Siirry pääsisältöön

Satu Rämö, Hanne Valtari: Unelmahommissa (2017)


Kyllä meni kuulkaa tavalliselta palkkatyöläiseltä moneen kertaan kahvit väärään kurkkuun tätä lukiessa! Kuohuviini virtaa, Tyynenmeren lämpimät ilmavirrat puhaltavat, ystävien kanssa kikatellaan kesäisellä piknikillä - ja kaikki tämä samalla kun unelmahommansa löytänyt tekee niitä unelmahommia ja voi laskuttaa kaiken asiakkailtaan. Miksi siis istua tylsässä konttorissa kahdeksasta viiteen kun voi tehdä unelmatyötään missä vain, itse haluamanaan aikana?

Tai hetkinen, saako sen työajan valita sittenkään itse vaikka olisikin unelmahommissa? Rivien välistä paljastuu pikkuhiljaa muutama muukin asiaan vaikuttava tekijä - lapsen sairaus, anopin harrastukset, miehen työmatkat ja ne omat sata muuta unelmahommaa, joiden välillä pitää poukkoilla. Konkaribloggaajat Satu Rämö ja Hanne Valtari antavat ensi näkemältä hyvinkin ruusuisen kuvan omasta työtilanteestaan mutta kirjan loppua kohden teksti saa onneksi realistisempia värisävyjä. Ja kyllä, työuupumuskin saa oman lukunsa!


"Täydellinen paketti - minun tapauksessani unelmien työ ja perhe - voi sekin syödä pikkuhiljaa ja huomaamatta voimavarat loppuun. Päädyin tekemään korjausliikkeitä vasta kun lähipiiri oli jo useamman kuukauden kertonut olevansa huolissaan jaksamisestani. Oman väsymisen myöntäminen oli hankalaa luultavasti siksi, että tein asioita, joita rakastin. En kehdannut valittaa, kun kaikki oli kuitenkin hyvin. Miten olisin voinut myöntää, että tämä ihana unelma tässä kuluttaa minut loppuun."


En ole koskaan ollut yrittäjä vaan ihan peruspalkansaaja. Puolustan tietysti omaa valintaani yhtä tiukasti kuin Rämö ja Valtari omaansa. Se tunne kun saa jättää työasiat mielestä työkoneen sulkeutuessa perjantaina klo 17! Entäpä työkaverit, nuo elämänsuola! Säännöllinen palkkapäivä kerran kuussa, I love it! Ja jos on sattunut työnantajaksi isompi yritys voi olla niin hyvä tuuri, että työpaikalta löytyy mahdollisuus osallistua työn lomassa eri liikuntaryhmiin tai käydä vaikkapa hierojalla. Omalla työpaikallani on myös henkilökunnan kuoro, joka on kätevästi kerran viikossa heti työajan päätyttyä.

Onneksi pääsin kuitenkin kirjan edetessä pikkuhiljaa eroon sarkasmin sävyttämistä lukulaseistani. Kirjassa on nimittäin paljon mielenkiintoista luettavaa freelancer-yrittäjäksi aikovalle. Ja myös meille palkkatyöläisille! Olen 30-vuotisen työurani aikana nähnyt kuinka "sisäinen yrittäjyys" on voimistunut myös tavallisilla työpaikoilla. Olemme yhä enemmän oman työmme projektipäälliköitä, ilman lomasijaisia, ilman kellokortteja. Työtä voi tehdä - ainakin omalla tietotyöalallani - yhtälailla kahvilassa tai kotona tai vaikkapa kesämökillä. Skypen kautta käytävät palaverit ovat jo omassa työssänikin enemmän sääntö kuin poikkeus. Kirjassa esitetty näkemys palkkatyön sitovuudesta ja monotoonisuudesta kannattaisikin päivittää.

Rämö ja Valtari kirjoittavat hauskasti ja lennokkaasti ja kirjan lukaisee nopeasti. Erityisen paljon kirjasta on iloa jos harkitsee blogin perustamista tai peräti toivoo voivansa ansaita sillä rahaa. Kirjassa on myös mielenkiintoisia haastatteluja, joissa muut unelmatyönsä löytäneet kertovat tarinansa.

Kirjan yllä leijuu kuitenkin sen verran sankka vaaleanpunainen unelmaverho, joka sai ainakin minut paikoin provosoitumaan. Mietin erityisesti jo edesmennyttä ystävääni, joka teki koko työuransa freelancerina. Työ oli hänelle intohimo ja unelma mutta iän karttuessa stressi ja työuupumus olivat yhä enemmän arkipäivää. Kun yrityksen pääomana on oma pääkoppa, se antaa rajattomat mahdollisuudet ja vapauden mutta on samalla se yrittäjän arka kohta. Miten siis pitää freelancerin "pääoma" iskussa eläkeikään asti, siinäpä pohtimista.

**
Satu Rämö, Hanne Valtari: Unelmahommissa. Tee itsellesi työ siitä mistä pidät.
Graafinen suunnittelu: Satu Kontinen
WSOY 2017
352 sivua

Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...