Siirry pääsisältöön

Terveisiä nuoruudesta!




Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen.

Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa.

Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt.

Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" eli Donnerin isä, Jörn Donner. Isä, 57 vuotta poikaansa vanhempi, on tosin tässä kirjassa jo vanha ja sairauden merkitsemä, epäileepä poika jossain vaiheessa isänsä kärsivän dementiastakin kun isä itsepintaisesti pitää kiinni omasta näkökannastaan. Myös äiti mainitaan muutaman kerran, tosin olisin mielelläni lukenut enemmänkin juuri äiti-poika-suhteesta.

Donnerin kirja vie ajatukseni monesti paljon lukemieni Merete Mazzarellan ja Jenny Diskin teoksiin. Jotain samaa näissä on ja itseäni kiehtoo lukea taitavien kirjoittajien pohdiskelua silloin kun he uskaltavat tarkastella elämää juuri oman elämänkohtalonsa pohjalta. Tämän kirjan perusteella lasken Donnerin ehdottomasti edellä mainitsemieni kirjailijoiden kastiin.

Kirjan huippukohtia ovat ne kertomukset, joita Donner kertoo omasta elämästään. Hän on matkustanut jo paljon, Yhdysvaltoja ja Australiaa myöten (anekdootti kukontappoyrityksestä on tuleva klassikko) mutta Donnerilla on kokemusta myös maaseudulla asumisesta.

Itseäni hätkähdytti eniten juuri se, minkä kontrastin Donner paljastaa olevan maaseudun ja kaupungin välillä. Aavistelen, että juuri nuoren miehen näkökulmasta katsottuna tuo ero on suurempi kuin olisin itse voinut kuvitellakaan ja miehisyyden rajat ahtaammat kuin mitä se nuorilla naisilla kenties on. Mikael Niemen teoksista olen aikoinaan oppinut meänkielisen termin "knapsu" ja Donner lienee ollut knapsun ilmentymä käydessään koulua läntisellä Uudellamaalla.

Nu för tiden vågar jag använda ett paraply i regnet utan att känna mig kvinnlig, jag vågar köpa mildare och bättre doftande kvinnodeodoranter, jag känner inte längre att jag måste äta kött för att vara en man och jag vågar lägga smileys i mina meddelanden trots att det avslöjar att jag också har känslor.

Nuoruus on henkilökohtaisella tasolla katoava luonnonvara ja kuinka pian sitä unohtaakaan sen epävarmuuden, uskalluksen ja luottamuksen tulevaan, jota vain nuori ihminen voi tuntea. Ja se ensirakastuminen! Tunnen sekä liikutusta että kateutta kun luen Donnerin kuvauksen kohtaamisestaan tulevan puolisonsa kanssa. Nuorelle miehelle se tuntuu tietysti ainutlaatuiselta ja suurelta kun täti-ihminen taas hokee omaa mantraansa "miehet ovat kuin raitiovaunu, aina tulee seuraava..."

Och något rubbas i min själ, jag tappar bort mig, i henne, i allt, rummet försvinner, musiken tystnar, jag försvinner, det finns bara hon.

Jos jotain kannan mukanani tästä kirjasta niin oivalluksen siitä, että kyynisyys saattaa olla tehokas suoja kolhuja vastaan mutta se ei tee elämästä niin käsittämättömän kaunista kuin se kuitenkin hetkittäin voi olla. Donnerin terveiset nuoruudesta iskevät syvälle.

**
Rafael Donner: Människan är ett känsligt djur. En självbiografisk essä.
(Ihminen on herkkä eläin)
Förlaget 2018

Helmet-lukuhaaste: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

Kommentit

  1. Tähän teokseen haluaisin tutustua kyllä itsekin, hyvä kirja sinulle selkeästi on luettavaksi haastekohtaan valittu! Etenkin tuo viimeinen kappale mainitsemastasi kyynisyydestä pysäytti, ja nosti koko Donnerin kirjan korkeammalle lukulistalla. Kiitos siis tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdin tosiaan lukemaan vähän sillä asenteella, että luetaan kun on kerran luettavaksi määrätty (lukupiirini oli sen valinnut seuraavaksi kirjaksi) mutta sainpa nenilleni, kirja oli sekä viihdyttävä että liikuttava! /Mari

      Poista
  2. Minusta omaelämäkerroissa on kiinnostavaa ihmisen ajatukset, jotka saattavat muuttua elämän eri vaiheissa. Toisen ajatuksia on hauska pohtia ja verrata omiin ajatuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, ihana lukea taitavia kirjoittajia kuten Mazzarella tai Diski, kirjan lukemisesta tulee sisäistä dialogia kun joutuu miettimään omaa kantaa kuhunkin kysymykseen. /Mari

      Poista
  3. Olen tietysti tämänkin kirjan ilmestymisen huomannut, mutta en ole merkinnyt sitä (henkiselle) luettavien listalleni. Ehkä olisi pitänyt? Kuulostat vaikuttuneelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ennen kaikkea yllättynyt, lähdin lukemaan kirjaa kaikilla mahdollisilla ennakkoluuloilla varustautuneena :) / Mari

      Poista
  4. Kiitos kiinnostavasta esittelystä! En nyt ihan ensilukemalta syttynyt tälle, mutta tavallaan olisi kiinnostavaa verrata pojan ja isän kertojaääniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jonkin verran lukenut vanhempaa Donneria, nuoremman tyyli puhuttelee minua kyllä enemmän :) /Mari

      Poista
  5. Minä pidän tästä kirjasta ja kirjoittajan asenteesta kovasti. Vilpitön, viehättävä, vaatimaton kertojanääni; isoja asioita omasta näkökulmasta tarkasteltuna.
    Suomenruotsalaista "tunnustuskirjallisuutta", jossa ei nolostella tai kohoteta omia puutteita, vaan käytetään omaa elämää esseemateriaalina.

    Tuo knapsu-huomiosi on kiva oivallus, herkästi kyynelehtivä poika olisi meänkielen alueella aivan varmasti knapsu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilpitön kertojaääni on aina aseistariisuvaa, varsinkin kun tämä kirja nostattaa ennakkoluuloja jo pelkän kirjailijan sukunimen ansiosta. Jos olet lukenut Jenny Diskiä niin tämä oli mielestäni hyvin lähellä hänen tapaansa katsoa maailmaa, nimenomaan tuo vilpittömyys.

      Poista
    2. Jenny Disk on minulle tuntematon, mutta nytpä laitan sen muistilistalleni.

      Poista
    3. Ruotsissa häntä luetaan mutta käsittääkseni Diskin teoksia ei ole suomennettu. Mutta englanniksi ja ruotsiksi siis löytyy.

      Poista
  6. Hieno kirjoitus! Olen tästä kirjasta kuullut aina jotain pientä vähän sieltä sun täältä, mutta se ei ole riittänyt nostamaan sitä lukulistalleni. Haluaisin kyllä lukea enemmän esseitä, niitä tulee luettua niin vähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tyyppinen kirjallisuus haastaa kyllä ajattelemaan ihan toisella tavalla kuin perinteinen kaunokirjallisuus. En olisi tätä muuten ehkä lukenutkaan mutta lukupiirini "pakotti", onneksi :)

      Poista
  7. En ole ollut tästä kirjasta riittävän kiinnostunut lisätäkseni sen lukulistalleni. Kiitos valaisevasta tekstistä, joka vahvistaa uskoa, ettei teos tämän täti-ihmisen lukulistalle kuulu, vaikka uskonkin sen olevan omalla tavallaan kiehtova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjablogit ovat siitäkin käteviä, että toisinaan saa tietää myös mitä kirjoja EI kannata lukea :) /Mari

      Poista
  8. Olen tästä kirjasta jonkin verran lukenut blogeista ja toisaalta kiinnostaa, toisaalta ei. Itse toivon, ettei minusta koskaan tule "odotas kun tulet tähän ikään" -ihmistä :D Se ärsytti minua nuorempana (ja edelleen) ja ajattelen, että kaikki me käymme läpi tietyn kaaren, johon kuuluu samantyyppisiä oivalluksia. Ne täytyy vain elää ja myöhemmin tajuta, että jaahas :D

    Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos siitä. Tämä kirja roikkuu edelleen ehkä-listalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se "odotas kun tulet tähän ikään" -ajatus livahtaa aina mieleen ennen kuin ehdin varoakaan mutta olen kieltämättä ehtinyt jo vähän tätiytyä. Puolustuksekseni täytyy sanoa, etten sano sitä koskaan ääneen ( blogipostausta ei lasketa!)/ Mari

      Poista
    2. Eläköön, kauan eläköön lukupiirit! Itsellenikin on lukupiiriissä tullut eteen kirjoja joita en muuten olisi lukenut. Harvoin olen pettynyt, eikä muistiin tule nyt yhtään. Parviäly tietää minua paremmin.

      Minuakin tämä kirja on kiinnostanut, se on jäänyt muiden jalkoihin. Ehkä olisi sen aika.

      Minna /Kirsin Book Club

      Poista
  9. Hmmm... tämä on jotenkin jäänyt minun huomioissani niin taka-alalle, etten ollenkaan ole ajatellut lukevani. Ehkä vähän hirvittää myös kirjoittajan nuoruus, kun itse jo lähentelen viittäkymppiä - tai no, rehellisemmin sanottuna ehkä se ei niinkään ole kirjoittajan ikä kuin oma iän myötä kasvanut kyynisyyteni. Jos vaikka tulisi paha mieli ja kadehtisin nuoruutta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouduin antamaan omalle kyynisyydelleni vähän sapiskaa, se nosteli nimittäin päätään useastikin lukiessani tätä kirjaa. Mutta ihan hyvillä mielin luin kirjaan loppuun, "aika aikaansa kutakin"...

      Poista
  10. Tätä kirjaa lukiessa tunsin itseni vanhaksi ja minulla on kuitenkin "vain" noin kymmenen vuotta ikäeroa kirjailijan kanssa. Tunsin, että osa tekstistä oli suoraan sanoen etuoikeutetun kakaran kirjoittamaa, mutta pyrkimys rehellisyyteen vaikutti todella aidolta. Siitä iso plussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä itseänikin hymyilytti esimerkiksi se kun luin, miten kirjailijaa ärsyttää se että yhdistetään kuuluisaan isään mutta kummasti se isä vaan siellä tekstissä vilahteli useampaankin otteeseen. Mutta luin tämän kirjan sellaisena mielen prosessina, jossa kirjoittaja avaa mielensä sopukat aika raa'asti näytille ja todennäköisesti hän tulee itsekin hymyilemään kirjalleen sitten kun on "tässä iässä" :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...