Siirry pääsisältöön

Satu Rämö, Hanne Valtari: Unelmahommissa (2017)


Kyllä meni kuulkaa tavalliselta palkkatyöläiseltä moneen kertaan kahvit väärään kurkkuun tätä lukiessa! Kuohuviini virtaa, Tyynenmeren lämpimät ilmavirrat puhaltavat, ystävien kanssa kikatellaan kesäisellä piknikillä - ja kaikki tämä samalla kun unelmahommansa löytänyt tekee niitä unelmahommia ja voi laskuttaa kaiken asiakkailtaan. Miksi siis istua tylsässä konttorissa kahdeksasta viiteen kun voi tehdä unelmatyötään missä vain, itse haluamanaan aikana?

Tai hetkinen, saako sen työajan valita sittenkään itse vaikka olisikin unelmahommissa? Rivien välistä paljastuu pikkuhiljaa muutama muukin asiaan vaikuttava tekijä - lapsen sairaus, anopin harrastukset, miehen työmatkat ja ne omat sata muuta unelmahommaa, joiden välillä pitää poukkoilla. Konkaribloggaajat Satu Rämö ja Hanne Valtari antavat ensi näkemältä hyvinkin ruusuisen kuvan omasta työtilanteestaan mutta kirjan loppua kohden teksti saa onneksi realistisempia värisävyjä. Ja kyllä, työuupumuskin saa oman lukunsa!


"Täydellinen paketti - minun tapauksessani unelmien työ ja perhe - voi sekin syödä pikkuhiljaa ja huomaamatta voimavarat loppuun. Päädyin tekemään korjausliikkeitä vasta kun lähipiiri oli jo useamman kuukauden kertonut olevansa huolissaan jaksamisestani. Oman väsymisen myöntäminen oli hankalaa luultavasti siksi, että tein asioita, joita rakastin. En kehdannut valittaa, kun kaikki oli kuitenkin hyvin. Miten olisin voinut myöntää, että tämä ihana unelma tässä kuluttaa minut loppuun."


En ole koskaan ollut yrittäjä vaan ihan peruspalkansaaja. Puolustan tietysti omaa valintaani yhtä tiukasti kuin Rämö ja Valtari omaansa. Se tunne kun saa jättää työasiat mielestä työkoneen sulkeutuessa perjantaina klo 17! Entäpä työkaverit, nuo elämänsuola! Säännöllinen palkkapäivä kerran kuussa, I love it! Ja jos on sattunut työnantajaksi isompi yritys voi olla niin hyvä tuuri, että työpaikalta löytyy mahdollisuus osallistua työn lomassa eri liikuntaryhmiin tai käydä vaikkapa hierojalla. Omalla työpaikallani on myös henkilökunnan kuoro, joka on kätevästi kerran viikossa heti työajan päätyttyä.

Onneksi pääsin kuitenkin kirjan edetessä pikkuhiljaa eroon sarkasmin sävyttämistä lukulaseistani. Kirjassa on nimittäin paljon mielenkiintoista luettavaa freelancer-yrittäjäksi aikovalle. Ja myös meille palkkatyöläisille! Olen 30-vuotisen työurani aikana nähnyt kuinka "sisäinen yrittäjyys" on voimistunut myös tavallisilla työpaikoilla. Olemme yhä enemmän oman työmme projektipäälliköitä, ilman lomasijaisia, ilman kellokortteja. Työtä voi tehdä - ainakin omalla tietotyöalallani - yhtälailla kahvilassa tai kotona tai vaikkapa kesämökillä. Skypen kautta käytävät palaverit ovat jo omassa työssänikin enemmän sääntö kuin poikkeus. Kirjassa esitetty näkemys palkkatyön sitovuudesta ja monotoonisuudesta kannattaisikin päivittää.

Rämö ja Valtari kirjoittavat hauskasti ja lennokkaasti ja kirjan lukaisee nopeasti. Erityisen paljon kirjasta on iloa jos harkitsee blogin perustamista tai peräti toivoo voivansa ansaita sillä rahaa. Kirjassa on myös mielenkiintoisia haastatteluja, joissa muut unelmatyönsä löytäneet kertovat tarinansa.

Kirjan yllä leijuu kuitenkin sen verran sankka vaaleanpunainen unelmaverho, joka sai ainakin minut paikoin provosoitumaan. Mietin erityisesti jo edesmennyttä ystävääni, joka teki koko työuransa freelancerina. Työ oli hänelle intohimo ja unelma mutta iän karttuessa stressi ja työuupumus olivat yhä enemmän arkipäivää. Kun yrityksen pääomana on oma pääkoppa, se antaa rajattomat mahdollisuudet ja vapauden mutta on samalla se yrittäjän arka kohta. Miten siis pitää freelancerin "pääoma" iskussa eläkeikään asti, siinäpä pohtimista.

**
Satu Rämö, Hanne Valtari: Unelmahommissa. Tee itsellesi työ siitä mistä pidät.
Graafinen suunnittelu: Satu Kontinen
WSOY 2017
352 sivua

Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...