Mrs Karlsson lukee...

  Tänään on julkistettu uusi Helmet-kirjahaaste ! Tämä Helsingin seudun kirjastojen järjestämä haaste on kuulunut jo monen vuoden ajan monen kirjaharrastajan lukuohjelmaan ja itsekin olen siihen aina osallistunut, koskaan kuitenkaan saavuttamatta sitä kirkkainta tähteä eli täyden 50 kohdan listaa. Ja koska olen tälläinen stressipirkko niin päätin tänä vuonna, että en osallistu Helmet-lukuhaasteeseen ollenkaan. Alkoi tuntua siltä, että haaste enemmän kahlitsee kuin inspiroi ja sehän ei kai ole tämän haasteen tarkoitus.  Mutta luulitteko, että muka pystyisin olemaan vilkuilematta Helmet-listaa! Tämän vuoden keksintöni onkin Helmet-bingo eli katson nyt vuoden päättyessä kuinka moni vuoden aikana lukemani kirjaa sattuisi osumaan johonkin listan kohdista. Ja yllätys - lopputulos on suunnilleen sama kuin niinä vuosina, jolloin olen yrittänyt lukea laskelmoiden, jokaiseen kohtaan sopivan kirjan. Mutta tänä vuonna siis ilman lukustressiä! Laiskanläksyä tuli tällä kertaa mm. saamelaisen kirjail

  Monet kirjabloggaajat ovat tänä vuonna pohdiskelleet pitäisikö lopettaa blogin pitäminen kokonaan ja siirtyä vain instagramin puolelle. Siellä kun tuntuu olevan enemmän jutustelua kirjoista kun taas täällä blogimaailmassa keskustelu on kieltämättä tyrehtynyt. Blogikirjoittaminen ei ehkä tunnu enää edes kovin trendikkäältä? Omalla kohdallani homma toimii niin, että teen yleensä nopean ensiarvion kirjasta instagramiin, joskus jopa ennen kuin olen edes lukenut kirjaa loppuun. Blogiin asti kirja pääsee, jos se on herättänyt jotain ajatuksia. Aina ei nimittäin käy niin. Tai sitten en ole pitänyt kirjasta ollenkaan ja tuntuu tylsältä kirjoittaa blogiin kovin negatiivinen arvio.  Lukemani kirjat löytyvät siis varmimmin instagramista ja sieltä löytyy myös rehellinen mielipiteeni kirjasta. Mutta vaikka en olisi kirjasta pitänytkään, yritän aina valokuvata kirjan jotain kaunista tai ainakin mielenkiintoista taustaa vasten.  Kesällä vakiokuvauspaikkani on tämä pieni puutarhani, talvella taas on

  Vaikka olen täällä Ruotsissa asunut jo kaksikymmentä vuotta niin sisäinen rojalistini pysyttelee edelleen visusti piilossa. Tasavaltalaissieluni ei nimittäin voi ymmärtää miten joku voi päästä valta-asemaan vain syntymällä tiettyyn perheeseen. Ja entäpä jos tämä perheeseen sattumalta putkahtanut pienokainen ei olekaan kiinnostunut edustustehtävistä maansa hyväksi? Tai vielä pahempaa: on kiinnostunut mutta ei omaa siihen minkäänlaisia lahjoja? Nyt tosin täytyy myöntää, että tämän koronavuoden aikana vastarintani on alkanut murtua. Kuningas on yllättäin löytänyt aivan uuden roolin ja noussut esiin kansan äänenä viranomaisten ja hallituksen väliin. Kuningas taisi esimerkiksi olla se valtaapitävä, joka ensimmäisenä ihmetteli julkisesti , että miten niitä suojamaskeja nyt ei muka voisi käyttää yleisemminkin. Mutta nyt ei ole tarkoitus puhua koronasta tai tämän päivän kuningasperheestä vaan siirtyä ajassa sata vuotta taaksepäin. Kuninkaan sisar, prinsessa Christina on kirjoittanut kirjan i

  Jouluaatto on selvitetty kunnialla, ehdittiin syödä kaikki säännönmukaiset jouluherkut ja puhua videopuhelut lähipiirin kanssa. 11-vuotiaamme oli ennen joulua huolissaan tuleeko tästä joulua ollenkaan, koska emme voineet viettää sitä tavalliseen tapaan ystäväperheemme kanssa. Mutta keksin, että tehdään aikataulu, johon mahdutetaan kaikki perheen eri toiveet. Ja se toimi loistavasti, lapsi oli todella tyytyväinen! Yksi ruotsalaisen joulun hassuimpia perinteitä on kello kolmen Kalle Anka. Tämä on se sama, joka meilläkin on näytetty nimellä "Samu Sirkan joulutervehdys", mutta ruotsalaiset ovat tehneet tästä joulukirkkoakin vankemman instituution. Ohjelma saa vuosittain lähes neljä miljoonaa katsojaa! Minua kiinnosti tänä jouluna erityisesti television toinen jouluperinne, Julvärd. Joka joulu SVT valitsee jonkun tunnetun ruotsalaisen isännöimään/emännöimään jouluaaton ohjelmaa ja kohokohta on se, kun isäntä/emäntä sytyttää kynttilän ja ilmoittaa Kalle Ankan alkavan. Tänä vuonna

  Kirjabloggaajien perinteinen joulukalenteri avautui eilen Kirjapöllön huhuiluja -blogissa, jossa voi äänestää tämän vuoden kauneimmasta YA-kirjakannesta. Ja huomisen jouluaaton luukku avautuu Amman lukuhetki -blogissa.  Tässä omassa kalenteriluukussani kerron kahdesta kirjasta, jotka ovat minua erityisesti lohduttaneet koronavuonna 2020. Joulu, se tuli sittenkin myös tänä vuonna! Vuosi 2020, mikä "anno horribilis", kuten kuningatar Elisabeth kuvaili erästä rankemmanpuoleista vuottansa. En ole päässyt käymään Suomessa yli vuoteen. Olen tehnyt etätyötä kotona yhtäjaksoisesti maaliskuusta lähtien. Yksi työtovereistani on kuollut koronaan, muutama muu on sen sairastanut. Tällä hetkellä mielessä on pelko: entäpä jos tämä poikkeustila ei lopukaan koskaan? Luin sattumalta juuri ennen koronapandemian alkua saksanjuutalaisen Victor Klempererin sota-ajan päiväkirjat " Haluan todistaa ". Niissä Klemperer kertoo arjestaan sota-ajan Saksassa - Saksassa, jossa juutalaisten oi

  Täällä kirjakammarissani on ollut aika hiljaista viime viikkoina, emäntää ei ole työkiireiden vuoksi näkynyt  paikalla. Blogin viisivuotissyntymäpäiväkin meni ”matkoilla, ei vastaanottoa” –tunnelmissa! Kirjablogin aloittaminen oli ollut mielessäni jo pitkään kun sen sitten yllättäen päätin pistää käyntiin joulun alla 2015. Luen paljon (tai luin vielä silloin kun reissasin työmatkaani edestakaisin päivittäin kahden tunnin ajan, nyt etätyössä tilanne on toinen) mutta tuntui siltä, että lukemani kirjat katoavat muistista saman tien kun tartun seuraavaan kirjaan. Ja tämä lukemieni kirjojen muistiin tallentaminen on ollut todella kiinnostava kokemus! Nytkin voin lukea esimerkiksi ihka ensimmäistä postaustani , jossa kirjoitan Anja Snellmannin Antautuminen-romaanista ja mieleen muistuu tosiaan se ärsyyntyminen, joka minua yleensä vaivaa kun luen Snellmannia. ”Anja on vähän kuin se ärsyttävä isosisko, jota kuitenkin kuuntelee kun onhan se nähnyt maailmaakin niin paljon enemmän.” Ehkä täm