää oman lukemisensa tukena ja inspiraationa, Ahola kirjoittaa usein myös kirjan taustoista j…

Pirjo Hassinen: Sano että haluat (2009)

Tässä se on! Jos aiot lukea vain yhden kirjan Pirjo Hassiselta niin olkoon se tämä vuonna 2009 ilmestynyt "Sano että haluat". 410 sivua omaperäisiä kielikuvia, erotiikkaa, seksiäkin ja ennen kaikkea sekavaa ihmissuhdehässäkkää. Ainoa Hassiselle ominainen teema joka tästä puuttuu on monimutkainen äiti-tytär-suhde mutta muuten tämä kirja on paraatiesimerkki Hassisen sanataiteesta.

Kirja muistuttaa perusrakenteeltaan dekkaria - yksi päähenkilöistä on kadonnut ja löytyy myöhemmin kuolleena joten läpi koko kirjan kulkee klassinen whodunnit-asetelma. Päähenkilö Laura alkaa sitä jopa osaltaan selvittää. Mutta tämä ei ole kuitenkaan kirjan suurin kysymys vaan lähinnä sivujuonne. Sillä Hassisen mielessä on paljon suuremmat kysymykset.

Halusin kolmannen lapsen. Halusin raskausajan. Halusin tuntea kivun, jota ei päässyt huutamallakaan pakoon, sen kun norsu lähtee laskeutumaan koko painollaan alas kohti reisien väliä ja alkaa kaivaa luisella otsallaan ulostuloa. Halusin tuntea poskeani …

Marutei Tsurunen: Sinisilmäinen samurai (2015)

Näin ulkosuomalaisena aina automaattisesti bongaa muiden ulkosuomalaisten kirjoittamat kirjat. On jännä lukea muiden kuvauksia siitä prosessista jonka itse on käynyt läpi ja joka yllättävän usein on hyvin samanlainen myös muilla ulkomaille pysyvästi muuttaneilla. Useimmat meistä elävät aivan tavallista perus-svenssonin tai tavis-millerin elämää mutta sitten on joitakin poikkeustapauksia kuten tämä Martti Turunen Pohjois-Karjalasta josta tuli ensimmäinen ulkomaalainen jäsen Japanin parlamenttiin. Muistan lukeneeni hänestä jo 90-luvulla ja nyt kun näin tämän kirjan kirjastossa niin nappasin tietysti mukaani.

Kirja oli nopealukuinen ja paikoin mielenkiintoinen mutta ikävä kyllä vain paikoin. Kirjan kustantaja ei ole selvästikään pistänyt sen kummemmin ruutia tämän kirjan tuotantoprosessiin vaikka aineksia olisi ollut vaikka mihin.

Ensimmäinen ongelma lienee se, että Tsurunen ei ole mikään erityisen taitava kirjoittaja. Hän kirjoittaa kyllä sujuvasti ja on tietysti oman elämänsä asiantun…

Eeva Kilpi: Talvisodan aika. Lapsuusmuistelma (1989)

Aika on arvokkainta
mitä me voimme toisillemme antaa.

Tällä sitaatilla Eeva Kilpi aloittaa sota-ajan muistelmiensa ensimmäisen osan. Itse evakkoperheen jälkeläisenä tunnistan tuon moton myös oman perheeni historiasta. Kun ne nyssäkät ja mööpelit jäivät aikoinaan Viipuriin, kahteenkin otteeseen, niin mitä meillä on jäljellä enää kuin toisemme ja yhdessä vietettävä aika.

Eeva Kilpi kantaa mukanaan lapsuudestaan sitä arvokkainta. Mielessä on muistoja - vaikka osin hajanaisiakin - mutta niistä muodostuu lukijan eteen kokonainen maailma. Kilpi saa muutamin fraasein maalattua tunnelmakuvia "luovutetusta maasta", jossa perhe ja suku eli tiiviissä vuorovaikutuksessa.

On kesä. On hellepäivä. Isä ja mummi kulkevat verkkaisesti, silloin osattiin vielä se taito. Molemmilla on kädet selän takana niin kuin kuninkaallisilla valokuvissa. He kulkevat rinnakkain edellä, minä heidän perässään.

Mutta sitten tulee sota, jota on jo pidempään uumoiltu vaikka ei ihan täysin uskottu sen mahdollisuutee…

Syyskuun lastenkirjakimara

Meillä luetaan joka ilta kuusivuotiaan kanssa iltasatu, joka toinen ilta suomeksi ja joka toinen ruotsiksi. Kirjoja siis kuluu ja kirjastosta niitä lähtee mukaan aina iso pino. Koska suomen kieli on Ruotsissa virallinen vähemmistökieli saavat kirjastot määrärahaa suomenkielisen kirjallisuuden hankkimiseen. Meidän kotikirjastossakin on ihan kiitettävä määrä lastenkirjallisuutta mutta ah onnea kun päästään käymään Tukholman Suomi-Instituutin kirjastossa!






Tässä makupaloja loppukesän ja alkusyksyn iltasaduistamme:




Sinikka Nopola & Tiina Nopola (kuvitus Aino Havukainen & Sami Toivonen): Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö (2007)


Risto Räppääjä on sarjana aika epätasainen, jotkut kirjoista ovat täysosumia ja toiset taas harmillisen teennäisiä. Tämänkertainen iltasatu-kirjamme "Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö" oli jotain siltä väliltä - itse juoni oli aika heppoinen mutta sitä paikkasi onnistunut huumori. Vähän jännittäväkin se oli 6veen mielestä. Mutta missä on Elvi Räp…

Hannu Mäkelä: Äiti (1999)

Äiti. Se sana on monesti äänestetty suomen kielen kauneimmaksi sanaksi vaikka objektiivisesti kuunnellen se ei ole mitenkään erityisen soinnukas tai pehmeä. Sanana "äiti" luo kuvaa kaikkivoivasta ja voimakkaasta hahmosta, äiti pystyy ratkaisemaan ongelman kuin ongelman. Sana on germaaninen laina joka jossain vaiheessa syrjäytti oman emä-sanamme. Mitä lie haluttiin ilmaista tällä uudella sanalla mitä vanhassa ei ollut? Oma kaksikielinen lapseni muuten tukeutuu mamma-sanaan kun tarvitsee lohtua ja tukea, muissa tilanteissa olen sitten se voima-äiti.

Hannu Mäkelä kirjoitti tämän kirjan äitinsä kuoleman jälkeen. Se on samalla kertaa kuvaus äidin pitkittyneestä kuolinprosessista ja muistelua äidin elämästä. Mäkelä kirjoittaa omalla pehmeällä tyylillään, jutustelee, mietiskelee, ihmettelee. Koska kirjan kirjoitushetkellä on kulunut jo muutama vuosi äidin kuolemasta ei Mäkelän tekstissä enää häily suurin suru vaan laantunut kaipuu ja haikeus.

Tämä oli niin äitiä, tämä, ettei aivoin…

Joan Didion: The Year of Magical Thinking (2005) Blue Nights (2011)

Läheisen ihmisen poismenon jälkeen joutuu ihmeelliseen tilaan jossa mikään aikaisemmin koettu ei enää päde. Neljä vuotta sitten seisoin mieheni nuoremman tyttären sairaalavuoteen vierellä voimatta käsittää, että 15-vuotias tyttö voisi kuolla. Ja vieläpä ilman varoitusta. Toissa kesänä lomalla vastasin äitini puheluun iloisella äänellä mutta pysähdyin keskelle berliiniläistä katua äitini lausuessa puhelimen toisessa päässä: "E. kuoli tänä aamuna". Ja nyt viimeksi toukokuussa, eräänä kauniina tiistaiaamuna soitti siskoni ja kertoi, ettei mitään ole enää tehtävissä, äidillämme on enää muutama tunti jäljellä tässä elämässä.

Ja kuitenkin maapallo jatkaa pyörimistään, Ihmiset menevät töihin, junat kulkevat, televisio lähettää ohjelmaa, pihalla lapset leikkivät, linnut lentävät, postiauto tuo kasan mainoksia. Elämä jatkuu ja juuri se loukkaa niin syvästi sillä hetkellä. Myöhemmin se muuttuu kuitenkin lohdutukseksi. Elämä jatkuu!

Joan Didion on kokenut kaksi järkyttävää menetystä, …