Siirry pääsisältöön

Tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain (2004)

Kirjahyllystä osui yhtäkkiä silmiini kirja, jonka olin lukenut joskus aikoja sitten mutta joka herätti välittömästi muistoja. Kirjailija Reko Lundán (1969-2006) oli oman ikäpolveni lupaava kirjailija, jonka nimi oli jatkuvasti tapetilla vuosituhannen vaihteessa. Lundán tunnettiin vähäosaisten puolustajana ja näytelmissään hän käsitteli ajankohtaisia, arkojakin aiheita. Viimeiseksi teokseksi jäi hänen yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoittama "Viikkoja, kuukausia", jossa aviopari kirjoittaa fiktion kautta Lundánin sairastamasta syövästä. Lundán menehtyi aivosyöpään vain 37-vuotiaana.

Lundán oli tunnettu erityisesti teatterityöstään mutta hän julkaisi myös kolme romaania. "Rinnakkain" ilmestyi 2004 ja sen päähenkilö on 37-vuotias Jarmo Koponen. Kirja elää vahvasti ilmestymisensä aikaa. Eletään vuotta 2003 ja punaisena aikajanana koko läpi tarinan kulkee Irakin sota. Sitä seurataan tv:tä ja siitä puhutaan.

Illalla yritimme puhua muusta. Mietimme, mikä erotti …
Uusimmat tekstit

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Kati Tervo: Iltalaulaja (2017)

Jotkut kirjat ovat syntyneet luettaviksi kesällä, lämpiminä iltoina lintujen laulun ja aaltojen liplatuksen säestämänä. Iltalaulaja on juuri sellainen kirja: muunnelma teemasta 'Ihmiset suviyössä' ja lyhyehköt luvut kuin tauluja itsessään.

Kirjan julkistamisen yhteydessä nostettiin esille Ellen Thesleff mutta kirjan päähenkilö yhtälailla on nuori Taimi, joka toimii Ellenin kesäpiikana. Ellen tosin tekee heti selväksi, että tässä ei olla mitään rouvia tai piikoja ja näiden kahden välille syntyy yhteys, joka ei ehkä välttämättä ole tasavertainen mutta lukijalle molemmat henkilöhahmot piirtyvät esiin yhtä vahvoina.

On kesä 1945, ensimmäinen rauhan kesä. Ellen saapuu tapansa mukaan "valkoiseen taloonsa" kesänviettoon. Avukseen hän saa nuoren Taimin, joka mielellään hakeutuu Ellenin luo. Kotona on vakava ja työteliäs äiti ja sotatraumojaan poteva isä. Siskokin on muuttanut naimisiin mentyään Helsinkiin ja Taimi on jäänyt yksin kotiin vanhempiensa avuksi.

Elämä on totista…

Gillian Flynn: Kiltti tyttö (2012)

Tänä vuonna taisi käydä niin, että sekä lomasäiden että lomakirjojen osalta huippukunto osui jo kuukausi ennen varsinaista lomaa. Lomaanhan kuuluu aina se kevyehkö jännäri, jota voi lueskella muun lomapuuhastelun ohessa ja tämä Gillian Flynnin Kiltti tyttö (Gone Girl) täyttää ne vaatimukset mennen tullen. Luin kirjan englanniksi mikä osoittautui hyväksi sattumaksi, muista kirjablogeista kun nimittäin huomasin monen moittineen suomennoksen heikkoa tasoa. Englanniksi tarina eteni sujuvasti ja dialogi oli näpsäkkää sanailua, joka viihdytti. Varasinkin seuraavan Flynnin kirjan myös englanninkielisenä.

Siltä varalta, että sattuisi olemaan muitakin kuin minä, jotka emme olleet edes kuulleet tästä muutaman vuoden takaisesta menestyskirjasta, niin en tässä sen kummemmin lähde tarinaa availemaan. Kirja toimii paremmin jos ei tiedä etukäteen mitään tarinan asetelmista. Sen verran kuitenkin paljastan, että kirjan pääpari on Nick ja Amy, New Yorkista Nickin kotiseudulle Missouriin muuttanut avio…

Naomi Klein: Kun ei ei riitä (2017)

Ei mitään kevyttä kesälukemista tämä Naomi Kleinin uusin mutta ehkä parempi lukea se näin alkukesän valoisina iltoina kuin esimerkiksi marraskuussa, jolloin kirjan synkkä aihe saattaisi tuntua vieläkin masentavammalta. Klein ei nimittäin hymistele vaan kertoo painokkaasti mitä mieltä on Trumpin hallinnosta ja sen vaikutuksesta maapallomme tulevaisuuteen. Menossa on sellaiset uusliberalistiset kekkerit, että hinta niistä maksetaan koko maapallon väestön kustannuksella. Mutta toivoa on, joskin aikaa vain vähän.

Nyt on yritettävä pitää kieli keskellä suuta, ettei tämä eksy liikaa politiikan puolelle. Soisin kuitenkin tämän kirjan jokaiselle luettavaksi ja vaikkapa eräällekin entiselle presidenttiehdokkaalle, joka tuntuu olevan kovasti Trumpin lumoissa.  Klein taustoittaa niin vakuuttavasti ja yleistajuisesti maailmantalouden kehityksen ja sen vaikutuksen Trumpin vallannousuun, että moni käänne Yhdysvaltain politiikassa saa loogisen selityksensä.  Kleinin versio on tietysti vain yksi puo…

Carolina Setterwall: Låt oss hoppas på det bästa (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan, että kaikki käy hyvin) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on …

Lena Einhorn: Blekingegatan 32 (2013)

Ruotsalainen Lena Einhorn luuli jo tuntevansa Greta Garbon perusteellisesti, olihan hän tehnyt Garbosta dokumenttielokuvan. Mutta sitten löytyivät Garbon ystävälleen ja rakastetulleen Mimi Pollakille kirjoittamat kirjeet ja Garbon elämänkaari sai uuden ulottuvuuden. Tarina kertoo, että Pollak säilytti vuosien mittaan Garbolta saamiaan n. 40 kirjettä käsilaukussaan, josta omaiset ne löysivät Pollakin kuoleman jälkeen.

Einhorn harkitsi uuden elokuvan tekemistä mutta projekti pitkittyi ja lopulta tarina muotoutuikin dokumentääriseksi romaaniksi Garbon elämästä ennen Hollywoodia. Greta Gustafsson tapaa Mimi Pollakin Dramatenin näyttelijäkurssilla ja he löytävät nopeasti toisensa. Einhorn ei hymistele vaan kirjoittaa myös parin fyysisestä rakkaudesta. "Gurra ja Misse" viettävät tiiviisti aikaa yhdessä mutta Gretan saadessa suuren roolin suomenruotsalaisen ohjaajan Mauritz Stillerin suurelokuvasta Gösta Berlingin taru tapaamisia on vaikea järjestää. Greta unelmoi Mimin perheen ka…