lauantai 27. elokuuta 2016

Kirjahyllyn siivousta

Tukholmassa on edelleen kaunis ja lämmin päivä mutta itselläni on kurkku ikävän karhea merkkinä siitä, että työt ja koulut ovat alkaneet ja sen myötä pöpöt myös liikkeellä. Olen makaillut koko aamun sohvalla ja katsellut kirjahyllyä sillä silmällä jonka KonMari-kirjan lukeminen synnytti. On aika heivata turhat kirjat kiertoon! Mutta koska jokainen kirja on blogipostauksen arvoinen, tässä hellät jäähyväiset:

Chris Pavone: The Expats (2012)

Tämän kirjan muistan ostaneeni lentokentältä kun lukuhätä iski ja oma kirja oli jo luettu. Minua viehätti erityisesti kirjan titteli koska olenhan itsekin expat. Lisäksi olin vakuuttunut kannessa olevista maininnoista "The Top Ten Bestseller" ja itsensä Patricia Cornwellin lausunto: "Bristling with suspense". Hah, näin halpaan sitä voi ihminen mennä! Kirja on ehdottomasti yksi huonoimpia koskaan lukemiani. Ainoa plussa kirjan miljööstä joka on harvoin kirjoissa esiintyvä Luxemburg.

Tilde de Paula & Birgitta Klang: Gummimammor, plastpappor och bonusbarn (2006)

Elämässäni oli aika jolloin luin kaikki käsiini osuneet opaskirjat uusperheessä elämisestä. Halusin olla maailman paras äitipuoli missä tietysti epäonnistuin. Jos jotain opin kirjoista niin sen, että älä lue näitä kirjoja vaan yritä olla oma itsesi ja jos sisällä alkaa kiehua sulkeudu toiseen huoneeseen vähintään puoleksi tunniksi.

Petri Karra: Haarautuvan rakkauden talo (2009)

Tämän kirjan ostin vain sen takia, että kannessa komeili Hannu-Pekka Björkman. Olen nimittäin vähän heikkona häneen... Mutta ei olisi kannattanut, kirja on täyttä höttöä tyyliin "Suihkussa nytkähtelevä Juhani iloitsee, kun pari kiivasluontoista naarasmuurahaista huuhtoutuu Espoon viemäriverkostoon ja hukkuu häpeään. Juhani jää kellumaan elämän pinnalle." Kannessa mainostettua elokuvaa en uskaltautunut katsomaan.

Hans Fallada: Hur ska det gå för Pinnebergs? (1932)

Tämä saksalaisklassikko kuului edelliskesän lomakirjoihin. Intensiivinen ja masentavakin kertomus pariskunnasta joka taistelee arjen vaikeuksissa. Vahva lukukokemus ja tärkeä dokumentti sotaa edeltäneestä Saksasta. Toista kertaa en kuitenkaan kirjaa tule lukemaan mutta kirja ansaitsee uusia lukijoita. Ehkäpä lähetän sen bookcrossingin nimissä maailmalle.

Ruth Rendell: A Sight for Sore Eyes (2000)

Tämänkin kirjan olin pinonnut poistokirjoihin mutta tajusin juuri, etten olekaan lukenut sitä. Tai ainakaan en muista kirjasta mitään joten takaisin hyllyyn! Siellä onkin aina hyvä olla yksi Rendell varmuuden varalta, hyviä dekkaristeja kun on vaikea löytää.

Neljä kirjaa pienempi siis kirjahyllyni tämän otoksen jälkeen. KonMarissahan suositellaan säilyttämään enintään 30 kirjaa ja lempikirjoista voi myös repiä parhaat sivut niin säästyy entisestäänkin tilaa. Hmmm...




perjantai 26. elokuuta 2016

Pirjo Hassinen: Jouluvaimo (2002)

Aloitin kesäni Hassisella, päätettäköön se myös siihen! Kirja alkaa pysäyttävästi ja jo ensi riviltä Hassinen vie meidät tuttuun maailmaansa, jossa keskeiset teemat - kirja kirjan jälkeen - ovat äiti-tytär-suhde ja seksuaalisuus. Niin myös tässä:

Eräänä lokakuisena päivänä, kun olin yksitoistavuotias, äiti opetti minulle orgasmin.

Ja tämän aloituslauseen jälkeen lukija on koukussa! Minut kirja pitikin sitten koukussa lähes tulkoon loppuun asti, viimeinen kolmannes alkoi tosin mennä tyhjäkäynnin puolelle mutta Hassinen on siitä huolimatta onnistunut hyvin tämän romaanin juonen rakentamisessa. (Kirja oli muuten myös Finlandia-ehdokkaana mutta voiton vei sinä vuonna Hotakaisen Juoksuhaudantie.)

Lisäksi rakastan Hassisen kieltä ja kekseliäitä kielikuvia! Hän ei tosiaankaan sorru mihinkään latteuksiin vaan yllättää läpi koko kirjan. Ei voi kuin ihailla kuinka intensiivisesti Hassinen kirjoittaa.

Olin aina ajatellut että maalivahti on joukkueen ainoa nainen, lyhyellä kumiköydellä kiinni kotiliedessä. Kun vieraat lähestyivät tätä naista, omat miehet ryntäävät puolustamaan häntä silmämunat verisinä. Ja maalivahti vapisee laajojen helmojensa sisällä, uikuttaa ja kostuttaa huuliaan vaaran lähestyessä, ynisee...

Hassisen henkilöt ovat kompleksisia, monitasoisia, arvoituksellisia. Tämä koskee ennen kaikkea Hassisen naisia, miehet jäävät usein enemmän taustalle ja osin selittämättömiksikin hahmoiksi. Tässä teoksessa niin käy Raakelin isälle ja työpartneri/poikaystävä Pirkalle. Sen sijaan Hassinen on Jouluvaimon mieshahmoissa panostanut poliisi-Petteriin joka kuitenkaan kirjailijan yrityksestä huolimatta ei ihan kolahda minuun lukijana. En osaa päättää onko poliisi-Petteri psykopaatti vai vain häiriintynyt ressukka...

Mutta kuten muissakin lukemissani Hassisen kirjoissa myös tässä kirjan tähdet ovat naisia. Kirjan kertoja Raakel, tämän äiti Rebekka sekä Raakelin isänäiti Rauha. Kolme vahvaa naista joiden raamatulliset nimet jo viittaavaat kirjan vahvaan teemaan, uskontoon. Tässä tapauksessa uskonto on nimeltä mainitsemattoman uskonlahkon Temppeli ja siellä kokoontuva seurakunta. Ahdistava ilmapiiri leijuu yllä koko tarinan ajan ja muistuttaa Timo K. Mukan kuvaamaa seksuaalisuuden ja uskonnon sairasta liittoa.

Tiesin että äiti oli yhtä peloissaan kuin minäkin, mutta mummon nähden hän ei voinut kyyristyä. Seurakunta mumisi anteeksiantoa naiselle, joka kuljetti huorintehnyttä ruumistaan kuin lokerikkoa ympäri salia. Tutkikaa joka kolo, etsikää niin löydätte...tämän ruumiin läpi on kulkenut neekerin veri! Ja synti on punnerrettu ulos tuskan ja himon huudoin.

Löysin googlaillessani Me Naiset-lehden haastattelun jossa Hassinen avaa kirjoissaan vahvasti esillä olevaa seksuaalisuutta sekä vahvojen naisten tematiikkaa. Tämän kirjan avauslause saa myös selityksensä!

P.S rakastan kirjoja-blogissa muuten pohditaan samaa mitä itsekin ihmettelen - miksi ihmiset eivät lue enemmän Hassista? Miksi minä en lue enemmän Hassista? Mutta johtopäätös on sama kuin minullakin - Hassinen ei päästä lukijaansa helpolla eivätkä nämä ole todellakaan mitään feelgood-kirjoja. Hassinen ei myöskään palkitse lukijaa perinteisellä "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti"-loppuratkaisulla vaan tarinat jäävät usein avoimiksi. Jokaisen kirjan lopussa olenkin ollut enemmän tai vähemmän "huuli pyöreenä" - mitä oikein tapahtui?!

Hassinen on joka tapauksessa suomalaiskirjailijoiden ehdotonta kärkeä jonka tuotannolle soisi kansainvälistäkin huomiota. Ja sen Finlandia-palkinnon!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Marian Keyes: The Woman Who Stole My Life (2014)

Marian Keyes ei petä lukijaansa! Viimeksi luin Keyesiä maratonlukuna kun olin viimeisimmilläni raskaana ja aivotoiminnan laita oli vähän niin ja näin. Nyt tunsin samaa tarvetta pakatessani Kreikan lomaa varten ja onneksi hyllyssä olikin vielä yksi lukematon keyes. Edellistä ei pidä muuten tulkita niin, että Keyes olisi jotain harlekiinien tasoista joutavaa horinaa (eikä tätä pidä nyt tulkita niin, että väheksyisin harlekiini-kirjoja!). Keyesin kirjoissa juoni on aina vähintäänkin monimutkainen ja yllättäviä käänteitä riittää. Niin myös tässä, jännitys pysyi yllä aivan viimeisille sivuille asti.

Kirjan juonta en halua nyt hirveästi analysoida koska sen viehätys on juuri yllätyksellisyys. Keyes ei pelkää käyttää epätavallisiakaan juonenkäänteitä ja onnistuu aina kuitenkin päättämään kirjansa tyylikkäästi. Tämä kirja alkaa autokolarilla mutta se on vain alkusoittoa sillä päähenkilö Stella Sweeney joutuu kokemaan jotain joka muuttaa kaiken.

I was so used to doing anything I wanted that I never even  thought about it - I could pick up a magazine, I could shift my hair out of my eyes, I could cough. Suddenly I understood that to be able to scratch the sole of my foot using the big toe of the other foot was nothing short of a miracle.

Stella on työssäkäyvä perheenäiti joka on ollut 20 vuotta naimisissa Ryaninsa kanssa. Elämä kulkee tasaista latuaan ja lapset ovat jo teini-iässä. Stella tuntuu olevan tyytyväinen elämäänsä ja nauttii roolistaan perheenäitinä.

"Not everyone can find a cure for cancer. Someone has to make the dinners and sort the socks."

Tapahtuu siis kuitenkin jotain joka pistää koko elämän päälaelleen. Stella joutuu katsomaan itseään uudesta näkökulmasta ja näky ei ole aina silmää miellyttävä. Ja nyt tullaan siihen miksi en lue Keyesiä useammin. Ymmärrän, että ns. kohdelukijat ehkä haluavat tätä ulkonäköä ruotivaa humoristista sanailua mutta lopulta se tuntuu vain niin surulliselta.

I forced myself to stop agonizing about my stomach and my age and all the chances I'd wasted to be Elle Macpherson.

Mutta okei, hyväksyn tämän lajityypillisen piirteen kun otan keyesin käteeni enkä odota mitään feminististä emansipoitumista. Vaikka täytyy myöntää, että leikittelen ajatuksella kuinka pitkälle Stella Sweeney olisikaan päässyt jos lopettaisi vatsamakkaroidensa vatvomisen. Harmi myös, että genrelle tyypilliseen tapaan juuri ne itsenäisimmät naiset ovat myös ilkeimpiä ja kovasydämisimpiä.

"And the anxiety you're having about Ryan. If I've said it once, I've said it a thousand times: anxiety is the fat girl's best friend. Not that you were exactly fat', she says. 'Just ...you know.'"

Mutta pidän Keyesin tavasta kirjoittaa dialogia ja ennen kaikkea kekseliäisyydestä juonen suhteen. Keyes on myös yksi harvoja kirjailijoita jonka huumori saa minut nauramaan. Siis oikeasti nauramaan ääneen lukiessani kirjaa!

Kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä "Nainen joka varasti elämäni" (2015).

Kuka muuten teillä muilla on se lomakirjojen ykkönen? Entä kuka kirjailija saa teidät nauramaan ääneen?

tiistai 9. elokuuta 2016

Eeva Tenhunen: Hyvän tytön hautajaiset (1978)

Ensimmäisellä lomaviikollamme tyhjensimme toukokuussa kuolleen äitini kodin. Vietimme viikon Keski-Suomen järvimaisemissa yhdessä siskoni perheen ja äitini siskon kanssa ja kävimme läpi kaikki tavarat, nuppineuloja myöten. Äitini oli oikea käsityöhullu joten löysimmekin paljon kaikenlaista mielenkiintoista. Jokainen otti mukaansa sen minkä tunsi itselleen tärkeäksi, loput haki vanhan tavaran myyjä.

Muut eivät olleet kovinkaan kiinnostuneita äitini kirjoista joten sain vapaasti valita mieluisimmat. Jätin kylmästi päätalot ja hietaniemet/hirvisaaret mutta otin mukaani muutaman kirjan jotka muistan jo lapsuudestani. Näissä kirjoissa on mukana myös lapsuudenkotini tuttu ja ihana tuoksu - isäni nimittäin poltti piippua ja sen tuoksu häivähtää edelleen kirjoja selaillessa.

Ensimmäinen kirja tuosta pinosta on nyt luettu, Eeva Tenhusen Hyvän tytön hautajaiset. Olen kyllä vähän pettynyt itseeni etten ole aikaisemmin lukenut Tenhusta, Lehtolaisia paljon lukeneena kun tunnistan heti mistä esikuva on löytynyt. Ja nyt kun nopeasti googlailen niin saan tietää, että Leena Lehtolainen teki lisensiaatintyönsäkin Tenhusesta. Jäljet johtavat siis suoraan sylttytehtaalle!

Tenhusen kirjassa on samaa leppoisaa kielenkäyttöä kuin Lehtolaisen Kallio-sarjassakin mutta ehkä kuitenkin hiukan enemmän huumoria joka tulee esiin siellä täällä kirjailija-Liisan kommentoidessa henkilöitä ja tapahtumia. Kirjan miespäähenkilö esimerkiksi esitellään seuraavin ironisin sanakääntein:
Bengt Bagge, 30. Muodikkaasti itsensä rappiolle ryypännyt taiteilija - ja jumalattoman kaunis mies muun ohessa.
Itse juoni on aika sekava eikä välttämättä tämän kirjan parhaita puolia mutta se ei toisaalta edes haittaa sillä Tenhunen kirjoittaa hauskasti pienen paikkakunnan skandaaleista. Hyvän juoniselostuksen sitä kaipaaville tarjoaa mm. Kirjavuori blogissaan.

Eeva Tenhunen on pysynyt visusti poissa julkisuudesta mutta Dekkariseura teki hänestä jutun Hornanlinna-palkinnon luovuttamisen yhteydessä. Jutusta selviää mm. että kirjassa esiintyvä Mustikkamäki onkin ihan oikeasti olemassa. Haastattelussa Tenhunen mainitsee myös opettajamaailman ankaran käsityksen yksinäisen naisen elämästä mikä onkin juuri yksi kantavia teemoja tässäkin kirjassa.

Tuosta kirjan naiskuvasta ehkä huomaa parhaiten ajankulun vaikka se ei suinkaan tee kirjaa huonommaksi, päinvastoin. On hyödyllistä näin 2000-luvun naisenakin muistaa, että vielä oman elämäni alkutaipaleella 70-luvulla ei yksinäisen naisen asema ollut mikään helppo, varsinkaan jos oli opettaja pienemmällä paikkakunnalla.  Kirjassa mennäänkin ajan hengen mukaan ripeään tahtiin sekä kihloihin että naimisiin, onpa lisämausteena myös yksi ei-toivottu raskaus. Nykyään ei kenenkään enää tarvinne Aunen tavoin menettää ihmisarvoaan vaikka olisi kuinka vanhapiika tai "neiti".

Mahtaako Neiti Saarnio olla edes tietoinen siitä tosiasiasta", se aloitti edes itseään esittelemättä - ja sanoi tosiaan neiti, ei lehtori eikä maisteri vaan pelkkä neiti - sen verran ivallisesti painottaen että Aunen ihmisarvolta heti puhuttelussa luiskahti pohja pois. (Ettei ole vielä tähän ikään onnistunut aviomiestä pyydystämään, se painotus vihjaisi.)

Nyt kiireesti siis lainaamaan lisää Tenhusta! Mitä kirjaa mahdatte suositella seuraavaksi?

maanantai 1. elokuuta 2016

Haastevastaus: Unpopular bookish opinions





Se on sitten elokuu ja työtkin alkoivat taas loman jälkeen. Lisäksi olen aloittanut autokoulun joten haasteita on ihan riittämiin.


Yksi lisähaaste tähän blogistin elämääni tuli Kirjakko ruispellossa-blogin Marilta. Kiitos!! Hauskoja mutta ei mitään helppoja kysymyksiä, piti muutama päivä todellakin sulatella näitä.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.
Haruki Murakamin Kafka rannalla jäi kesken noin sadan sivun jälkeen enkä ole sen jälkeen Murakamiin palannut. Aloitinkohan väärästä kirjasta...?

 2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
En ole vielä tavannut toista joka olisi näin intohimoisen rakastunut kaikkeen mitä virolainen Jaan Kross on kynästään päästänyt. Olen lukenut lähestulkoon kaikki häneltä ilmestyneet romaanit, novellit ja päiväkirjat.

 3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
Anna-Leena Härkösen aviopari Matti ja Heli (Ei kiitos ) on melkoisen epäsuhta pariskunta ja olin kirjan lopussa erittäin pettynyt, että Matti halusi jatkaa liittoa Helin kanssa kaikesta sählingistä huolimatta.

 4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Tämä oli helppo: scifi. Se genre ei vain yksinkertaisesti anna minulle minkäänlaisia väristyksiä. En ole myöskään nähnyt yhtäkään Star Wars-elokuvaa...

 5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
Hercule Poirot. Muistuttaa liikaa entistä esimiestäni.

 6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et. 
Arto Paasilinna. Kun ei naurata niin ei naurata...


7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
Päätalon Iijoki-sarjaa en ole aikonut lukea vaikka yksi osa ehkä pitäisi että tietäisi mistä puhutaan.


8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.
Michael Cunninghamin Tunnit on loistava kirja mutta Stephen Daldryn siitä ohjaama elokuva on yksinkertaisesti täydellinen.


Haastan edelleen seuraavat kolme muuta kaltaistani ulkosuomalaista kirjablogistia: Pinon päällimmäinen, Les! Lue! ja Kartanon kruunaamaton lukija. Toivottavasti teitä ei ole vielä ehditty haastaa!
Haasteen säännöt:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

Eeva Tenhunen: Hyvän tytön hautajaiset (1978)

Ensimmäisellä lomaviikollamme tyhjensimme toukokuussa kuolleen äitini kodin. Vietimme viikon Keski-Suomen järvimaisemissa yhdessä siskoni ...