Siirry pääsisältöön

Viron asia on meidän

 

Ruotsissa kulkee vanha sanonta "Finlands sak är vår" ja tämä sanonta on usein mielessäni kun ajattelen Viroa. Nuorena opiskelijana seurasin tarkkaan Viron vapaustaistelua ja juuri sen innoittamana kävin yliopistolla myös viron kielen kursseja. Virossa olen matkaillut vuosien mittaan paljonkin ja olen lukenut esimerkiksi Jaan Krossilta suunnilleen kaiken, mitä mieheltä on käännetty.

Harmikseni viron kielen taitoni (work in progress!) ei ole sillä tasolla, että pystyisin seuraamaan nykykirjallisuutta muuta kuin käännösten kautta. Mutta tartun tilaisuuteen aina kun sellainen annetaan. Kuten nyt, kun Ilmar Taskan romaani "Pobeda 1946" ilmestyi tänä vuonna ruotsinkielisenä käännöksenä. Automerkki Pobeda on täällä Ruotsissa jokseenkin tuntematon käsite, joten kirja on saanut nimekseen "Mies autossa". 

Ja tämä mies autossa onkin koko tarinan moottori. Kirja sijoittuu Neuvosto-Eestin alkuvuosiin - aikaan, jolloin useimmat virolaiset pelkäsivät joutuvansa kyydityksen uhreiksi. Samalla kuitenkin toivottiin, että muu maailma reagoisi ja itsenäisyys saataisiin palautettua. Tämä toive oli, kuten nyt tiedämme, turha.

Taska seuraa romaanissaan erään pienen tallinnalaisperheen kohtaloa. Nimettömiksi jäävät mies, nainen ja poika joutuvat toisistaan eroon ja juuri tässä on automiehellä sormensa pelissä. Hän saa houkuteltua pojan uutuuttaan hohtavaan 1946-vuosimallin virka-autoonsa ja saa ihailusta häikäistyneen pojan lavertelemaan perheen salaisuuden. Isä on istunut jo pidemmän aikaa piilossa kotona, suljetun oven ja kiinni vedettyjen ikkunaverhojen takana. 

Hyvin pian pojan ja Pobeda-miehen kohtaamisen jälkeen isä katoaa. Tarina kerrotaan pojan näkökulmasta eikä hän ymmärrä isän katoamisen syytä. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumien vyöry, jonka myötä katoavat sekä poika että äiti. Poika lähtee etsimään isäänsä ja epätoivoinen äiti puolestaan etsii poikaansa kunnes tajuaa, että myös hänen on "kadottava". Kaiken yllä leijuu Pobeda-miehen salakavala varjo.

Pojan kohtalo muistuttaa muuten paljolti Anni Swanin sydäntäriipaisevaa romaania "Ollin oppivuodet". Molemmissa on pieni poika, joka onnettomuudekseen luottaa petolliseen aikuiseen ja joutuu näin "mieron tielle". Luin tätä Taskankin romaania, kuten Ollin oppivuosia, paljolti sydän sykkyrällä.

Pojken visste inte längre vem som var god och vem var ond. I sagorna fanns det också goda och onda feer, lömska troll och lögnaktiga dvärgar. Men i det verkliga livet hade allt blivit en hopplös soppa. Pojken försökte få rätsida på vem som talade sanning. 'Luras mannen eller ljuger moster? Vem är hjälte och vem är folkfiende? Kan den enas hjältedåd vara den andras förräderi?'

Tarinaan liittyy vielä kaksi muutakin henkilöä, tarinan ainoat nimetyt sellaiset. Pojan äidin sisarpuoli Johanna on aikoinaan menestynyt oopperalaulaja, joka kaipaa Lontoossa asuvaa rakastettuaan Alania. Tämä on töissä uutistoimittajana BBC:llä ja saa kontaktiensa avulla matkustusluvan Moskovaan, jossa kohtaa Johannan ja... Tässä vaiheessa Taska pistää ehkä luvattomankin paljon mutkia suoriksi ja pari saa luvan avioitua. Johannalle myönnetään passi ja lupa lähteä Neuvostoliitosta. Johanna joutuu kuitenkin jättämään Tallinnaan siskonsa pojan, jonka kasvattiäiti hän on nyt virallisesti pojan äidin kadottua.

Johannan ja Alanin rakkaussuhde ei ihan vakuuta minua ja tämä juonenkäänne tuntui jopa turhalta. Johannan tuskailu valitessaan Alanin ja pojan välillä ei tunnu edes uskottavalta. Tottakai hän valitsee Alanin, sitä ei lukija epäile hetkeäkään! Toisaalta ymmärrän Taskan valinneen Alanin tarinan "ulkopuoliseksi" silmäpariksi, jonka avulla hän pystyy kuvaamaan Viron täydellisen eristyneisyyden muusta maailmasta.

Mielestäni Taskan olisi kuitenkin kannattanut luovuttaa koko romaanin tila nimettömäksi jäävälle perheelle, sillä kaipasin enemmän tietoa miehen ja naisen menneisyydestä. Ja ennen kaikkea pojan tulevaisuudesta! Nythän tarina päättyy käytännössä siihen kun Johanna on matkalla Alaninsa luokse.

Kirjan koskettavimmat osat kertovat siitä, kuinka pojan äiti yrittää ensin pakoilla "miestä autossa" ja lopulta kuinka hän joutuu vangituksi ja kuulustelujen myötä kidutetuksi. Pagari-kadun vankila on nykyään museo, joka siellä käyneiden todistuksen mukaan huokuu edelleen menneisyyden haamuja. Taska ei kirjassaan mene yksityiskohtiin mutta äidin järkyttävä kohtalo käy rivien välistä selväksi.

Suomeksi kirja ilmestyi 2017 ja silloin sen lukivat muun muassa Kirsin Book Club ja Tuijata.

**

Ilmar Taska: Mannen i bilen

(Pobeda 1946, ilmestynyt 2016)

Ruotsinnos Heidi Granqvist

Historiska media 2020

Ote takakansitekstistä:

"Mannen i bilen är Ilmar Taskas gripande och prisbelönta debutroman som skildrar hur järnridån klyver Europa i två delar och hur rädslan mellan människor växer sig allt starkare."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...