Siirry pääsisältöön

Lomakaverina Marian Keyes



Puolet lomasta takana ja aivot ovat palautuneet sen verran, että voin vihdoin tarttua Marian Keyesin uusimpaan ihmissuhdehässäkkäromaaniin. Tätä ei nimittäin kannata lukea jos on vielä työstressi päällä, sen verran reipasta menoa Keyes tässä Grown Ups -uutukaisessaan tarjoaa.

Tarina on tämä: Dublinissa asuva Caseyn klaani kokoontuu yhteen aina eri juhlapäivinä ja lukija pääsee seuraamaan vuorollaan kunkin suvun jäsenen edesottamuksia. Ja niitä riittää, sillä suku on ehtinyt avioliittojen ja -erojen myötä laajentua niin isoksi, että kirjan alussa esitelty sukupuu tulee todella tarpeeseen.

Keskiössä ovat Caseyn veljessarja Johnny, Ed ja Liam sekä heidän vaimonsa Jessie, Cara ja Nell. Lisäksi tarinaan liittyvät vahvasti Jessien edesmennyt mies Rory, tämän vanhemmat ja sisaret, Caseyn veljesten suoraan sanoen veemäiset vanhemmat sekä Liamin ex-vaimo. Lisänä tietysti liuta lapsia, jotka toimivat tarinan moraalisena runkona. Sillä tässä tarinassa aikuisten elämää harjoittelevat ne ns. aikuiset.

Itse juoni on periaatteessa ihan tavallista elämää, mitä nyt Keyes pistää kierroksia muutaman lisää. Mutta ihan tunnistettavia tilanteita tästä löytyy, sillä varmasti joka perheestä löytyy ainakin joku kimurantti ihmissuhde. Mutta Keyes ei jätä romaanihenkilöitänsä pulaan vaan ohjaa heidät voitokkaasti maaliin koko tämän yli 600-sivuisen eepoksen läpi.

Olen aikaisemmin hieman vierastanut Keyesin romaaneissa sitä, miten paljon niissä keskitytään ihmisten ulkoiseen olemukseen. Vatsamakkaroihin, lihaksiin, takamuksiin, you know... Mutta tässä uusimmassa Keyes on mielestäni huomattavasti maltillisempi. Toki yksi päähenkilöistä, Cara, kamppailee kirjan alussa kilojensa kanssa mutta pian käy ilmi, että kyseessä onkin bulimia. Keyes tekee tästä sairaskertomuksesta yhden tarinansa punaisista langoista ja lukijana olen iloinen Caran puolesta, kun tämä lopussa löytää avaimet aitoon kehopositiivisuuteen.

Sydämeni lämpeni myös toisen keskeisen naispäähahmon, Jessien, puolesta. Olen ymmärtänyt, että juuri hän on monen muun lukijan inhokkihahmo mutta Jessiessä on paljon itselleni tuttuja piirteitä enkä voi kuin ymmärtää hänen dominoivaa tapaansa pakottaa lähisuku yhteen kaiken maailman kekkereiden varjolla. Mutta käsi sydämelle, jokaisen tiivistä yhteyttä pitävän perheen salaisuus lienee juuri se yksi Jessie, joka tekee kaikkensa että kaikilla olisi mukava olla vaikka hän onkin tietoinen siitä, että toiset pitävät häntä vähän työläänä ihmisenä.

Lisäpisteitä Keyesille myös siitä miten hän ottaa yhdeksi sivujuoneksi Syyriasta pakolaisena saapuneen Perlan ja tämän tyttären Kassandran. Caseyn perheen ensikohtaaminen pienen pakolaisperheen kanssa on kuvattu lämpimällä huumorilla mutta Keyesin kanta Irlannin pakolaispolitiikkaan ei jää epäselväksi. Lukijan ei kuitenkaan tarvitse tuntea oloaan epämukavaksi vaikka joutuisikin tarkistamaan samalla omaa kantaansa asiaan.

'People like to label us. Asylumseekers, I mean.' She was halfway through the glass of wine, and a more relaxed, sparkly woman was emerging. 'I just thought I was middle-class.'
'R-really?'
'I know.' Another smile, more twinkly this time. 'You think we all lived in stone huts and I had to wear the burqa. But I am a doctor.'
A doctor!

Otin Keyesin mukaan kaveriksi kun lähdin perinteiselle järvenrantavaellukselle ja siihen tarkoitukseen tämä Grown Ups oli täydellinen. Sopivan mittaisia lukuja ehti lukemaan joka taukopaikalla yhden tai pari ja pakkohan niitä oli lukea kun tapahtumat jäivät aina niin jännään kohtaan. Täydellinen matkakirja!



Ensimmäinen tauko- ja lukupaikka

Jos lukeminen loppuu niin lisää löytyy vaikka kesken matkan!


**
Marian Keyes: Grown Ups
Penguin Books 2020
637 sivua

Ote kansilievetekstistä:

"Everything stays under control until Ed's wife, Cara, gets concussion and can't keep her thoughts to herself. One careless remark at Johnny's birthday party, with the entire family present, starts Cara spilling out all their secrets. In the subsequent ravelling, every one of the adults finds themselves wondering if it's time - finally - to grow up?"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Nobel-huumaa! - Kirjabloggaajien joulukalenterin 2022 luukku nro 8

  Loistokasta Nobel-viikkoa täältä Tukholmasta! Nyt on taas se aika vuodesta kun tämä nykyinen kotikaupunkini hehkuu väriä ja loistetta ja televisiosta katsotaan kuinka kuninkaalliset syövät ja seurustelevat tuoreiden Nobel-palkittujen kanssa. Sekä tämä Nobel-hulina että Lucianpäivä tuovat kaivattua valoa alkutalven pimeyteen ja koleuteen. En tiedä kuinka paljon tämä Nobel-huuma näkyy muualla Ruotsissa, mutta täällä Tukholmassa siltä ei voi välttyä. Jo pelkästään kaupungilla kävellessä voi illan pimetessä nauttia valoshowsta, jonka tarjoaa Nobel Light Week. Sitä kävimme myös perheen kanssa heti avajaisiltana ihastelemassa. Nobel-museossa uskoisin nyt olevan kiivaimman sesongin tällä hetkellä. Museon perinne on yhteisnäyttely Beckmanin designkorkeakoulun kanssa, jossa ensimmäisen vuoden vaatesuunnittelijaopiskelijat tulkitsevat Nobel-voittajia muodin kautta. Tämän vuoden kirjallisuudenpalkinnon voittaja Annie Ernaux esimerkiksi saa potretikseen puvun, joka suunnittelijoiden Gustav F...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...