Mrs Karlsson lukee...

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen

  Istun kirjastossa ja odotan. Jossakin takahuoneessa valmistellaan juuri lainauskuntoon kirjaa, joka on vuodelta 1964 ja jota ei todennäköisesti ole lainattu muutamaan vuosikymmeneen, tai ainakaan sitten kirjaston digitalisaation. Kunnes minä ryntään kirjastoon ja vaadin saada kirjan. Nyt. Heti. Kyseessä on tietysti saksan kirjallisuudenkurssini, jossa oli nyt koittanut viimeinen seminaarikerta. Kurssimme päättääksi lukisimme Bertolt Brechtin näytelmän 'Sezuanin hyvä ihminen', sen jonka hän kirjoitti ollessaan maanpaossa Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Olin selvinnyt kurssin aikaisemmista saksalaisklassikoista sähkökirjojen avulla, mutta Brechtin tekijänoikeuksien haltijat pitävät teoksista kynsin hampain kiinni eikä niitä ole saatavilla sähköisessä muodossa. Kotikuntani kirjaston tietokannan mukaan kirja ja vieläpä sen alkuperäinen saksankielinen painos olisi kuitenkin hyllyssä lainattavissa, joten astelen paikalle päättäväisin askelin.  Kirja ei ole hyllyssä. Menen tiskill