Lomakaverina Marian Keyes

Puolet lomasta takana ja aivot ovat palautuneet sen verran, että voin vihdoin tarttua Marian Keyesin uusimpaan ihmissuhdehässäkkäromaaniin. Tätä ei nimittäin kannata lukea jos on vielä työstressi päällä, sen verran reipasta menoa Keyes tässä Grown Ups -uutukaisessaan tarjoaa.

Tarina on tämä: Dublinissa asuva Caseyn klaani kokoontuu yhteen aina eri juhlapäivinä ja lukija pääsee seuraamaan vuorollaan kunkin suvun jäsenen edesottamuksia. Ja niitä riittää, sillä suku on ehtinyt avioliittojen ja -erojen myötä laajentua niin isoksi, että kirjan alussa esitelty sukupuu tulee todella tarpeeseen.

Keskiössä ovat Caseyn veljessarja Johnny, Ed ja Liam sekä heidän vaimonsa Jessie, Cara ja Nell. Lisäksi tarinaan liittyvät vahvasti Jessien edesmennyt mies Rory, tämän vanhemmat ja sisaret, Caseyn veljesten suoraan sanoen veemäiset vanhemmat sekä Liamin ex-vaimo. Lisänä tietysti liuta lapsia, jotka toimivat tarinan moraalisena runkona. Sillä tässä tarinassa aikuisten elämää harjoittelevat ne ns. aikuiset.

Itse juoni on periaatteessa ihan tavallista elämää, mitä nyt Keyes pistää kierroksia muutaman lisää. Mutta ihan tunnistettavia tilanteita tästä löytyy, sillä varmasti joka perheestä löytyy ainakin joku kimurantti ihmissuhde. Mutta Keyes ei jätä romaanihenkilöitänsä pulaan vaan ohjaa heidät voitokkaasti maaliin koko tämän yli 600-sivuisen eepoksen läpi.

Olen aikaisemmin hieman vierastanut Keyesin romaaneissa sitä, miten paljon niissä keskitytään ihmisten ulkoiseen olemukseen. Vatsamakkaroihin, lihaksiin, takamuksiin, you know... Mutta tässä uusimmassa Keyes on mielestäni huomattavasti maltillisempi. Toki yksi päähenkilöistä, Cara, kamppailee kirjan alussa kilojensa kanssa mutta pian käy ilmi, että kyseessä onkin bulimia. Keyes tekee tästä sairaskertomuksesta yhden tarinansa punaisista langoista ja lukijana olen iloinen Caran puolesta, kun tämä lopussa löytää avaimet aitoon kehopositiivisuuteen.

Sydämeni lämpeni myös toisen keskeisen naispäähahmon, Jessien, puolesta. Olen ymmärtänyt, että juuri hän on monen muun lukijan inhokkihahmo mutta Jessiessä on paljon itselleni tuttuja piirteitä enkä voi kuin ymmärtää hänen dominoivaa tapaansa pakottaa lähisuku yhteen kaiken maailman kekkereiden varjolla. Mutta käsi sydämelle, jokaisen tiivistä yhteyttä pitävän perheen salaisuus lienee juuri se yksi Jessie, joka tekee kaikkensa että kaikilla olisi mukava olla vaikka hän onkin tietoinen siitä, että toiset pitävät häntä vähän työläänä ihmisenä.

Lisäpisteitä Keyesille myös siitä miten hän ottaa yhdeksi sivujuoneksi Syyriasta pakolaisena saapuneen Perlan ja tämän tyttären Kassandran. Caseyn perheen ensikohtaaminen pienen pakolaisperheen kanssa on kuvattu lämpimällä huumorilla mutta Keyesin kanta Irlannin pakolaispolitiikkaan ei jää epäselväksi. Lukijan ei kuitenkaan tarvitse tuntea oloaan epämukavaksi vaikka joutuisikin tarkistamaan samalla omaa kantaansa asiaan.

'People like to label us. Asylumseekers, I mean.' She was halfway through the glass of wine, and a more relaxed, sparkly woman was emerging. 'I just thought I was middle-class.'
'R-really?'
'I know.' Another smile, more twinkly this time. 'You think we all lived in stone huts and I had to wear the burqa. But I am a doctor.'
A doctor!

Otin Keyesin mukaan kaveriksi kun lähdin perinteiselle järvenrantavaellukselle ja siihen tarkoitukseen tämä Grown Ups oli täydellinen. Sopivan mittaisia lukuja ehti lukemaan joka taukopaikalla yhden tai pari ja pakkohan niitä oli lukea kun tapahtumat jäivät aina niin jännään kohtaan. Täydellinen matkakirja!

Ensimmäinen tauko- ja lukupaikka

Jos lukeminen loppuu niin lisää löytyy vaikka kesken matkan!

**
Marian Keyes: Grown Ups
Penguin Books 2020
637 sivua

Ote kansilievetekstistä:

"Everything stays under control until Ed's wife, Cara, gets concussion and can't keep her thoughts to herself. One careless remark at Johnny's birthday party, with the entire family present, starts Cara spilling out all their secrets. In the subsequent ravelling, every one of the adults finds themselves wondering if it's time - finally - to grow up?"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lue lisää

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Lue lisää

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Lue lisää

Henkiin herätetyt

Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...