Siirry pääsisältöön

Tekstit

Ágota Kristóf: Lukutaidoton - Monikielisyydestä ja uimaan oppimisesta

  Huomenna alkaa sitten taas arki. Vauhdikkaan syksyn jälkeen palautuminen vei vähän enemmän aikaa kuin olin suunnitellut. En ollut jouluaattonakaan vielä ihan parhaimmillani. Mutta tänään alkoi olla jo sellainen olo, että ehkä tästä taas noustaan. Olen ehtinyt onneksi lukea melkein niin paljon kuin olin suunnitellutkin. Tosin varsinaiset "lukuromaanit" jäivät nyt lukematta, olen enemmänkin keräillyt irtonaisia ajatuksia ja ideoita, jotka ovat minua syystä tai toisesta puhutelleet. Kuten jo vuosikoontipostauksessani mainitsin, kirjat löytävät luokseni hyvin sattumanvaraisesti ja yllättäviäkin teitä. Unkarilais-sveitsiläisen Ágota Kristófin omaelämäkerrallisen (vai ovatko kaikki hänen kirjansa itse asiassa omaelämäkerrallisia..?) teoksen L'Analphabète , Lukutaidoton, löysin eräästä artikkelista, jossa käsiteltiin kaksikielisyyttä. Kristóf kertoo yhdentoista luvun mittaisessa pienessä kirjassa paostaan Unkarista ensin Itävaltaan, josta tie vei Sveitsiin.  Sattuma johdattaa...
Uusimmat tekstit

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...

Kirjasomen joulukalenteri - Luukku 16

  Hyvää kolmannen adventin jälkeistä maanantaita! Alkaako joulustressi jo vallata mielen? Siellähän se jo ensi viikolla odottaa, se joulu...  Kävimme viikonloppuna ystävien luona kylässä ja siellä äidyin muistelemaan ensimmäistä koronajoulua, jolloin muistini mukaan oli niin stressitöntä ja ehdin kerrankin laittaa kystä kyllä. No, onneksi on tämä blogini arkisto. Vuoden 2020 joulukalenteripostaukseni kertoo kylläkin vähän toisenlaisista tunnelmista. Mutta takaisin tähän jouluun! Ja mikäs joulu se nyt muka olisi jos se ei ole maustettu ainakin hyppysellisellä stressiä ja ripauksella kireitä tunnelmia. Olen ollut tässä syksyn aikana jo tuntosarvet koholla ja pistänyt merkille "tunnelmallisia" joulukohtauksia lukemistani kirjoista. Vieläkö muistatte Orvokki Aution Pesärikko-trilogian Armin? Nuori Armi, joka haaveili aikuisen elämästä ja suostui Olavin kosintaan, vanhempiensa vastustuksesta huolimatta. Ensimmäinen joulu anopin huomissa on työntäyteinen. Joka päivä on jotakin puu...

Ludmila Engquistin tarina - Kuinka Ruotsin kansa tuli petetyksi

  Hei, kuulkaas tätä: olen lukenut urheilukirjan! En yleensä moisiin harhaudu, sillä (vähäisen) lukukokemukseni mukaan ne ovat usein aika yksitoikkoisia. Eikä vähiten sen vuoksi, että ne on yleensä kirjoitettu fanikirjoiksi. Eli kaikki on huippua ja hienoa ja mahtavaa. Ei, ei voi olla! Tämän Ludmila Engquistista kertovan kirjan päätin kuitenkin lukea, sillä hänen tarinansa on herättänyt niin paljon kysymysmerkkejä.  Ja Ludmilalla on kieltämättä paljon selittämistä, etenkin Ruotsin kansalle. Harvoin saakaan lukea näin nöyrästi kirjoitettua urheilijaelämäkertaa. Kuka sitten on Ludmila? Hän syntyi 1964 silloisessa Neuvostoliitossa, jossa lapset lokeroitiin koulussa automaattisesti tiettyihin lahjakkuusluokkiin. Ludmilastakin piti ensin tulla voimistelija, mutta sitten hänet siirrettiin yleisurheilun puolella. Lapselta itseltään ei tietenkään pahemmin kyselty mitä hän haluaisi tehdä. Ludmila ymmärsi kuitenkin varhain, että tässä voisi olla keino päästä pois. Lapsuutta väritti...

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä...

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amer...

Elämäkerta-ainesta

  Voi miksi nämä viikonloput tuntuvat aina niin lyhyiltä? Vaikka ehdinkin paljon - yksi näyttely, yksi teatteriesitys, opintoja ja tutkielman luonnostelua, metsäkävelykin siihen väliin - niin oliko tämä nyt sitten kuitenkaan sitä "elämäkerta-ainesta".  "Juuri se, että yleensä menet sen sijaan että jättäisit menemättä, on tehnyt elämästäsi elämäkerta-ainesta." Niin, sanotaan se nyt suoraan: olen täällä post-Saisio-tunnelmissa. Tuo yllä oleva oli sitaatti Heini Junkkaalan massiivisesta Saisio-pläjäyksestä, joka oli sekä mieltä virkistävä mutta se on aiheuttanut myös kosolti itsetutkiskelua. Mitä jos meikäläisestä pitäisi kirjoittaa elämäkerta parinkymmenen vuoden kuluttua, mitä ihmettä siihen voisi laittaa?  En nyt tarkoita, että haaveilen täällä tulevani joksikin merkkihenkilöksi. Kyseessä on enemmän ehkä sellainen välitilinpäätös. Että mitä on tullut tehtyä ja mitä on vielä edessä. Tai nyt näin Saisiokirjan luettuani: kenen kanssa on tullut tehtyä ja mitä kaikkea vä...