Kesälukumaraton 29.08.2020

Vielä on kesää sen verran jäljellä, että voidaan järjestää kirjabloggaajien toinen kesälukumaraton! Tämän kertaista maratonia emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Edellinen maraton oli mukavaa lukutunnelmointia ja samalla linjalla aion lukea tälläkin kertaa. Sivuja en laske mutta yritän lukea muutaman lyhyehkön kirjan. Edellisellä kerralla huomasin muuten, että erityisesti sarjakuvat sopivat hyvin tällaiseen pitkän matkan luku-urakkaan ja niitä onkin nyt kolme kappaletta varattuna.

Hain eilen kirjastosta myös kauan odottamani Otto Gabrielssonin kirjan suhteestaan (tai ei-suhteestaan) isäänsä Jörn Donneriin ja kirja on kummitellut tuossa pöydän laidalla koko tämän etätyöpäivän ajan. Niinpä kun pistin työkoneen kiinni nappasin välittömästi kirjan "vilkaistakseni" sitä hiukan. Gabrielssonin "kirje" isälleen on kuitenkin niin sydäntäriipaisevaa luettavaa, että olen lukenut jo pian neljäsosan kirjasta. Tämän parissa mennee nyt tämä perjantai-ilta.

Lauantaiaamuna aloitan ensimmäisestä kirjastosta lainaamastani sarjakuva-albumista ja kun vauhtiin pääsen niin luen perään vielä toisenkin. Johannes Torstensson kertoo esikoisalbumissaan omasta elämästään ja erityisesti syömishäiriöstään. Lukija pääsee hengailemaan Johanneksen ja tämän ystävän Elsan kanssa, vaikkakin suurimmaksi osaksi Johannes viettää aikaansa yksin. Kirja on sympaattisen avoimesti kerrottu tarina vaikkakin teknisesti hiukan yksitoikkoisesti piirretty. Mutta Johannes hahmona saa sydämeni kipristymään - toivottavasti hän löytää rakkauden elämäänsä!

Toinen sarjakuva-albumi on myös ruotsalaista käsialaa mutta Daniel Thollin on jo rutinoitunut piirtäjä. Tämä näkyy myös albumin tehokkaissa ja varmasti tyylitellyissä kuvissa. Itse tarina on hyvin henkilökohtainen, mikä on uutta Thollinille itselleen. Tämä käy ilmi jälkikirjoituksesta, jossa Thollin kertoo, ettei ollut todellakaan aikonut tehdä sarjakuvakirjaa omasta kouluajastaan koulukiusattuna. Kirja kuitenkin syntyi ja on ollut selvästikin terapeuttinen prosessi tekijälleen. Kirjan viimeisissä kuvissa peruskoulua lopetteleva Daniel käy viimein kiusaajansa kimppuun ja huutaa kysymyksen: "Miksi? Miksi et ikinä lopeta?". Vastausta tähän ei tule, sillä kuten Thollin jälkikirjoituksessaan toteaa, koulukiusaamistarinoissa ei ole koskaan onnellisia loppuja.

Lukumaraton jatkuu nyt Otto Gabrielssonin kirjalla "Rikkaruoho", sekin tarina joka huutaa kysymystä "Miksi?!". Olin hiukan epäileväinen tämän kirjan suhteen, mutta en enää. Gabrielsson on saanut minut vakuuttuneksi siitä, että tämä(kin) kirja Jörn Donnerista on tarpeellinen.

Lounastauon jälkeen jatkan vielä yhdellä uudella ruotsalaissarjakuvalla. Alma Thörnin esikoisalbumi on sekin omaeläkerrallinen, mikä on sattumalta tämän lukumaratonini kantava teema. Thörn kuvaa avioerolapsen elämää ja sitä raastavaa tunnetta, kun yrittää tasapainoilla eri osoitteissa asuvien vanhempien välillä. 12-vuotias saa lain mukaan itse päättää kumman vanhemman luona asuu ja tämän päätöksen vanhemmat saattavat ehkä mielelläänkin delegoida lapselle. Näin ainakin vanhemmat itse säästyvät siltä riidalta. Mutta Thörnin kirjan sanoma on selkeä: päätös on liian raskas lapsen kantaa yksin.

Thörnin kuvat ovat vivahteikkaita ja rauhallisella kädellä piirrettyjä. Hän ei myöskään säästele ruuduissa vaan kuvaa yksityiskohtaisesti lapsen tunnemaailmaa. Pidin tästä kirjasta paljon ja se kosketti syvältä lapsinäkökulmansa ansiosta.

Ennen lukumaratonini päättymistä ehdin juuri ja juuri lukea loppuun Otto Gabrielssonin kirjan. Yritän kirjoittaa siitä vielä erillisen postauksen, (joka löytyy täältä) sillä kirja herätti todella paljon ajatuksia. Olen ehkä eniten yllättynyt siitä miten hyvin kirja kantaa myös kaunokirjallisena tekstinä. Mieleeni tulee esimerkiksi Alex Schulman, jonka omaelämäkerrallista tyyliä tämä myös muistuttaa.

Lukumaraton on siis tältä osin jälleen suoritettu, osasin varata juuri sopivan määrän kirjoja ja hauskasti vielä teemaltaan samankaltaisia. Ja kiinnostuin vain entistä enemmän sarjakuvamuotoisista tarinoista - niitä siis lisää!

Otto Gabrielsson: Vildhavre. Sista brevet till pappa

(Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle)

Schildts & Söderströms 2020

Johannes Torstensson: Bord för en

Kartago 2020

Daniel Thollin: Jag minns varje slag

Kartago 2020

Alma Thörn: Alltid hejdå

Galago 2020

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lue lisää

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan. Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lue lisää

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt Seitsemäs kevät jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Lue lisää

Olipa kerran DDR

Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle. Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi. Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjo...