Siirry pääsisältöön

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)



Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin.

Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää.

Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gopher Prairien pikkukaupungista sai lukijat jakautumaan kahteen leiriin - pikkukaupungeilla oli omat puolustajansa mutta monet myös tunnistivat Lewisin kriittisen kuvauksen juuri omasta kaupungistaan.

"Main Streetin" päähenkilö on Carol Milford - nuori ja moderni nainen, joka hankkii itselleen kirjastonhoitajan koulutuksen. Työskenneltyään jonkin aikaa St. Paulin pääkirjastossa hän tapaa maalaiskaupunkilääkärin Will Kennicottin ja avioituu tämän kanssa. Kennicott ylistää kotikaupunkiaan Gopher Prairieta maanpäälliseksi paratiisiksi ja Carol saapuu kaupunkiin avoimin ja uteliain mielin.

Carol huomaa välittömästi, että kaupunkia hallitseva henki on vanhanaikainen ja rajoittunut. Hän ei kuitenkaan lannistu vaan päättää mielessään ryhtyä uudistamaan kaupunkia. Ensi töikseen hän kutsuu miehensä ystävät kylään ja näyttää kuinka järjestetään mieleenpainuvat illanistujaiset. Aviomies Will on kannustava vaikkakin ystävien kutsujen jälkeiset kommentit saavat epäilyksen siemenen itämään.

Carol ei ole myöskään tyytyväinen kaupunkin arkkitehtuuriin. Hän aloittaakin kampanjan käymällä kaupungin silmäätekevien luona ja yrittämällä saada heidät rahoittamaan modernimman kaupunkikuvan. Kun tämäkään idea ei saa tuulta alleen, Carol päättää perustaa harrastajateatteriyhdistyksen. Yhdistyksen toiminta päättyy taiteelliseen fiaskoon...

Will alkaa pikkuhiljaa kyllästyä Carolin ainaiseen uudistuksenhaluun ja kritiikkiin ja avioliittoon syntyy säröjä. Carol masentuu eikä kestä ajatusta siitä, että joutuisi viettämään koko loppuelämänsä syrjäisessä pikkukaupungissa. Elämään tuo iloa ainoastaan Hugh-vauva, joka syntyy muutaman vuoden avioliittovuoden jälkeen. Carol tuntee kuitenkin henkistä yksinäisyyttä ja hän takertuu jokaiseen kaupunkiin saapuvaan uuteen tulokkaaseen vaikkakin joutuu pettymään kerta toisensa jälkeen.

It was a street beyond the end of the world, beyond the boundaries of hope. Though she should sit here forever, no brave procession, no one who was interesting, would be coming by. It was tediousness made tangible, a street builded of lassitude and of futility.

Lewis maalaa kirjassaan tarkan kuvan eräästä pikkukaupungin prototyypistä ja sen hahmoista, usein hyvinkin satiirisesti. Hän aloitti kirjan luonnostelun jo 1905 mielessään oma lapsuuden kotikaupunkinsa Sauk Centre. Kirjan ensimmäisessä versiossa päähenkilönä oli Lewisin itsensä kaltainen, piikikkäästi ja ivallisesti kaupunkilaisia tarkasteleva mieshenkilö.

Mutta mentyään naimisiin Grace Heggerin kanssa ja vietyään tämän ensivierailulle kotikaupunkiinsa Lewis saikin uuden näkökulman kirjaansa. Gracen kerrotaan olleen lähes tulkoon suora esikuva kirjan Carol Kennicottille - koulutettu, moderni nainen, joka katselee pikkukaupunkia sympaattisin vaikkakin kriittisin silmin.

Sinclair Lewisille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1930, mikä lienee innoittanut myös "Main Streetin" suomentamiseen seuraavana vuonna. Ruotsiksi kirja oli käännetty jo 1924. Ja kirja onkin hyvin mielenkiintoinen juuri ruotsalaiseten näkökulmasta, sillä Lewisin pikkukaupunkikuvauksessa vilisee skandinaavisia siirtolaisia, "svenskas". He ovat tunnettuja työmiehiä ja -naisia ja myös Carol palkkaa kotiapulaisekseen ruotsalaisnaisia. (Kirjassa mainitaan toki myös suomalaiset, "Finns", mutta he ovat niin alhaalla siirtolaisasteikolla että kelpaavat lähinnä esimerkeiksi köyhästä ja monilapsisesta perheestä.)

Kennicottien  ruotsalainen kotiapulainen Bea tapaa kaupungissa hyvin tunnetun sekatyömiehen "The Red Swede" Miles Bjornstamin, jonka kanssa Bea perustaa perheen. Ja juuri Miles ja Bea saavatkin kirjassa sympaattisimman kuvauksen osalleen, sillä vain heidän seurassaan Carol tuntee olevansa oma itsensä. Ympäristön paine saa tosin Carolin varuilleen eikä hän puhu avoimesti tuttavuudestaan ruotsalaissiirtolaisten kanssa. Kirjan pikkukaupungin asukkaat puhuvat  hyvin halveksivaan sävyyn maahanmuuttajista, jotka 1920-luvun Minnesotassa olivat saksalaisia, skandinaaveja ja suomalaisia.

Kirjan puolivälissä kaupunkiin saapuu uusi asukas, hänkin ruotsalainen, Erik Valborg. Carolia muutaman vuoden nuorempi Erik saa kaupunkilaiset kuiskimaan miehen ulkonäöstä ja naisellisesta olemuksesta. Räätälinä työskentelevällä Erikillä on taiteellisia haaveita ja Carol tuntee mieheen suurta hengenheimolaisuutta. Carolin ja Erikin läheinen ystävyyssuhde saa juorut liikkeelle ja kantautuvat myös Carolin aviomiehen korviin.

Will ei kuitenkaan suostu näyttelemään roolia mustasukkaisuusdraamassa vaan käyttäytyy lääkärin roolilleen ominaisesti hyvin järkiperäisesti.  Tilanne laukeaa kun rakkaussuhteen mahdottomuuden ymmärtävä Erik päättää jättää Gopher Prairien. Carol tuntee olevansa yhä enemmän loukussa pikkukaupungin vankina. Hän ei näe muuta mahdollisuutta kuin jättää kaupunki ja miehensä ja muuttaa isompaan kaupunkiin. Hän haluaa kokeilla siipiään ennen kuin on liian myöhäistä.

Kirjan loppu kuvaa Carolin elämää Washingtonissa ja hänen sisäistä kasvuaan ja kypsymistään. Carol huomaa, että hänen halveksimansa pikkukaupungin ihmiset löytyvät toki myös suurkaupungista, vieläpä moninkertaisina. Toimistotyön hohdokkuus himmenee ja Gopher Prairie alkaa siintää mielessä entistä idyllisempänä. Myös Will on valmis aloittamaan alusta vaikkakin hän kehottaa Carolia viipymään Washingtonissa niin kauan kuin itse haluaa. Mies ei halua vaimoaan takaisin jollei tämä itse ole todella halukas muuttamaan takaisin kotiin.

Ja paljastanpa nyt vauhtiin päästyäni tarinan lopunkin: Carol palaa takaisin miehensä luo mutta hän ymmärtää oppineensa paljon "karkumatkallaan". Ennen kaikkea hän on oppinut jättämään omaan arvoonsa kaupunkilaisten kommentit. Hän uskaltaisi jopa kutsua Miles Bjornstaminkin illalliselle, vaikka tietäisi se aiheuttavan skandaalin.

Washingtonissa Carol on myös tutustunut naisasianaisiin, suffragetteihin, ja kun hän kotiin saavuttuaan synnyttää pariskunnan toisen lapsen, tytön, hän ymmärtää kuinka hänen roolinsa on vaikuttaa maailmantilaan ennen kaikkea tulevan sukupolven kautta. Aviomies Will saa Carolin edelleen hermostumaan pikkukaupungin mentaliteetillaan ja saa silloin osansa Carolin tulevaisuuteen suuntautuvasta elämänfilosofiasta:

Do you see that object on the pillow? Do you know what it is? It's a bomb to blow smugness. If you Tories were wise, you wouldn't arrest anarchists; you'd arrest all these children while they're asleep in their cribs. Think what that baby will see and meddle with before she dies in the year 2000! She may see an industrial union of the whole world, she may see aeroplanes going to Mars.

Lewisin romaani on pitänyt hyvin pintansa vaikka sainkin taistella vanhentuneen slangi-englannin kanssa (onneksi on internet!). Kirjan hahmot ovat hienosti kuvattuja kuten ylipäänsä koko pikkukaupungin mentaliteetti. Nämä hahmot tunnistaa edelleen jos vain on joskus päässyt kosketuksiin nykyajan pikkukaupunkien kanssa. Lewis tarkkailee Gopher Prairieta Carolin silmin ja kirjan tyyli onkin hyvin kuvallinen. Kirjailija luo eteemme pikkutarkan kuvan kaupungin kaduista, taloista ja niiden sisustuksista puhumattakaan itse ihmisista pienintä ulkoasun yksityiskohtaa myöten.

Juuri kirjan valokuvamainen tyyli (ja valokuvalla on myös tärkeä rooli kahdessa ratkaisevassa juonenkäänteessä)  saa minut miettimään miten hyvin Carol olisikaan sopinut myös tälle meidän 2000-luvullemme, tarkkanäköisyydellään ja sosiaalisella omatunnollaan. Ja miten hän olisi tuntenut itsensä vähemmän yksinäiseksi jos olisi voinut jakaa ajatuksiaan samanhenkisten kanssa. Sosiaalinen media onkin nykyaikamme oiva vastalääke Lewisin kuvaamalle 'village virus' - ilmiölle.  Minkä instagrammaajan ja influensserin nykyaikamme olisi Carolista saanutkaan!

**
Sinclair Lewis: Main Street (1920)
Suomenkielinen käännös 'Valtakatu - Carol Kennicottin  tarina' 1931 (Helmi Krohn)
451 sivua

Kommentit

  1. Olipa mielenkiintoinen kirjakatsaus sadan vuoden taakse. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena, että kävit lukemassa! Olikin todella mielenkiintoista kurkistaa sadan vuoden taakse, varsinkin nuo pohjoismaiset siirtolaiset ja heihin kohdistuvat ennakkoluulot olivat silmiä avaava lukukokemus! /Mari

      Poista
  2. Carol vaikuttaa olleen tosi moderni nainen. Mahtavaa, että on ollut yrittämisen halua, vaikka tulikin yleensä lytätyksi. On muuten hieno idea lukea sadan vuoden takaista kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carol oln yllättävän moderni nainen, toisaalta nämä modernit naiset olivat kovasti framilla silloin sata vuotta sitten. Ja mielestäni pikkukaupungin asukkaat ottavat uuden tulokkaan yllättävän lämpimästi vastaan, vaikka toisaalta Carolilla on suojanaan yhteiskunnallinen asemansa, onhan hän arvostetun tohtorin vaimo. Mutta myös Carolin aviomies yllättää avarakatseisuudellaan kirjan lopussa - kehitystä tapahtuu puolin ja toisin!/Mari

      Poista
  3. Luulin tietäväni jotain amerikkalaisesta kirjallisuudesta, mutta Sinclair Lewis on monien muiden mukana minulle uppo-outo nobelisti. Ja kuvauksesi mukaan kyseessä on laaja-alainen romaani, joka vaatii lukijalta kärsivällisyyttä.

    Kiitos esiluvusta, voisin lukea tämän joskus, kun olen nettipaastolla ja kaukana muista virikkeistä. Historialliset teemapostaukset ovat paljon kiinnostavampia kuin jutut tämän päivän bestsellereitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lewisin kuuluisin teos on ehkä vuonna 1935 ilmestynyt "Meillä sitä ei voi tapahtua", jossa hän kuvaa Yhdysvaltoihin syntyvää diktatuuria. Kirja oli kovasti esillä edellisten USAn presidentinvaalien jälkeen ja sen kirjan aion nyt ehdottomasti myös lukea. /Mari

      Poista
  4. Mielenkiintoiselta kuulostava kirja! Suomalaissiirtolaiset eivät tosiaan olleet Amerikassa mitenkään hyvässä huudossa, mikä on oikeastaan vähän yllättävää, pidämmehän itseämme ahkerina ja luotettavina ja hyvin 'amerikkalaisina'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme tosiaan tehneet mitään suurta vaikutusta ainakaan Lewisiin :) Ruotsalaisiin hän sen sijaan oli nähtävästi ihastunut sillä heidät kuvataan kirjassa symppistyyppeinä, vaikkakin vähän yksioikoisina. /Mari

      Poista
  5. Tämähän on mielenkiintoinen! 600+ sivua kahdessa osassa näyttää löytyvän suomennettuna. Ja katkelma kokoelmassa jossa on jotain Nobel-kirjailijoilta 1921-1938. Pitää laittaa harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli palkitseva lukukokemus vaikkakin seikkaperäinen kuvaus puudutti välillä. Mutta haluan uskoa, että Lewis kuvaa uskottavasti sadan vuoden takaista yhteiskuntaa ja sinne oli jännä päästä kurkistamaan! /Mari

      Poista
  6. Loistava idea lukea 20-luvun kirjallisuutta! Tämä teos on tullut jossakin vastaan, mutten ole sitä lukenut tai oikeastaan edes perehtynyt tarkemmin siihen, mistä se kertoo. Kiitos siis mielenkiintoisesta esittelystä! Voisin tämän aivan hyvin joskus lukeakin, pikkukaupunkikuvaukset kiehtovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaakin olla pikkukaupunkikuvausten periteos! Yllätys oli lopussa, että vaikka kaupunki ei näytä muutoksen merkkejä niin sekä Carol että miehensä Will käyvät läpi aika ison kasvunpaikan, minkä Lewis kuvaa mielenkikntoisella tavalla. /Mari

      Poista
  7. Vaikuttaapa kiintoisalta romaanilta, jossa tosiaan Carol näyttäytyy yllättävän modernina henkilönä aikaansa nähden. Mutta sellaisia on varmasti aina ollut. Minua lähihistoria (johon minun mittakaavassani vielä 1920-luku mahtuu) kiinnostaa, mutta aika vähän tulee luettua kuitenkin alle 60-lukuista kirjallisuutta. Pitäisi ehkä ihan tietoisesti laajentaa aikaulottovuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua myös harmittaa kun tulee luettua niin vähän vanhempaa kirjallisuutta! Harvoin olen pettynyt luettuani jonkun tarkoin valitun klassikon (kuten tämän) mutta nykykirjallisuutta luettaessa tulee välillä tunne, että nyt tuhlasin aikaani ihan turhaan... /Mari

      Poista
  8. Hieno idea lukea 1920-luvun kirjallisuutta! Olen sattumoisin itsekin vastikään lukenut yhden tähän teemaan sopivan kirjan eli Agatha Christen Roger Ackroydin murhan, joka ilmestyi vuonna 1926. Suosittelen, jos dekkarit kiinnostavat. :) Kirja on kestänyt hyvin aikaa, ja siitä saatiin suomeksi aivan uusi käännös.

    Tämän jutun kirjailija on minulle aivan uusi nimi, enkä ollut tietoinen edes hänen Nobel-palkinnostaan. Vanhemmat nobelistit ovat minulla aika heikosti hallussa, myönnetään. Kirja kyllä kuulostaa kiinnostavalta, ja pikkukaupunkimiljöö toimii minulle yleensä aina. Suomenkielisenä käännöksenä tätä kirjaa saa vielä ainakin divareista, kun pikaisesti tarkistin.

    VastaaPoista
  9. Aivan mahtava lukuhaaste/kirjallinen aikamatka! Huomaan itse kamppailevani vanhempien kirjojen kanssa, uudempi tuotanto imaisee minut helpommin mukaansa. Koska historia kiehtoo minua kuitenkin kovasti, luen usein menneisyyteen sijoittuvia kirjoja. Mutta olisihan se aivan eri asia lukea kirjoja, jotka on oikeasti kirjoitettu suunnilleen tapahtumahetkellä! Menneisyydestä kirjoittavat nykykirjailijat katsovat kuitenkin aihettaan aikansa lasien kautta, mikä varmasti ainakin hieman vääristää kuvaa. -Laura

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa.

Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi.

Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia. Taka…

Kirja-ale - mikä ihana tekosyy kahmia kirjoja!

Jos satutte ensi viikolla tänne Tukholmaan (tai minne tahansa päin Ruotsia) niin suosittelen käyntiä kirja-alessa! Ale alkaa tiistaina 25.2. klo 7.00 (Edit: Kiirunassa aloitetaan alemyynti jo heti puoliltaöin, paikallinen kirjakauppa pitää putiikin avoinna klo 00-01!) mutta jo tällä viikolla postilaatikkoon oli tullut aleluettelo, jota selailin "sillä silmällä", täysin hypoteettisesti. Olenhan tehnyt periaatepäätöksen, etten osta kirjoja enää kuin poikkeustapauksessa. Mutta käsi sydämelle, kuka muka voisi lähteä kirja-alesta tyhjin käsin?!

Luettelossa on muuten yllättävän paljon aivan uusia kirjoja. Kustantajat tyhjentävät siis varastojaan saman tien, etteivät kirjat jää nurkkiin lojumaan? Viime viikolla julkistettiin Ruotsin viime vuoden kirjamyyntitilastot ja vaikkakin myynti on ilahduttavasti kasvanut pikkiriikkisen niin kasvun takana on ennen kaikkea sähköinen kirjamyynti. Painettujen kirjojen myynti vähenee edelleen.

Tämän vuoden luettelosta löytyi myös jo tuttuja ja l…

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä!

Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän!

Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin...

Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhallista, ajatonta ja s…

Mitä olisin halunnut kertoa 20-vuotiaalle itselleni - Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken

"I love and adore a lot of fucking writers but for me right now Sally Rooney is my fave writer working in modern fiction I just die for her" (Lena Dunham Twitterissä)

Enpä ihmettele, että Lena Dunham on näin ihastunut Sally Rooneyn tuotantoon. Girls-sarjan luoja oli nimittäin useasti mielessäni kun luin Rooneyn esikoisteosta (Otava julkaisee suomennoksen 2019 nimellä "Keskusteluja ystävien kesken"). Nämä itsevarmat ja itseironiset kaksikymppiset naiset suunnistavat ihmissuhteiden viidakossa niin luontevasti, että oma menneisyyden nuori minäni on kateellinen. Ai näinkö niitä ihmissuhdekuvioita olisikin pitänyt pyöritellä...?

Helmet-lukuhasteen kohta "Haluaisit olla kirjan päähenkilö" on tuottanut eniten päänvaivaa vuoden aikana. Kukaan lukemieni kirjojen päähenkilöistä ei ole tuntunut sellaiselta, että haluaisin vaihtaa elämääni tämän kanssa. Eikä niin käy myöskään tässä tapauksessa mutta jotain kiehtovaa nuoressa Francesissa ja Bobbissa on.

Olisin mielell…