Mari Karlsson - Elämää kirjojen keskellä

Kuolema ei kysele aikaa tai paikkaa kun päättää soittaa. Se soittaa aamuviideltä ja ilmoittaa, että F. on kuollut auto-onnettomuudessa. Tai istuessani junassa matkalla kotiin mukavan viikonloppureissun päätteeksi se lähettää tekstiviestin - M. on saanut aivoverenvuodon ja puolen vuoden kuluttua M. olisi poissa kokonaan. Tai helteisenä kesäpäivänä lomalla Berliinissä, seisoessani vilkkaassa kadunkulmauksessa, Kuolema soittaa ja ilmoittaa, että E. on kuollut sydänkohtaukseen. Äitini kohdalla Kuolema kenties ajatteli, että annetaan nyt hiukan armonaikaa. Niinpä se soitti eräänä aurinkoisena kevätpäivänä klo 10 aamulla ja ilmoitti, että kohta hän tulee mutta muutaman tunnin saatte armonaikaa. Että ehdit sieltä ulkomailta äitisi kuolinvuoteelle. Ja niin ehdinkin, sain jätettyä jäähyväiset, mistä olen ikuisesti kiitollinen. Useimmat kai miettivät, mistä kuollut muistetaan tai miten kuollut meissä elää? Minun päässäni kysymykset ovat tällaisia: Missä muodossa äitiä pitäisi ...

Jos olisin huippusuosittu tubettaja kertoisin nyt kuinka olette kaikki niiiin toivoneet uutta My Week -postausta ja kuinka olette pommittaneet minua tällä toivomuksella kaikilla sosiaalisen median kanavilla ja että vihdoinkin voin tämän toteuttaa! Mutta koska olen tällainen tuikitavallinen kirjabloggari niin toteanpa vain, että kukaan ei ole toivonut yhtään mitään mutta koska olen itse halunnut sellaisen kovasti tehdä niin tässä se sitten tulee. Kirjabloggarin My Week! Kiitos inspiraatiosta ja ideasta  Ja kaikkea muuta -blogille! Maanantai 27. tammikuuta Viikko alkaa tapaamisella PT:n kanssa. Jouduin joululomalla synkän totuuden eteen: kuntoni on romahtanut ja koska itsekurini juuri liikunnan suhteen on täysi nolla niin päätin palkata personal trainerin. Ja täytyy sanoa, että parempaa ratkisua en olisi voinut tehdä! Sen lisäksi, että PT on kallis ja haluan tietysti rahoilleni vastinetta, jolloin on pakko treenata niin on myös erittäin tuskallista mennä PT-tapaamiseen...