Siirry pääsisältöön

Kesälukumaraton 29.08.2020


Vielä on kesää sen verran jäljellä, että voidaan järjestää kirjabloggaajien toinen kesälukumaraton! Tämän kertaista maratonia emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Edellinen maraton oli mukavaa lukutunnelmointia ja samalla linjalla aion lukea tälläkin kertaa. Sivuja en laske mutta yritän lukea muutaman lyhyehkön kirjan. Edellisellä kerralla huomasin muuten, että erityisesti sarjakuvat sopivat hyvin tällaiseen pitkän matkan luku-urakkaan ja niitä onkin nyt kolme kappaletta varattuna.

Hain eilen kirjastosta myös kauan odottamani Otto Gabrielssonin kirjan suhteestaan (tai ei-suhteestaan) isäänsä Jörn Donneriin ja kirja on kummitellut tuossa pöydän laidalla koko tämän etätyöpäivän ajan. Niinpä kun pistin työkoneen kiinni nappasin välittömästi kirjan "vilkaistakseni" sitä hiukan. Gabrielssonin "kirje" isälleen on kuitenkin niin sydäntäriipaisevaa luettavaa, että olen lukenut jo pian neljäsosan kirjasta. Tämän parissa mennee nyt tämä perjantai-ilta.

Lauantaiaamuna aloitan ensimmäisestä kirjastosta lainaamastani sarjakuva-albumista ja kun vauhtiin pääsen niin luen perään vielä toisenkin. Johannes Torstensson kertoo esikoisalbumissaan omasta elämästään ja erityisesti syömishäiriöstään. Lukija pääsee hengailemaan Johanneksen ja tämän ystävän Elsan kanssa, vaikkakin suurimmaksi osaksi Johannes viettää aikaansa yksin. Kirja on sympaattisen avoimesti kerrottu tarina vaikkakin teknisesti hiukan yksitoikkoisesti piirretty. Mutta Johannes hahmona saa sydämeni kipristymään - toivottavasti hän löytää rakkauden elämäänsä!

Toinen sarjakuva-albumi on myös ruotsalaista käsialaa mutta Daniel Thollin on jo rutinoitunut piirtäjä. Tämä näkyy myös albumin tehokkaissa ja varmasti tyylitellyissä kuvissa. Itse tarina on hyvin henkilökohtainen, mikä on uutta Thollinille itselleen. Tämä käy ilmi jälkikirjoituksesta, jossa Thollin kertoo, ettei ollut todellakaan aikonut tehdä sarjakuvakirjaa omasta kouluajastaan koulukiusattuna. Kirja kuitenkin syntyi ja on ollut selvästikin terapeuttinen prosessi tekijälleen. Kirjan viimeisissä kuvissa peruskoulua lopetteleva Daniel käy viimein kiusaajansa kimppuun ja huutaa kysymyksen: "Miksi? Miksi et ikinä lopeta?". Vastausta tähän ei tule, sillä kuten Thollin jälkikirjoituksessaan toteaa, koulukiusaamistarinoissa ei ole koskaan onnellisia loppuja.

Lukumaraton jatkuu nyt Otto Gabrielssonin kirjalla "Rikkaruoho", sekin tarina joka huutaa kysymystä "Miksi?!". Olin hiukan epäileväinen tämän kirjan suhteen, mutta en enää. Gabrielsson on saanut minut vakuuttuneksi siitä, että tämä(kin) kirja Jörn Donnerista on tarpeellinen.


Lounastauon jälkeen jatkan vielä yhdellä uudella ruotsalaissarjakuvalla. Alma Thörnin esikoisalbumi on sekin omaeläkerrallinen, mikä on sattumalta tämän lukumaratonini kantava teema. Thörn kuvaa avioerolapsen elämää ja sitä raastavaa tunnetta, kun yrittää tasapainoilla eri osoitteissa asuvien vanhempien välillä. 12-vuotias saa lain mukaan itse päättää kumman vanhemman luona asuu ja tämän päätöksen vanhemmat saattavat ehkä mielelläänkin delegoida lapselle. Näin ainakin vanhemmat itse säästyvät siltä riidalta. Mutta Thörnin kirjan sanoma on selkeä: päätös on liian raskas lapsen kantaa yksin.

Thörnin kuvat ovat vivahteikkaita ja rauhallisella kädellä piirrettyjä. Hän ei myöskään säästele ruuduissa vaan kuvaa yksityiskohtaisesti lapsen tunnemaailmaa. Pidin tästä kirjasta paljon ja se kosketti syvältä lapsinäkökulmansa ansiosta.

Ennen lukumaratonini päättymistä ehdin juuri ja juuri lukea loppuun Otto Gabrielssonin kirjan. Yritän kirjoittaa siitä vielä erillisen postauksen, (joka löytyy täältä) sillä kirja herätti todella paljon ajatuksia. Olen ehkä eniten yllättynyt siitä miten hyvin kirja kantaa myös kaunokirjallisena tekstinä. Mieleeni tulee esimerkiksi Alex Schulman, jonka omaelämäkerrallista tyyliä tämä myös muistuttaa.

Lukumaraton on siis tältä osin jälleen suoritettu, osasin varata juuri sopivan määrän kirjoja ja hauskasti vielä teemaltaan samankaltaisia. Ja kiinnostuin vain entistä enemmän sarjakuvamuotoisista tarinoista - niitä siis lisää!


**

Otto Gabrielsson: Vildhavre. Sista brevet till pappa

(Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle)

Schildts & Söderströms 2020


Johannes Torstensson: Bord för en

Kartago 2020


Daniel Thollin: Jag minns varje slag

Kartago 2020


Alma Thörn: Alltid hejdå

Galago 2020


Kommentit

  1. Minäkin aion osallistua maratonille. Kirjoja en ole vielä valinnut. - Gabrielssonin kirjasta pidin todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gabrielssonin kirja oli yllättävän hyvä! Olin etukäteen hieman epäileväisellä kannalla, mutta kirja piti otteessaan niin, että se oli luettava nopeasti loppuun. /Mari

      Poista
  2. Lukemisen iloa ja tsemppiä maratonille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Niina! "Urakka" on nyt ohi mutta osui sopivasti sadepäivä, joten ei mitään ongelmaa pötkötellä sohvalla lukemassa. Taidan vielä jatkaa... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...