Siirry pääsisältöön

Mitä olisin halunnut kertoa 20-vuotiaalle itselleni - Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken


"I love and adore a lot of fucking writers but for me right now Sally Rooney is my fave writer working in modern fiction I just die for her" (Lena Dunham Twitterissä)

Enpä ihmettele, että Lena Dunham on näin ihastunut Sally Rooneyn tuotantoon. Girls-sarjan luoja oli nimittäin useasti mielessäni kun luin Rooneyn esikoisteosta (Otava julkaisee suomennoksen 2019 nimellä "Keskusteluja ystävien kesken"). Nämä itsevarmat ja itseironiset kaksikymppiset naiset suunnistavat ihmissuhteiden viidakossa niin luontevasti, että oma menneisyyden nuori minäni on kateellinen. Ai näinkö niitä ihmissuhdekuvioita olisikin pitänyt pyöritellä...?

Helmet-lukuhasteen kohta "Haluaisit olla kirjan päähenkilö" on tuottanut eniten päänvaivaa vuoden aikana. Kukaan lukemieni kirjojen päähenkilöistä ei ole tuntunut sellaiselta, että haluaisin vaihtaa elämääni tämän kanssa. Eikä niin käy myöskään tässä tapauksessa mutta jotain kiehtovaa nuoressa Francesissa ja Bobbissa on.

Olisin mielelläni halunnut ainakin piirteitä heistä omaan parikymppiseen itseeni. Ihailen heidän määrätietoisuuttaan ja itsevarmuuttaan mutta myös poliittista tietoisuutta (mikä tosin heilahtaa välillä koomisuuden puolelle). Näiden tyttöjen nenille ei hypitä!

Första gången jag och Bobbi träffade Melissa var på en poesikväll inne i stan, där vi hade uppträtt tillsammans.

Frances on parikymppinen dublinilaisopiskelija, joka yhdessä entisen tyttöystävänsä Bobbin kanssa tapaa "vanhemman" pariskunnan, Melissan ja Nickin. Syntyy suhdekuvio, jota vatvotaan koko kirjan ajan ja varsinkin Francesin ja Nickin välistä suhdetta. Kyseessä on "klassinen naimisissa oleva mies kohtaa nuoren opiskelijatytön" ja vieläpä "vanhempi" mies. No, omasta näkökulmastani katsoen ikäero ei ole mikään päätä huimaava, vain kymmenisen vuotta, mutta sitä korostetaan useaan otteeseen sekä Francesin että Nickin taholta.

Kirjailija tuo nelikon ympärille joukon sivuhenkilöitä, jotka omalla tavallaan hämmentävät suhdekuvion dynamiikkaa. Mielenkiintoisin heistä on jo "huomattavasti vanhempi" Valerie, joka tarkkanäköisyydellään ja juonikkuudellaan  luo jännitteitä kunkin parin välille. 

Suhdehässäkkä saa lopulta loogisen päätöksen, tosin tilapäisen sellaisen. Frances päättää jatkaa omaa elämäänsä sekä suhdettaan Bobbin kanssa, vaikkakin suhteen laatu jää määrittelemättä. Koko kirjan teema pyörii juuri rakkauden määritelmän ympärillä. Voiko esimerkiksi rakastaa useampaa kuin yhtä ihmistä kerrallaan?

Jag tror bara inte att det går att älska mer än en person, sa Camille. Alltså av hela ens hjärta, verkligen älska en människa.
Hade dina föräldrar ett favoritbarn? sa Bobbi. Det måste ha varit jobbigt.

Kirjan moottori on anarkismiin taipuvainen Bobbi, joka vastaa suurimmasta osasta kirjassa esiintyvistä kärhämistä. Bobbi on terävän tietoinen yhteiskunnallisista rakenteista eikä suostu alistamaan ihmissuhteitaan niiden alaisiksi.

Säger jag att jag är din flickvän? Nej. Om jag sa att jag var din flickvän skulle jag pracka på oss en prefabricerad kulturell dynamik som ligger utanför vår kontroll. Är du med?

Frances ei ole aivan yhtä ärhäkkä mielipiteissään kuin Bobbi mutta Francesin kautta avautuu ikkuna moneen ongelmaan, joista usemmiten vain vaietaan. Niin tekee myös Frances. Hän ei kerro kenellekään alkoholisoituneesta isästään tai siitä, että viiltelee itseään. Lisäksi hän kärsii kovista kuukautiskivuista, joihin hän saa lopulta diagnoosin. Sairautensakin hän päättää pitää salassa jopa äidiltään, koska ei halua että hänestä puhuttaisiin "sairaana". 

Kokonaisuutena kirja jätti hieman hämmentyneen olon. Kirja kallistui lopulta enemmän chicklit-puolelle kuin mitä alussa näytti ja loppuratkaisun heppoisuus oli suoraan sanoen pettymys.  Mutta kirjasta jäi kuitenkin positiivinen mielikuva, tylsähköstä juonesta huolimatta.

Rooneyn vahvuus on henkilöiden välisten suhteiden kuvauksessa ja hän onnistuu luomaan useammankin jännittävän kohtauksen. Lisäksi hän tuo esille monia tämän ajan ilmiöitä, kuten esimerkiksi internetin vallan arkielämässämme. Myös kännykällä on ratkaiseva rooli useammassakin kirjan kohtauksessa.

Kuinka ollakaan, kirjasta ollaan jo tekemässä elokuvaversiota ja melkeinpä uskallan lyödä vetoa, että tämä tarina saattaa onnistua paremmin valkokankaalla.

**
Sally Rooney: Conversations with Friends (2017)
(Ilmestyy suomeksi 2019 Otavan kustantamana nimellä "Keskusteluja ystävien kanssa".)
Ruotsinnos: Samtal med vänner (käännös Klara Lindell)
Albert Bonnier 2017

Helmet-lukuhaaste: 48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...