Syyskuun viimeisiä päiviä viedään ja syksy on todellakin asettautunut mallilleen. Työvire on löytynyt alkuviikkojen masentavan uutisen jälkeen (etätyötä siis vielä jouluun asti!) ja mieli on hyväksynyt tämän kotihiirenä olon. Kirjoja on lukupinossa melkoinen kasa mutta en ole ollut lukutuulella. Aina silloin tällöin olen tarttunut kirjaan ja lukenut pari sivua mutta iltaisin olen nukahtanut jo muutaman rivin jälkeen.
Mutta jotain on tullut kuitenkin luettua! Saksan kielen opiskeluni jatkuu kesätauon jälkeen ja olen jo hiukan lueskellut hyllystäni löytyviä satunnaisia saksankielisiä romaaneja. Mutta käännökset maistuvat edelleen paremmilta, niistä viimeisin on Astrid Rosenfeldin "Adamin perintö" (Adams Erbe).
Kirja sai ilmestyessään 2011 kovasti huomiota ja kehuja ja odotin kirjalta todella paljon mutta, mutta... Rosenfeldin esikoisteos ei ole mielestäni mikään hallittu kokonaisuus, vaan yllättävän epätasainen. Kirjan tarina muodostuu kahden henkilön tarinasta - kahdeksanvuotias Eddy elää juutalaisen perheensä kanssa Berliinissä ja saa jatkuvasti kuulla muistuttavansa Adam-setäänsä. Kukaan ei kuitenkaan suostu kertomaan enempää, Adam elää perheen muistoissa vain hiljaisina katseina.
Eddy elää yksinhuoltajaäitinsä ja isoäitinsä kanssa, kunnes äidin elämään astuu Elviksen näköinen Jack. Pieni perhe viettää kiertolaiselämää ja muuttaa Jackin työn perässä ja Eddy kasvaa siinä sivussa aikuiseksi mieheksi. Isoäidin kuoltua Eddy saa käsiinsä isoisänsä piilottaman matkalaukun, josta löytyy avaamaton kirje. Se sisältää Adam-sedän rakastetulleen Annalle sotavuosina kirjoittaman kirjeen. Pitkässä kirjeessä, joka muodostaa Rosenfeldin romaanin loppuosan, Adam kertoo Annalle kuinka hän lähti etsimään rakastettuaan Varsovan juutalaisgetosta. Kirje ei koskaan löytänyt perille eikä Adam löytänyt Annaansa vaan katosi.
Rosenfeld sekoittaa vakavaan aiheeseensa tragikoomisia aineksia, mikä ei ole mikään uusi keino juutalaistaustaisille kirjailijoille. Päinvastoin! Mieleeni tuli Rosenfeldia lukiessa monesti esimerkiksi suomenjuutalainen kirjailija Daniel Katz. Mutta Rosenfeld ei mielestäni aivan onnistu tasapainotellessaan vakavan ja absurdin välillä. Mietin myös koko kirjan lukemisen ajan mikä tässä tarinassa mahtaa kiehtoa saksalaislukijoita. Goodreadsin arvioissa kirja on saanut juuri heiltä lähes poikkeuksetta täydet tähdet, käännösten lukijat taas ovat varauksellisempia arvioissaan. Olisiko osa alkuperäistekstin hienouksista jäänyt tavoittamatta käännöksissä?
Löydettyäni kirjailijan haastattelun yllätyn: Rosenfeld ei olekaan itse juutalaistaustainen, kuten olin automaattisesti otaksunut. Vuonna 1977 syntynyt Rosenfeld kertoo aloittaneensa holokaustista lukemisen18-vuotiaana, minkä jälkeen aihe ei ole jättänyt häntä rauhaan. Ja erityisen paljon hän tutki aineistoa Varsovan geton historiaan liittyen. Tämä selittää myös sen, kuinka juuri tämä osa kirjaa on onnistunein ja samalla myös koskettavin.
Toinen syyskuun kirja yöpöydälläni oli Juha Itkosen ja Kjell Westön kirjeenvaihtoa sisältävä kirja "7 + 7. Levottoman ajan kirjeitä". Lainasin tämän kirjan luettavaksi sillä aikaa kun odottelen kirjastosta Westön uusinta, Tritonus-romaania. Ja näissä kirjeissä hän itse asiassa mainitsee aika ajoin juuri työn alla olevan uuden romaaninsa!
Olin todella iloisesti yllättynyt siitä, kuinka mielenkiintoisia nämä julkaistaviksi kirjoitetut kirjeet ovatkaan. Jotenkin olin aina hypännyt tällaisten kirjekokoelmien yli mutta nyt etsin niitä ihan aktiivisesti. (Vinkkejä vastaanotetaan!)
Tämä kirja on kuin aikakapseli lähihistoriastamme, josta osan olen jo ennättänyt poistaa aktiivisesta muististani. Itkonen ja Westö kommentoivat ajankohtaisia tapahtumia ja keskusteluja samalla kun kertovat omasta henkilöhistoriastaan. Erityisen paljon kirjailijat keskustelevat heitä ehkä eniten yhdistävästä tekijästä eli kirjailijana työskentelemisestä. Olikin jännittävä kurkistaa kulissien taakse ja kuulla, mitä kirjailijan mielessä pyörii esimerkiksi uuden kirjan ilmestyessä.
Itkonen ja Westö ovat ainakin näennäisen rehellisiä kirjeissään eikä minulla ole syytä epäillä heidän vilpittömyyttään. Molemmat kertovat avoimesti myös epäonnistumisistaan ja epäilyn hetkistään, eivätkä epäröi kommentoida vastapuolen tunnustuksia. Itkonen esimerkiksi ihmettelee kuinka ihmeessä Westö on melkein suostunut kansanedustajaehdokkaaksi, hän ei usko että Westö olisi edes viihtynyt siinä roolissa. Samalla kun Itkosta kismittää, ettei häntä itseään ole koskaan edes pyydetty kansanedustajaehdokkaaksi. Mihin Westö kommentoi, että sehän on suorastaan ihme, Itkonenhan selvittäisi varmasti loistavasti sekä kampanjoinnin että itse sisäänpääsyn.
Tämän lisäksi kirjailijat sanailevat ilmastokriisistä, perhe-elämästä, lapsista, metoo-liikkeestä, feminismistä, vanhenemisesta... Täydellinen kirja siis syyshämärän iltoihin - tätä kirjaa täytyy lukea kynttilänvalossa ja viinilasillisen kera!
Siihen saksan kielen harrastukseen palatakseni - olen uskaltautunut liittymään saksalaiseen lukupiiriin, jossa juuri äänestetään marraskuun kirjasta. Ja arvatkaapa, mikä kirja siellä on äänestyksen kärkisijalla tällä hetkellä - Minna Rytisalon vasta saksannettu Lempi das heißt Liebe! Jos Lempi voittaa lupaan raportoida mitä Saksassa tykätään.
**
Astrid Rosenfeld: Adams arv
Adams Erbe 2011
Käänns ruotsiksi: Jörn Lindskog
Bokförlaget Thorén & Lindskog
Juha Itkonen & Kjell Westö: 7 + 7 - Brev i en orolig tid
Juha Itkosen kirjeiden ruotsinnos: Fredrik Lång
Förlaget 2019
Onpas sinulla paljon kaikenlaista menossa. Ei ihme, että nukahdat kirjan ääreen.
VastaaPoistaKari Enqvistillä ja Janne Saarikivellä on myös kiinnostava kirjeenvaihtokirja, Ainoa mikä jää.
Kiitos vinkistä, etsin tuon kirjan myös käsiini! (Löytyy onneksi ainakin äänikirjana.) /Mari
PoistaTäällä kuunnellaan vain äänikirjoja, että silmät saa levätä millintarkasta työstä. Mutta kyllä noin 80 kirjaa kuluu vuodessa, josta noin 3-4kk:tta pidän palvelua päällä. Äänikirjoista osa jää kuuntelematta lukijan vuoksi, paperikirjoissa sitä ongelmaa ei ole! :D
VastaaPoistaMinä vielä opettelen tuota äänikirjojen kuuntelemista, jotenkin olen niin tottunut paperikirjoihin että se tuntuu "ainoalta oikealta". Mutta olen tosiaan myös jo huomannut, että lukijalla on merkitystä! /Mari
Poista