Siirry pääsisältöön

Hyvä Sara....


Hyvä Sara... Kuinka olisin voinut arvata silloin kun asuimme molemmat Tampereella 80- ja 90-lukujen vaihteessa - minä nuorena opiskelijana, sinä vanhuutesi viimeisinä vuosina - että olit oikea bosslady! Silloin sinulle hiukan naureskeltiinkin, vaikka toki myös kunnioitettiin. Olithan koko kaupungin rikkain nainen! Sinulla oli talo, jonka sisäänkäynnin yllä luki nimesi ja sen perässä arvokas sana "taidemuseo". Ehdin käydä vielä siinä toisessakin nimeäsi kantavassa rakennuksessa ennenkuin Muotitalo Hildén laman myötä lakkautettiin. Sinulta ei voinut välttyä 90-luvun alun Tampereella!

Tuskastuin hiukan alussa kun luin Anna Kortelaisen sinusta kirjoittamaa elämäkertaa, Kortelainen kun selvitti juurta jaksain lapsuuspitäjäsi Lempäälän historiaa ja sisällissodan aiheuttamia kurjia elinoloja. Ymmärsin sitten kuitenkin Kortelaisen taka-ajatuksen - ensimmäinen todellinen voimankoitoksesi oli se, kun orpona teinityttönä teit ehkä elämäsi tärkeimmän valinnan. Et jäänyt kotikonnuillesi piikatytöksi vaan lähditkin Tampereelle. 

Aluksi työskentelit toki sielläkin lastenhoitajana ja kotiapulaisena ja näin löysit kaipaamasi perheyhteyden. Mutta vähitellen pääsit "oikeisiin" töihin, ensin tehtaaseen ja siitä pikkuhiljaa myymälän puolelle. Siellä kohosit lopulta myymälänhoitajan asemaan. Olit taitava ja ammatissasi arvostettu mutta lasikatto oli saavutettu. Ainoaksi etenemisväyläksi jäi lopulta oman myymälän perustaminen. Siitä tuli tietysti menestys! Kävit säännöllisesti Pariisissa katsastastamassa uusimmat tuulet ja muotisilmäsi oli pettämätön.

Muotitalo Hildén alkoi tuottaa voittoa. Paljon voittoa! Olit tarkka rahoistasi ja sijoitit ne harkiten, esimerkiksi asuntoihin. Lopulta rahaa oli niin paljon, että aloit sijoittaa sitä taiteeseen. Vaikka et oikeastaan nähnyt sitä sijoittamisena, taidehan oli suuri rakkautesi. Mutta käytit taidetta ostaessasi apuna vaateteollisuuden parissa kehittämääsi tarkkaa silmää ja periksiantamatonta tinkimisen kykyäsi.

Mutta jätetään nämä vaate- ja taidebisnekset sikseen, sillä ne lienevät useimpien tiedossa. Sen sijaan Anna Kortelainen on paljastanut sinusta aivan uuden puolen. Hyvänen aika, Sara, mikä teräsnainen olitkaan! Teit elämästäsi omannäköisesi etkä todellakaan taipunut aikasi sovinnaisiin sääntöihin. 

Olit selvästikin kesäihminen. Lomillasi matkustit mieluiten meren ääreen - Yyteriin, Naantaliin, ehditpä kokea myyttisen Suursaarenkin ennenkuin se menetettiin sodassa. Ja matkamuistoina saapuivat seuraavana pitkänä talvena lukuisat viestit eri miehiltä, lomaromansseiltasi, jotka olivat jääneet kaipaamaan sinua. Siellä oli myös eräs John Andersson Ruotsin Luulajasta, joka olisi ollut valmis avioliitoon asti. Moni muu olisi pitänyt varakasta ruotsalaismiestä lottovoittona, mutta sinä et ollut valmis luopumaan itsellisen naisen elämästäsi.

Elämääsi astui kuitenkin lopulta mies, johon olit valmis sitoutumaan. Taiteilija Erik Enroth oli kaikki katastrofin ainekset yhdessä ja samassa paketissa ja Kortelainenkin pohtii pitkään kirjassaan suhteenne laatua. Mikä sai sinut sitoutumaan mieheen, joka oli niin alkoholismin hallitsema? Ehkä et ymmärtänyt sairauden vakavuutta ennen kuin oli liian myöhäistä? 

Avioerohan siitä lopulta tuli, Erikin toiveesta, mutta sinä lähdit liitosta voittajana. Vai lähditkö sittenkään? Kaiken muun olit onnistunut elämääsi itse hankkimaan, mutta rakkauteen vaaditaan kaksi. Ja Enroth, hänhän oli lopulta kuitenkin se elämäsi rakkaus.

Et olisi muuten parempaa elämäkerturia voinut löytää kuin Anna Kortelaisen. Hän pistää kaiken peliin, niin kuin sinäkin pistit aikoinasi. Tätäkö varten säilytit kaikki saamasi kirjeet ja viestit? Tuloksena on arvoisesi monumentti, joka samalla sitoo sinut elämääsi aikakauteen. Ja ennen kaikkea Tampereelle!

Senkö takia et ollut syvemmin kiinnostunut John Anderssonistakaan - et halunnut jättää kokonaista valtakuntaa, Tamperetta ja vaihtaa sitä pienempään, Luulajaan? Kuten Kortelainen niin osuvasti toteaa, Tampereen naisethan ne olivat menestyksesi takana. He valmistivat kankaat, ompelivat, myivät ja lopulta myös ostivat kaikki ne puvut, jotka sitten mahdollistivat näkyvimmän monumenttisi, Sara Hildénin taidemuseon.

Tampere tulee aina olemaan sinun, Sara. Ja sinussa myös kiteytyy kaikkien siinä kaupungissa eläneiden ja työskennelleiden naisten voima ja sinnikkyys. Hyvä, Sara!

**
Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää
Gummerus 2018

Kommentit

  1. Hieno postaus hienosta kirjasta! Sara oli todellinen voimanainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että kävit lukemassa! Kortelaisen kirja oli todellinen lukuelämys! /Mari

      Poista
  2. Mainio kirje Saralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Inspiroiduin tuosta Kortelaisen kirjassaan käyttämästä tyylistä :) /Mari

      Poista
  3. Kirjemuoto on hyvä valinta tällaiseen elämäkertaan - ja tosiaan tyllissäsi on vaikutteita Kortelaiselta. Tunnistin tyylin, vaikka en ole tätä kirjaa Kortelaiselta lukenutkaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä...

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amer...

Ludmila Engquistin tarina - Kuinka Ruotsin kansa tuli petetyksi

  Hei, kuulkaas tätä: olen lukenut urheilukirjan! En yleensä moisiin harhaudu, sillä (vähäisen) lukukokemukseni mukaan ne ovat usein aika yksitoikkoisia. Eikä vähiten sen vuoksi, että ne on yleensä kirjoitettu fanikirjoiksi. Eli kaikki on huippua ja hienoa ja mahtavaa. Ei, ei voi olla! Tämän Ludmila Engquistista kertovan kirjan päätin kuitenkin lukea, sillä hänen tarinansa on herättänyt niin paljon kysymysmerkkejä.  Ja Ludmilalla on kieltämättä paljon selittämistä, etenkin Ruotsin kansalle. Harvoin saakaan lukea näin nöyrästi kirjoitettua urheilijaelämäkertaa. Kuka sitten on Ludmila? Hän syntyi 1964 silloisessa Neuvostoliitossa, jossa lapset lokeroitiin koulussa automaattisesti tiettyihin lahjakkuusluokkiin. Ludmilastakin piti ensin tulla voimistelija, mutta sitten hänet siirrettiin yleisurheilun puolella. Lapselta itseltään ei tietenkään pahemmin kyselty mitä hän haluaisi tehdä. Ludmila ymmärsi kuitenkin varhain, että tässä voisi olla keino päästä pois. Lapsuutta väritti...

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle...