Mrs Karlsson lukee...

  Tänään vietetään ruotsinsuomalaisten päivää. Tai vietetään ainakin täällä Ruotsissa, jossa meitä ruotsinsuomalaisia on 7,5 % väestöstä. Tai "meitä" tai "heitä", sillä kysymys kuuluu: olenko minä ruotsinsuomalainen? Olen asunut Ruotsissa jo 20 vuotta ja virallisesti minut luokitellaan ruotsinsuomalaiseksi. Mutta omaan rintanappiini se ei oikein istu, jostain syystä esittelen itseni aina "suomalaisena, joka asuu Ruotsissa". Mikä synnyttää välillä koomisiakin tilanteita. Kuten esimerkiksi ollessani perheeni kanssa lomamatkalla ja kreikkalainen tarjoilija kysyy kohteliaasti mistä päin tulemme, m ieheni (ruotsalainen) ja lapsemme (ruotsinsuomalainen) vastaavat ilman kommervenkkejä tulevansa Ruotsista. Mutta sitten minä pilaan tunnelman alkamalla selittää juurta jaksain kuinka asun toki Ruotsissa, mutta alunperinhän minä olen siis suomalainen, joka nyt sattui muuttamaan Ruotsiin. Ja sitten vuodet vierivät vaikka ei ollut tarkoitus. Jos oikein vauhtiin pääsen n

  Ulkoilua, ulkoilu, ulkoilua... siitä on korona-ajan ihmisen vapaa-aika tehty. Väliin tietysti myös kirjoja. Ystävänpäivänä julkistettiin muuten kirjasomen omat kirjapalkinnot , äänestykseen saivat osallistua kaikki jollakin tavoin somessa kirjajuttuja postaavat.  Itse en ole äänestykseen osallistunut, sillä luen niin vähän uusia suomalaisia kirjoja (ne kun tulevat tänne Ruotsin kirjastoihin sen verran viiveellä)  Mutta olin onnistunut kuitenkin täsmälukemaan kaikki tämän vuoden Blogistania-palkitut kirjat, kuopusta lukuun ottamatta, ja yhdyn kaikkiin ylistyssanoihin. Sekä Margarita että varsinkin Ankeriaan testamentti tekivät todella suuren vaikutuksen! Menneellä viikolla luin tiiviillä tahdilla kaksi kirjaa. Ensinnäkin Johanna Holmströmin elämäkerran Märta Tikkasesta, jota olin odottanut innokkaana kirjastosta. Hiukan ihmettelin niitä nyt lukemiani tietoja, että Tikkanen itse ja hänen edunvalvojansa eivät olisi olleet tyytyväisiä yhteistyöhön ja lähdinkin hiukan arkaillen lukemaan

  Viime viikon vietin hyvin nobelimaisissa tunnelmissa. Sain nimittäin vihdoinkin käsiini kirjastosta varaamani tuoreimman Nobel-kirjailijan Louise Glückin runokirjan. Kuten jo ihan tammikuun alussa kerroin, olen nyt rohkaistunut runojen lukijaksi. Luin vuoden alkajaisiksi suomenruotsalaisen näyttelijän Stina Ekbladin muistelmat , joissa hän kertoo omasta runonlukufilosofiastaan. Ekblad on täällä Ruotsissa tunnettu nimenomaan runonlausujana - jos jossakin sellaista tarvitaan niin yleensä se on aina hän. Ja olin aivan pökertynyt pelkästä ajatuksesta kun luin Ekbladin pohdinnan siitä, kuinka runo kuuluu sille, joka sen kullakin hetkellä lukee! Tältä runo kuulostaa, juuri tänään, juuri minun äänelläni - tai kehollani, sillä Ekbladille runon lukeminen on fyysistä toimintaa. No, minähän olen nyt sitten niitä runoja lukenut. Näitä Louise Glückin runoja olen lausunut itselleni ääneen täällä kotona, etätyön lomassa, ikäänkuin taukorunoutena. Tai en nyt suinkaan itselleni, sillä ajatuksissani o