Päivi Istala on tuttu nimi radiosta, itse 70-luvun lapsena muistan legendaarisen Tänään iltapäivällä -ohjelman. Muuta en sitten naisesta tiennytkään ennen tämän kirjan lukemista mutta takakannen suljettuani olin syvästi liikuttunut. Ei ihme, että nämä muistelmat ovat vaatineet kokonaiset 532 sivua! Ja kuitenkin Istala toteaa lopussa ilkikurisesti, ettei suinkaan kerro kaikkea "vaikka lukijasta saattaa tuntua, että likeltä mennään".
Istala käy läpi laajasti isovanhempiensa ja vanhempiensa elämänhistoriaa. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoista ajankuvaa sotavuosilta ja 50-luvun koululaisen elämästä. Tämän osan kirjaa uskon kiinnostavan vaikka Istalan elämänkaarta ei niin tuntisikaan. Mutta 70-luvulle tultaessa ja siitä eteenpäin Istala tiputtelee nimiä ja arvioi eri henkilöitä niin tiiviiseen tahtiin, että lukijalta saattaa sivuja jäädä lukematta jos aihe sinänsä ei kiinnosta. Varsinkin Yleä koskeva osuus tuntuu olevan tarkoitettu lähinnä entisille työkavereille. Tässä kirjassa turhan moni vanha kauna päästetään vielä päivänvaloon ja selostetaan aivan liian yksityiskohtaisesti. Lukija tuntee olonsa lähinnä vaivautuneen ulkopuoliseksi.
Istala ei tosin säästele edes itseään vaan kertoo aseistariisuvan rehellisesti omista harha-askelistaan ja erityisesti alkoholismistaan. Mutta samalla hän korostaa sitä, että matka tähän avoimuuden tilaan on ollut pitkä. Elämänkaaren kuvauksena tämä teos onkin juuri parhaimmillaan. Kun jo iäkkäämpi ihminen käy läpi elämäänsä ja osaa jopa ottaa siihen tervettä välimatkaa, tuloksena on teksti johon lukijakin voi peilata omia kokemuksiaan. Olisinko tehnyt samoin? Olisinko selvinnyt tuosta?
Kirja on harmi vain rakenteeltaan yllättävän sekava ja tekstiin on jäänyt myös toistoja, lähes sanasta sanaan. Oikolukijakin on tainnut hypätä muutaman rivin yli tästä tiiliskivestä. Toisaalta kuitenkin kun luen, että kustannustoimittajana on toiminut kokenut Liisa Steffa niin arvaan, että tässä on ehkä haluttu säilyttää Istalan oma ääni niin autenttisena kuin mahdollista ja siinä onkin onnistuttu. Viikon ajan matkustin kodin ja työpaikan väliä Istalan seurassa eikä aika käynyt pitkäksi. Helvi Juvosen säkeet runosta Tuohilippi ja lähde kirjan alussa ovat todella osuva motto tälle kirjalle - ja Istalan mutkikkaalle elämänpolulle.
Polkua koukeroista
metsä sinua vie.
Ihmettä tuskin moista
tarjosi tasainen tie.
**
Päivi Istala: Ristivetoa ja muita kertomuksia elämästä
Siltala 2012
Lainattu kirjastosta
Helmet-lukuhaaste: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
