Siirry pääsisältöön

Vain sitkeimmät kirjat ylittävät maaliviivan



Kesän kirjarintamalla on tilanne se, että keskeneräisiä kirjoja lojuu siellä sun täällä mutta aina joskus joku niistä ylittää myös maaliviivan. Yksi pitkään kesken ollut kirja oli Merete Mazzarellan 'Varovainen matkailija'. Mazzarellan kirja jakaantuu kahteen osaan, ensimmäisessä risteillään ja toisessa käydään Australiassa, useampaankin otteeseen. Kummatkin kohteet ovat sellaisia, joihin en todennäköisesti tule itse matkustamaan, joten olen todella iloinen, että pääsin kohteisiin Mazzarellan tarkkaavaisessa seurassa.

Mazzarella ei pidä turistina olemisesta, niinpä hän yrittää kaikin tavoin sulautua matkakohteeseeseensa. Karibian-risteilyllä turistin leimasta ei voi välttyä mutta Australian mantereella Mazzarella nauttii paikallisen elämänmenon tarkkailusta ja uusista ystävyyssuhteista. Hän ei tyydy mihinkään turistioppaiden vakioesittelyihin vaan ottaa itse selkoa historiasta ja ajankohtaisista poliittisista tapahtumista. Lukijana kävelen Mazzarellan rinnalla ja kuuntelen hänen jutusteluaan. Eikä haittaa vaikka poukkoillaan välillä aiheesta viidenteen!

Kirjan koskettavinta antia ovat Mazzarellan muistelmat omista vanhemmistaan ja ex-miehestään. Hän ei hymistele tai yritä peitellä - Mazzarellahan jätti ex-miehensä tavattuaan nykyisen miehensä mutta tapansa mukaisesti hän ei tee siitä elämää suurempaa draamaa. Kirjasta käy kuitenkin ilmi, että Mazzarella on vastuunkantaja ja pitää yhteyttä ex-mieheensä viimeiseen asti. Tämä tieto liikutti minua.

Sitten alkukesän kirjalliseen shokkiin! Dagens Nyheterin kirjaliitteestä bongasin vasta ruotsinnetun Deborah Levyn romaanin 'The Man Who Saw Everything", mutta en tainnut lukea lehtijuttua kovinkaan tarkasti, sillä en ollut todellakaan ymmärtänyt minkälaisen tarinan vietäväksi heittäydyn.

Saul on lähdössä Itä-Berliiniin (eletään vuotta 1988) mutta ennen lähtöä hänen valokuvausta opiskeleva tyttöystävänsä ehdottaa, että hän ottaisi kuvan Saulista tämän ylittäessä Abbey Roadia. Kuva olisi tuliainen Saulin isäntäperheen Beatles-hullulle tyttärelle. Mutta Saulin ylittäessä tietä auto on lähellä ajaa hänen päällensä. Saul selviää pienin vammoin mutta tarina saa särön, joka muuttaa aikajanan oikulliseksi. Lukijana olen ymmällä - onko kyseessä uni vai aikamatka?

Tämän kirjan lukemiseen ei yksi kerta riitä, sillä Levy on upottanut kirjaan hurjan määrän eri tasoja. Hyvä apuväline niiden ymmärtämiseen on esimerkiksi tämä The Guardianin artikkeli. Deborah Levy on minulle aivan uusi kirjailijanimi, mutta hänessä riittänee siis tutkimista!

Lopuksi kirja, jonka lukemiseen sain inspiraatioon ukrainalaisesta elokuvasta.


Torgny Lindgren, joka kuoli 2017, on yksi Ruotsin kirjallisuuden suurimpia nimiä. Hän kuuluu samaan sukupolveen kuin P O Enqvist ja Kerstin Ekman ja vaikka nämä kirjailijat pyörivät kirjalistoilla ja -ohjelmissa edelleen niin en ole heiltä lukenut oikeastaan mitään. P O Enqvistiltä sentään pari kirjaa. Olen pitänyt heitä jotenkin raskassoutuisina ja menneeseen maailmaan jämähtäneinä. Mutta tämä arvio kertoo siis enemmän minusta lukijana kuin heistä kirjailijoina!

Keväällä satuin näkemään Ruotsin TV:ssä upean elokuvan, jonka nimi ihmetytti. Ukrainalaisen Victoria Trofimenkon ohjaaman elokuvan alkuperäinen nimi viittaa veljeksiin, mutta ruotsiksi nimi on Hummelhonung. Ymmärsin sitten lopulta, että elokuvan tarina perustuu Torgny Lindgrenin samannimiseen kirjaan. Elokuva teki minuun suuren vaikutuksen, joten päätin lukea myös kirjan.

Pystyn jo näin 20 Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen lukemaan ruotsinkielistä kirjallisuutta ilman sanakirjaan vilkuilua. Mutta Torgny Lindgren oli kova pala. Kirjassa ei ollut sivuja kuin 166 mutta jouduin vähän väliä tarkistamaan sanojen merkityksiä. Lindgren kirjoittaa ruotsalaisella länsipohjan murteella ja sanastossa on suuri määrä maatilan elämään liittyviä sanoja. Nyt tiedän esimerkiksi mitä ovat hässjestör!

Olen tyytyväinen, että luin tämän ruotsalaisen modernin klassikon, vaikka Lindgreniä tuskin tulen lukemaan tämän enempää. Ymmärrän nyt kuitenkin miksi hän on niin suosittu varsinkin vanhemman ruotsalaispolven keskuudessa. Häntähän on täällä kutsuttu myös humoristiksi mutta se ei ole suinkaan mitään Paasilinnamaista huumoria vaan hyvin... no, sellaista ruotsalaista huumoria.

Tosin kirjan juoni olisi varmasti miellyttänyt Paasilinna-vainaatakin - kaksi äreää vanhaa veljestä asuvat naapuruksina mutta saavat yllättäen vieraakseen nuoren naisen, jolle pikkuhiljaa selviää veljesten eripuran syy. Nainenhan siellä on kaiken takana.

Lindgrenin kirja (joka sai ilmestymisvuonnaan August-palkinnon) on muuten käännetty myös suomeksi nimellä Kimalaisen mettä ja suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, jotka haluavat lukea ruotsalaisen nykyklassikon, Ja ehkäpä joudun pyörtämään itsekin tuoreen päätökseni olla lukematta lisää Lindgreniltä, sillä hänen vuonna 2002 ilmestynyt romaaninsa Pölsan on myös todellinen nykyklassikko. (Kirja on ilmestynyt Liisa Ryömän suomennoksena nimellä Pylssy.)

Pian koittaa onneksi kesäloma ja pääsen lukemaan näitä keskeneräisiä kirjojani oikein urakalla. Yksi erittäin lupaavan tuntuinen kirja on saksalaisen Julie von Kesselin, jota tavaan - unglaublich aber wahr - sanakirjan kanssa alkukielellä! Tämä liittyy tietysti korona-ajan projektiini ja viikoittaisiin keskustelutunteihin sveitsiläisen saksanopettajani kanssa. Sanavarastoa pitäisi kartuttaa ja roimasti. Niinpä osaan nyt sanoa jo saksaksi esimerkiksi "Hän ottaa tupakan rintataskustaan ja sytyttää sen" *- eräs Kesselin kirjan päähenkilöistä kun on kova tupakkamies. Saapa nähdä, saanko tätä lausetta käyttää jossain vielä elävässä elämässä...


*Er nimmt eine Zigarette aus seiner Brusttasche und zündet sie an.

**
Merete Mazzarella: Den försiktiga resenären
(Suomeksi "Varovainen matkailija")
Schildts & Söderströms 2019

Deborah Levy: The Man Who Saw Everything
Hamish Hamilton 2019

Torgny Lindgren: Hummelhonung
Norstedt 1995



Kommentit

  1. Ehdotan, että käytät oppimaasi lausetta joka tapauksessa, sopi se tilanteeseen tai ei. On se sen arvoista. Sitten vaan seuraamaan vaikutusta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...