Siirry pääsisältöön

Koronamoodiin Ilkka Remestä - uhka vai mahdollisuus?



Nyt korona-aikana kirjablogini suosituimmiksi teksteiksi ovat nousseet kaksi postausta, jotka olen kirjoittanut Ilkka Remeksen kirjoista. Remes on selvästikin se kirjailija, joka näin kriisiaikana puhuttelee suomalaisia. En ole itse mikään täysiverinen Remes-fani, mutta molemmat lukemani kirjat menivät vauhdikkaasti ja lähes yhdellä istumalla, joten tunnustan Remeksen ansiot jännityskirjailijana (lähes) varauksetta. Vielä jos hän oppisi kirjoittamaan tarinoihinsa mielenkiintoisia naishahmoja niin olisin oikein tyytyväinen...

Kirjahyllyssäni on jo tovin odottanut kaksi lukematonta remestä ja haluankin nyt liittyä tähän suomalaisten korona-moodiin ja lukea yhden remeksen lisää. Valitsin tähän tarkoitukseen vuonna 2016 ilmestyneen dekkarin 'Kiirastuli'. Here we go...

Tarina alkaa Keuruulta, jossa pitäjän vanha puukirkko on joutunut tuhopolton kohteeksi. Ohikulkija on onnistunut kuvaamaan juuri ennen kirkon tuhoutumista seinään maalatun islamin uskonnon tunnukset, puolikuun ja tähden, ja kuva tulee pian julki sosiaalisen median kautta. Liiankin ilmiselvät jäljet johtavat läheiseen turvapaikkakeskukseen.

Ja sitten ollaankin jo Espoon Matinkylässä, jossa pyöritetään venäläisten trollikeskusta. Ja kuin sivulauseessa mainitaan (vai onko asia jo käsitelty edellisessä kirjassa?), että Venäjä on kohdistanut Suomeen sotilaallisia uhkatoimenpiteitä pitääkseen Suomen "ruodussa". Ruotsi on nimittäin liittynyt Natoon, ilmoittamatta siitä etukäteen naapurilleen Suomelle ja Venäjä ei halua Suomen lähtevän samalle tielle.

Tässä vaiheessa ollaan sivulla 50 ja takana on jo ainakin kolme murhaa. Ja Remestä jo vähän lukeneena osaan varautua vielä lukuisiin murhiin. En ala niitä tässä sen kummemmin luettelemaankaan, tarkempi juoniselostus löytyy esimerkiksi täältä Kirsin kirjanurkasta.

Kirjassa vilisee miehiä ja autoja niin, ettei meinaa perässä pysyä. Ystävällisesti Remes kuitenkin yhdistää miehet ja autot toisiinsa, joten aika pian pystyy tekemään syvällisempiä luonneanalyyseja kun ymmärtää, että on skoda-miehiä ja sitten on corvette-miehiä.

Ja onhan tässä kirjassa toki naisiakin. Tyttöystäviä ja vaimoja sekä juonitteleva vihervassari-kansanedustaja että suorastaan rikollinen Ludmila (voisiko näissä dekkareissa venäläiselle naiselle keksiä joskus jonkun muunkin nimen...). Kirjailijan mukaan naiset joko pettävät (yllättävän monet heistä oli jättänyt perheensä ja lapsensa) tai sitten naiset pitää pelastaa.

Koska olin lukenut Remestä jo aiemmin niin en ollut yllättynyt tästä yksiulotteisesta naiskuvasta, ehkä kuitenkin hieman pettynyt. Remes keskittyy edelleen enemmän autojen luonnekuvaukseen kuin naishahmojensa taustoittamiseen.

Mutta se seikka mikä tekee tästä kirjasta mielenkiintoisen on se, miten Remes punoo yhteen ihan mahdolliselta tuntuvia skenaarioita. Kyllähän se pukkaa kylmänhikeä otsalle jo pelkkä ajatus, että Venäjä lähettäisi rajalle kymmeniätuhansia pakolaisia!

Mielenkiintoinen on myös Remeksen kuvailema venäläinen trolliarmeija, joka ei kuitenkaan tuntunut ihan uskottavalta. Remeksen kirjassa se vaikutti lähinnä muutaman hämärätyypin puuhastelulta vaikka todellisuudessa tiedämme Venäjän kybersodan olevan ihan toisella tasolla. Ja kylmänhikeä pukkaa jälleen otsalle...

Sosiaalinen media saa ison roolin tässä Remeksen tarinassa mutta venäläisten trollien sijaan itse likaisen työn tekevät ne tuikitavalliset naamakirjalaiset, jotka nielevät pureskelematta trollien virittämät syötit.  Lopulta kirjan ydinajatus lienee tämä:

Viime kuukausien aikana sosiaalisessa mediassa oli esitetty niin kärkeviä kommentteja, että Larin mieleen oli usein noussut ajatus: voiko kukaan vihata suomalaista enemmän kuin toinen suomalainen...

Surullinen ajatus, joka itselläkin on välillä käynyt mielessä tuolla sosiaalisessa mediassa pyöriessä.

Mutta ei hullumpi juttu tosiaankaan lukea Ilkka Remestä täällä koronamoodin alhoissa. Sillä ainakin yksi asia tulee selväksi: tilanne voisi olla paljon, paljon huonompi...

***
Ilkka Remes: Kiirastuli
WSOY 2016

Kommentit

  1. Meilläkin on aika monta Remeksen kirjaa, sillä olen ostellut niitä miehelle vuosien saatossa. Eikä hänkään ole niitä lukenut. Lukee ennemmin venäläisiä klassikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehkä ainakin yksi Remes lukea, ihan mielenkiintoinen kokemus kurkistaa myös hänen maailmaansa. Mutta sitten äkkiä takaisin venäläisiin klassikoihin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...