Mari Karlsson - Elämää kirjojen keskellä

  Havahduin sattumalta siihen tosiasiaan , että blogini täyttää pyöreät 10 vuotta! Ihme kyllä, tämä henkiraasu on vielä voimissaan, vaikka jossain vaiheessa tekstejä alkoi syntyä harvemmin. Korona-aika elvytti blogia mukavasti, kiitos etätyön ja kotosalla kykkimisen.  Viime aikoina olen huomannut Instagramissa keskustelua siitä, miten kirjapostausten kaupallisuus ja algoritmien oikullisuus eivät enää innosta monia kirjagrammaajia. Onpa jopa toivottu paluuta pidempiin blogiteksteihin ja tilaa keskusteluille. Onko vanha kunnon blogiformaatti kenties tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan?  En sulje siis vielä tätä ovea ja varsinkin kun huomaan, miten erityisesti klassikoita käsitteleviä postauksiani luetaan edelleen säännöllisesti.  Pieni juhlapostaus olkoon siis paikallaan. Katselin näitä menneitä vuosia ja valitsin jokaiselta vuodelta jonkun itselleni mieluisan tai muuten vaan mieleen painuneen postauksen.  Muistojen polku siis, olkaa hyvä! 2015 Koska blogini ava...

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi...

  Bernardine Evaristo on eittämättä tämän hetken mielenkiintoisimpia kirjailijanimiä. Itse tutustuin häneen pandemia-aikana kun seurasin säännöllisesti BBC:n uutiskanavaa. Evaristo oli siellä aina silloin tällöin, aina sanavalmiina ja pilke silmäkulmassa. Aivan ensimmäiseksi etsin käsiini Evariston omaelämäkerrallisen esseekirjan  'Manifeston' ja ihastuin! Evariston tyyli on raikkaan rehellistä ja suorasanaista, mutta samalla humoristista. Evaristo on kirjoittanut jo kauan. Goodreadsin lukija-arvioiden perusteella näyttää tosin siltä, että kirjojen taso heittelehtii jonkin verran, mutta huomasin Mr Lovermanin saaneen pääosin hyvät arviot, joten päätin lukea sen seuraavaksi. Ja jessus! Se tunne kun luet kirjan, jonka miljöötä ja henkilöitä et haluaisi millään jättää. Se tapahtui tässä. Barrington Jedidiah Walker. Barry to his friends. Trouble to his wife. Lyhyesti: kirjan päähenkilö Barry Walker on vanhempi herrasmies, joka viettää eläkeläiselämää. Mitään hiljaista hissuttelua ...

  Kirjavuosi 2022 oli minulle suosiollinen, vaikka en ihan huippumääriin yltänytkään. Kirjoja tuli luettua yhteensä 67 ja sivumäärätavoitteestani (20 000 sivua) jäi uupumaan vain 23 sivua. Ehkä lukaisen ne puuttuvat sivut vielä tässä vuoden viimeisen illan aikana... Olen myös ollut lukemaani tyytyväinen, vain yksi kirja on saanut arvosanan 2, ja melkein puolet kirjoista on yltänyt neloseen ja vitoseen. Suurin osa lukemastani oli kaunokirjallisuutta, vain neljäsosa menee tietokirjojen luokkaan. Olen lukenut lähinnä romaaneja, mutta elämäkertoja oli peräti 11 kappaletta. Maaottelussa Suomi johtaa Ruotsia (27-22), lisäksi olen lukenut kirjoja kymmenestä muusta maasta. Lukemani kirjailijat ovat pääosin naisia (80%), kirjat perinteisiä paperikirjoja (97%) ja useimmiten kirjastosta lainattu (78%). Mutta mitkä näistä kaikista 67 kirjasta jäivät sitten mieleeni? Vuoden Wow-elämys oli Laura Lindstedtin Oneiron. Luin sen tapani mukaan jälkijunassa, epäröin että tykkäänköhän siitä edes. Mutta...

  Olen tämän alkuvuoden aikana lukenut yllättävän paljon kirjoja, mutta sitten kun niistä pitäisi kirjoittaa jotain niin iskee stoppi. Olen selvästikin haahuilu-tilassa! Minulle haahuilu tarkoittaa päämäärätöntä vaeltamista, joko fyysistä tai henkistä, jonka aikana pistän aivot naulaan. Haahuilun aikana otan vastaan uusia ajatuksia ja näkymiä, usein ahmimalla, mutta niitä sen kummemmin analysoimatta.  Pääsen yleensä purkamaan haahuilu-tarvettani matkojen kautta, mutta koska nyt ei ole matkusteltu niin harhailen sen sijaan kirjamaailmassa. Ja hyvin sekin toimii - olen sekä tavannut jänniä uusia ihmisiä että päässyt tutustumaan uusiin paikkoihin. Ja aika usein päässäni heränneet ajatukset eivät liity niinkään itse kirjaan vaan ihan johonkin toiseen mielleyhtymään. Aivan ensimmäiseksi haluan esitellä teille nigerialais-brittiläisen kirjailijan Bernardine Evariston . Hän kiinnitti huomioni viime vuonna kun huomasin hänet BBC Worldillä milloin mitäkin asiaa kommentoimassa. Mieleeni...

Jestas, tuliko tässä nyt luettua vuoden paras kirja jo ihan alkumetreillä? Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron ilmestyi kirjapinooni vasta nyt, kuusi vuotta ilmestymisensä jälkeen, mutta ehkä tämä oli nyt se aika ja paikka, jota kirja lukijaltaan vaatii. Itselleni tämä oli joka tapauksessa lähes hypnoottinen lukukokemus. Oneiron kertoo seitsemän naisen kohtaamisesta tuonpuoleisessa ja heidän yhteisestä lyhyestä hetkestä ennen kuin kukin vuorollaan päästää viimeisen hengenvetonsa. Tämä kuulostaa sinänsä ihan järkeenkäyvältä tarinalta (tai sitten ei...), mutta Lindstedt rakentaa tästä asetelmasta huiman spektaakkelin. Tosin Goodreadsin arvosteluja selatessani huomaan, että tämä kirja todella jakaa mielipiteitä laidasta laitaan. Ja aika monella oli mielessä ihan aiheellinen kysymys: mitä kirjailija tällä oikein haluaa sanoa? En todellakaan tiedä mikä Lindstedtin sanoma on, mutta sillä ei ole oikeastaan edes niin väliä. Nautin täysin siemauksin kirjan ennalta arvaamattomuudesta ja...