Siirry pääsisältöön

Pettymysten trilleri


Nyt tekisi mieli vaatia rahat takaisin harhaanjohtavasta markkinoinnista! Onneksi kirja oli lainattu kirjastosta joten mitään suurempaa rahallista menetystä tästä ei tullut mutta onhan se aikakin rahaa, kuten sanotaan. Menin siis vipuun lukiessani ylistävän arvostelun norjalais-englantilaisen Alex Dahlin dekkarista "Den oönskade" (The Boy at the Door). Oma aamulehteni Dagens Nyheter kertoi Dahlin käyttävän samaa "epäluotettavaa kertojaa" kuin Gillian Flynn kirjassaan "Kiltti tyttö" mistä tietysti innostuin koska Flynnin trilleri oli todella huikea lukuelämys. Mutta ei, ei, ei... Hyvät kustantajat, lopettakaa jo ihmeessä Flynnin nimen käyttäminen markkinointikikkana!

Dahlin trillerin päähenkilö on Cecilia Wilborg, kaikin puolin menestynyt ja onnistuneesti avioitunut nainen, joka pyörittää ruuhkavuosiaan filippiiniläisen kodinhoitajan avustamana. Cecilia työskentelee osa-aikaisesti sisustussuunnittelijana samalla kun hän pitää huolta perheen kahdesta tyttärestä. Suurin osa naisen ajasta menee kuitenkin kulissien ylläpitämiseen ja tenniskerhon naispiirin tapaamisiin. Ja jotta ulkokuori ei säröilisi joutuu hän turvautumaan valheisiin.

Eräänä iltana hakiessaan tyttäriänsä uimakoulusta uimahallin henkilökunta pyytää häntä viemään kotiin myös vanhempiaan turhaan odottavan pojan. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumien vyöry joka päättyy odotetusti erittäin murheellisesti, vaikkakaan ei ehkä ihan niin kuin olin lukiessani arvaillut. Dahl on rakentanut tarinan taitavasti ja odottamattomia käänteitä riittää. Kirjassa on kuitenkin pari isohkoa ongelmaa.

Ensinnäkin henkilöhahmot, Cecilia etunenässä, eivät puhuttele minua lukijana millään tavalla. En pysty samastumaan heistä yhteenkään ja itse asiassa en edes pidä heistä (lukuunottamatta Cecilian aviomiestä ja isää). Edes kirjan poika ei kosketa minua koska kirjailija ei loppujen lopuksi kerro pojasta itsestään kovinkaan paljon. En siis koe mitään sen suurempaa jännitystä kirjaa lukiessani koska suoraan sanoen minulle on ihan sama kuka kuolee vai kuoleeko ollenkaan.

Dahl myös kehittelee sellaisia juonikuvioita, että osa niistä tuntuu lähinnä epäuskottavilta. Ja itse loppuratkaisu kannetaan eteen pitkänä päiväkirjamerkintänä, kuin itsensä "deus ex machinan" perille toimittamana. Ja kun loppuratkaisu on selvillä Dahl vääntää vielä pari lisäkierrosta vaikka olin jo lukijana ihan valmis poistumaan tästä tarinasta.

Kirja on kyllä ihan viihdyttävä, luinhan sen kuitenkin loppuun, mutta älkää odottako mitään huipputrilleriä. Tällä kertaa tämä oli oiva valinta lentomatkan viihdykkeeksi.

**
Alex Dahl: Den oönskade
(The Boy at the Door)
Käännös ruotsiksi: Hanna Svensson
Norstedts 2019


Kommentit

  1. Kuulostaa ihan siltä, että on tehty juonirunko, luuranko, mutta se mitä sen päällä on jäänyt sävyttömäksi.
    Minulla on myös ollut tuollaisia kokemuksia. Alkaa tuntua, että kirja kuin kirja hehkutetaan niin, että pettymyshän siitä on seurauksena. Varsinkin dekkareita kirjoitetaan nykyään laaduttomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkareista on tainnut tulla nykyajan Klondike, monet haluavat kokeilla onneaan josko sieltä irtoaisi se lottovoitto. Ja kun seuraa miten kustantajat markkinoivat näitä dekkarikirjailijoitansa (varsinkin naispuolisia!) niin epäilys herää välittömästi.

      Tämä tulee varmasti myös ryminällä Suomen markkinoille, jännä nähdä miten se siellä otetaan vastaan! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

250‑vuotias Jane Austen olisi tunnistanut tämänkin ajan

  Lämpimät onnittelut tänään 250 vuotta täyttävälle Jane Austenille! Osallistun tällä kirjoituksellani Tuulevin lukublogin vetämään Jane Austen -haasteeseen.  What calm lives they had, those people! No worries about the French Revolution, or the crashing struggle of the Napoleonic wars. Only manners controlling natural passion so far as they could, together with cultured explanations of any mischances. Näin kommentoi Winston Churchill luettuaan Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin. Viittaus Napoleonin sotaan selittynee sillä, että Churchill luki kirjan vuonna 1943, keskellä toista maailmansotaa. Lisäksi Churchill luki kirjan sairastaessaan keuhkokuumetta, joten hän ei ehkä lukenut tarkasti.  Calm lives?! Jane Austenin aikana sopivan puolison löytäminen oli sekä kestävyyttä että hermoja koetteleva laji. Austenin romaaneissa nuoret naiset asuivat usein myös maaseudulla, jossa sopivien herrasmiesten tarjonta ei ollut runsasta. Ja varsinkin jos nainen oli vaatimattomista oloist...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...