Siirry pääsisältöön

Mitä olisin halunnut kertoa 20-vuotiaalle itselleni - Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken


"I love and adore a lot of fucking writers but for me right now Sally Rooney is my fave writer working in modern fiction I just die for her" (Lena Dunham Twitterissä)

Enpä ihmettele, että Lena Dunham on näin ihastunut Sally Rooneyn tuotantoon. Girls-sarjan luoja oli nimittäin useasti mielessäni kun luin Rooneyn esikoisteosta (Otava julkaisee suomennoksen 2019 nimellä "Keskusteluja ystävien kesken"). Nämä itsevarmat ja itseironiset kaksikymppiset naiset suunnistavat ihmissuhteiden viidakossa niin luontevasti, että oma menneisyyden nuori minäni on kateellinen. Ai näinkö niitä ihmissuhdekuvioita olisikin pitänyt pyöritellä...?

Helmet-lukuhasteen kohta "Haluaisit olla kirjan päähenkilö" on tuottanut eniten päänvaivaa vuoden aikana. Kukaan lukemieni kirjojen päähenkilöistä ei ole tuntunut sellaiselta, että haluaisin vaihtaa elämääni tämän kanssa. Eikä niin käy myöskään tässä tapauksessa mutta jotain kiehtovaa nuoressa Francesissa ja Bobbissa on.

Olisin mielelläni halunnut ainakin piirteitä heistä omaan parikymppiseen itseeni. Ihailen heidän määrätietoisuuttaan ja itsevarmuuttaan mutta myös poliittista tietoisuutta (mikä tosin heilahtaa välillä koomisuuden puolelle). Näiden tyttöjen nenille ei hypitä!

Första gången jag och Bobbi träffade Melissa var på en poesikväll inne i stan, där vi hade uppträtt tillsammans.

Frances on parikymppinen dublinilaisopiskelija, joka yhdessä entisen tyttöystävänsä Bobbin kanssa tapaa "vanhemman" pariskunnan, Melissan ja Nickin. Syntyy suhdekuvio, jota vatvotaan koko kirjan ajan ja varsinkin Francesin ja Nickin välistä suhdetta. Kyseessä on "klassinen naimisissa oleva mies kohtaa nuoren opiskelijatytön" ja vieläpä "vanhempi" mies. No, omasta näkökulmastani katsoen ikäero ei ole mikään päätä huimaava, vain kymmenisen vuotta, mutta sitä korostetaan useaan otteeseen sekä Francesin että Nickin taholta.

Kirjailija tuo nelikon ympärille joukon sivuhenkilöitä, jotka omalla tavallaan hämmentävät suhdekuvion dynamiikkaa. Mielenkiintoisin heistä on jo "huomattavasti vanhempi" Valerie, joka tarkkanäköisyydellään ja juonikkuudellaan  luo jännitteitä kunkin parin välille. 

Suhdehässäkkä saa lopulta loogisen päätöksen, tosin tilapäisen sellaisen. Frances päättää jatkaa omaa elämäänsä sekä suhdettaan Bobbin kanssa, vaikkakin suhteen laatu jää määrittelemättä. Koko kirjan teema pyörii juuri rakkauden määritelmän ympärillä. Voiko esimerkiksi rakastaa useampaa kuin yhtä ihmistä kerrallaan?

Jag tror bara inte att det går att älska mer än en person, sa Camille. Alltså av hela ens hjärta, verkligen älska en människa.
Hade dina föräldrar ett favoritbarn? sa Bobbi. Det måste ha varit jobbigt.

Kirjan moottori on anarkismiin taipuvainen Bobbi, joka vastaa suurimmasta osasta kirjassa esiintyvistä kärhämistä. Bobbi on terävän tietoinen yhteiskunnallisista rakenteista eikä suostu alistamaan ihmissuhteitaan niiden alaisiksi.

Säger jag att jag är din flickvän? Nej. Om jag sa att jag var din flickvän skulle jag pracka på oss en prefabricerad kulturell dynamik som ligger utanför vår kontroll. Är du med?

Frances ei ole aivan yhtä ärhäkkä mielipiteissään kuin Bobbi mutta Francesin kautta avautuu ikkuna moneen ongelmaan, joista usemmiten vain vaietaan. Niin tekee myös Frances. Hän ei kerro kenellekään alkoholisoituneesta isästään tai siitä, että viiltelee itseään. Lisäksi hän kärsii kovista kuukautiskivuista, joihin hän saa lopulta diagnoosin. Sairautensakin hän päättää pitää salassa jopa äidiltään, koska ei halua että hänestä puhuttaisiin "sairaana". 

Kokonaisuutena kirja jätti hieman hämmentyneen olon. Kirja kallistui lopulta enemmän chicklit-puolelle kuin mitä alussa näytti ja loppuratkaisun heppoisuus oli suoraan sanoen pettymys.  Mutta kirjasta jäi kuitenkin positiivinen mielikuva, tylsähköstä juonesta huolimatta.

Rooneyn vahvuus on henkilöiden välisten suhteiden kuvauksessa ja hän onnistuu luomaan useammankin jännittävän kohtauksen. Lisäksi hän tuo esille monia tämän ajan ilmiöitä, kuten esimerkiksi internetin vallan arkielämässämme. Myös kännykällä on ratkaiseva rooli useammassakin kirjan kohtauksessa.

Kuinka ollakaan, kirjasta ollaan jo tekemässä elokuvaversiota ja melkeinpä uskallan lyödä vetoa, että tämä tarina saattaa onnistua paremmin valkokankaalla.

**
Sally Rooney: Conversations with Friends (2017)
(Ilmestyy suomeksi 2019 Otavan kustantamana nimellä "Keskusteluja ystävien kanssa".)
Ruotsinnos: Samtal med vänner (käännös Klara Lindell)
Albert Bonnier 2017

Helmet-lukuhaaste: 48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...