Siirry pääsisältöön

Jos elämästäni tuleekin joskus kirja?


Korona-arki alkaa mennä jo omalla painollaan ja työnantajan viimeviikkoinen ilmoitus, että etätyö jatkuu ainakin toukokuun loppuun asti, ei herättänyt mitään suurempia mielenkuohuja. Työ sujuu jouhevasti ja hommat tulee näköjään tehtyä näin keittiönpöydän äärestäkin.

Ja onneksi en ole yksin vaan on tämä pieni perhe ympärillä. Siitä olen kiitollinen! Ja kiitollinen tavallaan myös siitä, että omat vanhempani ovat jo rajan toisella puolella eikä tarvitse murehtia heidän karanteenistaan ja mahdollisista sairastumisistaan. Vaikka on tässä muutaman kerran tullut mieleen, että kyllä isällä ja äidillä olisi ollut ihmettelemistä, jos tämän olisivat päässeet kokemaan.

Omat perhesuhteeni ovat olleet melko mutkattomia ja vaikka välillä onkin ollut ristiriitoja niin niistä ollaan päästy aina jossain välissä yli. Niinpä tämä Vigdis Hjorthin perhedraama "Perintötekijät" oli välillä melko rankkaa luettavaa, sillä tarinassa jahkattiin ja jauhettiin yhden ja saman asian ympärillä. Näennäisesti draaman ydin kiertyy perinnön jaon ympärille mutta suurempi tarina käsittelee kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen kaipuuta.

Bergljot on yksi neljästä sisaruksesta, joka yhdessä veljensä Bårdin kanssa kapinoi kun vanhemmat yllättäin kertovatkin jättävänsä perheen kaksi mökkiä nuoremmille sisaruksille Åsalle ja Astridille. Alkuperäinen ajatus on ollut, että sisarukset voisivat jakaa mökit ja käyttää niitä vuorotellen. Ovathan kaikki neljä ja sittemmin heidän lapsensakin viettäneet mökillä lapsuuden kesiä. Vuosien aikana vanhempien sisarusten Bergljotin ja Bårdin välit vanhempiin ovat kuitenkin tulehtuneet ja vanhemmat ovat muodostaneet uuden ydinperheen kahden nuoremman tyttären kanssa.

Kirjan alkuosa keskittyy tarinan kertojan Bergljotin sisäiseen tunne-elämään. Tämä kokee ennen kaikkea tulleensa kohdelluksi kaltoin. Sillä vaikka Bergljot ei halua olla missään tekemisissä vanhempiensa kanssa hän haluaa, että vanhemmat vahvistaisivat hänen kokemuksensa perheestä. Myös Bård on jäädyttänyt välinsä vanhempiin ja perinnön tullessa ajankohtaiseksi Bergljot lähentyy veljensä kanssa.

Pappa var så glad över att bo på Bråteveien. Pappa var så glad över att flytta från Skaus vei till Bråteveien, mamma också. Mamma sa en gång att hon aldrig hade ångrat att de flyttade från Skaus vei till Bråteveien, att hon inte hade saknat Skaus vei en sekund. Det var inte konstigt. Vem vill bo på en brottsplats.

Menee kauan ennen kuin lukija saa tietää mitä oikeastaan on tapahtunut. Kirjan puolivälissä Bergljot vihjaa, että hän on joutunut rikoksen uhriksi ja tunnelma sähköistyy, Lukijana toki arvaan mistä saattaisi olla kysymys ja epäilykseni vahvistuu myös oikeaksi. Kirjan loppuosassa Bergljot kertoo jo yksityiskohtaisemmin rikoksesta - hän on joutunut isänsä hyväksikäytön uhriksi.

Tiesin jo etukäteen, että kirja on vahvasti omaelämäkerrallinen ja Hjorth on avannut tätä myös haastatteluissa.  Norjassa kirja herätti ilmestyessään suurta huomiota ja viimeisin kiemura tarinassa nähtiin kun Hjorthin sisar julkaisi oman kirjansa, jossa kertoo isän olevan syytön. Hjorth itse ottaa syytökset perheen suunnalta rauhallisesti: ehkä pikemminkin kannattaisi elää niin, että pystyy lukemaan elämästään jos se jossain vaiheessa päätyy romaanin aiheeksi?

Olin aluksi hieman epäileväinen Hjorthin kirjaa lukiessani mutta kun kirjan puolivälissä ymmärsin kirjan dramaturgisen kaaren, ryhdyin lukemaan uudella mielenkiinnolla. Hjorth kuvaa hienosti perheen sisäiset jännitteet ja sen, miten lapsen kokema vääryys voi siirtyä myös seuraaville sukupolville.

Satuin muuten juuri Hjorthin kirjan luettuani näkemään Ruotsin SVT:n ohjelmistossa olevan tanskalaisen dokumentin "Varjot, jotka perimme", joka liikkuu samassa aihepiirissä kuin Hjorthin kirja. Dokumenttifilmin tekijä Susanne Kovács kertoo oman perheensä tarinan ja elokuvan vavahduttavin kohta kuvaa kuinka Kovács yrittää saada vastauksia isoäidiltään. Miksi tämä ei halua kertoa tarinaansa - tarinaa, joka on ilmiselvästi vaikuttanut siihen, miten isoäiti on suhtautunut omaan poikaansa ja myöhemmin pojantyttäreensä.

Perhe on se elämämme ydin, josta ammennamme - sekä hyvää että pahaa. Mitä mahdan antaa perinnöksi omalle lapselleni - kaikki ne sukuni evakkomatkat, sotavuodet eturintamassa, lamavuosien taloudelliset ongelmat, sairaudet... Vai iloisen laulun, huumorin ja seikkailumielen? Minkälaisen kirjan tyttäreni kirjoittaisi äidistään?

Osaanko elää ihmisiksi niin, että minusta saisi kelpo henkilöhahmon?

De skygger vi arver Farmor Some klip from Copenhagen Film Company on Vimeo.

**
Vigdis Hjoth: Arv och miljö
(Arv og miljø, 2016)
Ruotsinkielinen käännös Ninni Holmqvist
Natur & Kultur 2018

Ilmestynyt suomeksi nimellä Perintötekijät
Kustantamo S&S 2020
Suomennos Katriina Huttunen


Kommentit

  1. Tämän aihepiirin kirjat kiinnostavat. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhe on kyllä aiheena ehtymätön aarrearkku! /Mari

      Poista
  2. Kiinnostavasti esittelit kirjan. Tällä hetkellä tämä hyväksikäyttö-teema ei jaksa kiinnostaa, ei ole kauaa kun luin Tikkasen Toinen silmä kiinni.
    Tämän kirjan on suomentanut Katriina Huttunen, jonka käännöksiä arvostan suuresti.
    Hyvää kevättä sinulle etätyön merkeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Anneli!

      Tämä on siitä "armollinen" kirja, että itse hyväksikäytön kuvaaminen jää sivuseikaksi. Hjorth kuvaa enemmänkin sitä ihmisen sisäistä tunnemyrskyä, jonka tällainen perhesuhteiden sotku saa aikaan. Joten uskallan suositella kirjaa :)

      Luin tämän ruotsiksi joten en päässyt vielä tutustumaan Katriina Huttusen käännöstyöhön. Pistänpä nimen korvan taakse!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...