Siirry pääsisältöön

Rakkauden anatomiaa



Sally Rooneya on kehuttu niin monella taholla, että tietenkin halusin minäkin tutustua hänen tuotantoonsa. Esikoiskirja Keskusteluja ystävien kanssa oli ihan miellyttävä lukukokemus, vaikka tunsinkin jääväni hiukan kohdeyleisön ulkopuolelle. Vaikka en ikääni yleensä harmittele niin juuri tämän kirjan kohdalla se tuntui olevan väärä.

Vuonna 2018 ilmestynyt 'Normaaleja ihmisiä' jatkaa hyvin paljolti samoilla linjoilla. Päähenkilöt ovat nuoria opiskelijoita, joiden perhetausta kummittelee jollakin tavalla taustalla. Ja aiheena on edelleen se yksi ja sama: rakkaus.

Tällä kertaa Rooney kuvaa Mariannen ja Connellin välisen rakkaustarinan. He ovat luokkatovereita irlantilaisessa pikkukaupungissa, Marianne on rikkaan perheen tytär ja Connell taas Mariannen perheen kotiapulaisen, Lorrainen poika. Connell on koulussa suosittu ja varsinkin tyttöjen suosikki, jalkapallotaustansa ja komean ulkomuotonsa ansiosta. Mutta hän on myös hyvä koulussa ja lukee paljon kirjoja.

Älykäs on myös Marianne mutta hän on kotitaustansa ja kipakan luonteensa vuoksi joutunut luokkatovereittensa hyljeksimäksi. Mariannen ja Connellin välille syntyy kuitenkin kuin vaivihkaa rakkaussuhde, jonka Connell haluaa ehdottomasti salata muilta. Ja tätä on-off-suhdetta saamme seurata, vuosien ajan, siihen asti kunnes se saavuttaa tasapainon ja molempien tietoisen päätöksen: näin on hyvä emmekä enempää edes vaadi.

"He brought her goodness like a gift and now it belongs to her. Meanwhile his life opens out before him in all directions at once. They've done a lot of good for each other. Really, she thinks, really. People can really change one another."

Mutta tuon hetken saavuttaminen vaatii monia kipeitä tilanteita, pettymyksiä ja suuttumuksia. Rooney kuvaa nuorta rakkautta todella vivahteikkaasti ja yksityiskohtia myöten todentuntuisesti. Kaikki väärinkäsitykset ja ylpeyden vuoksi sanomatta jätetyt asiat... käsi ylös, jos olet kokenut saman. Täällä nousee heti yksi käsi.

Sattumoisin ruotsalainen SVT julkaisi samoihin aikoihin kirjasta tehdyn sarjan suoratoistopalvelussaan ja katsoinkin sen heti kirjan luettuani. Ja nyt annan neuvon: jos mietit lukeako kirja vai katsoako tv-sarja niin suosittelen valitsemaan jälkimmäisen. Sarja on nimittäin loistava! Ja pääosan esittäjät tekevät roolinsa niin vereslihalla, että en muista moista nähneeni aikoihin. Sarjan loppukohtaus on todella huikea, kaikessa yksinkertaisuudessaan täysillä ihon alle menevä (anteeksi kulunut sanonta mutta muuta en nyt tähän hätään keksi..).

Jostain syystä mieleeni tulee Pirkko Saision Elämänmeno-kirjasta tehty tv-versio ja sehän ilmestyi jo vuonna 1978. On tässä välivuosina toki muitakin hyviä tv-sarjoja tehty mutta olen varma, että muistelen Elämänmenon tavoin tätä Normal people -sarjaa vielä vuosikymmenien kuluttuakin.

Käsittääkseni YLE näyttää tv-sarjan myös tässä toukokuun aikana joten varatkaa oitis kuusi tuntia tälle helmelle.



Tarkempi juonikuvaus löytyy esimerkiksi Annelin Lukuvinkeistä ja Kirsin Book Club -blogista.

**
Sally Rooney: Normal People (2018)
Ruotsiksi: Normala människor  (2019)
Suomeksi: Normaaleja ihmisiä (2020)



Kommentit

  1. Kiitos tästä! Vakuuttauduin päätöksestäni luopua tästä muutaman sivun jälkeen. Sain e-lainana kirjastosta jokin aikaa sitten, mutta tuo e-varausten koordinointi on vielä vaikeampaa kuin normaalikirjojen. Onneksi häipyvät sitten omia aikojaan, jos ei ehdi lukea. Normal people vaikutti minusta teini-ikäiselle sopivalta, täältä vanhusperspektiivistä:)
    Mutta kiitos myös sarjasuosituksesta, laadukkaita sarjoja ei koskaan ole liikaa. Varsinkaan näinä päivinä. Olen vieläkin ihan tokkurassa ranskalaisen Le Bureau -vakoilusarjan jäljiltä, jota katsoin parhaimmillaan 3 jaksoa samana iltana. Se oli hyvä ja autenttinen, vaikka aloinkin kyllästyä puhelimen pääosaan. Mutta vain ranskalaiset voivat lopettaa sarjan noin julmasti, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli ihan hyvä mutta tv-sarja ja varsinkin tuota pääparia esittävät näyttelijät vievät tarinan ihan toiselle levelille! Minullakin on tämä iän tuoma perspektiivi, joka häiritsi kirjaa lukiessa mutta ei tv-sarjaa katsoessani. Ja itse asiassa kirjaa lukiessa kävi monta kertaa mielessä, että teksti oli kuin elokuvan kohtausten kuvausta mikä sitten osoittautuikin aivan oikeaksi formaatiksi tälle tarinalle.

      Tuo Le Bureau on minulta vielä näkemättä mutta voi mikä iloinen yllätys kun tajusin, että sehän löytyy täältä Ruotsin tv:n tarjonnasta nimellä "Falsk identitet". Kaikki viisi kautta :)

      Poista
    2. Oo, viisi kautta! Luulin että olen nähnyt kaikki eli neljä! Ihanaa, on siis vielä toivoa...neljäs loppui niin kurjasti.

      Poista
  2. Minä luulen, etten olisi täysin päässyt Keskusteluja ystävien kesken -kirjan imuun vaikka olisin ollut nuorempikin. Muutenkin kirjojen henkilöt ovat yleensä minua nuorempia eikä siutä seuraa ongelmia, mutta joku siinä tyylissä oli outoa... Olen lisännyt tämän uudemman silti äänikirjasovelluksen suosikkeihin, jos tulisin jossain välissä kuunnelleeksi. Rarinan lähtökohta on ainakin kiinnostava.

    Kiitos tv-vinkistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Tornionlaaksosta kajahtaa!

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...