Siirry pääsisältöön

Koronamoodiin Ilkka Remestä - uhka vai mahdollisuus?



Nyt korona-aikana kirjablogini suosituimmiksi teksteiksi ovat nousseet kaksi postausta, jotka olen kirjoittanut Ilkka Remeksen kirjoista. Remes on selvästikin se kirjailija, joka näin kriisiaikana puhuttelee suomalaisia. En ole itse mikään täysiverinen Remes-fani, mutta molemmat lukemani kirjat menivät vauhdikkaasti ja lähes yhdellä istumalla, joten tunnustan Remeksen ansiot jännityskirjailijana (lähes) varauksetta. Vielä jos hän oppisi kirjoittamaan tarinoihinsa mielenkiintoisia naishahmoja niin olisin oikein tyytyväinen...

Kirjahyllyssäni on jo tovin odottanut kaksi lukematonta remestä ja haluankin nyt liittyä tähän suomalaisten korona-moodiin ja lukea yhden remeksen lisää. Valitsin tähän tarkoitukseen vuonna 2016 ilmestyneen dekkarin 'Kiirastuli'. Here we go...

Tarina alkaa Keuruulta, jossa pitäjän vanha puukirkko on joutunut tuhopolton kohteeksi. Ohikulkija on onnistunut kuvaamaan juuri ennen kirkon tuhoutumista seinään maalatun islamin uskonnon tunnukset, puolikuun ja tähden, ja kuva tulee pian julki sosiaalisen median kautta. Liiankin ilmiselvät jäljet johtavat läheiseen turvapaikkakeskukseen.

Ja sitten ollaankin jo Espoon Matinkylässä, jossa pyöritetään venäläisten trollikeskusta. Ja kuin sivulauseessa mainitaan (vai onko asia jo käsitelty edellisessä kirjassa?), että Venäjä on kohdistanut Suomeen sotilaallisia uhkatoimenpiteitä pitääkseen Suomen "ruodussa". Ruotsi on nimittäin liittynyt Natoon, ilmoittamatta siitä etukäteen naapurilleen Suomelle ja Venäjä ei halua Suomen lähtevän samalle tielle.

Tässä vaiheessa ollaan sivulla 50 ja takana on jo ainakin kolme murhaa. Ja Remestä jo vähän lukeneena osaan varautua vielä lukuisiin murhiin. En ala niitä tässä sen kummemmin luettelemaankaan, tarkempi juoniselostus löytyy esimerkiksi täältä Kirsin kirjanurkasta.

Kirjassa vilisee miehiä ja autoja niin, ettei meinaa perässä pysyä. Ystävällisesti Remes kuitenkin yhdistää miehet ja autot toisiinsa, joten aika pian pystyy tekemään syvällisempiä luonneanalyyseja kun ymmärtää, että on skoda-miehiä ja sitten on corvette-miehiä.

Ja onhan tässä kirjassa toki naisiakin. Tyttöystäviä ja vaimoja sekä juonitteleva vihervassari-kansanedustaja että suorastaan rikollinen Ludmila (voisiko näissä dekkareissa venäläiselle naiselle keksiä joskus jonkun muunkin nimen...). Kirjailijan mukaan naiset joko pettävät (yllättävän monet heistä oli jättänyt perheensä ja lapsensa) tai sitten naiset pitää pelastaa.

Koska olin lukenut Remestä jo aiemmin niin en ollut yllättynyt tästä yksiulotteisesta naiskuvasta, ehkä kuitenkin hieman pettynyt. Remes keskittyy edelleen enemmän autojen luonnekuvaukseen kuin naishahmojensa taustoittamiseen.

Mutta se seikka mikä tekee tästä kirjasta mielenkiintoisen on se, miten Remes punoo yhteen ihan mahdolliselta tuntuvia skenaarioita. Kyllähän se pukkaa kylmänhikeä otsalle jo pelkkä ajatus, että Venäjä lähettäisi rajalle kymmeniätuhansia pakolaisia!

Mielenkiintoinen on myös Remeksen kuvailema venäläinen trolliarmeija, joka ei kuitenkaan tuntunut ihan uskottavalta. Remeksen kirjassa se vaikutti lähinnä muutaman hämärätyypin puuhastelulta vaikka todellisuudessa tiedämme Venäjän kybersodan olevan ihan toisella tasolla. Ja kylmänhikeä pukkaa jälleen otsalle...

Sosiaalinen media saa ison roolin tässä Remeksen tarinassa mutta venäläisten trollien sijaan itse likaisen työn tekevät ne tuikitavalliset naamakirjalaiset, jotka nielevät pureskelematta trollien virittämät syötit.  Lopulta kirjan ydinajatus lienee tämä:

Viime kuukausien aikana sosiaalisessa mediassa oli esitetty niin kärkeviä kommentteja, että Larin mieleen oli usein noussut ajatus: voiko kukaan vihata suomalaista enemmän kuin toinen suomalainen...

Surullinen ajatus, joka itselläkin on välillä käynyt mielessä tuolla sosiaalisessa mediassa pyöriessä.

Mutta ei hullumpi juttu tosiaankaan lukea Ilkka Remestä täällä koronamoodin alhoissa. Sillä ainakin yksi asia tulee selväksi: tilanne voisi olla paljon, paljon huonompi...

***
Ilkka Remes: Kiirastuli
WSOY 2016

Kommentit

  1. Meilläkin on aika monta Remeksen kirjaa, sillä olen ostellut niitä miehelle vuosien saatossa. Eikä hänkään ole niitä lukenut. Lukee ennemmin venäläisiä klassikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehkä ainakin yksi Remes lukea, ihan mielenkiintoinen kokemus kurkistaa myös hänen maailmaansa. Mutta sitten äkkiä takaisin venäläisiin klassikoihin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...