Siirry pääsisältöön

Karkulahti


Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt Seitsemäs kevät jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla.

Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen.

Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puitteet eivät nekään ole hääppöiset, tosin vaatimattomista oloista Suomeen muuttanut Vera ei liiemmin valita.

Laitila Kälvemark kuvaa Veran sisäistä elämää paljastaen varovasti aina hiukan lisää. Lukijana joudun lukemaan välillä rivien välistäkin. Erityisesti Veran suhde Jaskaan jää paikoin mietityttämään. Rakastaa, ei rakasta...?

Jokainen yö sitoo Jaskan tiukemmin häneen. Kun talo on hiljentynyt ja valot sammutettu, Vera käyttää niitä keinoja, joihin emännän kaikkivaltias koukkusormi ei ylety. Hän silittää ja suutelee, hieroo ja hankaa. Painaa selän notkolle, vääntää kaulan mutkalle, levittää jalat, kädet ja itsekunnioituksensa pitkin löystynyttä runkopatjaa.

Romaanin toinen keskushahmo on anoppi. Emäntä, Liisa, Karkulahen Elisabeth. Vanhan naisen kova ulkokuori harhauttaa, alta paljastuu sama rakkauden kaipuu kuin miniälläkin. Veran ja anopin vuoroin kertomista takaumista muotoutuu vähitellen lukijan eteen niin monisyinen verkko, että sain alkaa selailla alkusivuja uudestaan. Itse asiassa haluaisin lukea koko kirjan uudestaan, jotta saisin kiinni kaikista kirjan vivahteista. Veran intohimo kivien keräämiseen, symboloiko se jotain? Entä naapurin pojan katoaminen? Ainakin näihin kirjan osiin haluan vielä palata.

Erityisen vaikutuksen minuun teki tarinan rytmitys, jonka Laitila Kälvemark on tehnyt uskomattoman taitavasti. Kerronta tihenee kirjan edetessä ja lopulta Veran ja Elisabethin elämänkohtalot asetetaan eteemme rinta rinnan. Kaipuu, unelmat, pettymykset ja ennen kaikkea syyllisyys - naisen elämän rosoisuus läväytetään eteemme kaunistelematta. Alun riitasoinnusta siirrytään vaivihkaa lopun symbioosiin kun Veran ja emännän kohtalot nivoutuvat toisiinsa. Laitila Kälvemark hallitsee täydellisen rytmityksen ja tietää miten jännite säilytetään koko tarinan ajan.

Ja sitten se pohjalaisuus - Pohjanmaan ylväs kieli ja raa'at sananparret, joihin sekoittuu Veran pehmeä ja hapuileva suomen kieli. Laitila Kälvemark maalaa sanoilla tarkat värisävyt tähän tummaan tarinaan ja mieleeni muistuu yht'äkkiä 80-luvun suosikkikirjailija Orvokki Autio. Juuri Laitila Kälvemarkin kaltaista kirjailijaa olen kaivannut!

Kevväällä taivas on korkiammalla. Ilima tekkee linnuille tillaa, ja rakkauvelle. Taas on yksi vuosi mennyt ja vieläkin sinä elät. Vieläkin sinä kuulet siipien suhinan etelästä päin.

**
Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti
WSOY 2015

Helmet-lukuhaaste: 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

Kommentit

  1. Samoja polkuja olemme kulkeneet! Bloggasin Seitsemännen kevään menneen kesän naisten viikolla, ja siitä innostuneena luin myös Karkulahden. Hieno, koskettava ja pitkään mukana kulkenut kirja.

    Tiina Laitila Kälvemark on syyttä jäänyt jotenkin katveeseen. Toivottavasti näkyvyyttä tulee jatkossa lisää. Sana Tiinalla on hallussa !

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ruotsinsuomalaisissa kirjapiireissä Laitila Kälvematk on tietysti se "kirkkain tähti" :) Toivottavasti on uusi kirja pian tulossa, näin vahvan alun jälkeen haluan ehdottomasti lukea lisää! /Mari

      Poista
  2. Tämä kuulostaa kiinnostavalta, kirjailija on minulle entuudestaan tuntematon. Kyllä miniänä maalaistalossa anopin valvovan silmän alla olisi kamala elää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, sekä tätä että Seitsemäs kevät -romaania! Tämä anoppi oli kyllä varsinainen tapaus mutta loppu yllättää :) /Mari

      Poista
  3. Pitäisi varmaan lukea Karkulahti uudestaan, koska se oli niin komea teos! Pidin tästä enemmän kuin Seitsemännestä keväästä, vaikka se oli kansainvälisempi ja "seksikkäämpi" romaani. Varsinkin se anoppihahmo oli todella onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tämä Karkulahti meni enemmän "ihon alle" ja siinä on paljon tasoja, jotka eivät kaikki edes auenneet ekalla lukukerralla. /Mari

      Poista
  4. Minulle täysin tuntematon kirjailija, mutta tämän yritän kyllä muistaa. Kuulostaa mielenkiintoiselta tarinalta. Lisäksi aina kiinnostaa kahta kauheammin, jos mukana on murretta Pohjanmaan suunnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä, Laitila Kälvemark kirjoittaa todella hienoa murretta, ainakin minun korvissani kuulosti aidolta vaikka en ole Pohjanmaalla itse kuin käväissyt. Ja tarina on hurja! /Mari

      Poista
  5. Puolipohjanmaalaistaustaisena en melkein uskalla tunnustaa, etten päässyt Seitsemännen kevään kanssa alkua pidemmälle. Ehkä pitää yrittää uudelleen joskus. Tai sitten kokeilla tätä sen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei mitään hävettävää! Seitsemäs kevät oli enempi kansainvälisesti suuntautunut kuin pohojanmaalainen. Kokeile Karkulahtea, uskon että se voisi kolahtaa paremmin :) /Mari

      Poista
  6. Minullekin ihan uusi tuttavuus tämä kirjailija, mutta alkoi kyllä kiinnostaa. Lainaamasi tekstikohta on tosiaan voimakas ja pidän sen kerrontatyylistä. Vaikuttaa hyvin poikkeukselliselta romaanilta verrattuna siihen, mitä yleensä luen joten siitäkin plussaa. Eli kirjailija ja nimi ylös odottelemaan seuraavaa suomireissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, tämä kirja on ehdottomasti lukemisen väärti! Olen näistä kommenteista hiukan hämmentynyt koska luulin, että tämän tasoinen kirjailija olisi tunnetumpi. Mahtaako vaikuttaa se, että on vähän "syrjässä" Suomen kirjapiireistä? /Mari

      Poista
  7. Kuulostaapa kiinnostavalta! En olekaan tutustunut kyseisen kirjailijan tuotantoon, mutta tämä herätti kiinnostuksen. Laitetaanpa nimi mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että olen onnistunut edistämään hieman myös "ruotsinsuomalaisen" kirjallisuuden näkyvyyttä! Tosin tämän kirjan voi mielestäni luokitella sekä teemoiltaan että tyyliltään ihan "supisuomalaiseksi" kirjaksi :) /Mari

      Poista
  8. Jännittävästi tänä viikonloppuna näköjään eteen tulee jatkuvasti kirjailijoita, joista en muista koskaan kuulleenikaan, mutta joiden kirjoja tekee mieli tarttua blogikirjoituksen lukemisen jälkeen. Lukulista kasvoi taas yhdellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä yksi uusi lukija tälle hienolle romaanille, mahtavaa! /Mari

      Poista
  9. Minäkin olen kaivannut juuri tällaista lukemista. Orvokki Aution Pesärikko on ollut tuossa työtason reunan pinossa varmaan jo vuoden odottamassa uusintalukua, mutta minäpä taidankin lukea Tiina Laitila Kälvemarkia. Olen nähnyt kolme Pesärikosta tehtyä näytelmää, joten Autio on liiankin tuttu, siirrän kirjan hyllyyn.
    Hyvä sitaatti tuossa lopussa, houkuttelee lukemaan. Myös se houkuttelee, että kirjassa on haastetta ja lukiessa tekee mieli palata tutkimaan vivahteita ja symboleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tässä kirjassa on haastetta. Odotan jännityksellä mielipidettäsi kirjasta!! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu