Siirry pääsisältöön

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 2 (2012)

Pakko se on tunnustaa: olen Knausgård-fani. Tai siis Knasuksihan häntä jo kutsun, sen verran läheisiä ollaan toki jo tämän kirjan jälkeen.


Ei tätä hurmiota voinut ymmärtää ennen kuin itse siihen joutui mukaan. Knausgårdin teksti on jotenkin hypnoottista joka vie mukanaan kuin virta. Ei kannata pyristellä vastaan vaan mennä virran mukana ja sinulle tarjoillaan koko ihmiselämän kirjo kaikessa arkipäiväisyydessään. Sieltä ne löytyy, ylipursuavat tiskipöydät ja avovaimon murhaavat katseet. Ja sitten ne arkipäivän juhlahetket - kun lapsi ottaa ensimmäiset askeleensa, kun työ vie mukanaan ja flow iskee päälle, lumisade, rakkaan otsa omaasi vasten.


Työtoverini Berit vinkkasi, että jos nyt edes yhden Knausgårdin luet niin lue kakkososa. Niin tein ja hyvin vinkkasi. Kirja oli sellaista itsellekin tuttua ihmissuhdepohdiskelua, vaipanvaihtoa ja päiväkotirumbaa. Välillä vähän syvällisempää kirjallisuuspohdiskelua kunnes tuli taas uusi tiukka paikka. Onko se anoppi Ingrid joka naukkailee salaa viinakaapista? Miten ihmeessä Karl Oven kännykkä päätyi Israelin suurlähetystössä työskentelevän käsilaukkuun? Onnistuuko alakerran venakko häätämään nuoren perheen asunnostaan?


Jännitystä lukemiseen toi se, että Knausgård kuljeskeli pitkin Tukholmaa jonne itsekin olin muuttanut samoihin aikoihin. Koska kirjassa kuvaillaan ihmisiä tarkasti ohikulkijoita myöten niin aina piti vähän jännittää, että en kai se nyt vain ollut minä... Se Centralenin mäkkärissä hampurilaista syövä mies on muuten ihan kuin mieheni! Työpaikkani mainitaan joka tapauksessa kaksi kertaa.


En ole maratonia koskaan juossut mutta Sulkavan souduissa olen soutanut viisi kertaa ja siihen voisin hyvinkin verrata tätä urakkaa. Ensimmäinen Knausgård luettu, viisi edessä eli 60 km:n soudusta ollaan päästy kai jo Varmavirran kohdalle. Fiilis on vielä hyvä ja odottava, alku on mennyt yllättävänkin hyvin ja sää suosii. Kerroin toiselle Knausgårdit lukeneelle työtoverilleni, että olen nyt lukemassa ensimmäistäni ja tämä heti onnittelemaan, että sinullahan on vielä suuri osa edessä odottamassa! Pitäisi vain osata päättää mihin osaan seuraavaksi tarttuisin...

Kommentit

  1. Aloitit juuri siitä, mitä minä pidän parhaana. Lapsiperheen elämän kuvaus ja oman lapsen varautuneisuuden ymmärtäminen on kuvattu niin hienosti. Ja eikös tässä osassa ollut myös ruotsalaisten ja norjalaisten miesten vertailua, Knasu - tai siis kirjan päähenkilö, joka on aikalailla Kansu - kun kokee itsensä jäyhemmäksi kuin ruotsalaiset miehet.

    Minä olen lukenut muut paitsi viimeisen. En osaa nostaa sieltä muista mitään osaa toista houkuttelevammaksi. Kaksi ensimmäistä koukuttivat minua ehkä eniten.

    VastaaPoista
  2. Luin välillä melkein kyynelet silmissä, esim. se synnytys-kohtaus on yksi parhaita! Voisin ehkä jatkaa sitten ykkösellä jos pidit myös siitä? Hassu juttu muuten miten sitä alkaa omaa elämäänsäkin katsomaan ihan uusin silmin, tyyliin "Mitäköhän Knausgård tästäkin olisi saanut irti" :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…