Mrs Karlsson lukee...

Lauantaiaamuna lähdimme matkaamaan pohjoista ja kotia kohti mutta pysähdyimme vielä yhdeksi yöksi Kööpenhaminaan. Olimme päättäneet palkita itsemme urheasta hostelliseikkailusta menemällä Tivoliin. Olinhan nuukuuksissani ajatellut säästäväni rahaa varaamalla huoneen hostellista, joka sitten osoittautui kenties Hampurin masentavimmaksi majoituspaikaksi.

Ja sinne ne säästetyt eurot tosiaan hävisivät, Tivoli on nimittäin kaikessa kauneudessaan myös melkoisen tyyris paikka. Mutta hauskaa oli! Perinteinen vuoristorata eli Rutschebanen oli meidän mielestä paras ja ajoimme siinä ainakin 10 kertaa. Lapsi vielä muutaman kerran yksinkin kun minun pääni ei enää kestänyt.

Niin, se hostelli... viimeisenä iltana Hampurissa huomasimme yhdessä verhossa oudon jäljen, joka näytti kuin verinen käsi olisi pidellyt verhon reunasta. Mutta siinä vaiheessa olimme jo niin tottuneita hostellin surkeaan tasoon, että kohautimme vain olkapäitämme ja päätimme sen punaisen värin olevan ketsuppia. Ja mikä ilo olika…

Nyt alkaa selvästi meno hyytyä sekä äidiltä että tyttäreltä! Eilinen pitkä turistipäivä tuntui aamulla kropassa emmekä olisi ehkä päässeet liikkeelle ollenkaan, ellei meillä olisi ollut lippuja ostettuna Chocoversumin suklaamuseon englanninkieliselle opastukselle.

Voimia verottaa myös yllättäin iskenyt täikriisi. Emme syytä siitä tätä kyseenalaista hostellia vaan syyllinen lienee koulussa alkuviikosta leikitty leikki, jossa lapsen mukaan "maattiin lattialla päät vierekkäin". Oh dear... Onneksi olin sujauttanut matkalaukkuun mukaan myös täikamman ja kampaamalla tukan pari kertaa päivässä täi-invaasio pysyy kurissa siihen asti, että päästään kotiin ja saadaan iskettyä täishampoo päähän.

Chocoversum oli siis ensimmäinen päivän kohteemme. Kierros kestää 90 minuuttia, jonka aikana käydään läpi suklaan valmistus kaakaopavun kasvatuksesta lähtien lopputuotteeseen asti. Kierroksen aikana saa maistella suklaata sen eri valmistusvaiheissa ja kohokohta on tietysti oman suklaalevyn tek…

Otimme tämän ensimmäisen aamun Hampurissa erittäin rennosti. Saimme nukuttua hyvin, mikä olikin enemmän kuin tarpeen parin matkapäivän jälkeen. Hostelli on edelleenkin suuri pettymys mutta yritämme suhtautua asiaan viileän rauhallisesti. Luin uudestaan varaussivuston arvostelut hostellista enkä ymmärrä mitä olen lukenut varausta tehdessäni, sillä muut ovat listanneet kaikki nämä puutteet, joita nyt itse täällä bongailemme: ylimielinen henkilökunta, epäilyttävän vanha hissi (tällä hetkellä  täysin kaputt), kovat sängyt, meluinen autotie ulkopuolella, niukka aamiainen... Olisi kannattanut vain varata se vähän kalliimpi hotelli eikä nuukailla. Mutta kuten ruotsalaiset sanovat, turha itkeä kun maito on jo maassa. Sen sijaan olemme iloisia, että saamme esimerkiksi hyvät porrastreenit kun kipuamme päivittäin portaat neljännessä kerroksessa sijaitsevaan huoneeseemme.

Lähdimme liikenteeseen vasta puolenpäivän maissa ja suuntasimme ensin Speicherstadtin vanhalle satama-alueelle. Tämä alue on …

Kööpenhaminassa heräsimme pilviseen aamuun. Vetelehdimme huoneessa niin kauan kuin mahdollista ja lähdimme sitten kaupungille tappamaan aikaa ennen Hampurin-junan lähtöä.

Vastuuntuntoisena äitinä minulla oli hiukan huono omatunto, että olin ottanut lapselle kolme ylimääräistä lomapäivää koulusta. Niinpä ehdotin, että menemme paikalliseen kansallismuseoon, jonka Viikinki-näyttelyn olin bongannut jostakin brosyyrista. Nationalmuseet oli kiva paikka, sinne voisin mennä uudestaankin. Ja hauska juttu muuten, että jos olisin mennyt yksin niin olisin maksanut 95 kruunua mutta lapsen kanssa maksoimme yhteensä vain 80 kruunua!

Tämä oli muuten jo toinen kerta kun yövyimme Steel House Hostellissa ja sitä suosittelemme edelleen. Hostelli sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Tykästyimme jo viimeksi sen rentoon tunnelmaan ja siihen, että hostellin übercool henkilökunta saa minutkin tuntemaan olevani osa tätä übercoolia yhteisöä. Pieniä miinuksia tulee liian tehokkaasta …

Nyt tästä kirjablogista tulee hetkeksi matkablogi! Lukemisen ohella toinen intohimoni on matkat eikä sen tarvitse olla kummoinenkaan matka. Innostun nimittäin kaikista retkistä, oli se sitten pari tuntia tai monta päivää.

Tämän kertainen reissu sai alkunsa ajatuksesta, että olen aina halunnut nähdä saksalaiset joulumarkkinat. Ja kun kävi ilmi, että minulla on säästössä muutama lomapäivä, jotka täytyy pitää pois ennen vuodenvaihdetta, niin johan alkoi pää sauhuamaan. Lopputulemana oli sitten se, että lähdimme tänään lapsen kanssa klo16.24 Tukholman päärautatieasemalta kohti Hampuria!

Olemme aikaisemmin testanneet Tukholman ja Kööpenhaminan välisen junayhteyden, mutta nyt siis testataan seuraava etappi. Ja jos tämä osoittautuu toimivaksi niin seuraavaksi meillä on avoinna koko Eurooppa! Olen seurannut koko syksyn Facebook-ryhmää "Tågsemester", jossa junalla matkustavat ruotsalaiset antavat vinkkejä ja olen ymmärtänyt, että Tukholma-Hampuri-väli on jo ihan peruskauraa. Emme si…

Haluan uskoa, että jokaisella kirjalla on paikkansa ja aikansa. Erilaisia kirjoja tarvitaan täyttämään erilaisia lukuhetkiä. Kuten nyt esimerkiksi kun olet lentämässä paikasta A paikkaan B paikan C kautta. Jonottamista, odottamista, kävelyä, seisomista, lähtöporttien vilkuilua... Silloin on juuri paikallaan tällainen kirja, jonka sivut ovat höttöä täynnänsä.

Ranskalais-englantilainen Tatiana de Rosnay on jo vakiintunut kirjailijanimi ja hänen teoksiaan on käännetty myös suomeksi, kuten tämä "Mokka". Minulle tämä oli ensimmäinen (ja ehkä myös viimeinen). Mutta en kadu kirjan lukemista, sillä siinä oli tähtihetkensä. Palaan tähän hetkeen myöhemmin.

Tästä alkava teksti sisältää JUONIPALJASTUKSIA!

Justine on kääntäjä, joka asuu Pariisissa englantilaisen miehensä Andrew'n ja lapsiensa kanssa. Eräänä tuikitavallisena päivänä Justine saa puhelinsoiton, jota kaikki vanhemmat sisimmässään pelkäävät: Malcolm-poika on jäänyt auton alle ja makaa sairaalassa koomassa. Auto on paennu…