Siirry pääsisältöön

Tekstit

No mitä se Minna sitten oikein sanoi?

Minna Canthin 175-juhlavuosi 2019 meni osaltani niin kuin juhlavuodet nyt tuppaavat menemään. Kauhea on into mutta mitään ei lopulta tapahdu. Olin aikaisemmin jo lukenut Minna Rytisalon loistavan romaanin Rouva C, jonka ansiosta tajusin yllättäen, että Minna Canth on ollut myös nuori nainen eikä hän itse asiassa niin kovin vanhaksi elänytkään. Mutta se valokuva, joka verkkokalvoomme on iskostunut, ei tee oikeutta Minnalle ja hänen nuorekkaalle mielenlaadulleen. Nainenhan oli intohimoinen pikkuvarvastaan myöten!

Rytisalon kirja siis vihdoin avasi silmäni ja halusin tutustua toiseen kiiteltyyn teokseen, Minna Maijalan elämäkertaan "Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth". Koska teosta ei täältä paikallisesta kirjastosta löytynyt, aloin kuunnella sitä äänikirjana. Mutta harmi - kirjassa on niin hurjasti nimiä, vuosilukuja ja muuta nippelitietoa, että en pysynyt perässä, mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta.

Mutta lähikirjastosta löytyi yllättäin Suvi Aholan "Mitä Minna …
Uusimmat tekstit

Hyvä lomakirja! (Olisi jotain kerrottavaa - Celeste Ng)

Kirjablogeja seuraava ei ole voinut välttyä huomaamasta amerikkalaisen Celeste Ng'n esikoiskirjaa 'Everything I Never Told You', jonka suomennos ilmestyi tänä koronakeväänä 2020. Alkuperäinen teos ilmestyi jo 2014 mutta hyvää kannattaa odottaa, kuten tämäkin kirja todistaa. Olin lukenut eri kirjablogien ylistäviä arvioita mutta tietoisesti vältellyt juonikuvauksia. Tiesin, että haluan lukea tämän kirjan ja halusin säilyttää yllätyksen loppuun asti.

"Lydia is dead. But they don't know this yet." Näillä sanoilla Celeste Ng aloittaa kirjansa ja sanat paljastavat koko tarinan asetelman saman tien. Yksi heistä on kuollut ja jäljelle jääneet yrittävät epätoivoisesti ymmärtää mitä on tapahtunut.

Ng kertoo erään perheen tarinan - perhe on tuikitavallinen, vaikka ei ehkä kuitenkaan. 1970-luvun Yhdysvalloissa "seka-avioliitot" ovat edelleen harvinaisia ja kiinalaissyntyisen Jamesin ja amerikkalaisen Marilynin liitto herättää huomiota. Vaikka amerikkalainenhan…

Laulu se on ollut minun työni... - Elton John

Olen aina ihaillut Elton Johnin lauluja ja hänen esiintymistään mutta itse miehestä en ole tiennyt mitään. Nyt on se aukko sivistyksessä täytetty, vietin nimittäin tämän alkukesän Eltonin itsensä parissa lukemalla omaelämäkerran "Me". Tai siltä se ainakin tuntui, Elton (kyllä, olemme etunimi-asteella tuttavuussuhteessamme) kirjoittaa tarinaa kuin uudelle ystävälle, sellaiselle jolle haluaa kertoa elämäntarinansa merkittävimmät koukerot.

Ja niitä koukeroita, niitä on riittänyt Eltonin elämässä. Oh, Lord... paljon on puhuttu hänen takavuosien huumeriippuvuudestaan ja leimahtelevasta temperamentistaan. Mutta kirjassaan Elton kertoo riipaisevasti temperamentin olevan äidin perintöä. Elton kertoo avoimesti myös huumevuosistaan, keräilyvimmastaan, syömishäiriöistään, onnettomista rakkaussuhteistaan ja nuoruusvuosien hapuilusta oman seksuaalisuuden suhteen.

Vauhtia riittää jopa siinä määrin, että tuntui vaikealta hypätä Eltonin kyytiin koko koronakevään kestäneen kotona hissuttelu…

Lukujumi!

Nyt on iskenyt kauhea lukujumi! Mielenkiintoisia kirjoja olisi kyllä pinoittain mutta mitenkään ei nyt tunnu löytyvän sopivaa kirjaa juuri tähän mielentilaan. Sellaiseen kun ajatus kulkee levottomana, mielessä pyörii ulkona odottavat puutarhatyöt, kun aurinko houkuttelee vähän väliä ulos ja välillä mielessä käy se koronakin.

Mutta luettavaa siis todella riittäisi, tässäpä pino kevään aikana kirjastosta haalimiani kirjoja:

Elton Johnin omaelämäkertaa 'Minä, Elton John' aloittelin jo aikaisemmin äänikirjana mutta se tyssäsi alkuunsa. Totesin, että tässä kirjassa on niin paljon nimiä ja tapahtumia, että en pysy millään lukijan perässä. Nyt aloitin kirjan lukemisen perinteisenä paperiversiona ja se toimii todellakin paremmin. Elton John kertoo elämästään sellaisella vauhdilla, että välillä on pakko hengähtää. Tai tarkistaa joku tärkeä biisi, jonka Elton John on juuri maininnut. Tai katsoa netistä kuva jostain mielenkiintoisesta henkilöstä, josta Elton John on juuri kertonut hausk…

Ensimmäinen koronareissu - mi' vapaus ja vihreys!

Kahden kuukauden kotona istumisen jälkeen tuli vahva tunne, että johonkin olisi nyt päästävä. Mutta minne uskaltaisi lähteä? Ruotsin hallitus oli juuri antanut vahvan suosituksensa, että ei pitäisi lähteä pidemmälle kuin mihin autolla ehtii parin tunnin sisällä. Perillä ei saisi tavata ketään ja matkaseurueenkin pitäisi koostua vain heistä, joiden kanssa hengailee tämän korona-ajankin.

Selailtuani netistä lähiympäristön mökkitarjontaa löysin ihanan 1700-luvulta peräisin olevan pikkumökin. Nettikartta kertoi, että kohteeseen on kodistamme autolla 32 minuuttia. Matkaseurueeksi valikoitui puolisoni, tyttäremme ja naapurin tyttö, joka on ollut tiiviisti kanssamme koko korona-ajan. Matkamme saisi siis Ruotsin hallituksen hyväksynnän!

Mökki osoittautui aivan niin ihanaksi kuin kuvista olimme odottaneetkin. Talon omistajat ovat remontoineet vanhan talon niin, että siellä on näkyvillä vanhan elämän jäljet mutta samalla käytössä ovat niin modernit tiski- kuin pesukoneetkin. Wifikin löytyi, 10…

Kurkistus Pajtim Statovcin maailmaan

Olen tässä koronakevään aikana tehnyt melkoisen matkan. Olen saanut kolmen kirjan ajan viipyillä Pajtim Statovcin maailmassa - Kosovossa, Pristinassa, Albaniassa, Suomessa ja sitten vähän siellä sun täällä. Statovcin tähän mennessä julkaistut romaanit ovat kaikki tiukin juurin kiinni Kosovossa mutta oksat kurottautuvat eri suuntiin. Kehtovinta mielestäni kirjoissa on kuitenkin se, miten Statovci leikittelee eri roolien ja identiteettien välillä. Lukijaa harhautetaan useamminkin kerran.

Olen mies joka ei voi olla nainen mutta joka halutessaan voi näyttää naiselta, se on paras ominaisuuteni, naamioleikki jonka voin aloittaa ja lopettaa silloin kun minulle parhaiten sopii. (Tiranan sydän)

En ollut aikaisemmin lukenut yhtäkään Statovcin kirjaa vaikka olin toki seurannut kaikkia ylistäviä lehtijuttuja ja blogikirjoituksia. Sitten lukupiirini ilmoitti, että nyt luetaan Bolla. Kirja teki minuun kertalukemalla niin suuren vaikutuksen, että päätin lukea siltä istumalta Statovcin kaikki kolme r…

Aikuinen nainen mä oon!

Viime viikolla tuli kuluneeksi vuosi siitä kun sain ajokortin. Se päivä ei unohdu, kuten ei muiltakaan autokoulunsa käyneiltä. Oma autokouluaikani kirvoitti lähipiiriäni muistelemaan omia inssiajojaan ja niissä tapahtuneita kommelluksia.

Itselläni ei kommelluksia ole valitettavasti jakaa sillä juuri inssiajo sattui olemaan siihenastisen autonaisenurani ensimmäinen täysin virheetön ajosuoritus! Niinpä olin suorastaan järkyttynyt kun minua onniteltiin tuoreesta ajokortista - tarkoittaako tämä todella, että minut päästetään nyt yksin tuonne liikenteeseen!

Luin vuosipäiväni kunniaksi Noora Jokisen tuoreen kirjan omasta autoilevan naisen uran alkutaipaleestaan. Hänkin kävi autokoulun hiukan "iäkkäämpänä", kuten minäkin, mikä taas puolestaan antaa jo kirjan aiheita tahtomattaankin. Niin niin, tiedetään toki tämä kulunut stereotypia vanhemmasta naishenkilöstä tien tukkeena...

Mutta Noora Jokisella kävi tuuri - kuten minullakin. Hänen opettajakseen sattui Tero, joka minun Per-opett…