Siirry pääsisältöön

Lomakaverina Marian Keyes



Puolet lomasta takana ja aivot ovat palautuneet sen verran, että voin vihdoin tarttua Marian Keyesin uusimpaan ihmissuhdehässäkkäromaaniin. Tätä ei nimittäin kannata lukea jos on vielä työstressi päällä, sen verran reipasta menoa Keyes tässä Grown Ups -uutukaisessaan tarjoaa.

Tarina on tämä: Dublinissa asuva Caseyn klaani kokoontuu yhteen aina eri juhlapäivinä ja lukija pääsee seuraamaan vuorollaan kunkin suvun jäsenen edesottamuksia. Ja niitä riittää, sillä suku on ehtinyt avioliittojen ja -erojen myötä laajentua niin isoksi, että kirjan alussa esitelty sukupuu tulee todella tarpeeseen.

Keskiössä ovat Caseyn veljessarja Johnny, Ed ja Liam sekä heidän vaimonsa Jessie, Cara ja Nell. Lisäksi tarinaan liittyvät vahvasti Jessien edesmennyt mies Rory, tämän vanhemmat ja sisaret, Caseyn veljesten suoraan sanoen veemäiset vanhemmat sekä Liamin ex-vaimo. Lisänä tietysti liuta lapsia, jotka toimivat tarinan moraalisena runkona. Sillä tässä tarinassa aikuisten elämää harjoittelevat ne ns. aikuiset.

Itse juoni on periaatteessa ihan tavallista elämää, mitä nyt Keyes pistää kierroksia muutaman lisää. Mutta ihan tunnistettavia tilanteita tästä löytyy, sillä varmasti joka perheestä löytyy ainakin joku kimurantti ihmissuhde. Mutta Keyes ei jätä romaanihenkilöitänsä pulaan vaan ohjaa heidät voitokkaasti maaliin koko tämän yli 600-sivuisen eepoksen läpi.

Olen aikaisemmin hieman vierastanut Keyesin romaaneissa sitä, miten paljon niissä keskitytään ihmisten ulkoiseen olemukseen. Vatsamakkaroihin, lihaksiin, takamuksiin, you know... Mutta tässä uusimmassa Keyes on mielestäni huomattavasti maltillisempi. Toki yksi päähenkilöistä, Cara, kamppailee kirjan alussa kilojensa kanssa mutta pian käy ilmi, että kyseessä onkin bulimia. Keyes tekee tästä sairaskertomuksesta yhden tarinansa punaisista langoista ja lukijana olen iloinen Caran puolesta, kun tämä lopussa löytää avaimet aitoon kehopositiivisuuteen.

Sydämeni lämpeni myös toisen keskeisen naispäähahmon, Jessien, puolesta. Olen ymmärtänyt, että juuri hän on monen muun lukijan inhokkihahmo mutta Jessiessä on paljon itselleni tuttuja piirteitä enkä voi kuin ymmärtää hänen dominoivaa tapaansa pakottaa lähisuku yhteen kaiken maailman kekkereiden varjolla. Mutta käsi sydämelle, jokaisen tiivistä yhteyttä pitävän perheen salaisuus lienee juuri se yksi Jessie, joka tekee kaikkensa että kaikilla olisi mukava olla vaikka hän onkin tietoinen siitä, että toiset pitävät häntä vähän työläänä ihmisenä.

Lisäpisteitä Keyesille myös siitä miten hän ottaa yhdeksi sivujuoneksi Syyriasta pakolaisena saapuneen Perlan ja tämän tyttären Kassandran. Caseyn perheen ensikohtaaminen pienen pakolaisperheen kanssa on kuvattu lämpimällä huumorilla mutta Keyesin kanta Irlannin pakolaispolitiikkaan ei jää epäselväksi. Lukijan ei kuitenkaan tarvitse tuntea oloaan epämukavaksi vaikka joutuisikin tarkistamaan samalla omaa kantaansa asiaan.

'People like to label us. Asylumseekers, I mean.' She was halfway through the glass of wine, and a more relaxed, sparkly woman was emerging. 'I just thought I was middle-class.'
'R-really?'
'I know.' Another smile, more twinkly this time. 'You think we all lived in stone huts and I had to wear the burqa. But I am a doctor.'
A doctor!

Otin Keyesin mukaan kaveriksi kun lähdin perinteiselle järvenrantavaellukselle ja siihen tarkoitukseen tämä Grown Ups oli täydellinen. Sopivan mittaisia lukuja ehti lukemaan joka taukopaikalla yhden tai pari ja pakkohan niitä oli lukea kun tapahtumat jäivät aina niin jännään kohtaan. Täydellinen matkakirja!



Ensimmäinen tauko- ja lukupaikka

Jos lukeminen loppuu niin lisää löytyy vaikka kesken matkan!


**
Marian Keyes: Grown Ups
Penguin Books 2020
637 sivua

Ote kansilievetekstistä:

"Everything stays under control until Ed's wife, Cara, gets concussion and can't keep her thoughts to herself. One careless remark at Johnny's birthday party, with the entire family present, starts Cara spilling out all their secrets. In the subsequent ravelling, every one of the adults finds themselves wondering if it's time - finally - to grow up?"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...