Siirry pääsisältöön

Pettymysten trilleri


Nyt tekisi mieli vaatia rahat takaisin harhaanjohtavasta markkinoinnista! Onneksi kirja oli lainattu kirjastosta joten mitään suurempaa rahallista menetystä tästä ei tullut mutta onhan se aikakin rahaa, kuten sanotaan. Menin siis vipuun lukiessani ylistävän arvostelun norjalais-englantilaisen Alex Dahlin dekkarista "Den oönskade" (The Boy at the Door). Oma aamulehteni Dagens Nyheter kertoi Dahlin käyttävän samaa "epäluotettavaa kertojaa" kuin Gillian Flynn kirjassaan "Kiltti tyttö" mistä tietysti innostuin koska Flynnin trilleri oli todella huikea lukuelämys. Mutta ei, ei, ei... Hyvät kustantajat, lopettakaa jo ihmeessä Flynnin nimen käyttäminen markkinointikikkana!

Dahlin trillerin päähenkilö on Cecilia Wilborg, kaikin puolin menestynyt ja onnistuneesti avioitunut nainen, joka pyörittää ruuhkavuosiaan filippiiniläisen kodinhoitajan avustamana. Cecilia työskentelee osa-aikaisesti sisustussuunnittelijana samalla kun hän pitää huolta perheen kahdesta tyttärestä. Suurin osa naisen ajasta menee kuitenkin kulissien ylläpitämiseen ja tenniskerhon naispiirin tapaamisiin. Ja jotta ulkokuori ei säröilisi joutuu hän turvautumaan valheisiin.

Eräänä iltana hakiessaan tyttäriänsä uimakoulusta uimahallin henkilökunta pyytää häntä viemään kotiin myös vanhempiaan turhaan odottavan pojan. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumien vyöry joka päättyy odotetusti erittäin murheellisesti, vaikkakaan ei ehkä ihan niin kuin olin lukiessani arvaillut. Dahl on rakentanut tarinan taitavasti ja odottamattomia käänteitä riittää. Kirjassa on kuitenkin pari isohkoa ongelmaa.

Ensinnäkin henkilöhahmot, Cecilia etunenässä, eivät puhuttele minua lukijana millään tavalla. En pysty samastumaan heistä yhteenkään ja itse asiassa en edes pidä heistä (lukuunottamatta Cecilian aviomiestä ja isää). Edes kirjan poika ei kosketa minua koska kirjailija ei loppujen lopuksi kerro pojasta itsestään kovinkaan paljon. En siis koe mitään sen suurempaa jännitystä kirjaa lukiessani koska suoraan sanoen minulle on ihan sama kuka kuolee vai kuoleeko ollenkaan.

Dahl myös kehittelee sellaisia juonikuvioita, että osa niistä tuntuu lähinnä epäuskottavilta. Ja itse loppuratkaisu kannetaan eteen pitkänä päiväkirjamerkintänä, kuin itsensä "deus ex machinan" perille toimittamana. Ja kun loppuratkaisu on selvillä Dahl vääntää vielä pari lisäkierrosta vaikka olin jo lukijana ihan valmis poistumaan tästä tarinasta.

Kirja on kyllä ihan viihdyttävä, luinhan sen kuitenkin loppuun, mutta älkää odottako mitään huipputrilleriä. Tällä kertaa tämä oli oiva valinta lentomatkan viihdykkeeksi.

**
Alex Dahl: Den oönskade
(The Boy at the Door)
Käännös ruotsiksi: Hanna Svensson
Norstedts 2019


Kommentit

  1. Kuulostaa ihan siltä, että on tehty juonirunko, luuranko, mutta se mitä sen päällä on jäänyt sävyttömäksi.
    Minulla on myös ollut tuollaisia kokemuksia. Alkaa tuntua, että kirja kuin kirja hehkutetaan niin, että pettymyshän siitä on seurauksena. Varsinkin dekkareita kirjoitetaan nykyään laaduttomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkareista on tainnut tulla nykyajan Klondike, monet haluavat kokeilla onneaan josko sieltä irtoaisi se lottovoitto. Ja kun seuraa miten kustantajat markkinoivat näitä dekkarikirjailijoitansa (varsinkin naispuolisia!) niin epäilys herää välittömästi.

      Tämä tulee varmasti myös ryminällä Suomen markkinoille, jännä nähdä miten se siellä otetaan vastaan! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...