Siirry pääsisältöön

Pettymysten trilleri


Nyt tekisi mieli vaatia rahat takaisin harhaanjohtavasta markkinoinnista! Onneksi kirja oli lainattu kirjastosta joten mitään suurempaa rahallista menetystä tästä ei tullut mutta onhan se aikakin rahaa, kuten sanotaan. Menin siis vipuun lukiessani ylistävän arvostelun norjalais-englantilaisen Alex Dahlin dekkarista "Den oönskade" (The Boy at the Door). Oma aamulehteni Dagens Nyheter kertoi Dahlin käyttävän samaa "epäluotettavaa kertojaa" kuin Gillian Flynn kirjassaan "Kiltti tyttö" mistä tietysti innostuin koska Flynnin trilleri oli todella huikea lukuelämys. Mutta ei, ei, ei... Hyvät kustantajat, lopettakaa jo ihmeessä Flynnin nimen käyttäminen markkinointikikkana!

Dahlin trillerin päähenkilö on Cecilia Wilborg, kaikin puolin menestynyt ja onnistuneesti avioitunut nainen, joka pyörittää ruuhkavuosiaan filippiiniläisen kodinhoitajan avustamana. Cecilia työskentelee osa-aikaisesti sisustussuunnittelijana samalla kun hän pitää huolta perheen kahdesta tyttärestä. Suurin osa naisen ajasta menee kuitenkin kulissien ylläpitämiseen ja tenniskerhon naispiirin tapaamisiin. Ja jotta ulkokuori ei säröilisi joutuu hän turvautumaan valheisiin.

Eräänä iltana hakiessaan tyttäriänsä uimakoulusta uimahallin henkilökunta pyytää häntä viemään kotiin myös vanhempiaan turhaan odottavan pojan. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumien vyöry joka päättyy odotetusti erittäin murheellisesti, vaikkakaan ei ehkä ihan niin kuin olin lukiessani arvaillut. Dahl on rakentanut tarinan taitavasti ja odottamattomia käänteitä riittää. Kirjassa on kuitenkin pari isohkoa ongelmaa.

Ensinnäkin henkilöhahmot, Cecilia etunenässä, eivät puhuttele minua lukijana millään tavalla. En pysty samastumaan heistä yhteenkään ja itse asiassa en edes pidä heistä (lukuunottamatta Cecilian aviomiestä ja isää). Edes kirjan poika ei kosketa minua koska kirjailija ei loppujen lopuksi kerro pojasta itsestään kovinkaan paljon. En siis koe mitään sen suurempaa jännitystä kirjaa lukiessani koska suoraan sanoen minulle on ihan sama kuka kuolee vai kuoleeko ollenkaan.

Dahl myös kehittelee sellaisia juonikuvioita, että osa niistä tuntuu lähinnä epäuskottavilta. Ja itse loppuratkaisu kannetaan eteen pitkänä päiväkirjamerkintänä, kuin itsensä "deus ex machinan" perille toimittamana. Ja kun loppuratkaisu on selvillä Dahl vääntää vielä pari lisäkierrosta vaikka olin jo lukijana ihan valmis poistumaan tästä tarinasta.

Kirja on kyllä ihan viihdyttävä, luinhan sen kuitenkin loppuun, mutta älkää odottako mitään huipputrilleriä. Tällä kertaa tämä oli oiva valinta lentomatkan viihdykkeeksi.

**
Alex Dahl: Den oönskade
(The Boy at the Door)
Käännös ruotsiksi: Hanna Svensson
Norstedts 2019


Kommentit

  1. Kuulostaa ihan siltä, että on tehty juonirunko, luuranko, mutta se mitä sen päällä on jäänyt sävyttömäksi.
    Minulla on myös ollut tuollaisia kokemuksia. Alkaa tuntua, että kirja kuin kirja hehkutetaan niin, että pettymyshän siitä on seurauksena. Varsinkin dekkareita kirjoitetaan nykyään laaduttomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkareista on tainnut tulla nykyajan Klondike, monet haluavat kokeilla onneaan josko sieltä irtoaisi se lottovoitto. Ja kun seuraa miten kustantajat markkinoivat näitä dekkarikirjailijoitansa (varsinkin naispuolisia!) niin epäilys herää välittömästi.

      Tämä tulee varmasti myös ryminällä Suomen markkinoille, jännä nähdä miten se siellä otetaan vastaan! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...