Siirry pääsisältöön

Hyvä Sara....


Hyvä Sara... Kuinka olisin voinut arvata silloin kun asuimme molemmat Tampereella 80- ja 90-lukujen vaihteessa - minä nuorena opiskelijana, sinä vanhuutesi viimeisinä vuosina - että olit oikea bosslady! Silloin sinulle hiukan naureskeltiinkin, vaikka toki myös kunnioitettiin. Olithan koko kaupungin rikkain nainen! Sinulla oli talo, jonka sisäänkäynnin yllä luki nimesi ja sen perässä arvokas sana "taidemuseo". Ehdin käydä vielä siinä toisessakin nimeäsi kantavassa rakennuksessa ennenkuin Muotitalo Hildén laman myötä lakkautettiin. Sinulta ei voinut välttyä 90-luvun alun Tampereella!

Tuskastuin hiukan alussa kun luin Anna Kortelaisen sinusta kirjoittamaa elämäkertaa, Kortelainen kun selvitti juurta jaksain lapsuuspitäjäsi Lempäälän historiaa ja sisällissodan aiheuttamia kurjia elinoloja. Ymmärsin sitten kuitenkin Kortelaisen taka-ajatuksen - ensimmäinen todellinen voimankoitoksesi oli se, kun orpona teinityttönä teit ehkä elämäsi tärkeimmän valinnan. Et jäänyt kotikonnuillesi piikatytöksi vaan lähditkin Tampereelle. 

Aluksi työskentelit toki sielläkin lastenhoitajana ja kotiapulaisena ja näin löysit kaipaamasi perheyhteyden. Mutta vähitellen pääsit "oikeisiin" töihin, ensin tehtaaseen ja siitä pikkuhiljaa myymälän puolelle. Siellä kohosit lopulta myymälänhoitajan asemaan. Olit taitava ja ammatissasi arvostettu mutta lasikatto oli saavutettu. Ainoaksi etenemisväyläksi jäi lopulta oman myymälän perustaminen. Siitä tuli tietysti menestys! Kävit säännöllisesti Pariisissa katsastastamassa uusimmat tuulet ja muotisilmäsi oli pettämätön.

Muotitalo Hildén alkoi tuottaa voittoa. Paljon voittoa! Olit tarkka rahoistasi ja sijoitit ne harkiten, esimerkiksi asuntoihin. Lopulta rahaa oli niin paljon, että aloit sijoittaa sitä taiteeseen. Vaikka et oikeastaan nähnyt sitä sijoittamisena, taidehan oli suuri rakkautesi. Mutta käytit taidetta ostaessasi apuna vaateteollisuuden parissa kehittämääsi tarkkaa silmää ja periksiantamatonta tinkimisen kykyäsi.

Mutta jätetään nämä vaate- ja taidebisnekset sikseen, sillä ne lienevät useimpien tiedossa. Sen sijaan Anna Kortelainen on paljastanut sinusta aivan uuden puolen. Hyvänen aika, Sara, mikä teräsnainen olitkaan! Teit elämästäsi omannäköisesi etkä todellakaan taipunut aikasi sovinnaisiin sääntöihin. 

Olit selvästikin kesäihminen. Lomillasi matkustit mieluiten meren ääreen - Yyteriin, Naantaliin, ehditpä kokea myyttisen Suursaarenkin ennenkuin se menetettiin sodassa. Ja matkamuistoina saapuivat seuraavana pitkänä talvena lukuisat viestit eri miehiltä, lomaromansseiltasi, jotka olivat jääneet kaipaamaan sinua. Siellä oli myös eräs John Andersson Ruotsin Luulajasta, joka olisi ollut valmis avioliitoon asti. Moni muu olisi pitänyt varakasta ruotsalaismiestä lottovoittona, mutta sinä et ollut valmis luopumaan itsellisen naisen elämästäsi.

Elämääsi astui kuitenkin lopulta mies, johon olit valmis sitoutumaan. Taiteilija Erik Enroth oli kaikki katastrofin ainekset yhdessä ja samassa paketissa ja Kortelainenkin pohtii pitkään kirjassaan suhteenne laatua. Mikä sai sinut sitoutumaan mieheen, joka oli niin alkoholismin hallitsema? Ehkä et ymmärtänyt sairauden vakavuutta ennen kuin oli liian myöhäistä? 

Avioerohan siitä lopulta tuli, Erikin toiveesta, mutta sinä lähdit liitosta voittajana. Vai lähditkö sittenkään? Kaiken muun olit onnistunut elämääsi itse hankkimaan, mutta rakkauteen vaaditaan kaksi. Ja Enroth, hänhän oli lopulta kuitenkin se elämäsi rakkaus.

Et olisi muuten parempaa elämäkerturia voinut löytää kuin Anna Kortelaisen. Hän pistää kaiken peliin, niin kuin sinäkin pistit aikoinasi. Tätäkö varten säilytit kaikki saamasi kirjeet ja viestit? Tuloksena on arvoisesi monumentti, joka samalla sitoo sinut elämääsi aikakauteen. Ja ennen kaikkea Tampereelle!

Senkö takia et ollut syvemmin kiinnostunut John Anderssonistakaan - et halunnut jättää kokonaista valtakuntaa, Tamperetta ja vaihtaa sitä pienempään, Luulajaan? Kuten Kortelainen niin osuvasti toteaa, Tampereen naisethan ne olivat menestyksesi takana. He valmistivat kankaat, ompelivat, myivät ja lopulta myös ostivat kaikki ne puvut, jotka sitten mahdollistivat näkyvimmän monumenttisi, Sara Hildénin taidemuseon.

Tampere tulee aina olemaan sinun, Sara. Ja sinussa myös kiteytyy kaikkien siinä kaupungissa eläneiden ja työskennelleiden naisten voima ja sinnikkyys. Hyvä, Sara!

**
Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää
Gummerus 2018

Kommentit

  1. Hieno postaus hienosta kirjasta! Sara oli todellinen voimanainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että kävit lukemassa! Kortelaisen kirja oli todellinen lukuelämys! /Mari

      Poista
  2. Mainio kirje Saralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Inspiroiduin tuosta Kortelaisen kirjassaan käyttämästä tyylistä :) /Mari

      Poista
  3. Kirjemuoto on hyvä valinta tällaiseen elämäkertaan - ja tosiaan tyllissäsi on vaikutteita Kortelaiselta. Tunnistin tyylin, vaikka en ole tätä kirjaa Kortelaiselta lukenutkaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen