Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2023.

Lopun ajan kirjat

  Katselin näin sunnuntaiaamun ratoksi kirjahyllyäni ja selailin kirjoja sillä silmällä mikä sieltä mahtaisi tuntua sopivalta juuri nyt. Ja silloin, yht'äkkiä, masentava ajatus valtasi mieleni: en tule koskaan ehtimään lukea kaikkia kirjoja, jotka haluaisin lukea! Hyllystäni toki ehkä kyllä, jos ei niitä penteleen kirjoja ilmestyisi koko ajan lisää. Hetken henkeäni haukottuani istahdin sohvalle ja aloin pohtia asiaa rationaalisesti. Jos en kerran ehtisi lukea kaikki kirjoja niin täytyy sitten tehdä selvät linjaukset miten niitä kirjoja loppuelämäni ajan valitsen.  Dekkareita luen nykyään enää hyvin harvoin ja sen linjan aion pitää. Luen lähinnä jonkin satunnaisen dekkarin silloin tällöin ja yleensä lomanaloituskirjana. Mutta pienen dekkarisuman jälkeen tuntui jo siltä, että kaikki dekkaristit kertovat samaa tarinaa. Lisäksi väkivalta ei kiinnosta -  tämän maailmanmenon aikana tuntuu todellakin aivan turhalta lukea yhtään mitään väkivaltaista kirjallisuutta. Enemmän elämäkertoja! Lu

Tyhjän penkin syndrooma

  Hui, blogini on hypännyt yhden kuukauden yli. Mihin hävisi lokakuu? Täällä on ollut penkki tyhjänä, en ole ehtinyt sille istahtaa ja tuulettamaan ajatuksiani. Sellainen paikka tämä blogi minulle nimittäin on. Istahdan hetkeksi ja mietin mitä kaikkea on tullut luettua tai nähtyä ja mitä ajatuksia minussa on herännyt. Olen toki lukenut ja ajatellut paljonkin myös lokakuussa, mutta ei ole vain ollut aikaa sulatella. On itse asiassa aika kova ähky. Marjatta pohtii tuoreessa blogipostauksessaan  mielikuvituksen, kuvittelun ja kirjoittamisen taitoa. Mihin se lapsuuden supervoimamme oikein häviää? Minulle tämä blogiin kirjoittaminen (muualle en ole vielä tohtinut yrittää) on osaltaan yritystä tämän taidon palauttamiseksi. Tai kuten Marjatan siteerama runoilija Elina Sallinen sanoo: "kirjoittaminen on jatkuvaa esiin piirtämistä". Samoin toteaa israelilainen kirjailija David Grossman juuri näkemässäni dokumenttielokuvassa 'Grossman' (2021): jos ei pääse kirjoittamaan, kaikki