Siirry pääsisältöön

Karkulahti


Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt Seitsemäs kevät jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla.

Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen.

Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puitteet eivät nekään ole hääppöiset, tosin vaatimattomista oloista Suomeen muuttanut Vera ei liiemmin valita.

Laitila Kälvemark kuvaa Veran sisäistä elämää paljastaen varovasti aina hiukan lisää. Lukijana joudun lukemaan välillä rivien välistäkin. Erityisesti Veran suhde Jaskaan jää paikoin mietityttämään. Rakastaa, ei rakasta...?

Jokainen yö sitoo Jaskan tiukemmin häneen. Kun talo on hiljentynyt ja valot sammutettu, Vera käyttää niitä keinoja, joihin emännän kaikkivaltias koukkusormi ei ylety. Hän silittää ja suutelee, hieroo ja hankaa. Painaa selän notkolle, vääntää kaulan mutkalle, levittää jalat, kädet ja itsekunnioituksensa pitkin löystynyttä runkopatjaa.

Romaanin toinen keskushahmo on anoppi. Emäntä, Liisa, Karkulahen Elisabeth. Vanhan naisen kova ulkokuori harhauttaa, alta paljastuu sama rakkauden kaipuu kuin miniälläkin. Veran ja anopin vuoroin kertomista takaumista muotoutuu vähitellen lukijan eteen niin monisyinen verkko, että sain alkaa selailla alkusivuja uudestaan. Itse asiassa haluaisin lukea koko kirjan uudestaan, jotta saisin kiinni kaikista kirjan vivahteista. Veran intohimo kivien keräämiseen, symboloiko se jotain? Entä naapurin pojan katoaminen? Ainakin näihin kirjan osiin haluan vielä palata.

Erityisen vaikutuksen minuun teki tarinan rytmitys, jonka Laitila Kälvemark on tehnyt uskomattoman taitavasti. Kerronta tihenee kirjan edetessä ja lopulta Veran ja Elisabethin elämänkohtalot asetetaan eteemme rinta rinnan. Kaipuu, unelmat, pettymykset ja ennen kaikkea syyllisyys - naisen elämän rosoisuus läväytetään eteemme kaunistelematta. Alun riitasoinnusta siirrytään vaivihkaa lopun symbioosiin kun Veran ja emännän kohtalot nivoutuvat toisiinsa. Laitila Kälvemark hallitsee täydellisen rytmityksen ja tietää miten jännite säilytetään koko tarinan ajan.

Ja sitten se pohjalaisuus - Pohjanmaan ylväs kieli ja raa'at sananparret, joihin sekoittuu Veran pehmeä ja hapuileva suomen kieli. Laitila Kälvemark maalaa sanoilla tarkat värisävyt tähän tummaan tarinaan ja mieleeni muistuu yht'äkkiä 80-luvun suosikkikirjailija Orvokki Autio. Juuri Laitila Kälvemarkin kaltaista kirjailijaa olen kaivannut!

Kevväällä taivas on korkiammalla. Ilima tekkee linnuille tillaa, ja rakkauvelle. Taas on yksi vuosi mennyt ja vieläkin sinä elät. Vieläkin sinä kuulet siipien suhinan etelästä päin.

**
Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti
WSOY 2015

Helmet-lukuhaaste: 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

Kommentit

  1. Samoja polkuja olemme kulkeneet! Bloggasin Seitsemännen kevään menneen kesän naisten viikolla, ja siitä innostuneena luin myös Karkulahden. Hieno, koskettava ja pitkään mukana kulkenut kirja.

    Tiina Laitila Kälvemark on syyttä jäänyt jotenkin katveeseen. Toivottavasti näkyvyyttä tulee jatkossa lisää. Sana Tiinalla on hallussa !

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ruotsinsuomalaisissa kirjapiireissä Laitila Kälvematk on tietysti se "kirkkain tähti" :) Toivottavasti on uusi kirja pian tulossa, näin vahvan alun jälkeen haluan ehdottomasti lukea lisää! /Mari

      Poista
  2. Tämä kuulostaa kiinnostavalta, kirjailija on minulle entuudestaan tuntematon. Kyllä miniänä maalaistalossa anopin valvovan silmän alla olisi kamala elää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, sekä tätä että Seitsemäs kevät -romaania! Tämä anoppi oli kyllä varsinainen tapaus mutta loppu yllättää :) /Mari

      Poista
  3. Pitäisi varmaan lukea Karkulahti uudestaan, koska se oli niin komea teos! Pidin tästä enemmän kuin Seitsemännestä keväästä, vaikka se oli kansainvälisempi ja "seksikkäämpi" romaani. Varsinkin se anoppihahmo oli todella onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tämä Karkulahti meni enemmän "ihon alle" ja siinä on paljon tasoja, jotka eivät kaikki edes auenneet ekalla lukukerralla. /Mari

      Poista
  4. Minulle täysin tuntematon kirjailija, mutta tämän yritän kyllä muistaa. Kuulostaa mielenkiintoiselta tarinalta. Lisäksi aina kiinnostaa kahta kauheammin, jos mukana on murretta Pohjanmaan suunnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä, Laitila Kälvemark kirjoittaa todella hienoa murretta, ainakin minun korvissani kuulosti aidolta vaikka en ole Pohjanmaalla itse kuin käväissyt. Ja tarina on hurja! /Mari

      Poista
  5. Puolipohjanmaalaistaustaisena en melkein uskalla tunnustaa, etten päässyt Seitsemännen kevään kanssa alkua pidemmälle. Ehkä pitää yrittää uudelleen joskus. Tai sitten kokeilla tätä sen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei mitään hävettävää! Seitsemäs kevät oli enempi kansainvälisesti suuntautunut kuin pohojanmaalainen. Kokeile Karkulahtea, uskon että se voisi kolahtaa paremmin :) /Mari

      Poista
  6. Minullekin ihan uusi tuttavuus tämä kirjailija, mutta alkoi kyllä kiinnostaa. Lainaamasi tekstikohta on tosiaan voimakas ja pidän sen kerrontatyylistä. Vaikuttaa hyvin poikkeukselliselta romaanilta verrattuna siihen, mitä yleensä luen joten siitäkin plussaa. Eli kirjailija ja nimi ylös odottelemaan seuraavaa suomireissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, tämä kirja on ehdottomasti lukemisen väärti! Olen näistä kommenteista hiukan hämmentynyt koska luulin, että tämän tasoinen kirjailija olisi tunnetumpi. Mahtaako vaikuttaa se, että on vähän "syrjässä" Suomen kirjapiireistä? /Mari

      Poista
  7. Kuulostaapa kiinnostavalta! En olekaan tutustunut kyseisen kirjailijan tuotantoon, mutta tämä herätti kiinnostuksen. Laitetaanpa nimi mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että olen onnistunut edistämään hieman myös "ruotsinsuomalaisen" kirjallisuuden näkyvyyttä! Tosin tämän kirjan voi mielestäni luokitella sekä teemoiltaan että tyyliltään ihan "supisuomalaiseksi" kirjaksi :) /Mari

      Poista
  8. Jännittävästi tänä viikonloppuna näköjään eteen tulee jatkuvasti kirjailijoita, joista en muista koskaan kuulleenikaan, mutta joiden kirjoja tekee mieli tarttua blogikirjoituksen lukemisen jälkeen. Lukulista kasvoi taas yhdellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä yksi uusi lukija tälle hienolle romaanille, mahtavaa! /Mari

      Poista
  9. Minäkin olen kaivannut juuri tällaista lukemista. Orvokki Aution Pesärikko on ollut tuossa työtason reunan pinossa varmaan jo vuoden odottamassa uusintalukua, mutta minäpä taidankin lukea Tiina Laitila Kälvemarkia. Olen nähnyt kolme Pesärikosta tehtyä näytelmää, joten Autio on liiankin tuttu, siirrän kirjan hyllyyn.
    Hyvä sitaatti tuossa lopussa, houkuttelee lukemaan. Myös se houkuttelee, että kirjassa on haastetta ja lukiessa tekee mieli palata tutkimaan vivahteita ja symboleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tässä kirjassa on haastetta. Odotan jännityksellä mielipidettäsi kirjasta!! / Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...