Siirry pääsisältöön

Satu Rämö, Hanne Valtari: Unelmahommissa (2017)


Kyllä meni kuulkaa tavalliselta palkkatyöläiseltä moneen kertaan kahvit väärään kurkkuun tätä lukiessa! Kuohuviini virtaa, Tyynenmeren lämpimät ilmavirrat puhaltavat, ystävien kanssa kikatellaan kesäisellä piknikillä - ja kaikki tämä samalla kun unelmahommansa löytänyt tekee niitä unelmahommia ja voi laskuttaa kaiken asiakkailtaan. Miksi siis istua tylsässä konttorissa kahdeksasta viiteen kun voi tehdä unelmatyötään missä vain, itse haluamanaan aikana?

Tai hetkinen, saako sen työajan valita sittenkään itse vaikka olisikin unelmahommissa? Rivien välistä paljastuu pikkuhiljaa muutama muukin asiaan vaikuttava tekijä - lapsen sairaus, anopin harrastukset, miehen työmatkat ja ne omat sata muuta unelmahommaa, joiden välillä pitää poukkoilla. Konkaribloggaajat Satu Rämö ja Hanne Valtari antavat ensi näkemältä hyvinkin ruusuisen kuvan omasta työtilanteestaan mutta kirjan loppua kohden teksti saa onneksi realistisempia värisävyjä. Ja kyllä, työuupumuskin saa oman lukunsa!


"Täydellinen paketti - minun tapauksessani unelmien työ ja perhe - voi sekin syödä pikkuhiljaa ja huomaamatta voimavarat loppuun. Päädyin tekemään korjausliikkeitä vasta kun lähipiiri oli jo useamman kuukauden kertonut olevansa huolissaan jaksamisestani. Oman väsymisen myöntäminen oli hankalaa luultavasti siksi, että tein asioita, joita rakastin. En kehdannut valittaa, kun kaikki oli kuitenkin hyvin. Miten olisin voinut myöntää, että tämä ihana unelma tässä kuluttaa minut loppuun."


En ole koskaan ollut yrittäjä vaan ihan peruspalkansaaja. Puolustan tietysti omaa valintaani yhtä tiukasti kuin Rämö ja Valtari omaansa. Se tunne kun saa jättää työasiat mielestä työkoneen sulkeutuessa perjantaina klo 17! Entäpä työkaverit, nuo elämänsuola! Säännöllinen palkkapäivä kerran kuussa, I love it! Ja jos on sattunut työnantajaksi isompi yritys voi olla niin hyvä tuuri, että työpaikalta löytyy mahdollisuus osallistua työn lomassa eri liikuntaryhmiin tai käydä vaikkapa hierojalla. Omalla työpaikallani on myös henkilökunnan kuoro, joka on kätevästi kerran viikossa heti työajan päätyttyä.

Onneksi pääsin kuitenkin kirjan edetessä pikkuhiljaa eroon sarkasmin sävyttämistä lukulaseistani. Kirjassa on nimittäin paljon mielenkiintoista luettavaa freelancer-yrittäjäksi aikovalle. Ja myös meille palkkatyöläisille! Olen 30-vuotisen työurani aikana nähnyt kuinka "sisäinen yrittäjyys" on voimistunut myös tavallisilla työpaikoilla. Olemme yhä enemmän oman työmme projektipäälliköitä, ilman lomasijaisia, ilman kellokortteja. Työtä voi tehdä - ainakin omalla tietotyöalallani - yhtälailla kahvilassa tai kotona tai vaikkapa kesämökillä. Skypen kautta käytävät palaverit ovat jo omassa työssänikin enemmän sääntö kuin poikkeus. Kirjassa esitetty näkemys palkkatyön sitovuudesta ja monotoonisuudesta kannattaisikin päivittää.

Rämö ja Valtari kirjoittavat hauskasti ja lennokkaasti ja kirjan lukaisee nopeasti. Erityisen paljon kirjasta on iloa jos harkitsee blogin perustamista tai peräti toivoo voivansa ansaita sillä rahaa. Kirjassa on myös mielenkiintoisia haastatteluja, joissa muut unelmatyönsä löytäneet kertovat tarinansa.

Kirjan yllä leijuu kuitenkin sen verran sankka vaaleanpunainen unelmaverho, joka sai ainakin minut paikoin provosoitumaan. Mietin erityisesti jo edesmennyttä ystävääni, joka teki koko työuransa freelancerina. Työ oli hänelle intohimo ja unelma mutta iän karttuessa stressi ja työuupumus olivat yhä enemmän arkipäivää. Kun yrityksen pääomana on oma pääkoppa, se antaa rajattomat mahdollisuudet ja vapauden mutta on samalla se yrittäjän arka kohta. Miten siis pitää freelancerin "pääoma" iskussa eläkeikään asti, siinäpä pohtimista.

**
Satu Rämö, Hanne Valtari: Unelmahommissa. Tee itsellesi työ siitä mistä pidät.
Graafinen suunnittelu: Satu Kontinen
WSOY 2017
352 sivua

Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…