tiistai 22. maaliskuuta 2016

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 2 (2012)

Pakko se on tunnustaa: olen Knausgård-fani. Tai siis Knasuksihan häntä jo kutsun, sen verran läheisiä ollaan toki jo tämän kirjan jälkeen.


Ei tätä hurmiota voinut ymmärtää ennen kuin itse siihen joutui mukaan. Knausgårdin teksti on jotenkin hypnoottista joka vie mukanaan kuin virta. Ei kannata pyristellä vastaan vaan mennä virran mukana ja sinulle tarjoillaan koko ihmiselämän kirjo kaikessa arkipäiväisyydessään. Sieltä ne löytyy, ylipursuavat tiskipöydät ja avovaimon murhaavat katseet. Ja sitten ne arkipäivän juhlahetket - kun lapsi ottaa ensimmäiset askeleensa, kun työ vie mukanaan ja flow iskee päälle, lumisade, rakkaan otsa omaasi vasten.


Työtoverini Berit vinkkasi, että jos nyt edes yhden Knausgårdin luet niin lue kakkososa. Niin tein ja hyvin vinkkasi. Kirja oli sellaista itsellekin tuttua ihmissuhdepohdiskelua, vaipanvaihtoa ja päiväkotirumbaa. Välillä vähän syvällisempää kirjallisuuspohdiskelua kunnes tuli taas uusi tiukka paikka. Onko se anoppi Ingrid joka naukkailee salaa viinakaapista? Miten ihmeessä Karl Oven kännykkä päätyi Israelin suurlähetystössä työskentelevän käsilaukkuun? Onnistuuko alakerran venakko häätämään nuoren perheen asunnostaan?


Jännitystä lukemiseen toi se, että Knausgård kuljeskeli pitkin Tukholmaa jonne itsekin olin muuttanut samoihin aikoihin. Koska kirjassa kuvaillaan ihmisiä tarkasti ohikulkijoita myöten niin aina piti vähän jännittää, että en kai se nyt vain ollut minä... Se Centralenin mäkkärissä hampurilaista syövä mies on muuten ihan kuin mieheni! Työpaikkani mainitaan joka tapauksessa kaksi kertaa.


En ole maratonia koskaan juossut mutta Sulkavan souduissa olen soutanut viisi kertaa ja siihen voisin hyvinkin verrata tätä urakkaa. Ensimmäinen Knausgård luettu, viisi edessä eli 60 km:n soudusta ollaan päästy kai jo Varmavirran kohdalle. Fiilis on vielä hyvä ja odottava, alku on mennyt yllättävänkin hyvin ja sää suosii. Kerroin toiselle Knausgårdit lukeneelle työtoverilleni, että olen nyt lukemassa ensimmäistäni ja tämä heti onnittelemaan, että sinullahan on vielä suuri osa edessä odottamassa! Pitäisi vain osata päättää mihin osaan seuraavaksi tarttuisin...

2 kommenttia:

  1. Aloitit juuri siitä, mitä minä pidän parhaana. Lapsiperheen elämän kuvaus ja oman lapsen varautuneisuuden ymmärtäminen on kuvattu niin hienosti. Ja eikös tässä osassa ollut myös ruotsalaisten ja norjalaisten miesten vertailua, Knasu - tai siis kirjan päähenkilö, joka on aikalailla Kansu - kun kokee itsensä jäyhemmäksi kuin ruotsalaiset miehet.

    Minä olen lukenut muut paitsi viimeisen. En osaa nostaa sieltä muista mitään osaa toista houkuttelevammaksi. Kaksi ensimmäistä koukuttivat minua ehkä eniten.

    VastaaPoista
  2. Luin välillä melkein kyynelet silmissä, esim. se synnytys-kohtaus on yksi parhaita! Voisin ehkä jatkaa sitten ykkösellä jos pidit myös siitä? Hassu juttu muuten miten sitä alkaa omaa elämäänsäkin katsomaan ihan uusin silmin, tyyliin "Mitäköhän Knausgård tästäkin olisi saanut irti" :-)

    VastaaPoista

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!