Mrs Karlsson lukee...

  Tänään on ulkona harmaa ja tuulinen maisema. Ajatuksissa myllertää monet asiat, päällimmäisenä ehkäpä tämä juuri tapahtunut rajoitusten poistuminen. Palailen pikkuhiljaa takaisin työpaikalle ja on ollut todella hienoa tavata kollegoita. Mutta minua myös huolestuttaa. Rokotuksen vaikutus alkaa laantua, tämä syksy ehkä on vielä turvallista aikaa mutta entäpä sitten kun tullaan jouluun? Konttorilla istuminen on myös herättänyt ristiriitaisia ajatuksia. Olen itse asiassa aivan kauhuissani ajatuksesta, että ajautuisin siihen samaan oravanpyörään, jossa olin ennen pandemiaa. Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet hengähdystauko, jolloin olen saanut enemmän aikaa itselleni. Joudunko luopumaan kaikesta siitä positiivisesta, jonka olen etätyöaikana löytänyt? Tästä harmaasta mielialastaniko nyt sitten johtuu, että luen tällä hetkellä urakalla islantilaisen Arnaldur Indriðasonin dekkareita. Luin ensin Erlendur-sarjan ensimmäisen osan nimeltä Mýrin (tai ainakin luulen sen olleen ensimmäinen,

  Ja yhtäkkiä oli syyskuu... Kesä meni kuin hujahtaen, tuo järjestyksessään toinen pandemiakesä, jonka vietimme jo tottunein ottein. Kotimaan matkailua ja mielellään luontokohteita, valitaan väljästi kansoitetut ravintolat ja kahvilat ja jos sää vain sallii niin istutaan ulkona. Ja tänä kesänähän se ulkona istuminen on onnistunut hienosti, kiitos sään jumalattarien. Valittelin kesällä kun lukeminen ei maistu, mutta nyt maistuu taas! Loppukesän todellinen knockout on ollut Eeva Joenpellon Lohja-sarja ja sen ensimmäinen osa, jota sekä kuuntelin että luin paperisena kirjana. Liisamaija Laaksosen luenta menee luihin ja ytimiin ja varsinkin Salmen ja Gröönrooskan osuudet halusin kuunnella Laaksosen lukemana. Laaksonen tekee tästä yhden naisen radioteatterin - jokainen henkilö saa oman äänensä, painotuksensa, huokauksensa...  En itse asiassa edes ymmärtänyt Joenpellon kerronnan mestarillisuutta ennen kuin Laaksonen näytti minulle miten tätä tekstiä on luettava. Jos lukee liian nopeasti jää

  Kävin pitkästä aikaa kirpparilla ja pysähdyin ison pokkarihyllyn eteen. Katse lähti kiertämään ja pian sylissä oli kasa kirjoja. Tajusin yhtäkkiä, että tätä olin oikeasti kaivannut - pämäärätöntä kirjojen selailua ja jännittäviä löytöjä. Yleensähän teen tällaista löytömatkailua kirjastossa, mutta koko tämän pandemian ajan kirjastot ovat olleet suljettuja yleiseltä haahuilulta. Haluamansa kirjat on pitänyt varata ja kirjat on saanut noutaa pleksilevyillä suojatulta kirjastovirkailijalta. Mutta tässä nyt sitten seisoin, edessä riveittäin pokkareita, joista saattoi valita hetken mielijohteesta mitä vain. Mikä kirjataivas! Neljä pokkaria lähti mukaani ja kaksi niistä on jo luettukin. Helena von Zweigbergk on täällä Ruotsissa tunnettu oivaltavista ihmissuhdekuvauksistaan ja nyt viimeksi myös Roxetin edesmenneen laulajan Marie Fredrikssonin elämäkerrasta. (Luulin lukeneeni von Zweigbergkiltä jo yhden kirjan, mutta nyt kun tarkistin asian niin kävi ilmi, että kirjan von Zweigbergkin isästä

  Ensimmäinen työviikko on jo pian pulkassa ja kuukauden mittainen kesälomakin pian vain haikea muisto. Tuntui todella katkeralta päättää loma sillä tänä(kään) kesänä ei sitten päästy Suomeen. Olin pitänyt viimeisen lomaviikon tyhjänä siltä varalta, että voitaisiin tehdä äkkilähtö mutta juuri sillä viikolla lähipiirimme Suomessa joutuikin koronakaranteeniin. Tosin ei nyt aihetta itsesääliin, ihan mukavan loman saimme toki täällä Ruotsissakin. Lähdimme viikoksi tutustumaan Itä-Götanmaan maakuntaan, joka on tunnettu ennenkaikkea Götan kanavasta ja saaristostaan. Sää helli ja tapasimme mukavia ihmisiä, söimme litroittain jäätelöä siitä tunnetussa Söderköpingin pikkukaupungissa (joka keskiajalla oli itse asiassa Ruotsin tärkeimpiä keskuksia!). Tietysti pyöräilimme kanavan vartta ja pääsimmepä peräti soutelemaankin sille. Mukavia muistoja tuli kosolti tuliaisina. Mutta se Suomi-ikävä... Mitä tehdä kun haluaisi tavata perhettään ja ystäviään muutenkin kuin videopuheluiden välityksellä, jossa

  Voi, ei tästä kesästä 2021 nyt sitten tullutkaan "sitä suurta kirjakesää". En yksinkertaisesti jaksa lukea tällä hetkellä. Ajatukset laukkovat joka puolelle, keho ei malta istua rauhassa kahta sivua pidempään. Elokuvat ja tv-sarjat sen sijaan pitävät paikoillaan. Ja eihän tässä muuten olisi mitään hätää mutta mikäs se sellainen kirjabloggari muka on, joka ei viitsi lukea?! Mutta en nyt kuitenkaan hyvästejä tullut tänne jättämään vaan vain toivottamaan kaunista keskikesää. Jos tunnen itseni (minkä luulen tekeväni näin viidenkymmenen vuoden kokemuksella) niin olen taas viimeistään syyskuun alkuun mennessä iskukunnossa ja kirja kädessä. Tosin en nyt ihan ilman kirjavinkkejä poistu kesälaitumelle: kaksi kirjaa olen onnistunut kahlaamaan läpi ja oikeastaan vain sen ansiosta, että molemmat kirjat ovat sekä aiheeltaan että toteutukseltaa erittäin onnistuneita. Ja mielestäni molemmat sopivat hienosti juuri lomalukemisiksi! Jos olet vailla mielenkiintoista dekkaria, kokeilepa tällä

Kun Laila oli eroamassa ja muuttanut yksin Tuusulan Rantatielle, hän eli elämänsä vaikeimpia aikoja. Voimat olivat loppuneet kesken ja tyttäretkin olivat ulkomailla. Silloin apuun tuli Eeva Joenpelto, joka kesken muuton laittoi voipuneen Lailan järjestykseen. Hän julisti ystävälleen: ”Masentua ei saa, vaikeudet on voitettava ja ihmisestä itsestään riippuu, mihin hän pystyy”. Lailaan tämä lääkitys tehosi. Uusi koti alkoi tuntua omalta ja omanarvontunne palasi. (Helena Ruuska: Elämän kirjailija Eeva Joenpelto, WSOY 2015)   Olen 70-luvun lapsi, jonka äiti luki samoja kirjoja kuin muutkin 70-luvun äidit: Utriota, Hietamiestä ja Joenpeltoa. Kirjat tulivat kirjakerhon kautta ja kumma kyllä, vaikka äitini vuosien varrella tyhjensi kirjahyllyään useastikin, juuri nämä kirjat säilyivät hyllyssä viimeiseen asti. Kun selailen niitä, nenääni hiipii piipun tuoksu. Piippua polttanut isäni kuoli jo 1983, mutta nämä kirjat ovat onnistuneet säilömään lapsuuteni tärkeän tuoksumuiston. Tarkoitukseni