Siirry pääsisältöön

Rakkauden anatomiaa



Sally Rooneya on kehuttu niin monella taholla, että tietenkin halusin minäkin tutustua hänen tuotantoonsa. Esikoiskirja Keskusteluja ystävien kanssa oli ihan miellyttävä lukukokemus, vaikka tunsinkin jääväni hiukan kohdeyleisön ulkopuolelle. Vaikka en ikääni yleensä harmittele niin juuri tämän kirjan kohdalla se tuntui olevan väärä.

Vuonna 2018 ilmestynyt 'Normaaleja ihmisiä' jatkaa hyvin paljolti samoilla linjoilla. Päähenkilöt ovat nuoria opiskelijoita, joiden perhetausta kummittelee jollakin tavalla taustalla. Ja aiheena on edelleen se yksi ja sama: rakkaus.

Tällä kertaa Rooney kuvaa Mariannen ja Connellin välisen rakkaustarinan. He ovat luokkatovereita irlantilaisessa pikkukaupungissa, Marianne on rikkaan perheen tytär ja Connell taas Mariannen perheen kotiapulaisen, Lorrainen poika. Connell on koulussa suosittu ja varsinkin tyttöjen suosikki, jalkapallotaustansa ja komean ulkomuotonsa ansiosta. Mutta hän on myös hyvä koulussa ja lukee paljon kirjoja.

Älykäs on myös Marianne mutta hän on kotitaustansa ja kipakan luonteensa vuoksi joutunut luokkatovereittensa hyljeksimäksi. Mariannen ja Connellin välille syntyy kuitenkin kuin vaivihkaa rakkaussuhde, jonka Connell haluaa ehdottomasti salata muilta. Ja tätä on-off-suhdetta saamme seurata, vuosien ajan, siihen asti kunnes se saavuttaa tasapainon ja molempien tietoisen päätöksen: näin on hyvä emmekä enempää edes vaadi.

"He brought her goodness like a gift and now it belongs to her. Meanwhile his life opens out before him in all directions at once. They've done a lot of good for each other. Really, she thinks, really. People can really change one another."

Mutta tuon hetken saavuttaminen vaatii monia kipeitä tilanteita, pettymyksiä ja suuttumuksia. Rooney kuvaa nuorta rakkautta todella vivahteikkaasti ja yksityiskohtia myöten todentuntuisesti. Kaikki väärinkäsitykset ja ylpeyden vuoksi sanomatta jätetyt asiat... käsi ylös, jos olet kokenut saman. Täällä nousee heti yksi käsi.

Sattumoisin ruotsalainen SVT julkaisi samoihin aikoihin kirjasta tehdyn sarjan suoratoistopalvelussaan ja katsoinkin sen heti kirjan luettuani. Ja nyt annan neuvon: jos mietit lukeako kirja vai katsoako tv-sarja niin suosittelen valitsemaan jälkimmäisen. Sarja on nimittäin loistava! Ja pääosan esittäjät tekevät roolinsa niin vereslihalla, että en muista moista nähneeni aikoihin. Sarjan loppukohtaus on todella huikea, kaikessa yksinkertaisuudessaan täysillä ihon alle menevä (anteeksi kulunut sanonta mutta muuta en nyt tähän hätään keksi..).

Jostain syystä mieleeni tulee Pirkko Saision Elämänmeno-kirjasta tehty tv-versio ja sehän ilmestyi jo vuonna 1978. On tässä välivuosina toki muitakin hyviä tv-sarjoja tehty mutta olen varma, että muistelen Elämänmenon tavoin tätä Normal people -sarjaa vielä vuosikymmenien kuluttuakin.

Käsittääkseni YLE näyttää tv-sarjan myös tässä toukokuun aikana joten varatkaa oitis kuusi tuntia tälle helmelle.



Tarkempi juonikuvaus löytyy esimerkiksi Annelin Lukuvinkeistä ja Kirsin Book Club -blogista.

**
Sally Rooney: Normal People (2018)
Ruotsiksi: Normala människor  (2019)
Suomeksi: Normaaleja ihmisiä (2020)



Kommentit

  1. Kiitos tästä! Vakuuttauduin päätöksestäni luopua tästä muutaman sivun jälkeen. Sain e-lainana kirjastosta jokin aikaa sitten, mutta tuo e-varausten koordinointi on vielä vaikeampaa kuin normaalikirjojen. Onneksi häipyvät sitten omia aikojaan, jos ei ehdi lukea. Normal people vaikutti minusta teini-ikäiselle sopivalta, täältä vanhusperspektiivistä:)
    Mutta kiitos myös sarjasuosituksesta, laadukkaita sarjoja ei koskaan ole liikaa. Varsinkaan näinä päivinä. Olen vieläkin ihan tokkurassa ranskalaisen Le Bureau -vakoilusarjan jäljiltä, jota katsoin parhaimmillaan 3 jaksoa samana iltana. Se oli hyvä ja autenttinen, vaikka aloinkin kyllästyä puhelimen pääosaan. Mutta vain ranskalaiset voivat lopettaa sarjan noin julmasti, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli ihan hyvä mutta tv-sarja ja varsinkin tuota pääparia esittävät näyttelijät vievät tarinan ihan toiselle levelille! Minullakin on tämä iän tuoma perspektiivi, joka häiritsi kirjaa lukiessa mutta ei tv-sarjaa katsoessani. Ja itse asiassa kirjaa lukiessa kävi monta kertaa mielessä, että teksti oli kuin elokuvan kohtausten kuvausta mikä sitten osoittautuikin aivan oikeaksi formaatiksi tälle tarinalle.

      Tuo Le Bureau on minulta vielä näkemättä mutta voi mikä iloinen yllätys kun tajusin, että sehän löytyy täältä Ruotsin tv:n tarjonnasta nimellä "Falsk identitet". Kaikki viisi kautta :)

      Poista
    2. Oo, viisi kautta! Luulin että olen nähnyt kaikki eli neljä! Ihanaa, on siis vielä toivoa...neljäs loppui niin kurjasti.

      Poista
  2. Minä luulen, etten olisi täysin päässyt Keskusteluja ystävien kesken -kirjan imuun vaikka olisin ollut nuorempikin. Muutenkin kirjojen henkilöt ovat yleensä minua nuorempia eikä siutä seuraa ongelmia, mutta joku siinä tyylissä oli outoa... Olen lisännyt tämän uudemman silti äänikirjasovelluksen suosikkeihin, jos tulisin jossain välissä kuunnelleeksi. Rarinan lähtökohta on ainakin kiinnostava.

    Kiitos tv-vinkistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle