Siirry pääsisältöön

Karkulahti


Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt Seitsemäs kevät jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla.

Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen.

Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puitteet eivät nekään ole hääppöiset, tosin vaatimattomista oloista Suomeen muuttanut Vera ei liiemmin valita.

Laitila Kälvemark kuvaa Veran sisäistä elämää paljastaen varovasti aina hiukan lisää. Lukijana joudun lukemaan välillä rivien välistäkin. Erityisesti Veran suhde Jaskaan jää paikoin mietityttämään. Rakastaa, ei rakasta...?

Jokainen yö sitoo Jaskan tiukemmin häneen. Kun talo on hiljentynyt ja valot sammutettu, Vera käyttää niitä keinoja, joihin emännän kaikkivaltias koukkusormi ei ylety. Hän silittää ja suutelee, hieroo ja hankaa. Painaa selän notkolle, vääntää kaulan mutkalle, levittää jalat, kädet ja itsekunnioituksensa pitkin löystynyttä runkopatjaa.

Romaanin toinen keskushahmo on anoppi. Emäntä, Liisa, Karkulahen Elisabeth. Vanhan naisen kova ulkokuori harhauttaa, alta paljastuu sama rakkauden kaipuu kuin miniälläkin. Veran ja anopin vuoroin kertomista takaumista muotoutuu vähitellen lukijan eteen niin monisyinen verkko, että sain alkaa selailla alkusivuja uudestaan. Itse asiassa haluaisin lukea koko kirjan uudestaan, jotta saisin kiinni kaikista kirjan vivahteista. Veran intohimo kivien keräämiseen, symboloiko se jotain? Entä naapurin pojan katoaminen? Ainakin näihin kirjan osiin haluan vielä palata.

Erityisen vaikutuksen minuun teki tarinan rytmitys, jonka Laitila Kälvemark on tehnyt uskomattoman taitavasti. Kerronta tihenee kirjan edetessä ja lopulta Veran ja Elisabethin elämänkohtalot asetetaan eteemme rinta rinnan. Kaipuu, unelmat, pettymykset ja ennen kaikkea syyllisyys - naisen elämän rosoisuus läväytetään eteemme kaunistelematta. Alun riitasoinnusta siirrytään vaivihkaa lopun symbioosiin kun Veran ja emännän kohtalot nivoutuvat toisiinsa. Laitila Kälvemark hallitsee täydellisen rytmityksen ja tietää miten jännite säilytetään koko tarinan ajan.

Ja sitten se pohjalaisuus - Pohjanmaan ylväs kieli ja raa'at sananparret, joihin sekoittuu Veran pehmeä ja hapuileva suomen kieli. Laitila Kälvemark maalaa sanoilla tarkat värisävyt tähän tummaan tarinaan ja mieleeni muistuu yht'äkkiä 80-luvun suosikkikirjailija Orvokki Autio. Juuri Laitila Kälvemarkin kaltaista kirjailijaa olen kaivannut!

Kevväällä taivas on korkiammalla. Ilima tekkee linnuille tillaa, ja rakkauvelle. Taas on yksi vuosi mennyt ja vieläkin sinä elät. Vieläkin sinä kuulet siipien suhinan etelästä päin.

**
Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti
WSOY 2015

Helmet-lukuhaaste: 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

Kommentit

  1. Samoja polkuja olemme kulkeneet! Bloggasin Seitsemännen kevään menneen kesän naisten viikolla, ja siitä innostuneena luin myös Karkulahden. Hieno, koskettava ja pitkään mukana kulkenut kirja.

    Tiina Laitila Kälvemark on syyttä jäänyt jotenkin katveeseen. Toivottavasti näkyvyyttä tulee jatkossa lisää. Sana Tiinalla on hallussa !

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ruotsinsuomalaisissa kirjapiireissä Laitila Kälvematk on tietysti se "kirkkain tähti" :) Toivottavasti on uusi kirja pian tulossa, näin vahvan alun jälkeen haluan ehdottomasti lukea lisää! /Mari

      Poista
  2. Tämä kuulostaa kiinnostavalta, kirjailija on minulle entuudestaan tuntematon. Kyllä miniänä maalaistalossa anopin valvovan silmän alla olisi kamala elää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, sekä tätä että Seitsemäs kevät -romaania! Tämä anoppi oli kyllä varsinainen tapaus mutta loppu yllättää :) /Mari

      Poista
  3. Pitäisi varmaan lukea Karkulahti uudestaan, koska se oli niin komea teos! Pidin tästä enemmän kuin Seitsemännestä keväästä, vaikka se oli kansainvälisempi ja "seksikkäämpi" romaani. Varsinkin se anoppihahmo oli todella onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tämä Karkulahti meni enemmän "ihon alle" ja siinä on paljon tasoja, jotka eivät kaikki edes auenneet ekalla lukukerralla. /Mari

      Poista
  4. Minulle täysin tuntematon kirjailija, mutta tämän yritän kyllä muistaa. Kuulostaa mielenkiintoiselta tarinalta. Lisäksi aina kiinnostaa kahta kauheammin, jos mukana on murretta Pohjanmaan suunnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä, Laitila Kälvemark kirjoittaa todella hienoa murretta, ainakin minun korvissani kuulosti aidolta vaikka en ole Pohjanmaalla itse kuin käväissyt. Ja tarina on hurja! /Mari

      Poista
  5. Puolipohjanmaalaistaustaisena en melkein uskalla tunnustaa, etten päässyt Seitsemännen kevään kanssa alkua pidemmälle. Ehkä pitää yrittää uudelleen joskus. Tai sitten kokeilla tätä sen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei mitään hävettävää! Seitsemäs kevät oli enempi kansainvälisesti suuntautunut kuin pohojanmaalainen. Kokeile Karkulahtea, uskon että se voisi kolahtaa paremmin :) /Mari

      Poista
  6. Minullekin ihan uusi tuttavuus tämä kirjailija, mutta alkoi kyllä kiinnostaa. Lainaamasi tekstikohta on tosiaan voimakas ja pidän sen kerrontatyylistä. Vaikuttaa hyvin poikkeukselliselta romaanilta verrattuna siihen, mitä yleensä luen joten siitäkin plussaa. Eli kirjailija ja nimi ylös odottelemaan seuraavaa suomireissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, tämä kirja on ehdottomasti lukemisen väärti! Olen näistä kommenteista hiukan hämmentynyt koska luulin, että tämän tasoinen kirjailija olisi tunnetumpi. Mahtaako vaikuttaa se, että on vähän "syrjässä" Suomen kirjapiireistä? /Mari

      Poista
  7. Kuulostaapa kiinnostavalta! En olekaan tutustunut kyseisen kirjailijan tuotantoon, mutta tämä herätti kiinnostuksen. Laitetaanpa nimi mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että olen onnistunut edistämään hieman myös "ruotsinsuomalaisen" kirjallisuuden näkyvyyttä! Tosin tämän kirjan voi mielestäni luokitella sekä teemoiltaan että tyyliltään ihan "supisuomalaiseksi" kirjaksi :) /Mari

      Poista
  8. Jännittävästi tänä viikonloppuna näköjään eteen tulee jatkuvasti kirjailijoita, joista en muista koskaan kuulleenikaan, mutta joiden kirjoja tekee mieli tarttua blogikirjoituksen lukemisen jälkeen. Lukulista kasvoi taas yhdellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä yksi uusi lukija tälle hienolle romaanille, mahtavaa! /Mari

      Poista
  9. Minäkin olen kaivannut juuri tällaista lukemista. Orvokki Aution Pesärikko on ollut tuossa työtason reunan pinossa varmaan jo vuoden odottamassa uusintalukua, mutta minäpä taidankin lukea Tiina Laitila Kälvemarkia. Olen nähnyt kolme Pesärikosta tehtyä näytelmää, joten Autio on liiankin tuttu, siirrän kirjan hyllyyn.
    Hyvä sitaatti tuossa lopussa, houkuttelee lukemaan. Myös se houkuttelee, että kirjassa on haastetta ja lukiessa tekee mieli palata tutkimaan vivahteita ja symboleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tässä kirjassa on haastetta. Odotan jännityksellä mielipidettäsi kirjasta!! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...