Siirry pääsisältöön

Pettymysten trilleri


Nyt tekisi mieli vaatia rahat takaisin harhaanjohtavasta markkinoinnista! Onneksi kirja oli lainattu kirjastosta joten mitään suurempaa rahallista menetystä tästä ei tullut mutta onhan se aikakin rahaa, kuten sanotaan. Menin siis vipuun lukiessani ylistävän arvostelun norjalais-englantilaisen Alex Dahlin dekkarista "Den oönskade" (The Boy at the Door). Oma aamulehteni Dagens Nyheter kertoi Dahlin käyttävän samaa "epäluotettavaa kertojaa" kuin Gillian Flynn kirjassaan "Kiltti tyttö" mistä tietysti innostuin koska Flynnin trilleri oli todella huikea lukuelämys. Mutta ei, ei, ei... Hyvät kustantajat, lopettakaa jo ihmeessä Flynnin nimen käyttäminen markkinointikikkana!

Dahlin trillerin päähenkilö on Cecilia Wilborg, kaikin puolin menestynyt ja onnistuneesti avioitunut nainen, joka pyörittää ruuhkavuosiaan filippiiniläisen kodinhoitajan avustamana. Cecilia työskentelee osa-aikaisesti sisustussuunnittelijana samalla kun hän pitää huolta perheen kahdesta tyttärestä. Suurin osa naisen ajasta menee kuitenkin kulissien ylläpitämiseen ja tenniskerhon naispiirin tapaamisiin. Ja jotta ulkokuori ei säröilisi joutuu hän turvautumaan valheisiin.

Eräänä iltana hakiessaan tyttäriänsä uimakoulusta uimahallin henkilökunta pyytää häntä viemään kotiin myös vanhempiaan turhaan odottavan pojan. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumien vyöry joka päättyy odotetusti erittäin murheellisesti, vaikkakaan ei ehkä ihan niin kuin olin lukiessani arvaillut. Dahl on rakentanut tarinan taitavasti ja odottamattomia käänteitä riittää. Kirjassa on kuitenkin pari isohkoa ongelmaa.

Ensinnäkin henkilöhahmot, Cecilia etunenässä, eivät puhuttele minua lukijana millään tavalla. En pysty samastumaan heistä yhteenkään ja itse asiassa en edes pidä heistä (lukuunottamatta Cecilian aviomiestä ja isää). Edes kirjan poika ei kosketa minua koska kirjailija ei loppujen lopuksi kerro pojasta itsestään kovinkaan paljon. En siis koe mitään sen suurempaa jännitystä kirjaa lukiessani koska suoraan sanoen minulle on ihan sama kuka kuolee vai kuoleeko ollenkaan.

Dahl myös kehittelee sellaisia juonikuvioita, että osa niistä tuntuu lähinnä epäuskottavilta. Ja itse loppuratkaisu kannetaan eteen pitkänä päiväkirjamerkintänä, kuin itsensä "deus ex machinan" perille toimittamana. Ja kun loppuratkaisu on selvillä Dahl vääntää vielä pari lisäkierrosta vaikka olin jo lukijana ihan valmis poistumaan tästä tarinasta.

Kirja on kyllä ihan viihdyttävä, luinhan sen kuitenkin loppuun, mutta älkää odottako mitään huipputrilleriä. Tällä kertaa tämä oli oiva valinta lentomatkan viihdykkeeksi.

**
Alex Dahl: Den oönskade
(The Boy at the Door)
Käännös ruotsiksi: Hanna Svensson
Norstedts 2019


Kommentit

  1. Kuulostaa ihan siltä, että on tehty juonirunko, luuranko, mutta se mitä sen päällä on jäänyt sävyttömäksi.
    Minulla on myös ollut tuollaisia kokemuksia. Alkaa tuntua, että kirja kuin kirja hehkutetaan niin, että pettymyshän siitä on seurauksena. Varsinkin dekkareita kirjoitetaan nykyään laaduttomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkareista on tainnut tulla nykyajan Klondike, monet haluavat kokeilla onneaan josko sieltä irtoaisi se lottovoitto. Ja kun seuraa miten kustantajat markkinoivat näitä dekkarikirjailijoitansa (varsinkin naispuolisia!) niin epäilys herää välittömästi.

      Tämä tulee varmasti myös ryminällä Suomen markkinoille, jännä nähdä miten se siellä otetaan vastaan! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle