Siirry pääsisältöön

Koronamoodiin Ilkka Remestä - uhka vai mahdollisuus?



Nyt korona-aikana kirjablogini suosituimmiksi teksteiksi ovat nousseet kaksi postausta, jotka olen kirjoittanut Ilkka Remeksen kirjoista. Remes on selvästikin se kirjailija, joka näin kriisiaikana puhuttelee suomalaisia. En ole itse mikään täysiverinen Remes-fani, mutta molemmat lukemani kirjat menivät vauhdikkaasti ja lähes yhdellä istumalla, joten tunnustan Remeksen ansiot jännityskirjailijana (lähes) varauksetta. Vielä jos hän oppisi kirjoittamaan tarinoihinsa mielenkiintoisia naishahmoja niin olisin oikein tyytyväinen...

Kirjahyllyssäni on jo tovin odottanut kaksi lukematonta remestä ja haluankin nyt liittyä tähän suomalaisten korona-moodiin ja lukea yhden remeksen lisää. Valitsin tähän tarkoitukseen vuonna 2016 ilmestyneen dekkarin 'Kiirastuli'. Here we go...

Tarina alkaa Keuruulta, jossa pitäjän vanha puukirkko on joutunut tuhopolton kohteeksi. Ohikulkija on onnistunut kuvaamaan juuri ennen kirkon tuhoutumista seinään maalatun islamin uskonnon tunnukset, puolikuun ja tähden, ja kuva tulee pian julki sosiaalisen median kautta. Liiankin ilmiselvät jäljet johtavat läheiseen turvapaikkakeskukseen.

Ja sitten ollaankin jo Espoon Matinkylässä, jossa pyöritetään venäläisten trollikeskusta. Ja kuin sivulauseessa mainitaan (vai onko asia jo käsitelty edellisessä kirjassa?), että Venäjä on kohdistanut Suomeen sotilaallisia uhkatoimenpiteitä pitääkseen Suomen "ruodussa". Ruotsi on nimittäin liittynyt Natoon, ilmoittamatta siitä etukäteen naapurilleen Suomelle ja Venäjä ei halua Suomen lähtevän samalle tielle.

Tässä vaiheessa ollaan sivulla 50 ja takana on jo ainakin kolme murhaa. Ja Remestä jo vähän lukeneena osaan varautua vielä lukuisiin murhiin. En ala niitä tässä sen kummemmin luettelemaankaan, tarkempi juoniselostus löytyy esimerkiksi täältä Kirsin kirjanurkasta.

Kirjassa vilisee miehiä ja autoja niin, ettei meinaa perässä pysyä. Ystävällisesti Remes kuitenkin yhdistää miehet ja autot toisiinsa, joten aika pian pystyy tekemään syvällisempiä luonneanalyyseja kun ymmärtää, että on skoda-miehiä ja sitten on corvette-miehiä.

Ja onhan tässä kirjassa toki naisiakin. Tyttöystäviä ja vaimoja sekä juonitteleva vihervassari-kansanedustaja että suorastaan rikollinen Ludmila (voisiko näissä dekkareissa venäläiselle naiselle keksiä joskus jonkun muunkin nimen...). Kirjailijan mukaan naiset joko pettävät (yllättävän monet heistä oli jättänyt perheensä ja lapsensa) tai sitten naiset pitää pelastaa.

Koska olin lukenut Remestä jo aiemmin niin en ollut yllättynyt tästä yksiulotteisesta naiskuvasta, ehkä kuitenkin hieman pettynyt. Remes keskittyy edelleen enemmän autojen luonnekuvaukseen kuin naishahmojensa taustoittamiseen.

Mutta se seikka mikä tekee tästä kirjasta mielenkiintoisen on se, miten Remes punoo yhteen ihan mahdolliselta tuntuvia skenaarioita. Kyllähän se pukkaa kylmänhikeä otsalle jo pelkkä ajatus, että Venäjä lähettäisi rajalle kymmeniätuhansia pakolaisia!

Mielenkiintoinen on myös Remeksen kuvailema venäläinen trolliarmeija, joka ei kuitenkaan tuntunut ihan uskottavalta. Remeksen kirjassa se vaikutti lähinnä muutaman hämärätyypin puuhastelulta vaikka todellisuudessa tiedämme Venäjän kybersodan olevan ihan toisella tasolla. Ja kylmänhikeä pukkaa jälleen otsalle...

Sosiaalinen media saa ison roolin tässä Remeksen tarinassa mutta venäläisten trollien sijaan itse likaisen työn tekevät ne tuikitavalliset naamakirjalaiset, jotka nielevät pureskelematta trollien virittämät syötit.  Lopulta kirjan ydinajatus lienee tämä:

Viime kuukausien aikana sosiaalisessa mediassa oli esitetty niin kärkeviä kommentteja, että Larin mieleen oli usein noussut ajatus: voiko kukaan vihata suomalaista enemmän kuin toinen suomalainen...

Surullinen ajatus, joka itselläkin on välillä käynyt mielessä tuolla sosiaalisessa mediassa pyöriessä.

Mutta ei hullumpi juttu tosiaankaan lukea Ilkka Remestä täällä koronamoodin alhoissa. Sillä ainakin yksi asia tulee selväksi: tilanne voisi olla paljon, paljon huonompi...

***
Ilkka Remes: Kiirastuli
WSOY 2016

Kommentit

  1. Meilläkin on aika monta Remeksen kirjaa, sillä olen ostellut niitä miehelle vuosien saatossa. Eikä hänkään ole niitä lukenut. Lukee ennemmin venäläisiä klassikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehkä ainakin yksi Remes lukea, ihan mielenkiintoinen kokemus kurkistaa myös hänen maailmaansa. Mutta sitten äkkiä takaisin venäläisiin klassikoihin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...