Siirry pääsisältöön

Kesälukumaraton 29.08.2020


Vielä on kesää sen verran jäljellä, että voidaan järjestää kirjabloggaajien toinen kesälukumaraton! Tämän kertaista maratonia emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Edellinen maraton oli mukavaa lukutunnelmointia ja samalla linjalla aion lukea tälläkin kertaa. Sivuja en laske mutta yritän lukea muutaman lyhyehkön kirjan. Edellisellä kerralla huomasin muuten, että erityisesti sarjakuvat sopivat hyvin tällaiseen pitkän matkan luku-urakkaan ja niitä onkin nyt kolme kappaletta varattuna.

Hain eilen kirjastosta myös kauan odottamani Otto Gabrielssonin kirjan suhteestaan (tai ei-suhteestaan) isäänsä Jörn Donneriin ja kirja on kummitellut tuossa pöydän laidalla koko tämän etätyöpäivän ajan. Niinpä kun pistin työkoneen kiinni nappasin välittömästi kirjan "vilkaistakseni" sitä hiukan. Gabrielssonin "kirje" isälleen on kuitenkin niin sydäntäriipaisevaa luettavaa, että olen lukenut jo pian neljäsosan kirjasta. Tämän parissa mennee nyt tämä perjantai-ilta.

Lauantaiaamuna aloitan ensimmäisestä kirjastosta lainaamastani sarjakuva-albumista ja kun vauhtiin pääsen niin luen perään vielä toisenkin. Johannes Torstensson kertoo esikoisalbumissaan omasta elämästään ja erityisesti syömishäiriöstään. Lukija pääsee hengailemaan Johanneksen ja tämän ystävän Elsan kanssa, vaikkakin suurimmaksi osaksi Johannes viettää aikaansa yksin. Kirja on sympaattisen avoimesti kerrottu tarina vaikkakin teknisesti hiukan yksitoikkoisesti piirretty. Mutta Johannes hahmona saa sydämeni kipristymään - toivottavasti hän löytää rakkauden elämäänsä!

Toinen sarjakuva-albumi on myös ruotsalaista käsialaa mutta Daniel Thollin on jo rutinoitunut piirtäjä. Tämä näkyy myös albumin tehokkaissa ja varmasti tyylitellyissä kuvissa. Itse tarina on hyvin henkilökohtainen, mikä on uutta Thollinille itselleen. Tämä käy ilmi jälkikirjoituksesta, jossa Thollin kertoo, ettei ollut todellakaan aikonut tehdä sarjakuvakirjaa omasta kouluajastaan koulukiusattuna. Kirja kuitenkin syntyi ja on ollut selvästikin terapeuttinen prosessi tekijälleen. Kirjan viimeisissä kuvissa peruskoulua lopetteleva Daniel käy viimein kiusaajansa kimppuun ja huutaa kysymyksen: "Miksi? Miksi et ikinä lopeta?". Vastausta tähän ei tule, sillä kuten Thollin jälkikirjoituksessaan toteaa, koulukiusaamistarinoissa ei ole koskaan onnellisia loppuja.

Lukumaraton jatkuu nyt Otto Gabrielssonin kirjalla "Rikkaruoho", sekin tarina joka huutaa kysymystä "Miksi?!". Olin hiukan epäileväinen tämän kirjan suhteen, mutta en enää. Gabrielsson on saanut minut vakuuttuneksi siitä, että tämä(kin) kirja Jörn Donnerista on tarpeellinen.


Lounastauon jälkeen jatkan vielä yhdellä uudella ruotsalaissarjakuvalla. Alma Thörnin esikoisalbumi on sekin omaeläkerrallinen, mikä on sattumalta tämän lukumaratonini kantava teema. Thörn kuvaa avioerolapsen elämää ja sitä raastavaa tunnetta, kun yrittää tasapainoilla eri osoitteissa asuvien vanhempien välillä. 12-vuotias saa lain mukaan itse päättää kumman vanhemman luona asuu ja tämän päätöksen vanhemmat saattavat ehkä mielelläänkin delegoida lapselle. Näin ainakin vanhemmat itse säästyvät siltä riidalta. Mutta Thörnin kirjan sanoma on selkeä: päätös on liian raskas lapsen kantaa yksin.

Thörnin kuvat ovat vivahteikkaita ja rauhallisella kädellä piirrettyjä. Hän ei myöskään säästele ruuduissa vaan kuvaa yksityiskohtaisesti lapsen tunnemaailmaa. Pidin tästä kirjasta paljon ja se kosketti syvältä lapsinäkökulmansa ansiosta.

Ennen lukumaratonini päättymistä ehdin juuri ja juuri lukea loppuun Otto Gabrielssonin kirjan. Yritän kirjoittaa siitä vielä erillisen postauksen, (joka löytyy täältä) sillä kirja herätti todella paljon ajatuksia. Olen ehkä eniten yllättynyt siitä miten hyvin kirja kantaa myös kaunokirjallisena tekstinä. Mieleeni tulee esimerkiksi Alex Schulman, jonka omaelämäkerrallista tyyliä tämä myös muistuttaa.

Lukumaraton on siis tältä osin jälleen suoritettu, osasin varata juuri sopivan määrän kirjoja ja hauskasti vielä teemaltaan samankaltaisia. Ja kiinnostuin vain entistä enemmän sarjakuvamuotoisista tarinoista - niitä siis lisää!


**

Otto Gabrielsson: Vildhavre. Sista brevet till pappa

(Rikkaruoho. Viimeinen kirje isälle)

Schildts & Söderströms 2020


Johannes Torstensson: Bord för en

Kartago 2020


Daniel Thollin: Jag minns varje slag

Kartago 2020


Alma Thörn: Alltid hejdå

Galago 2020


Kommentit

  1. Minäkin aion osallistua maratonille. Kirjoja en ole vielä valinnut. - Gabrielssonin kirjasta pidin todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gabrielssonin kirja oli yllättävän hyvä! Olin etukäteen hieman epäileväisellä kannalla, mutta kirja piti otteessaan niin, että se oli luettava nopeasti loppuun. /Mari

      Poista
  2. Lukemisen iloa ja tsemppiä maratonille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Niina! "Urakka" on nyt ohi mutta osui sopivasti sadepäivä, joten ei mitään ongelmaa pötkötellä sohvalla lukemassa. Taidan vielä jatkaa... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...