Siirry pääsisältöön

Viron asia on meidän

 

Ruotsissa kulkee vanha sanonta "Finlands sak är vår" ja tämä sanonta on usein mielessäni kun ajattelen Viroa. Nuorena opiskelijana seurasin tarkkaan Viron vapaustaistelua ja juuri sen innoittamana kävin yliopistolla myös viron kielen kursseja. Virossa olen matkaillut vuosien mittaan paljonkin ja olen lukenut esimerkiksi Jaan Krossilta suunnilleen kaiken, mitä mieheltä on käännetty.

Harmikseni viron kielen taitoni (work in progress!) ei ole sillä tasolla, että pystyisin seuraamaan nykykirjallisuutta muuta kuin käännösten kautta. Mutta tartun tilaisuuteen aina kun sellainen annetaan. Kuten nyt, kun Ilmar Taskan romaani "Pobeda 1946" ilmestyi tänä vuonna ruotsinkielisenä käännöksenä. Automerkki Pobeda on täällä Ruotsissa jokseenkin tuntematon käsite, joten kirja on saanut nimekseen "Mies autossa". 

Ja tämä mies autossa onkin koko tarinan moottori. Kirja sijoittuu Neuvosto-Eestin alkuvuosiin - aikaan, jolloin useimmat virolaiset pelkäsivät joutuvansa kyydityksen uhreiksi. Samalla kuitenkin toivottiin, että muu maailma reagoisi ja itsenäisyys saataisiin palautettua. Tämä toive oli, kuten nyt tiedämme, turha.

Taska seuraa romaanissaan erään pienen tallinnalaisperheen kohtaloa. Nimettömiksi jäävät mies, nainen ja poika joutuvat toisistaan eroon ja juuri tässä on automiehellä sormensa pelissä. Hän saa houkuteltua pojan uutuuttaan hohtavaan 1946-vuosimallin virka-autoonsa ja saa ihailusta häikäistyneen pojan lavertelemaan perheen salaisuuden. Isä on istunut jo pidemmän aikaa piilossa kotona, suljetun oven ja kiinni vedettyjen ikkunaverhojen takana. 

Hyvin pian pojan ja Pobeda-miehen kohtaamisen jälkeen isä katoaa. Tarina kerrotaan pojan näkökulmasta eikä hän ymmärrä isän katoamisen syytä. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumien vyöry, jonka myötä katoavat sekä poika että äiti. Poika lähtee etsimään isäänsä ja epätoivoinen äiti puolestaan etsii poikaansa kunnes tajuaa, että myös hänen on "kadottava". Kaiken yllä leijuu Pobeda-miehen salakavala varjo.

Pojan kohtalo muistuttaa muuten paljolti Anni Swanin sydäntäriipaisevaa romaania "Ollin oppivuodet". Molemmissa on pieni poika, joka onnettomuudekseen luottaa petolliseen aikuiseen ja joutuu näin "mieron tielle". Luin tätä Taskankin romaania, kuten Ollin oppivuosia, paljolti sydän sykkyrällä.

Pojken visste inte längre vem som var god och vem var ond. I sagorna fanns det också goda och onda feer, lömska troll och lögnaktiga dvärgar. Men i det verkliga livet hade allt blivit en hopplös soppa. Pojken försökte få rätsida på vem som talade sanning. 'Luras mannen eller ljuger moster? Vem är hjälte och vem är folkfiende? Kan den enas hjältedåd vara den andras förräderi?'

Tarinaan liittyy vielä kaksi muutakin henkilöä, tarinan ainoat nimetyt sellaiset. Pojan äidin sisarpuoli Johanna on aikoinaan menestynyt oopperalaulaja, joka kaipaa Lontoossa asuvaa rakastettuaan Alania. Tämä on töissä uutistoimittajana BBC:llä ja saa kontaktiensa avulla matkustusluvan Moskovaan, jossa kohtaa Johannan ja... Tässä vaiheessa Taska pistää ehkä luvattomankin paljon mutkia suoriksi ja pari saa luvan avioitua. Johannalle myönnetään passi ja lupa lähteä Neuvostoliitosta. Johanna joutuu kuitenkin jättämään Tallinnaan siskonsa pojan, jonka kasvattiäiti hän on nyt virallisesti pojan äidin kadottua.

Johannan ja Alanin rakkaussuhde ei ihan vakuuta minua ja tämä juonenkäänne tuntui jopa turhalta. Johannan tuskailu valitessaan Alanin ja pojan välillä ei tunnu edes uskottavalta. Tottakai hän valitsee Alanin, sitä ei lukija epäile hetkeäkään! Toisaalta ymmärrän Taskan valinneen Alanin tarinan "ulkopuoliseksi" silmäpariksi, jonka avulla hän pystyy kuvaamaan Viron täydellisen eristyneisyyden muusta maailmasta.

Mielestäni Taskan olisi kuitenkin kannattanut luovuttaa koko romaanin tila nimettömäksi jäävälle perheelle, sillä kaipasin enemmän tietoa miehen ja naisen menneisyydestä. Ja ennen kaikkea pojan tulevaisuudesta! Nythän tarina päättyy käytännössä siihen kun Johanna on matkalla Alaninsa luokse.

Kirjan koskettavimmat osat kertovat siitä, kuinka pojan äiti yrittää ensin pakoilla "miestä autossa" ja lopulta kuinka hän joutuu vangituksi ja kuulustelujen myötä kidutetuksi. Pagari-kadun vankila on nykyään museo, joka siellä käyneiden todistuksen mukaan huokuu edelleen menneisyyden haamuja. Taska ei kirjassaan mene yksityiskohtiin mutta äidin järkyttävä kohtalo käy rivien välistä selväksi.

Suomeksi kirja ilmestyi 2017 ja silloin sen lukivat muun muassa Kirsin Book Club ja Tuijata.

**

Ilmar Taska: Mannen i bilen

(Pobeda 1946, ilmestynyt 2016)

Ruotsinnos Heidi Granqvist

Historiska media 2020

Ote takakansitekstistä:

"Mannen i bilen är Ilmar Taskas gripande och prisbelönta debutroman som skildrar hur järnridån klyver Europa i två delar och hur rädslan mellan människor växer sig allt starkare."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...