Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2019.

Hyvästi sairas elokuu!

Saako valittaa? Koko elokuu meni sairastellessa, ensin neljän päivän kaatoflunssa ja sen perään nyt jo yli kolme viikkoa kestänyt helvetillinen yskä. Saan kadulla päät kääntymään kun "yskähdän", mikä kuulostaa siltä kuin olisin 50 vuotta ketjupolttanut keuhkoahtaumapotilas. Avokonttorin työkaverini kysyvät hienotunteisesti eikö se yskä nyt vieläkään ole parantunut... Draamaa tähän on tuonut myös terveyskeskusseikkailuni. Ruotsissahan on niin sanotusti vapaa valinta mitä tulee terveyskeskuksiin mikä käytännössä kuitenkin usein tarkoittaa sitä, että aikoja on vaikea saada. Kaiken sairastelun ohessa tein ilmoituksen potilasasiamiehelle ( patientnämnden ) terveyskeskukseni ajanvaraushenkilön asiattomasta käytöksestä, jonka jälkeen totesin että olen siltä osin polttanut kaikki sillat ja edessä on uuden terveyskeskuksen etsiminen. Mutta mikä yllätys kun pääsin uudelle lääkärilleni, joka osoittautui oikeaksi  vanhanajan lääkäriksi (nimen perusteella veikkaan häntä bulgarialai

Viihdyttävää ruuhkavuosihässäkkää

Tämän kesän kirjailijalöytöni on Niina Hakalahti! Hyllystäni löytyi jo sitä muutaman vuoden lämmittänyt teos  Uimataito , jonka luin ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Hullu ja kärjistetty kuvaus nykyajan elämänmenosta viihdytti todella kesälomani alkajaisiksi ja päätin siltä istumalta, että Hakalahtea pitää lukea lisää. Kirjastossamme ei valitettavasti kovin monta teosta Hakalahdelta löydy mutta löysin nyt ainakin tämän vuonna 2014 ilmestyneen Sydänystävä-romaanin. Siinä tarinan kertojaminä on keski-ikäinen opettaja Minna, joka on naimisissa opettaja-Tomin kanssa ja jonka paras ystävä on opettaja-Kaisa, joka taas puolestaan on naimisissa opettaja-Jussin kanssa. Liikutaan siis tiiviisti koulumaailmassa. Molemmilla pareilla on myös pojat, lähes päivälleen samanikäiset teini-ikäiset Leevi ja Eetu. Kirjan takakansitekstissä jo paljastetaan, että Minna haluaa erota. Hän haluaa erota ystävästään Kaisasta, jonka kanssa on pitänyt yhtä lapsuudesta asti. Naisten välinen suhde on nim

Mitä kuuluu lukuhaasteilleni?

Iloista elokuuta! Vielä on kesää jäljellä vaikkakin lukulomaani on jäljellä enää runsas viikko. Ja syksystä (nyt on sekin sana sitten ääneen lausuttu...) tulee kiireinen jos meinaan viedä tämän vuoden lukuhaasteeni kunnialla maaliin. Olen tänä vuonna mukana kolmessa koko vuoden kestävässä lukuhaasteessa. Kuukauden kieli -haasteessa luetaan joka kuukausi kirja jollain harvinaisemmalla kielellä. Se haaste on tosin osaltani mennyt tähän mennessä aika lailla penkin alle mutta katsotaan saanko kirittyä tässä loppuvuoden aikana. Toinen mielestäni hauska ja jännä haaste on Kirjaluotsin Elämä, kerta kaikkiaan! -haaste, jossa vuoden lopussa kirjoitetaan sepitteellinen elämäkerta kaikkien niiden elämäkertojen pohjalta, jotka on vuoden aikana lukenut. Tämän haasteen jätän joululoman iloksi ja päänvaivaksi! Helmet-lukuhaasteessa olen ollut ahkerampi vaikkakin hiukan aikataulusta jäljessä. Kirjoja olen kyllä lukenut enemmän kuin listassa näkyy mutta kaikki eivät ole sopineet haastekohti

Baby Jane Is Back!

Luin Sofi Oksasen Baby Janen jo heti sen ilmestyttyä vuonna 2005 mutta muistin kirjasta vain sen, että lukukokemus oli ollut harvinaisen vahva. Ostinkin sitten jostakin tämän pokkariversion, jotta voisin lukea sen uudestaan. Luin kirjan hyvin nopeasti sillä teksti on sujuvaa ja koukuttavaakin. Oksanen jaksottaa tarinan eri aikaintervalleilla niin, että lukija ymmärtää jo pian että olemme menossa kohti jotain ratkaisevaa tapahtumaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun lopun Helsingin lesbo- ja homopiireihin. Kertojaminä tapaa Piken ja huomaa pian ajautuneensa outoon kolmiodraamaan, jossa kolmatta osaa näyttelee Piken ex-tyttöystävä Bossa. Bossa käy kaupassa, pesee pyykit ja hoitaa ylipäänsä kaikki juoksevat asiat Piken puolesta. Pike kärsii epämääräisestä psyykkisestä sairaudesta, jonka hän itse määrittelee paniikkihäiriöksi. Kertoja-tyttöystävä ei ole kuitenkaan täysin vakuuttunut diagnoosista tai varsinkaan sen hoidosta vaan yrittää kannustaa Pikeä ihmisten ilmoille. Tar