Siirry pääsisältöön

Lomakaverina Marian Keyes



Puolet lomasta takana ja aivot ovat palautuneet sen verran, että voin vihdoin tarttua Marian Keyesin uusimpaan ihmissuhdehässäkkäromaaniin. Tätä ei nimittäin kannata lukea jos on vielä työstressi päällä, sen verran reipasta menoa Keyes tässä Grown Ups -uutukaisessaan tarjoaa.

Tarina on tämä: Dublinissa asuva Caseyn klaani kokoontuu yhteen aina eri juhlapäivinä ja lukija pääsee seuraamaan vuorollaan kunkin suvun jäsenen edesottamuksia. Ja niitä riittää, sillä suku on ehtinyt avioliittojen ja -erojen myötä laajentua niin isoksi, että kirjan alussa esitelty sukupuu tulee todella tarpeeseen.

Keskiössä ovat Caseyn veljessarja Johnny, Ed ja Liam sekä heidän vaimonsa Jessie, Cara ja Nell. Lisäksi tarinaan liittyvät vahvasti Jessien edesmennyt mies Rory, tämän vanhemmat ja sisaret, Caseyn veljesten suoraan sanoen veemäiset vanhemmat sekä Liamin ex-vaimo. Lisänä tietysti liuta lapsia, jotka toimivat tarinan moraalisena runkona. Sillä tässä tarinassa aikuisten elämää harjoittelevat ne ns. aikuiset.

Itse juoni on periaatteessa ihan tavallista elämää, mitä nyt Keyes pistää kierroksia muutaman lisää. Mutta ihan tunnistettavia tilanteita tästä löytyy, sillä varmasti joka perheestä löytyy ainakin joku kimurantti ihmissuhde. Mutta Keyes ei jätä romaanihenkilöitänsä pulaan vaan ohjaa heidät voitokkaasti maaliin koko tämän yli 600-sivuisen eepoksen läpi.

Olen aikaisemmin hieman vierastanut Keyesin romaaneissa sitä, miten paljon niissä keskitytään ihmisten ulkoiseen olemukseen. Vatsamakkaroihin, lihaksiin, takamuksiin, you know... Mutta tässä uusimmassa Keyes on mielestäni huomattavasti maltillisempi. Toki yksi päähenkilöistä, Cara, kamppailee kirjan alussa kilojensa kanssa mutta pian käy ilmi, että kyseessä onkin bulimia. Keyes tekee tästä sairaskertomuksesta yhden tarinansa punaisista langoista ja lukijana olen iloinen Caran puolesta, kun tämä lopussa löytää avaimet aitoon kehopositiivisuuteen.

Sydämeni lämpeni myös toisen keskeisen naispäähahmon, Jessien, puolesta. Olen ymmärtänyt, että juuri hän on monen muun lukijan inhokkihahmo mutta Jessiessä on paljon itselleni tuttuja piirteitä enkä voi kuin ymmärtää hänen dominoivaa tapaansa pakottaa lähisuku yhteen kaiken maailman kekkereiden varjolla. Mutta käsi sydämelle, jokaisen tiivistä yhteyttä pitävän perheen salaisuus lienee juuri se yksi Jessie, joka tekee kaikkensa että kaikilla olisi mukava olla vaikka hän onkin tietoinen siitä, että toiset pitävät häntä vähän työläänä ihmisenä.

Lisäpisteitä Keyesille myös siitä miten hän ottaa yhdeksi sivujuoneksi Syyriasta pakolaisena saapuneen Perlan ja tämän tyttären Kassandran. Caseyn perheen ensikohtaaminen pienen pakolaisperheen kanssa on kuvattu lämpimällä huumorilla mutta Keyesin kanta Irlannin pakolaispolitiikkaan ei jää epäselväksi. Lukijan ei kuitenkaan tarvitse tuntea oloaan epämukavaksi vaikka joutuisikin tarkistamaan samalla omaa kantaansa asiaan.

'People like to label us. Asylumseekers, I mean.' She was halfway through the glass of wine, and a more relaxed, sparkly woman was emerging. 'I just thought I was middle-class.'
'R-really?'
'I know.' Another smile, more twinkly this time. 'You think we all lived in stone huts and I had to wear the burqa. But I am a doctor.'
A doctor!

Otin Keyesin mukaan kaveriksi kun lähdin perinteiselle järvenrantavaellukselle ja siihen tarkoitukseen tämä Grown Ups oli täydellinen. Sopivan mittaisia lukuja ehti lukemaan joka taukopaikalla yhden tai pari ja pakkohan niitä oli lukea kun tapahtumat jäivät aina niin jännään kohtaan. Täydellinen matkakirja!



Ensimmäinen tauko- ja lukupaikka

Jos lukeminen loppuu niin lisää löytyy vaikka kesken matkan!


**
Marian Keyes: Grown Ups
Penguin Books 2020
637 sivua

Ote kansilievetekstistä:

"Everything stays under control until Ed's wife, Cara, gets concussion and can't keep her thoughts to herself. One careless remark at Johnny's birthday party, with the entire family present, starts Cara spilling out all their secrets. In the subsequent ravelling, every one of the adults finds themselves wondering if it's time - finally - to grow up?"
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
5 kommenttia
Lue lisää

Vihdoinkin Berliinissä!

  Jostain syystä olen kovasti tykästynyt Berliiniin. Se ei ole mikään kovin kaunis kaupunki, jos vertaa muihin maailman suuriin turistikaupunkeihin, mutta Berliinin rosoisen ulkokuoren alta löytyy elämää nähnyt, hiukan väsähtänyt vanhus, joka kuitenkin elää täysillä tätä päivää. Ja Berliinillä on tarjota jokaiselle jotakin: lentokoneessa meitä oli sekalaisia seurueita - lapsiperheitä, vastarakastuneita pariskuntia, teknoklubiharrastajia. Ja sitten minä, jonka tarkoituksena oli koluta kaupungin museoita ja kulttuurikohteita niin paljon kuin neljään vuorokauteen niitä mahtuu. Ja sain todellakin palata kotiin tyytyväisenä - askelmittariin kertyi 45 kilometriä! Paljon ehdin nähdä, mutta samalla listaan löytyi uusia kohteita, jotka täytyy tulla katsomaan. Ich bin noch nicht fertig mit dir, Berlin! Tässä muutama kohokohta: 1. Jüdisches Museum - tämä on todennäköisesti yksi hienoimpia museoita, joissa olen koskaan käynyt! Paikka on enemmänkin muistomerkki ja sitä rakennettaessa ei ole ed...
10 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää