Siirry pääsisältöön

Hyvä Sara....


Hyvä Sara... Kuinka olisin voinut arvata silloin kun asuimme molemmat Tampereella 80- ja 90-lukujen vaihteessa - minä nuorena opiskelijana, sinä vanhuutesi viimeisinä vuosina - että olit oikea bosslady! Silloin sinulle hiukan naureskeltiinkin, vaikka toki myös kunnioitettiin. Olithan koko kaupungin rikkain nainen! Sinulla oli talo, jonka sisäänkäynnin yllä luki nimesi ja sen perässä arvokas sana "taidemuseo". Ehdin käydä vielä siinä toisessakin nimeäsi kantavassa rakennuksessa ennenkuin Muotitalo Hildén laman myötä lakkautettiin. Sinulta ei voinut välttyä 90-luvun alun Tampereella!

Tuskastuin hiukan alussa kun luin Anna Kortelaisen sinusta kirjoittamaa elämäkertaa, Kortelainen kun selvitti juurta jaksain lapsuuspitäjäsi Lempäälän historiaa ja sisällissodan aiheuttamia kurjia elinoloja. Ymmärsin sitten kuitenkin Kortelaisen taka-ajatuksen - ensimmäinen todellinen voimankoitoksesi oli se, kun orpona teinityttönä teit ehkä elämäsi tärkeimmän valinnan. Et jäänyt kotikonnuillesi piikatytöksi vaan lähditkin Tampereelle. 

Aluksi työskentelit toki sielläkin lastenhoitajana ja kotiapulaisena ja näin löysit kaipaamasi perheyhteyden. Mutta vähitellen pääsit "oikeisiin" töihin, ensin tehtaaseen ja siitä pikkuhiljaa myymälän puolelle. Siellä kohosit lopulta myymälänhoitajan asemaan. Olit taitava ja ammatissasi arvostettu mutta lasikatto oli saavutettu. Ainoaksi etenemisväyläksi jäi lopulta oman myymälän perustaminen. Siitä tuli tietysti menestys! Kävit säännöllisesti Pariisissa katsastastamassa uusimmat tuulet ja muotisilmäsi oli pettämätön.

Muotitalo Hildén alkoi tuottaa voittoa. Paljon voittoa! Olit tarkka rahoistasi ja sijoitit ne harkiten, esimerkiksi asuntoihin. Lopulta rahaa oli niin paljon, että aloit sijoittaa sitä taiteeseen. Vaikka et oikeastaan nähnyt sitä sijoittamisena, taidehan oli suuri rakkautesi. Mutta käytit taidetta ostaessasi apuna vaateteollisuuden parissa kehittämääsi tarkkaa silmää ja periksiantamatonta tinkimisen kykyäsi.

Mutta jätetään nämä vaate- ja taidebisnekset sikseen, sillä ne lienevät useimpien tiedossa. Sen sijaan Anna Kortelainen on paljastanut sinusta aivan uuden puolen. Hyvänen aika, Sara, mikä teräsnainen olitkaan! Teit elämästäsi omannäköisesi etkä todellakaan taipunut aikasi sovinnaisiin sääntöihin. 

Olit selvästikin kesäihminen. Lomillasi matkustit mieluiten meren ääreen - Yyteriin, Naantaliin, ehditpä kokea myyttisen Suursaarenkin ennenkuin se menetettiin sodassa. Ja matkamuistoina saapuivat seuraavana pitkänä talvena lukuisat viestit eri miehiltä, lomaromansseiltasi, jotka olivat jääneet kaipaamaan sinua. Siellä oli myös eräs John Andersson Ruotsin Luulajasta, joka olisi ollut valmis avioliitoon asti. Moni muu olisi pitänyt varakasta ruotsalaismiestä lottovoittona, mutta sinä et ollut valmis luopumaan itsellisen naisen elämästäsi.

Elämääsi astui kuitenkin lopulta mies, johon olit valmis sitoutumaan. Taiteilija Erik Enroth oli kaikki katastrofin ainekset yhdessä ja samassa paketissa ja Kortelainenkin pohtii pitkään kirjassaan suhteenne laatua. Mikä sai sinut sitoutumaan mieheen, joka oli niin alkoholismin hallitsema? Ehkä et ymmärtänyt sairauden vakavuutta ennen kuin oli liian myöhäistä? 

Avioerohan siitä lopulta tuli, Erikin toiveesta, mutta sinä lähdit liitosta voittajana. Vai lähditkö sittenkään? Kaiken muun olit onnistunut elämääsi itse hankkimaan, mutta rakkauteen vaaditaan kaksi. Ja Enroth, hänhän oli lopulta kuitenkin se elämäsi rakkaus.

Et olisi muuten parempaa elämäkerturia voinut löytää kuin Anna Kortelaisen. Hän pistää kaiken peliin, niin kuin sinäkin pistit aikoinasi. Tätäkö varten säilytit kaikki saamasi kirjeet ja viestit? Tuloksena on arvoisesi monumentti, joka samalla sitoo sinut elämääsi aikakauteen. Ja ennen kaikkea Tampereelle!

Senkö takia et ollut syvemmin kiinnostunut John Anderssonistakaan - et halunnut jättää kokonaista valtakuntaa, Tamperetta ja vaihtaa sitä pienempään, Luulajaan? Kuten Kortelainen niin osuvasti toteaa, Tampereen naisethan ne olivat menestyksesi takana. He valmistivat kankaat, ompelivat, myivät ja lopulta myös ostivat kaikki ne puvut, jotka sitten mahdollistivat näkyvimmän monumenttisi, Sara Hildénin taidemuseon.

Tampere tulee aina olemaan sinun, Sara. Ja sinussa myös kiteytyy kaikkien siinä kaupungissa eläneiden ja työskennelleiden naisten voima ja sinnikkyys. Hyvä, Sara!

**
Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää
Gummerus 2018

Kommentit

  1. Hieno postaus hienosta kirjasta! Sara oli todellinen voimanainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että kävit lukemassa! Kortelaisen kirja oli todellinen lukuelämys! /Mari

      Poista
  2. Mainio kirje Saralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Inspiroiduin tuosta Kortelaisen kirjassaan käyttämästä tyylistä :) /Mari

      Poista
  3. Kirjemuoto on hyvä valinta tällaiseen elämäkertaan - ja tosiaan tyllissäsi on vaikutteita Kortelaiselta. Tunnistin tyylin, vaikka en ole tätä kirjaa Kortelaiselta lukenutkaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjo...