Laulu se on ollut minun työni... - Elton John

Olen aina ihaillut Elton Johnin lauluja ja hänen esiintymistään mutta itse miehestä en ole tiennyt mitään. Nyt on se aukko sivistyksessä täytetty, vietin nimittäin tämän alkukesän Eltonin itsensä parissa lukemalla omaelämäkerran "Me". Tai siltä se ainakin tuntui, Elton (kyllä, olemme etunimi-asteella tuttavuussuhteessamme) kirjoittaa tarinaa kuin uudelle ystävälle, sellaiselle jolle haluaa kertoa elämäntarinansa merkittävimmät koukerot.

Ja niitä koukeroita, niitä on riittänyt Eltonin elämässä. Oh, Lord... paljon on puhuttu hänen takavuosien huumeriippuvuudestaan ja leimahtelevasta temperamentistaan. Mutta kirjassaan Elton kertoo riipaisevasti temperamentin olevan äidin perintöä. Elton kertoo avoimesti myös huumevuosistaan, keräilyvimmastaan, syömishäiriöistään, onnettomista rakkaussuhteistaan ja nuoruusvuosien hapuilusta oman seksuaalisuuden suhteen.

Vauhtia riittää jopa siinä määrin, että tuntui vaikealta hypätä Eltonin kyytiin koko koronakevään kestäneen kotona hissuttelun jälkeen. Mutta lopulta kirja vei mukanaan ja saman tien hävisi koko toukokuun vaivannut lukujumikin.

Yritin aluksi kuunnella tätä äänikirjana mutta se ei tuntunut oikealta lukutavalta. Kirjassa on niin vahva Eltonin oma ääni, että en kaivannut mukaan kolmatta osapuolta. Lopulta luin kirjan ruotsiksi, mikä myös nyt hieman kaduttaa. Tämä kirja olisi pitänyt ehdottomasti lukea Eltonin omalla kielellä englanniksi! Elton on vauhdikas tarinaniskijä ja lukijana olet kuin yksi Woodsiden kartanon päivällisvieraista, joita Elton viihdyttää uskomattomilla sattumuksillaan.

Paikoin tosin tulee tunne, että Elton on kertonut nämä elämänsä anekdootit jo aika monelle päivällisvieraalle. Tarinat tulevat kuin apteekin hyllyltä ja lukija tietää tarkalleen missä kohdin tulee nauraa. Mutta naurun takaa pilkottaa usein se pieni ja yksinäinen poika, Reg Dwight, jonka Elton tietoisesti jätti taakseen ryhtyessään rock-tähdeksi.

Reginald oli musiikin ihmelapsi, joka pystyi soittamaan korvakuulolta mitä vain. Myöhemmin hän opiskeli, vaikkakin vastahakoisesti, Lontoon kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa - tieto, joka oli minulle uusi mutta ei kummastuttava. Klassisen musiikkitaustan voi senkin kuulla Eltonin musiikista.

Elton kiertää ensimmäisen bändinsä, Bluesologyn, kanssa ja työskentelee uutteraan myös studiomuusikkona. Alku on vastoinkäymisiä täynnä mutta lopulta eteen ilmestyy sattuma, joka muuttaa kaiken, osaltaan jopa popmusiikin historiaa. Elton, jonka siihen asti julkaistut laulut eivät ole sen kummemmin menestyneet, saa tarjouksen tehdä yhteistyötä nuoren ja lupaavan sanoittajan, Bernie Taupinin kanssa. Elton löytää sielunveljensä ja parivaljakko tahkoaa hitin toisensa perään.

Juuri tämä Bernien ja Eltonin yhteistyön kuvaus on kirjan mielenkiintoisinta antia, varsinkin jos on kiinnostunut Eltonin musiikillisesta puolesta. Miehet ovat kuin veljet keskenään ja jakavat alkuvuosien köyhinä vuosina huoneen ja kerrossängyn Eltonin äidin ja tämän miehen luona. Laulut saavat aina alkunsa Bernien teksteistä, jotka Elton säveltää.

Ja usein Elton löytää teksteistä viittauksia miesten omaan elämään ja jopa viestejä itselleen. Eltonin jatkaessa itsepintaisesti kokaiinin käyttöään, lähipiirin huolestuneista kommenteista välittämättä, Bernie sanoittaa lopulta niin, että Elton ymmärtää hakeutua katkaisuhoitoon.

"I'm a catatonic son of a bitch who's had
A touch too much of white powder..." 
(White Lady White Power). 

Katkaisuhoidosta alkaakin uusi vaihe Eltonin elämässä. Käytyään itse läpi rankan prosessin, Elton käy vuosien ajan aktiivisesti AA-kokouksissa ja ryhtyy tukihenkilöksi muille päihderiippuvaisuudesta kärsiville. Myöhemmin Elton ryhtyy aktiiviseksi myös aidsin vastaisessa työssä ja perustaa oman säätiönsä, Elton John AIDS Foundation.

Eltonilla on siis aina vähintäänkin tuhat rautaa tulessa ja esiintymistä rakastava mies on kiertänyt maapallon lukuisia kertoja mammuttimaisilla lavashow-kiertueillaan. Mutta lopulta kohtalo tuo eteen vielä yllättävän käänteen, jota Elton ihmettelee kirjassaankin moneen otteeseen. Että hänestä, rock'n'roll-tähdestä ja homomiehestä tulisi vielä rauhallista kotielämää rakastava perheenisäkin!

Mutta näin todella käy, monien yhteensattumien kautta. Ja Eltonin ja David-puolison kaksi poikaa ovat niin tärkeitä, että Elton on päättänyt lopettaa kiertue-elämän, mistä todisteena parhaillaan menossa oleva "Final Tour"-kiertue.

Kirjaa lukiessa oivalsin miten läpeensä musiikkia rakastava ihminen Elton on. Hän luettelee monia itselleen tärkeitä muusikoita ja kappaleita, ja kun niitä kuuntelee, saa hienon taustapeilin Eltonin omalle musiikille. Elton on myös maaninen musiikin kerääjä ja hän muistelee erityisellä lämmöllä jo poismyytyä vinyylilevykokoelmaansa.

Mutta ennen kaikkea Elton taitaa kuitenkin olla ihmisten "keräilijä". Kun Elton tapaa uuden ihmisen ja kaikki klikkaa kohdilleen niin ystävyys on sillä sinetöity! Hän vaikuttaa olevan todella lojaali ja läheinen ystävä eikä hän tunnu myöskään välittävän ihmisten sosiaalisista taustoista. Toki Elton myöntää, että kuningasperheen kanssa hengailu on vähintäänkin coolia mutta yhtälailla hän hengailee myös ihan tavallisten ihmisten kanssa. Ja kaiken kruunaa se "arjenharmaa" perhe-elämä, jonka Elton on nyt vihdoin saavuttanut.

What a life! Onneksi Elton on vielä täällä keskuudessamme siitä kertomassa, sillä tämän elämäntarinan voi uskottavasti kertoa vain se, joka on sen itse elänyt. Ja onneksi Elton on luvannut jatkaa myös musiikin tekemistä. Sillä vaikka kiertue-elämä on pistetty pussiin niin se alkuvuosien studiomuusikko ja laulunikkari on yhä voimissaan!

PS. Soittolistalla kappaleita ja muusikkoja, jotka Elton mainitsee kirjassaan!