Siirry pääsisältöön

Tekstit

Moderni klassikko, joka vie 70-luvun alun Tukholmaan

  Olen tässä vuosien varrella aina silloin tällöin törmännyt ruotsalaiskirjailija Gun-Britt Sundströmin nimeen, mutta koska häneltä ei ole ilmestynyt uusia romaaneja sitten vuoden 1976 jymymenestyksensä jälkeen niin en ole sattunut vielä lukemaan hänen tuotantoaan. Mutta nyt kun törmäsin taas Sundströmin Maken-romaaniin lukiessani Märta Tikkasen kirje-elämäkertaa  niin päätin siltä istumalta tutustua kirjaan.  Tikkanen ei ollut kovin vaikuttunut romaanista enkä sitä kyllä yhtään ihmettele, sillä Sundströmin ja Tikkasen kirjalliset tyylit ovat kuin eri planeetoilta. Mutta itse ihastuin Sundströmin nasevaan sanailuun ja lakoniseen itseironiaan. Tästä tekstistä tuli mieleen lapsena rakastamani Merri Vikin Lotta-kirjat juurikin samanlaisen huumorinsa ja ennen kaikkea molemmissa kirjoissa esiintyvän omanarvon tuntevan nuoren tytön/naisen ansiosta. Kirjassa "Maken" (suomeksi 'aviomies') nuori opiskelijatyttö Martina kertoo elämästään ja rakkaussuhteestaan Gustaviin. Ja kerr
Uusimmat tekstit

Miten sössitään hyvä kirjaidea x 2

  Maaliskuu tuli ja meni. Oli kaikenlaisia työ- ja opiskelukiireitä, jotka pitivät mielen mukavasti poissa korona-aiheisista aatoksista. Sivusilmällä olen ollut uutisista ymmärtävinäni, että täällä Ruotsissakin on vaikea tilanne, vaikka kuolinluvut ovatkin melko vähäisiä vuoden takaisiin kauhulukuihin verrattuna. Etätyöpestinikin jatkuu, näillä näkymin ainakin kesän yli. Eikä se ajatus enää edes ahdista, sillä olen nyt vuoden aikana rakentanut tänne kotiimme oikean puuhakeskuksen. Töiden ja kotihommien lisäksi olen järjestänyt itselleni kaikenlaista aktiviteettiä, jotta mieleni pysyisi virkeänä. Olen jo vuoden verran opiskellut saksaa ja tänä talvena osallistuin myös pitkästä aikaa yliopiston kurssille, jonka luentoja pystyi seuraamaan vaivattomasti netin kautta.  Ja nettiin on tosiaan siirtynyt myös sosiaalinen elämäni lähes täysin - siellä seurustelen siskon kanssa, keskustelen kirjoista lukupiirini kanssa ja virittelen kerran viikossa yhteyden Balille, jossa saksanopettajani asuu. V

Kuvat täydentyvät ja väliin astuu elämä

  Tällä viikolla täällä Tukholmassa vietetään hiihtolomaa ja vaikka se ihanin hiihtokeli jo menikin niin saatiinpa kuitenkin symbolinen lumipeite vielä päiväksi mieltä piristämään. Olemme olleet kotosalla ja kierrelleet lähiseutujen luontopolkuja, ei sen kummempaa.  Mutta onneksi kirjojen avulla voi vielä kuitenkin päästä kurkistamaan uusiin maailmoihin. Olen itse juuri kotiutunut pariskunta Tikkasen muodostamasta kahden kirjailijan universumista. Luin Johanna Holmströmin kirjoittaman elämäkerran jatkoksi Märta Tikkasen kirjekokoelman ja sain näin kokea Tikkasen omin sanoin kaikki ne elämän kuohut, jotka Holmström kirjassaan niin hyvin taustoitti. Tikkasen kirjeet on osoitettu ruotsalaisille ystävättärille Åsa Mobergille ja Birgitta Stenbergille, kirjailijoita hekin, ja kirjeet ovat hyvin syväluotaavia kuvauksia Tikkasen arkipäivästä ja työstä. Nämä ovat kuin päiväkirjaotteita ja päiväkirjanaan Tikkanen niitä on varmasti kirjoittanutkin. Ja aika varhaisessa vaiheessa tulee esille myös

Ruotsinsuomalainen, oletan?

  Tänään vietetään ruotsinsuomalaisten päivää. Tai vietetään ainakin täällä Ruotsissa, jossa meitä ruotsinsuomalaisia on 7,5 % väestöstä. Tai "meitä" tai "heitä", sillä kysymys kuuluu: olenko minä ruotsinsuomalainen? Olen asunut Ruotsissa jo 20 vuotta ja virallisesti minut luokitellaan ruotsinsuomalaiseksi. Mutta omaan rintanappiini se ei oikein istu, jostain syystä esittelen itseni aina "suomalaisena, joka asuu Ruotsissa". Mikä synnyttää välillä koomisiakin tilanteita. Kuten esimerkiksi ollessani perheeni kanssa lomamatkalla ja kreikkalainen tarjoilija kysyy kohteliaasti mistä päin tulemme, m ieheni (ruotsalainen) ja lapsemme (ruotsinsuomalainen) vastaavat ilman kommervenkkejä tulevansa Ruotsista. Mutta sitten minä pilaan tunnelman alkamalla selittää juurta jaksain kuinka asun toki Ruotsissa, mutta alunperinhän minä olen siis suomalainen, joka nyt sattui muuttamaan Ruotsiin. Ja sitten vuodet vierivät vaikka ei ollut tarkoitus. Jos oikein vauhtiin pääsen n

Märta Tikkanen On My Mind

  Ulkoilua, ulkoilu, ulkoilua... siitä on korona-ajan ihmisen vapaa-aika tehty. Väliin tietysti myös kirjoja. Ystävänpäivänä julkistettiin muuten kirjasomen omat kirjapalkinnot , äänestykseen saivat osallistua kaikki jollakin tavoin somessa kirjajuttuja postaavat.  Itse en ole äänestykseen osallistunut, sillä luen niin vähän uusia suomalaisia kirjoja (ne kun tulevat tänne Ruotsin kirjastoihin sen verran viiveellä)  Mutta olin onnistunut kuitenkin täsmälukemaan kaikki tämän vuoden Blogistania-palkitut kirjat, kuopusta lukuun ottamatta, ja yhdyn kaikkiin ylistyssanoihin. Sekä Margarita että varsinkin Ankeriaan testamentti tekivät todella suuren vaikutuksen! Menneellä viikolla luin tiiviillä tahdilla kaksi kirjaa. Ensinnäkin Johanna Holmströmin elämäkerran Märta Tikkasesta, jota olin odottanut innokkaana kirjastosta. Hiukan ihmettelin niitä nyt lukemiani tietoja, että Tikkanen itse ja hänen edunvalvojansa eivät olisi olleet tyytyväisiä yhteistyöhön ja lähdinkin hiukan arkaillen lukemaan

Taukorunoutta etätyöläiselle, kiitos Nobelin

  Viime viikon vietin hyvin nobelimaisissa tunnelmissa. Sain nimittäin vihdoinkin käsiini kirjastosta varaamani tuoreimman Nobel-kirjailijan Louise Glückin runokirjan. Kuten jo ihan tammikuun alussa kerroin, olen nyt rohkaistunut runojen lukijaksi. Luin vuoden alkajaisiksi suomenruotsalaisen näyttelijän Stina Ekbladin muistelmat , joissa hän kertoo omasta runonlukufilosofiastaan. Ekblad on täällä Ruotsissa tunnettu nimenomaan runonlausujana - jos jossakin sellaista tarvitaan niin yleensä se on aina hän. Ja olin aivan pökertynyt pelkästä ajatuksesta kun luin Ekbladin pohdinnan siitä, kuinka runo kuuluu sille, joka sen kullakin hetkellä lukee! Tältä runo kuulostaa, juuri tänään, juuri minun äänelläni - tai kehollani, sillä Ekbladille runon lukeminen on fyysistä toimintaa. No, minähän olen nyt sitten niitä runoja lukenut. Näitä Louise Glückin runoja olen lausunut itselleni ääneen täällä kotona, etätyön lomassa, ikäänkuin taukorunoutena. Tai en nyt suinkaan itselleni, sillä ajatuksissani o

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä - ja kuinka vanha kirja sai uuden elämän

  Nyt on meillä täällä Tukholmassakin ihan oikea talvi! Kävin aamupäivällä hiihtämässä ja laturaivosta ei ollut tietoakaan sillä kaikki olivat vain niin onnellisia, että vihdoinkin päästään hiihtämään. Ja itsekin vedin jo ihan tyylikkäästi, vaikkakin varsin rauhalliseen tahtiin. Talvinen metsä on maagisen kaunis! Menneellä viikolla tuli kaksi uutta suru-uutista: kaksi Ruotsin kirjalliseen eliittiin kuulunutta hahmoa on kuollut koronaan. Lars Norén on Strindbergin jälkeisen ajan arvostetuin näytelmäkirjailija täällä Ruotsissa. Hänet tunnettiin taiteensa suhteen ehdottomana ja julkaistujen päiväkirjojen ansiosta myös teräväkielisenä kirjoittajana. Mutta päiväkirjoista käy myös ilmi kuinka omistautunut hän oli sekä lapsilleen että ystävilleen. Norén ei kirjoittanut mitään humoristisia näytelmiä vaan syväluotaavaa psykologista draamaa. Ruotsissa on jopa käsite "Norén-joulu" (vastakohtana Fanny&Alexander-joululle), joka tarkoittaa joulunviettoa rankkojen riitojen, ahdistuksen