Siirry pääsisältöön

Karkulahti


Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt Seitsemäs kevät jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla.

Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen.

Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puitteet eivät nekään ole hääppöiset, tosin vaatimattomista oloista Suomeen muuttanut Vera ei liiemmin valita.

Laitila Kälvemark kuvaa Veran sisäistä elämää paljastaen varovasti aina hiukan lisää. Lukijana joudun lukemaan välillä rivien välistäkin. Erityisesti Veran suhde Jaskaan jää paikoin mietityttämään. Rakastaa, ei rakasta...?

Jokainen yö sitoo Jaskan tiukemmin häneen. Kun talo on hiljentynyt ja valot sammutettu, Vera käyttää niitä keinoja, joihin emännän kaikkivaltias koukkusormi ei ylety. Hän silittää ja suutelee, hieroo ja hankaa. Painaa selän notkolle, vääntää kaulan mutkalle, levittää jalat, kädet ja itsekunnioituksensa pitkin löystynyttä runkopatjaa.

Romaanin toinen keskushahmo on anoppi. Emäntä, Liisa, Karkulahen Elisabeth. Vanhan naisen kova ulkokuori harhauttaa, alta paljastuu sama rakkauden kaipuu kuin miniälläkin. Veran ja anopin vuoroin kertomista takaumista muotoutuu vähitellen lukijan eteen niin monisyinen verkko, että sain alkaa selailla alkusivuja uudestaan. Itse asiassa haluaisin lukea koko kirjan uudestaan, jotta saisin kiinni kaikista kirjan vivahteista. Veran intohimo kivien keräämiseen, symboloiko se jotain? Entä naapurin pojan katoaminen? Ainakin näihin kirjan osiin haluan vielä palata.

Erityisen vaikutuksen minuun teki tarinan rytmitys, jonka Laitila Kälvemark on tehnyt uskomattoman taitavasti. Kerronta tihenee kirjan edetessä ja lopulta Veran ja Elisabethin elämänkohtalot asetetaan eteemme rinta rinnan. Kaipuu, unelmat, pettymykset ja ennen kaikkea syyllisyys - naisen elämän rosoisuus läväytetään eteemme kaunistelematta. Alun riitasoinnusta siirrytään vaivihkaa lopun symbioosiin kun Veran ja emännän kohtalot nivoutuvat toisiinsa. Laitila Kälvemark hallitsee täydellisen rytmityksen ja tietää miten jännite säilytetään koko tarinan ajan.

Ja sitten se pohjalaisuus - Pohjanmaan ylväs kieli ja raa'at sananparret, joihin sekoittuu Veran pehmeä ja hapuileva suomen kieli. Laitila Kälvemark maalaa sanoilla tarkat värisävyt tähän tummaan tarinaan ja mieleeni muistuu yht'äkkiä 80-luvun suosikkikirjailija Orvokki Autio. Juuri Laitila Kälvemarkin kaltaista kirjailijaa olen kaivannut!

Kevväällä taivas on korkiammalla. Ilima tekkee linnuille tillaa, ja rakkauvelle. Taas on yksi vuosi mennyt ja vieläkin sinä elät. Vieläkin sinä kuulet siipien suhinan etelästä päin.

**
Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti
WSOY 2015

Helmet-lukuhaaste: 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

Kommentit

  1. Samoja polkuja olemme kulkeneet! Bloggasin Seitsemännen kevään menneen kesän naisten viikolla, ja siitä innostuneena luin myös Karkulahden. Hieno, koskettava ja pitkään mukana kulkenut kirja.

    Tiina Laitila Kälvemark on syyttä jäänyt jotenkin katveeseen. Toivottavasti näkyvyyttä tulee jatkossa lisää. Sana Tiinalla on hallussa !

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ruotsinsuomalaisissa kirjapiireissä Laitila Kälvematk on tietysti se "kirkkain tähti" :) Toivottavasti on uusi kirja pian tulossa, näin vahvan alun jälkeen haluan ehdottomasti lukea lisää! /Mari

      Poista
  2. Tämä kuulostaa kiinnostavalta, kirjailija on minulle entuudestaan tuntematon. Kyllä miniänä maalaistalossa anopin valvovan silmän alla olisi kamala elää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, sekä tätä että Seitsemäs kevät -romaania! Tämä anoppi oli kyllä varsinainen tapaus mutta loppu yllättää :) /Mari

      Poista
  3. Pitäisi varmaan lukea Karkulahti uudestaan, koska se oli niin komea teos! Pidin tästä enemmän kuin Seitsemännestä keväästä, vaikka se oli kansainvälisempi ja "seksikkäämpi" romaani. Varsinkin se anoppihahmo oli todella onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tämä Karkulahti meni enemmän "ihon alle" ja siinä on paljon tasoja, jotka eivät kaikki edes auenneet ekalla lukukerralla. /Mari

      Poista
  4. Minulle täysin tuntematon kirjailija, mutta tämän yritän kyllä muistaa. Kuulostaa mielenkiintoiselta tarinalta. Lisäksi aina kiinnostaa kahta kauheammin, jos mukana on murretta Pohjanmaan suunnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä, Laitila Kälvemark kirjoittaa todella hienoa murretta, ainakin minun korvissani kuulosti aidolta vaikka en ole Pohjanmaalla itse kuin käväissyt. Ja tarina on hurja! /Mari

      Poista
  5. Puolipohjanmaalaistaustaisena en melkein uskalla tunnustaa, etten päässyt Seitsemännen kevään kanssa alkua pidemmälle. Ehkä pitää yrittää uudelleen joskus. Tai sitten kokeilla tätä sen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei mitään hävettävää! Seitsemäs kevät oli enempi kansainvälisesti suuntautunut kuin pohojanmaalainen. Kokeile Karkulahtea, uskon että se voisi kolahtaa paremmin :) /Mari

      Poista
  6. Minullekin ihan uusi tuttavuus tämä kirjailija, mutta alkoi kyllä kiinnostaa. Lainaamasi tekstikohta on tosiaan voimakas ja pidän sen kerrontatyylistä. Vaikuttaa hyvin poikkeukselliselta romaanilta verrattuna siihen, mitä yleensä luen joten siitäkin plussaa. Eli kirjailija ja nimi ylös odottelemaan seuraavaa suomireissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, tämä kirja on ehdottomasti lukemisen väärti! Olen näistä kommenteista hiukan hämmentynyt koska luulin, että tämän tasoinen kirjailija olisi tunnetumpi. Mahtaako vaikuttaa se, että on vähän "syrjässä" Suomen kirjapiireistä? /Mari

      Poista
  7. Kuulostaapa kiinnostavalta! En olekaan tutustunut kyseisen kirjailijan tuotantoon, mutta tämä herätti kiinnostuksen. Laitetaanpa nimi mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että olen onnistunut edistämään hieman myös "ruotsinsuomalaisen" kirjallisuuden näkyvyyttä! Tosin tämän kirjan voi mielestäni luokitella sekä teemoiltaan että tyyliltään ihan "supisuomalaiseksi" kirjaksi :) /Mari

      Poista
  8. Jännittävästi tänä viikonloppuna näköjään eteen tulee jatkuvasti kirjailijoita, joista en muista koskaan kuulleenikaan, mutta joiden kirjoja tekee mieli tarttua blogikirjoituksen lukemisen jälkeen. Lukulista kasvoi taas yhdellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä yksi uusi lukija tälle hienolle romaanille, mahtavaa! /Mari

      Poista
  9. Minäkin olen kaivannut juuri tällaista lukemista. Orvokki Aution Pesärikko on ollut tuossa työtason reunan pinossa varmaan jo vuoden odottamassa uusintalukua, mutta minäpä taidankin lukea Tiina Laitila Kälvemarkia. Olen nähnyt kolme Pesärikosta tehtyä näytelmää, joten Autio on liiankin tuttu, siirrän kirjan hyllyyn.
    Hyvä sitaatti tuossa lopussa, houkuttelee lukemaan. Myös se houkuttelee, että kirjassa on haastetta ja lukiessa tekee mieli palata tutkimaan vivahteita ja symboleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tässä kirjassa on haastetta. Odotan jännityksellä mielipidettäsi kirjasta!! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen