Mennyt viikko ei ollutkaan enää sellainen leppoisa joulunjälkeinen "mitäs sitä sitten tekisi" -työviikko vaan ihan oikeasti sai painaa hommia. Lisänä vielä huonot uutiset oman talon ulkopuolelta, mitkä eivät niinkään kosketa omaa työtäni mutta huoli tuttujen kollegoiden jaksamisesta on suuri. Ajatukset ja tunteet olivatkin yhtä vuoristorataa. Ja siihen vielä tämä himskatin etätyö! Nyt jos koskaan olisin tarvinnut lähityökavereita eikä mitään teams-naamoja. Ja kaikki tämä nyt sitten selityksenä sille, että kirjallisuuden harrastamisesta ei tullut muuta kuin räpiköintiä. Sivu sieltä, toinen tuolta. Lisäksi vähän kirjahyllyn siivoamista, josta pitäisi saada poistettua ainakin parikymmentä opusta, jotta uusille tulisi tilaa. Ja sitten se suuri kysymys: kuka saa jäädä? Tämähän on kuin lapsiaan pitäisi järjestää sen mukaan kuka on rakkain tai kenestä ei ole enää niin kiinnostunut! Kuten nyt esimerkiksi Yrsa Stenius: hänen kirjansa "Makten och kvinnligheten" (Valta ja nais
Nyt on meilläkin täällä Tukholmassa talvi! Ja pitihän sitä juhlistaa kaivamalla esiin toissa talvena ostamani tuliterät karvapohjasukset. Kerran niillä ehdin hiihdellä, mutta koska viime vuonna ei lunta näillä leveysasteilla näkynyt niin vasta nyt pääsin kokeilemaan toisen kerran. Ja hyvin sekä luisti että piti, vaikka olinkin hiukan epäileväinen näitä karvaisia suksia kohtaan. Hiukan epäileväinen olen ollut myös Ruotsin kansallisiskonia Ulf Lundellia kohtaan, mutta sain senkin epäilykseni haudata paikkansa pitämättömänä. Katsoin nimittäin viikko sitten SVT:n kaksiosaisen tuoreen dokumentin miehestä ja mitä näin: ei suinkaan mikään mörökölli, niinkuin julkisuuskuva on antanut ymmärtää, vaan huumorintajuinen ja pilke silmäkulmassa jutusteleva mies. Musiikki tosin kuulostaa korvissani edelleenkin vähän turhan yksitoikkoiselta (anteeksi tämä lausunto, kaikki Lundell-fanit!) eikä dokumentissa esitelty miehen maalaustaidekaan tehnyt kovin suurta vaikutusta. Mutta Lundell on myös kirjailija,