Mrs Karlsson lukee...

Tänä vuonna taisi käydä niin, että sekä lomasäiden että lomakirjojen osalta huippukunto osui jo kuukausi ennen varsinaista lomaa. Lomaanhan kuuluu aina se kevyehkö jännäri, jota voi lueskella muun lomapuuhastelun ohessa ja tämä Gillian Flynnin Kiltti tyttö (Gone Girl) täyttää ne vaatimukset mennen tullen. Luin kirjan englanniksi mikä osoittautui hyväksi sattumaksi, muista kirjablogeista kun nimittäin huomasin monen moittineen suomennoksen heikkoa tasoa. Englanniksi tarina eteni sujuvasti ja dialogi oli näpsäkkää sanailua, joka viihdytti. Varasinkin seuraavan Flynnin kirjan myös englanninkielisenä.

Siltä varalta, että sattuisi olemaan muitakin kuin minä, jotka emme olleet edes kuulleet tästä muutaman vuoden takaisesta menestyskirjasta, niin en tässä sen kummemmin lähde tarinaa availemaan. Kirja toimii paremmin jos ei tiedä etukäteen mitään tarinan asetelmista. Sen verran kuitenkin paljastan, että kirjan pääpari on Nick ja Amy, New Yorkista Nickin kotiseudulle Missouriin muuttanut avio…

Ei mitään kevyttä kesälukemista tämä Naomi Kleinin uusin mutta ehkä parempi lukea se näin alkukesän valoisina iltoina kuin esimerkiksi marraskuussa, jolloin kirjan synkkä aihe saattaisi tuntua vieläkin masentavammalta. Klein ei nimittäin hymistele vaan kertoo painokkaasti mitä mieltä on Trumpin hallinnosta ja sen vaikutuksesta maapallomme tulevaisuuteen. Menossa on sellaiset uusliberalistiset kekkerit, että hinta niistä maksetaan koko maapallon väestön kustannuksella. Mutta toivoa on, joskin aikaa vain vähän.

Nyt on yritettävä pitää kieli keskellä suuta, ettei tämä eksy liikaa politiikan puolelle. Soisin kuitenkin tämän kirjan jokaiselle luettavaksi ja vaikkapa eräällekin entiselle presidenttiehdokkaalle, joka tuntuu olevan kovasti Trumpin lumoissa.  Klein taustoittaa niin vakuuttavasti ja yleistajuisesti maailmantalouden kehityksen ja sen vaikutuksen Trumpin vallannousuun, että moni käänne Yhdysvaltain politiikassa saa loogisen selityksensä.  Kleinin versio on tietysti vain yksi puo…

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan, että kaikki käy hyvin) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on …

Ruotsalainen Lena Einhorn luuli jo tuntevansa Greta Garbon perusteellisesti, olihan hän tehnyt Garbosta dokumenttielokuvan. Mutta sitten löytyivät Garbon ystävälleen ja rakastetulleen Mimi Pollakille kirjoittamat kirjeet ja Garbon elämänkaari sai uuden ulottuvuuden. Tarina kertoo, että Pollak säilytti vuosien mittaan Garbolta saamiaan n. 40 kirjettä käsilaukussaan, josta omaiset ne löysivät Pollakin kuoleman jälkeen.

Einhorn harkitsi uuden elokuvan tekemistä mutta projekti pitkittyi ja lopulta tarina muotoutuikin dokumentääriseksi romaaniksi Garbon elämästä ennen Hollywoodia. Greta Gustafsson tapaa Mimi Pollakin Dramatenin näyttelijäkurssilla ja he löytävät nopeasti toisensa. Einhorn ei hymistele vaan kirjoittaa myös parin fyysisestä rakkaudesta. "Gurra ja Misse" viettävät tiiviisti aikaa yhdessä mutta Gretan saadessa suuren roolin suomenruotsalaisen ohjaajan Mauritz Stillerin suurelokuvasta Gösta Berlingin taru tapaamisia on vaikea järjestää. Greta unelmoi Mimin perheen ka…

Jörn Donner ei usein pääse lukulistalleni mutta ajankohtaisen aiheensa ansiosta tämä Donnerin uusin oli itsestäänselvä. Olen tänä 1918-muistokeväänä ehtinyt jo lukea Antti Tuurin Tammikuu 18 sekä Anneli Kannon Lahtarit, jotka ajallisesti ja paikallisesti sijoittuvat keskenään lomittain. Aivan toisenlaisen näkökulman kevään 1918 tapahtumiin saa tästä Donnerin kirjasta, jossa tapahtumat etenevät pääasiallisesti Terijoella Rajajoen tuntumassa mutta erilaisten takautumien ja metatasojen kautta liikutaan myös Pietarissa ja Viipurissa.
Itse tarina alkaa kuitenkin nykyajasta, jolloin kirjan varsinainen kertoja löytää isänsä jäämistöstä kolme ruskeaa pahvilaatikkoa ja saatekirjeen, jossa kerrotaan isän tehneen muistokirjoituksen kauan sitten kuolleesta ystävästään ja samalla myös "mahdollisimman kattavan kuvauksen hyvin lyhyestä aikakaudesta maamme historiassa".  Tuo aikakausi on 1918-1919 ja se kerrotaan kolmen henkilön kolmiodraamana.
Venäjänjuutalainen Alexander lähtee pakoon Pi…

Monet kustantajat pyysivät vuosien varrella Birgitta Ulfssonilta muistelmia mutta niihin pyyntöihin Ulfsson ei koskaan suostunut. Ei, vaikka hän pitikin kirjoittamisesta. Erityisesti kirjeitä hän kirjoitti mielellään. Sitten tuli ruotsalainen Stig Hansén, jonka tehtävänä oli haastatella Ulfssonia Göteborgin teatterin sivuille Fosterlandet-esityksen yhteydessä. Ja yllättäin Ulfsson huomasi pitävänsä Hansénin tavasta haastatella ja kirjoittaa. Tuloksena on tämä kirja, joka ei siis ole perinteinen muistelmateos vaan lähinnä jutustelua ja muistelua vuosien varrelta. Kohteensa näköinen kirja!

Ja mikä onni, että kirja tuli tehtyä! Birgitta Ulfsson nimittäin kuoli vain puolisen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Vaikka syöpä kummitteli taustalla jo kirjan teon aikana niin katse oli tulevaisuudessa, uusissa teatteriproduktioissa ja vielä yhdessä kesänvietossa rakkaalla saarella. Ehdin itse nähdä kirjassa paljon puhutun Fosterlandet-esityksen täällä Tukholmassa. Mieltäni lämmittää ajatus, et…