Siirry pääsisältöön

Laulu se on ollut minun työni... - Elton John


Olen aina ihaillut Elton Johnin lauluja ja hänen esiintymistään mutta itse miehestä en ole tiennyt mitään. Nyt on se aukko sivistyksessä täytetty, vietin nimittäin tämän alkukesän Eltonin itsensä parissa lukemalla omaelämäkerran "Me". Tai siltä se ainakin tuntui, Elton (kyllä, olemme etunimi-asteella tuttavuussuhteessamme) kirjoittaa tarinaa kuin uudelle ystävälle, sellaiselle jolle haluaa kertoa elämäntarinansa merkittävimmät koukerot.

Ja niitä koukeroita, niitä on riittänyt Eltonin elämässä. Oh, Lord... paljon on puhuttu hänen takavuosien huumeriippuvuudestaan ja leimahtelevasta temperamentistaan. Mutta kirjassaan Elton kertoo riipaisevasti temperamentin olevan äidin perintöä. Elton kertoo avoimesti myös huumevuosistaan, keräilyvimmastaan, syömishäiriöistään, onnettomista rakkaussuhteistaan ja nuoruusvuosien hapuilusta oman seksuaalisuuden suhteen.

Vauhtia riittää jopa siinä määrin, että tuntui vaikealta hypätä Eltonin kyytiin koko koronakevään kestäneen kotona hissuttelun jälkeen. Mutta lopulta kirja vei mukanaan ja saman tien hävisi koko toukokuun vaivannut lukujumikin.

Yritin aluksi kuunnella tätä äänikirjana mutta se ei tuntunut oikealta lukutavalta. Kirjassa on niin vahva Eltonin oma ääni, että en kaivannut mukaan kolmatta osapuolta. Lopulta luin kirjan ruotsiksi, mikä myös nyt hieman kaduttaa. Tämä kirja olisi pitänyt ehdottomasti lukea Eltonin omalla kielellä englanniksi! Elton on vauhdikas tarinaniskijä ja lukijana olet kuin yksi Woodsiden kartanon päivällisvieraista, joita Elton viihdyttää uskomattomilla sattumuksillaan.

Paikoin tosin tulee tunne, että Elton on kertonut nämä elämänsä anekdootit jo aika monelle päivällisvieraalle. Tarinat tulevat kuin apteekin hyllyltä ja lukija tietää tarkalleen missä kohdin tulee nauraa. Mutta naurun takaa pilkottaa usein se pieni ja yksinäinen poika, Reg Dwight, jonka Elton tietoisesti jätti taakseen ryhtyessään rock-tähdeksi.

Reginald oli musiikin ihmelapsi, joka pystyi soittamaan korvakuulolta mitä vain. Myöhemmin hän opiskeli, vaikkakin vastahakoisesti, Lontoon kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa - tieto, joka oli minulle uusi mutta ei kummastuttava. Klassisen musiikkitaustan voi senkin kuulla Eltonin musiikista.

Elton kiertää ensimmäisen bändinsä, Bluesologyn, kanssa ja työskentelee uutteraan myös studiomuusikkona. Alku on vastoinkäymisiä täynnä mutta lopulta eteen ilmestyy sattuma, joka muuttaa kaiken, osaltaan jopa popmusiikin historiaa. Elton, jonka siihen asti julkaistut laulut eivät ole sen kummemmin menestyneet, saa tarjouksen tehdä yhteistyötä nuoren ja lupaavan sanoittajan, Bernie Taupinin kanssa. Elton löytää sielunveljensä ja parivaljakko tahkoaa hitin toisensa perään.

Juuri tämä Bernien ja Eltonin yhteistyön kuvaus on kirjan mielenkiintoisinta antia, varsinkin jos on kiinnostunut Eltonin musiikillisesta puolesta. Miehet ovat kuin veljet keskenään ja jakavat alkuvuosien köyhinä vuosina huoneen ja kerrossängyn Eltonin äidin ja tämän miehen luona. Laulut saavat aina alkunsa Bernien teksteistä, jotka Elton säveltää.

Ja usein Elton löytää teksteistä viittauksia miesten omaan elämään ja jopa viestejä itselleen. Eltonin jatkaessa itsepintaisesti kokaiinin käyttöään, lähipiirin huolestuneista kommenteista välittämättä, Bernie sanoittaa lopulta niin, että Elton ymmärtää hakeutua katkaisuhoitoon.

"I'm a catatonic son of a bitch who's had
A touch too much of white powder..." 
(White Lady White Power). 

Katkaisuhoidosta alkaakin uusi vaihe Eltonin elämässä. Käytyään itse läpi rankan prosessin, Elton käy vuosien ajan aktiivisesti AA-kokouksissa ja ryhtyy tukihenkilöksi muille päihderiippuvaisuudesta kärsiville. Myöhemmin Elton ryhtyy aktiiviseksi myös aidsin vastaisessa työssä ja perustaa oman säätiönsä, Elton John AIDS Foundation.

Eltonilla on siis aina vähintäänkin tuhat rautaa tulessa ja esiintymistä rakastava mies on kiertänyt maapallon lukuisia kertoja mammuttimaisilla lavashow-kiertueillaan. Mutta lopulta kohtalo tuo eteen vielä yllättävän käänteen, jota Elton ihmettelee kirjassaankin moneen otteeseen. Että hänestä, rock'n'roll-tähdestä ja homomiehestä tulisi vielä rauhallista kotielämää rakastava perheenisäkin!

Mutta näin todella käy, monien yhteensattumien kautta. Ja Eltonin ja David-puolison kaksi poikaa ovat niin tärkeitä, että Elton on päättänyt lopettaa kiertue-elämän, mistä todisteena parhaillaan menossa oleva "Final Tour"-kiertue.

Kirjaa lukiessa oivalsin miten läpeensä musiikkia rakastava ihminen Elton on. Hän luettelee monia itselleen tärkeitä muusikoita ja kappaleita, ja kun niitä kuuntelee, saa hienon taustapeilin Eltonin omalle musiikille. Elton on myös maaninen musiikin kerääjä ja hän muistelee erityisellä lämmöllä jo poismyytyä vinyylilevykokoelmaansa.

Mutta ennen kaikkea Elton taitaa kuitenkin olla ihmisten "keräilijä". Kun Elton tapaa uuden ihmisen ja kaikki klikkaa kohdilleen niin ystävyys on sillä sinetöity! Hän vaikuttaa olevan todella lojaali ja läheinen ystävä eikä hän tunnu myöskään välittävän ihmisten sosiaalisista taustoista. Toki Elton myöntää, että kuningasperheen kanssa hengailu on vähintäänkin coolia mutta yhtälailla hän hengailee myös ihan tavallisten ihmisten kanssa. Ja kaiken kruunaa se "arjenharmaa" perhe-elämä, jonka Elton on nyt vihdoin saavuttanut.

What a life! Onneksi Elton on vielä täällä keskuudessamme siitä kertomassa, sillä tämän elämäntarinan voi uskottavasti kertoa vain se, joka on sen itse elänyt. Ja onneksi Elton on luvannut jatkaa myös musiikin tekemistä. Sillä vaikka kiertue-elämä on pistetty pussiin niin se alkuvuosien studiomuusikko ja laulunikkari on yhä voimissaan!

PS. Soittolistalla kappaleita ja muusikkoja, jotka Elton mainitsee kirjassaan!


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki