Siirry pääsisältöön

Nyt alkaa kirjajoulu!

 

Jouluaatto on selvitetty kunnialla, ehdittiin syödä kaikki säännönmukaiset jouluherkut ja puhua videopuhelut lähipiirin kanssa. 11-vuotiaamme oli ennen joulua huolissaan tuleeko tästä joulua ollenkaan, koska emme voineet viettää sitä tavalliseen tapaan ystäväperheemme kanssa. Mutta keksin, että tehdään aikataulu, johon mahdutetaan kaikki perheen eri toiveet. Ja se toimi loistavasti, lapsi oli todella tyytyväinen!

Yksi ruotsalaisen joulun hassuimpia perinteitä on kello kolmen Kalle Anka. Tämä on se sama, joka meilläkin on näytetty nimellä "Samu Sirkan joulutervehdys", mutta ruotsalaiset ovat tehneet tästä joulukirkkoakin vankemman instituution. Ohjelma saa vuosittain lähes neljä miljoonaa katsojaa!

Minua kiinnosti tänä jouluna erityisesti television toinen jouluperinne, Julvärd. Joka joulu SVT valitsee jonkun tunnetun ruotsalaisen isännöimään/emännöimään jouluaaton ohjelmaa ja kohokohta on se, kun isäntä/emäntä sytyttää kynttilän ja ilmoittaa Kalle Ankan alkavan.

Tänä vuonna tämän kunniatehtävän oli saanut ehdoton lempiruotsalaiseni, taiteilija Lars Lerin. Hän on tuttu monista sympaattisista tv-ohjelmistaan, joissa hän kohtaa taiteen kautta ihmisiä, joilla on erilaisia neurologisia toimintahäiriöitä. Lars Lerinillä on ällistyttävä kyky kohdata jokainen ihminen ilman ennakkoluuloja ja sellaisella kunnioituksella, että ei voi muuta kuin yrittää ottaa oppia. Lisäpisteitä tulee Lerinin hurmaavasta murteesta, värmländskasta! 

Tänä vuonna pukki taisi tuoda aika moneen kotiin juuri Barack Obaman uuden kirjan, niin myös meille. Ja lisäksi saimme palkittuja kirjoja, sekä Ruotsin August- että Suomen Finlandia-palkittuja. Dekkareita rakastava puoliso oli myös tyytyväinen sekä uusimpaan Keplerin kirjaan että uuteen tuttavuuteen, suomenruotsalaisen Eva Frantzin dekkariin "För han var redan dö". Nyt täällä alkaakin hurjat lukutalkoot!

Mutta välillä käydään ulkona, sillä saimme varsinaisen jouluihmeen, jota ei ole täällä Tukholmassa nähty muutamaan vuoteen - lähes valkean joulun!






Kommentit

  1. Sain saman Obaman kirjan englanninkielisenä ja mies mainion kahden toimittajan kirjoittaman kirjan Trumpista nimeltään "A Very Stable Genius".
    Saatan kirjoittaa omista joulukirjoistani myöhemmin, joten ei tällä haavaa sen enempää.

    Hyvää (luku)joulua ja kotoilua edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle Marjatta! Obama taisikin olla tämän joulun kirjahitti! Mutta on sitä kehuttukin, joten odotukset ovat korkealla. /Mari

      Poista
  2. Lukuiloa Tukholmaan. Turussa satoi jouluaamuna 5min. lumihiutaleita. Se oli ihana näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Mai! Täälläkin satoi sitten myöhemmin myös lunta, todellakin ihana näky! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.