Siirry pääsisältöön

Elämäni kirjojen kertomana


Main Kirjasähkökäyrän blogista löysin tämän hauskan haasteen - kuvaile tämänhetkinen elämäsi kirjojen kertomana! Olikin oitis kokeiltava löytyisikö omasta blogistani ja lukemieni kirjojen nimistä osuvat vastaukset tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni.

Minua on muuten alkanut viime vuosina kiinnostaa lukeminen ja kirjojen harrastaminen juurikin oman elämän peilaamisena. Terapeuttisesta lukemisesta on puhuttu paljon ja tieteellisestikin on todistettu lukemisen auttavan mm. stressin lieventämisessä. Lisäksi lukemisen avulla voi käsitellä omia pelkojaan ja huolenaiheitaan.

Luen neljäsluokkalaisen lapseni kanssa parhaillaan omaa lapsuuden suosikkiani, Anni Swanin Ollin oppivuosia. Kirjalle tulee tänä vuonna ikää tasan sata vuotta mutta edelleen se on täysin lukukelpoinen (vain parissa kohdassa on pitänyt tähän mennessä vähän sensuroida).

Nyt olemme siinä vaiheessa tarinaa, että lapsi kysyy jo etukäteen, että luetaanhan äiti tänäänkin siitä pojasta, joka on joutunut pois kotoa. Ja itse lukutilanteessa huomaan lapsen reagoivan juuri niihin epäoikeudenmukaisuuksiin ja vääryyksiin, joita Olli oppivuosiensa aikana kohtaa. Nyt jännitämme, että pääseekö Olli lopulta kotiin äidin ja isän luo. Lapsi käy kirjan avulla selvästikin läpi samoja pelkoja kuin minäkin lapsena.

Näin vanhempana olen tykästynyt erityisesti elämäkertoihin, joita luen peilaten niillä omaakin elämääni. Eeva Joenpelto, Aretha Franklin, Amy Winehouse, Michelle Obama... jokaisesta kirjasta löytyy aina jotakin, johon samastua tai joka antaa lohtua.  (Obaman kirjassa lohtua antoi tieto siitä, että myös Barackilla on ärsyttävä tapa jättää laukut keskelle eteisen lattiaa kotiin tultuaan. Sama vika myös omalla puolisollani!)

Mutta tässä nyt siis oma nopea - ja ehdottoman leikkimielinen -  katsaus elämääni näin vuonna 2019!

Lapsena olin: Kiltti tyttö

Nyt olen: Äiti

Haluaisin olla: Not That Kind of Girl

Ominaisuuteni, josta en luovu: Ennustaja

Taito, jota haluan kehittää: Keskusteluja ystävien kanssa

Kotini: Neljäntienristeys

Elämäni: Taisteluni

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Toivotaan parasta

Asia, jota ilman en voisi elää: Uimataito

Asia, jota en haluaisi kokea: Tällä tavalla maailma loppuu

Työni: Unelmahommissa

Työpöydälläni: In Pieces

Yöpöydälläni: Hämärinkäinen

Antavat voimaa: Rakas perhe

Vievät voimia: Raivo

Haaveilen: Aavan meren tuolla puolen

Viestini ystävälle: Mutta minä rakastan sinua

Minua mietityttää usein: Om livets mening

Minua pelottaa joskus: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Tulevaisuudensuunnitelmani: Hiljaiseloa Meilahdessa

**

Kiitos, Mai, inspiroivasta haasteesta!

Kommentit

  1. Kiitos itsellesi, kun valitsit kiinnostavia kirjoja listallesi. Olen lukenut 8 listaltasi. Joitakin voisin lukea varsinkin Unelmahommissa ja Keskusteluja ystävien kanssa kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Unelmahommissa'-kirjassa on hyviä vinkkejä kaikille blogin pitäjille, ihan tällaiselle kaltaiselleni "epäkaupallisellekin" tapaukselle :) /Mari

      Poista
  2. Hyvät vastaukset löysit sinäkin tähän kivaan haasteeseen. Viikonloppuja.

    VastaaPoista
  3. Hauskoja! Muistan vastanneeni vähän erilaiseen kirjannimikyselyyn aiemmin. Tämäkin alkoi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on kiva väsätä, voi katsella kirjahyllyä välillä vähän toisella silmällä :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...