Viron asia on meidän

 

Ruotsissa kulkee vanha sanonta "Finlands sak är vår" ja tämä sanonta on usein mielessäni kun ajattelen Viroa. Nuorena opiskelijana seurasin tarkkaan Viron vapaustaistelua ja juuri sen innoittamana kävin yliopistolla myös viron kielen kursseja. Virossa olen matkaillut vuosien mittaan paljonkin ja olen lukenut esimerkiksi Jaan Krossilta suunnilleen kaiken, mitä mieheltä on käännetty.

Harmikseni viron kielen taitoni (work in progress!) ei ole sillä tasolla, että pystyisin seuraamaan nykykirjallisuutta muuta kuin käännösten kautta. Mutta tartun tilaisuuteen aina kun sellainen annetaan. Kuten nyt, kun Ilmar Taskan romaani "Pobeda 1946" ilmestyi tänä vuonna ruotsinkielisenä käännöksenä. Automerkki Pobeda on täällä Ruotsissa jokseenkin tuntematon käsite, joten kirja on saanut nimekseen "Mies autossa". 

Ja tämä mies autossa onkin koko tarinan moottori. Kirja sijoittuu Neuvosto-Eestin alkuvuosiin - aikaan, jolloin useimmat virolaiset pelkäsivät joutuvansa kyydityksen uhreiksi. Samalla kuitenkin toivottiin, että muu maailma reagoisi ja itsenäisyys saataisiin palautettua. Tämä toive oli, kuten nyt tiedämme, turha.

Taska seuraa romaanissaan erään pienen tallinnalaisperheen kohtaloa. Nimettömiksi jäävät mies, nainen ja poika joutuvat toisistaan eroon ja juuri tässä on automiehellä sormensa pelissä. Hän saa houkuteltua pojan uutuuttaan hohtavaan 1946-vuosimallin virka-autoonsa ja saa ihailusta häikäistyneen pojan lavertelemaan perheen salaisuuden. Isä on istunut jo pidemmän aikaa piilossa kotona, suljetun oven ja kiinni vedettyjen ikkunaverhojen takana. 

Hyvin pian pojan ja Pobeda-miehen kohtaamisen jälkeen isä katoaa. Tarina kerrotaan pojan näkökulmasta eikä hän ymmärrä isän katoamisen syytä. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumien vyöry, jonka myötä katoavat sekä poika että äiti. Poika lähtee etsimään isäänsä ja epätoivoinen äiti puolestaan etsii poikaansa kunnes tajuaa, että myös hänen on "kadottava". Kaiken yllä leijuu Pobeda-miehen salakavala varjo.

Pojan kohtalo muistuttaa muuten paljolti Anni Swanin sydäntäriipaisevaa romaania "Ollin oppivuodet". Molemmissa on pieni poika, joka onnettomuudekseen luottaa petolliseen aikuiseen ja joutuu näin "mieron tielle". Luin tätä Taskankin romaania, kuten Ollin oppivuosia, paljolti sydän sykkyrällä.

Pojken visste inte längre vem som var god och vem var ond. I sagorna fanns det också goda och onda feer, lömska troll och lögnaktiga dvärgar. Men i det verkliga livet hade allt blivit en hopplös soppa. Pojken försökte få rätsida på vem som talade sanning. 'Luras mannen eller ljuger moster? Vem är hjälte och vem är folkfiende? Kan den enas hjältedåd vara den andras förräderi?'

Tarinaan liittyy vielä kaksi muutakin henkilöä, tarinan ainoat nimetyt sellaiset. Pojan äidin sisarpuoli Johanna on aikoinaan menestynyt oopperalaulaja, joka kaipaa Lontoossa asuvaa rakastettuaan Alania. Tämä on töissä uutistoimittajana BBC:llä ja saa kontaktiensa avulla matkustusluvan Moskovaan, jossa kohtaa Johannan ja... Tässä vaiheessa Taska pistää ehkä luvattomankin paljon mutkia suoriksi ja pari saa luvan avioitua. Johannalle myönnetään passi ja lupa lähteä Neuvostoliitosta. Johanna joutuu kuitenkin jättämään Tallinnaan siskonsa pojan, jonka kasvattiäiti hän on nyt virallisesti pojan äidin kadottua.

Johannan ja Alanin rakkaussuhde ei ihan vakuuta minua ja tämä juonenkäänne tuntui jopa turhalta. Johannan tuskailu valitessaan Alanin ja pojan välillä ei tunnu edes uskottavalta. Tottakai hän valitsee Alanin, sitä ei lukija epäile hetkeäkään! Toisaalta ymmärrän Taskan valinneen Alanin tarinan "ulkopuoliseksi" silmäpariksi, jonka avulla hän pystyy kuvaamaan Viron täydellisen eristyneisyyden muusta maailmasta.

Mielestäni Taskan olisi kuitenkin kannattanut luovuttaa koko romaanin tila nimettömäksi jäävälle perheelle, sillä kaipasin enemmän tietoa miehen ja naisen menneisyydestä. Ja ennen kaikkea pojan tulevaisuudesta! Nythän tarina päättyy käytännössä siihen kun Johanna on matkalla Alaninsa luokse.

Kirjan koskettavimmat osat kertovat siitä, kuinka pojan äiti yrittää ensin pakoilla "miestä autossa" ja lopulta kuinka hän joutuu vangituksi ja kuulustelujen myötä kidutetuksi. Pagari-kadun vankila on nykyään museo, joka siellä käyneiden todistuksen mukaan huokuu edelleen menneisyyden haamuja. Taska ei kirjassaan mene yksityiskohtiin mutta äidin järkyttävä kohtalo käy rivien välistä selväksi.

Suomeksi kirja ilmestyi 2017 ja silloin sen lukivat muun muassa Kirsin Book Club ja Tuijata.

**

Ilmar Taska: Mannen i bilen

(Pobeda 1946, ilmestynyt 2016)

Ruotsinnos Heidi Granqvist

Historiska media 2020

Ote takakansitekstistä:

"Mannen i bilen är Ilmar Taskas gripande och prisbelönta debutroman som skildrar hur järnridån klyver Europa i två delar och hur rädslan mellan människor växer sig allt starkare."