Siirry pääsisältöön

Tekstit

Kurkistus nuoren naisen rikkinäiseen sisimpään

Viime postaukseni lopussa mietin mihin mahdan päätyä seuraavan kirjan myötä. No, pääsin hengailemaan mielenterveytensä kanssa kamppailevan nuoren naisen kanssa DDR:n ajan Leipzigiin! Kirja on saksalaisen Angelika Klüssendorfin omaelämäpohjaisen trilogian keskimmäinen osa, jossa sarjan keskushenkilö April elää nuoruusvuosiaan. Harmittavasti sarjan ensimmäistä ja kolmatta osaa ei löydy lähikirjastoni kokoelmista ja ”ison kirkon” kirjastoon pääsen vasta kun tämä koronahässäkkä hellittää. Mutta tämän toisen osan voi lukea myös itsenäisenä tarinana, sillä kirjailija tekee nopeita vilkaisuja taaksepäin Aprilin lapsuuteen ja tämän vanhempien kyvyttömyyteen toimia tytön huoltajina. Lisäksi pystyin onneksi muiden kirjan lukeneiden avulla muodostamaan nopean kuvan siitä mitä kirjan ensimmäisessä osassa on tapahtunut, hyvänä apuna tässä oli esimerkiksi Kiiltomato.April on juuri ”kasvanut ulos” lastenkodista ja hänelle osoitetaan asunto erään vanhan rouvan alivuokralaisena. Lisäksi viranomaiset j…
Uusimmat tekstit

Ruotsalaisia (ja vähän muitakin) merkkinaisia

Marraskuussa voin viettää Ruotsissa asumisen 20-vuotisjuhlapäivää! Ruotsin viimeaikaiset huonot uutiset pistävät ehkä mietityttämään teitä siellä Suomessa asuvia, mutta näin 20 vuoden jälkeenkin voin sanoa, että Ruotsi on ollut minulle hyvä. Olen viihtynyt täällä työelämässä ja vaikka ystäviä on vähän hankala saada paikallisväestön parista niin olen kuitenkin onnistunut kokoamaan oman seurapiirini.Ja mikä rikkaus on saada sukeltaa vieraaseen kulttuuriin ja kieleen! Vaikka olen jo melko lailla sinut kielen kanssa niin Ruotsin historiaa on mukavaa tutkia edelleen. Aina oppii jotakin! Kuten nyt tätä Elin Wägnerin elämäkertaa lukiessani: Wägner on nimenä vahvasti vielä esillä täällä kulttuurikeskusteluissa ja tiesin hänen olleen aikanaan tunnettu lehtinainen. Mutta hän oli kyllä paljon muutakin – kirjailija, pasifisti ja naisasianainen, muun muassa. Wägner valittiin 1944 Ruotsin akatemiaan sen historian toisena naisena, Selma Lagerlöfin jälkeen.Wägner oli tuottelias kirjailija mutta myös …

Kadonnutta isäsuhdetta etsimässä

Olen sattumoisin juuri lukenut kaksi kirjaa, joita molempia leimaa voimakas isän kaipuu. Molemmat kirjailijat ovat rakentaneet teoksensa oman traumansa ympärille ja molemmissa kirjoissa nostetaan päähenkilöksi isä. Se poissaoleva ja arvaamattomasti käyttäytyvä isä. Otto Gabrielssonin kirja isästään Jörn Donnerista on saanut paljon julkisuutta, mutta en ole kuitenkaan huomannut mitään kovin kauhistelevia kommentteja, sillä kaikkihan me ”tiedämme”, millainen persoonallisuus Donner oli. Mutta kirjan lukeminen teki silti kipeää. Gabrielsson kuvaa tarkasti ne pettymyksen ja tuskan tunteet kun isä, jälleen kerran, pettää odotukset. Kun esimerkiksi paljon odotettu isän vierailu, joka sattumalta ajoittuu joulunpyhiin, kulminoituu isän vaimon laukustaan kaivamaan wienerleipään. Mitään muuta lahjaa pojalle ei ole osattu edes ajatella. Voiko sitä selvemmin lapselleen edes osoittaa, että hän ei ole minkään arvoinen. Korkeintaan yhden wienerleivän.Ymmärrän täysin Gabrielssonin tarpeen saada kirjoi…

Kesälukumaraton 29.08.2020

Vielä on kesää sen verran jäljellä, että voidaan järjestää kirjabloggaajien toinen kesälukumaraton! Tämän kertaista maratonia emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Edellinen maraton oli mukavaa lukutunnelmointia ja samalla linjalla aion lukea tälläkin kertaa. Sivuja en laske mutta yritän lukea muutaman lyhyehkön kirjan. Edellisellä kerralla huomasin muuten, että erityisesti sarjakuvat sopivat hyvin tällaiseen pitkän matkan luku-urakkaan ja niitä onkin nyt kolme kappaletta varattuna.Hain eilen kirjastosta myös kauan odottamani Otto Gabrielssonin kirjan suhteestaan (tai ei-suhteestaan) isäänsä Jörn Donneriin ja kirja on kummitellut tuossa pöydän laidalla koko tämän etätyöpäivän ajan. Niinpä kun pistin työkoneen kiinni nappasin välittömästi kirjan "vilkaistakseni" sitä hiukan. Gabrielssonin "kirje" isälleen on kuitenkin niin sydäntäriipaisevaa luettavaa, että olen lukenut jo pian neljäsosan kirjasta. Tämän parissa mennee nyt tämä perjantai-ilta. Lauantaiaamuna aloitan…

Lisää Karin Slaughteria!

Karin Slaughter on tämän kesän dekkarilöytöni ja luinkin häneltä jo toisen kirjan melko perä perään. Itse asiassa kirjastossa on jo kolmaskin kirja odottamassa kunhan ehdin hakea. Slaughterin henkilöhahmot tuntuvat kotoisilta ja arkipäiväisiltäkin ja voin samastua heihin monissa asioissa, vaikka he asuvatkin maapallon toisella puolella aivan toisenlaisissa ympyröissä. Mutta ihmisen arkipulmat tuntuvat olevan samat joka puolella.No, siinä välissä nämä henkilöt tosin joutuvat ratkomaan aika kammottaviakin rikoksia ja tapahtumien tiimellyksessä saattaa käydä niin, että joutuu itse siepatuksi tai saa veitsen selkäänsä. Mutta aina niistä näköjään selvitään, siihen uskallan jo luottaa kahden kirjan jälkeen.En ole vielä ihan saanut selvitettyä itselleni, että kuinka monta kirjaa ja eri dekkarisarjaa Slaughter on vuosien mittaan kirjoittanut. Nämä lukemani kaksi ovat aivan summittaisesti valittuja mutta onneksi Slaughterilla on näemmä tapana hieman aina taustoittaa henkilöitänsä, joten tällai…

Viron asia on meidän

Ruotsissa kulkee vanha sanonta "Finlands sak är vår" ja tämä sanonta on usein mielessäni kun ajattelen Viroa. Nuorena opiskelijana seurasin tarkkaan Viron vapaustaistelua ja juuri sen innoittamana kävin yliopistolla myös viron kielen kursseja. Virossa olen matkaillut vuosien mittaan paljonkin ja olen lukenut esimerkiksi Jaan Krossilta suunnilleen kaiken, mitä mieheltä on käännetty.Harmikseni viron kielen taitoni (work in progress!) ei ole sillä tasolla, että pystyisin seuraamaan nykykirjallisuutta muuta kuin käännösten kautta. Mutta tartun tilaisuuteen aina kun sellainen annetaan. Kuten nyt, kun Ilmar Taskan romaani "Pobeda 1946" ilmestyi tänä vuonna ruotsinkielisenä käännöksenä. Automerkki Pobeda on täällä Ruotsissa jokseenkin tuntematon käsite, joten kirja on saanut nimekseen "Mies autossa". Ja tämä mies autossa onkin koko tarinan moottori. Kirja sijoittuu Neuvosto-Eestin alkuvuosiin - aikaan, jolloin useimmat virolaiset pelkäsivät joutuvansa kyyditykse…

Hyvä Sara....

Hyvä Sara... Kuinka olisin voinut arvata silloin kun asuimme molemmat Tampereella 80- ja 90-lukujen vaihteessa - minä nuorena opiskelijana, sinä vanhuutesi viimeisinä vuosina - että olit oikea bosslady! Silloin sinulle hiukan naureskeltiinkin, vaikka toki myös kunnioitettiin. Olithan koko kaupungin rikkain nainen! Sinulla oli talo, jonka sisäänkäynnin yllä luki nimesi ja sen perässä arvokas sana "taidemuseo". Ehdin käydä vielä siinä toisessakin nimeäsi kantavassa rakennuksessa ennenkuin Muotitalo Hildén laman myötä lakkautettiin. Sinulta ei voinut välttyä 90-luvun alun Tampereella!
Tuskastuin hiukan alussa kun luin Anna Kortelaisen sinusta kirjoittamaa elämäkertaa, Kortelainen kun selvitti juurta jaksain lapsuuspitäjäsi Lempäälän historiaa ja sisällissodan aiheuttamia kurjia elinoloja. Ymmärsin sitten kuitenkin Kortelaisen taka-ajatuksen - ensimmäinen todellinen voimankoitoksesi oli se, kun orpona teinityttönä teit ehkä elämäsi tärkeimmän valinnan. Et jäänyt kotikonnuillesi p…