Mari Karlsson - Elämää kirjojen keskellä

Tänä viikonloppuna korona tuli sitten näköetäisyydelle. Työtoverini K., joka jäi eläkkeelle pari vuotta sitten, menehtyi lauantaina koronavirukseen. Me etätyöläiset yritämme koota itsemme kukin oman keittiönpöytämme ääressä mutta juuri tänä aamuna olisi ollut suuri tarve nähdä työkaverit siellä tutun kahviautomaatin luona. Samalla muuten kun kirjoitan tätä kuulen Ruotsin radion uutisista, että ainakin yksi lääke Covid-19-virusta vastaan on jo hyvässä vaiheessa ja lupaavia tuloksia on saatu. Lääke voisi olla jo käytössä muutaman kuukauden kuluessa, joten yritetäänpä pysyä tolpillamme siihen asti! Ja uutta lääkettä odotellessa mikä olisikaan mukavampaa ajanvietettä kuin lukeminen. Sain nyt viikonloppuna vihdoin koottua ajatuksiani sen verran, että lukeminenkin onnistui. Ja koska kirjastot ovat edelleen auki täällä Ruotsissa niin kirjapula tuskin pääsee yllättämään. Ongelma, vaikkakin miellyttävä sellainen, on lähinnä se, että nyt on taas ilmestynyt iso kasa mielenkiintoisia kirjo...

Joulun välipäivinä käytiin Helsingissä. Vanhaan kotikaupunkiini pitää päästä säännöllisin väliajoin ja tällä kertaa olikin paljon uutta koettavaa - Amos Rex ja Oodi olivat listalla, totta kai! Luen mielelläni Helsinkiin sijoittuvia kirjoja koti-ikävää laannuttaakseni ja tässä muutama kirjavinkki viime vuosien kirjapinostani: Minna Lindgrenin  Ehtoolehto-kirjat  sijoittuvat tukevasti Helsingin kantakaupunkiin ja niissä pääsevät oikeuksiinsa sekä kaupungin arkkitehtuuri että raitiovaunulinjat. Pentti Saarikoskea lukeneet saattaisivat viehättyä myös Saarikosken Sirkka-siskon kirjasta  Veljeni, Pentti . Kirja on perhekuvauksen suhteen paikoin hiukan liiankin intiimi mutta kirja antaa ennen kaikkea mielenkiintoisen kuvauksen 1900-luvun alun helsinkiläisarjesta. Outi Pakkanen on tunnettu Helsinkiin sijoittuvista dekkareistaan ja jos ei liiemmin piittaa siitä, että nämä dekkarit eivät ole erityisen jännittäviä niin Helsingin ja erityisesti Töölön kuvauksista kiinnostu...

"Minä muistan vain vihaisen äidin, hymyttömän ja etäisen. Ja senkin muistan että kaikki oli minun syytäni, aina.   Minuahan ei olisi pitänyt olla olemassakaan." Sitä saa mitä tilaa! Edellistä dekkaria lukiessani kauhistelin synkkää ajankuvaa, nyt mennään sitten aivan toiseen äärilaitaan. Outi Pakkanen kuvaa Helsingin Töölöä sellaisella hillityllä charmilla, että jo pelkkä ajatus mahdollisesta murhasta tuntuu pyhäinhäväistykseltä. Kirjassa toki kuollaan ja kyllä siellä se yksi murhakin on mutta muuten kirja keskittyy lähinnä elämäänsä tympääntyneiden ihmisten sisäisen maailman kuvaamiseen. Tekisi itse asiassa mieli tehdä ilmoitus harhaanjohtavasta markkinoinnista, sillä kirjan nimisivulla oleva luonnehdinta "Jännitysromaani" ei lunasta lupaustaan. Mutta nyt tulee se todellinen paljastus: vaikka kirjassa ei ollut jännityksen ripettäkään eikä yksikään henkilöhahmoista onnistunut herättämään myötätuntoa niin silti luin kirjan loppuun ripeästi. Osaksi se johtui ...