Mrs Karlsson lukee...

Olin jo etukäteen ajatellut, etten ehkä lukisi Astrid Swanin kirjaa 'Viimeinen kirjani'. Vaikka asun täällä ulkomailla enkä aina ole perillä suomalaisista "julkkiksista" niin en ollut voinut välttyä uutisilta, että muusikkona tunnettu Swan oli sairastunut uudestaan syöpään ja tällä kertaa parantumattomasti. Kirjan nimi tuntui lohduttomalta, pelottavaltakin. Mutta kun käväisin Tukholman Suomi-Instituutin kirjastossa niin siellä tämä heleän sävyinen kirja oli niin houkuttelevasti framilla, että päätin sitten kuitenkin lainata kirjan. Voihan sen jättää kesken jos alkaa ahdistaa... Mutta ei alkanut ahdistaa, päinvastoin! Swanin kirja on kertomus ennen kaikkea hänen elämästään, kuolema saa tulla sitten kun sen aika on. Swan kertoo lapsuudestaan alkoholistiperheessä, nuoruudestaan ja palavasta halusta tehdä taidetta, rakkauksistaan, haahuilu-vuosistaan Amerikassa ja viimein äitydestään, sekä äitipuolena että "kokonaisena" äitinä. Swanin 37 ikävuoteen on mah

Lähdin vuoden alussa innoissani Sanoja ja lauseita -blogin heittämään  Kuukauden kieli -haasteeseen. Tässä taitaa kuitenkin käydä niin hassusti, että haasteesta tulee suoritettua vain yksi kuukausi... Olen nimittäin fiilis-lukija ja kirjat tulevat luokseni eri reittejä jolloin minun tehtäväkseni jää lähinnä päättää, innostunko vai enkö. Harvoin edes lähden etsimällä etsimään kirjoja ja jos niin teen, on suuri vaara että aika ja paikka eivät kohtaa kyseisen kirjan kohdalla. Tämän vuoksi en ole esimerkiksi kertaakaan onnistunut tekemään Helmet-lukuhaastetta loppuun. Aina sinne jää jokin kohta, johon olisi siis pitänyt hakemalla hakea joku sopiva kirja. Mutta näiden selitysten jälkeen voin ilokseni ilmoittaa, että lokakuun kieli eli tanska on suoritettu! Mutta tässäkin tapauksessa kirja siis tuotiin luokseni.  Tammikuussa työkaveri iski käteeni kirjan, joka hänen mielestään sopi täydellisesti minulle - kävin nimittäin silloin kirjan päähenkilön tavoin autokoulua ja kuten kirjan So

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq

Loiri tuli taloon, sanoi viipyvänsä kaksi viikkoa, sitten pitäisi jo kiireesti lähteä seuraavan lukijan seuraksi. Syksyisen viikon ajan painiskelin Loirin kanssa, petikaveriksikin sen kelpuutin. Selätin kuitenkin lopulta ja nyt eroamme - väsyneinä mutta onnellisina. Ja miltä nyt sitten tuntuu? Haastattelin itseäni heti luku-urakan päätyttyä: Onnea hienosta suorituksesta ja maaliinpääsystä! Miltä nyt tuntuu?! Kiitos, tuntuu mahtavalta! Tätä luku-urakkaa oli odotettu jo siitä asti kun uutisissa kerrottiin Tervon ryhtyvän kirjoittamaan kirjaa Loirista joten odotukset olivat kieltämättä korkealla. Tosin kun kirja ilmestyi ja siitä ilmestyi mediaan valittuja paloja niin pelästyin jo, että tämä olisikin ehkä liian iso pala. Äijäkirjat kun eivät ole minun kupillinen teetäni... Mutta koska arvostan Loiria suuresti ja erityisesti koska olen todella utelias luonteeltani niin päätin lähteä urakkaan. Ja nyt maaliin päästyäni voin todeta, että tämä riski kannatti ottaa! Millaisin ennakk

Olipa jännittävä viikko! Suhasin aamuin illoin työmatkani Tukholman punaisella linjalla Birgitta Stenbergin seurassa, Birgitta tosin suhaili ihan omia reittejään: käytiin Pariisissa, Cannesissa ja Roomassa (muun muuassa), juteltiin Armi Kuuselan kanssa ja oltiin sängyssä Egyptin kuningas Farukin kanssa. Muun muassa... Ja kuka nyt sitten on Birgitta Stenberg, kysytte. Suomessa hänet tunnetaan ehkä kenties parhaiten Perttu-kuvakirjasarjastaan mutta jos luulette, että hän oli herttainen satutäti niin erehdytte pahasti! Birgitta, joka kuoli 2014, oli yksi näitä Ruotsin kirjallisia voimanaisia, joka varsinkin vanhuutensa päivinä oli julkisuudessa tunnettu "vanhana, viisaana naisena". Mieleeni tulee erityisesti Ruotsin radion ohjelmasarja "Allvarligt talat", jossa Stenberg vastasi kuuntelijoiden kysymyksiin yhdessä hyvän ystävänsä Märta Tikkasen kanssa. Olin vuosien mittaan nähnyt usein mainittavan Stenbergin omaelämäkerrallisen romaanisarjan ensimmäisen osan

Clara Schumann täytti tänä syksynä 200 vuotta. Ja onneksi aika on mennyt jo niin paljon eteenpäin, että hän sai lähestulkoon arvoisensa huomion. Vaikka ei ihan kuitenkaan. Sillä edelleen hänestä puhuttaessa muistetaan mainita se "tosiseikka", että hän oli nainen ja naimisissa Robert Schumannin kanssa ja kaikesta tästä huolimatta hänhän myös tosiaan sävelsi. Clara Schumann ei edelleenkään saa olla täysin oma itsensä. Aikansa suuri pianistitähti, joka jo lapsesta asti kiersi Euroopan konserttilavoja ja joka myös sävelsi. Ja tavattuaan Robertinsa hän omistautui tuomaan esille miehensä musiikkia. Samalla kun synnytti kahdeksan lasta. Clara oli vakuuttunut siitä, että Robert ja hän kuuluivat yhteen yhtälailla kuin hän oli vakuuttunut siitä, että Robertin musiikki ansaitsi suuremman arvostuksen. Mutta hän tiesi myös olevansa se vahvempi osapuoli heidän avioliitossaan. Niinpä hän suunnitteli konserttikiertueita, joista saamillaan ansioilla voisi taata perheen elannon ja samal